Psykopatologia.munfoorumi.com

1. ovat sosiaalisia ja viettävät runsaasti aikaa läheisten kanssa
2. ilmaisevat kiitollisuuttaan siitä, mitä heillä on
3. auttavat muita
4. iloitsevat elämästä ja hemmottelevat itseään
5. elävät nykyhetkessä
6. osaavat purkaa stressiään monipuolisesti ja terveellisesti
7. asettavat itselleen elinikäisiä päämääriä ja sitoutuvat niihin
8. osaavat unohtaa huonot tapahtumat ja muistavat yksityiskohtaisesti hyvät
9. eivät jää suremaan vastoinkäymisiään
10. liikkuvat säännöllisesti

Dalailama:
Minun uskontoni on ystävällisyys.

Voiko introvertti ihminen olla koskaan onnellinen?

Riidankylväjä kirjoitti:Voiko introvertti bihminen olla koskaan onnellinen?

Bi-ihminen voi ihastua, rakastua, kaivata hellyyttä, läheisyyttä, rakkautta, seksiä,
kumppanuutta tai joitakin näistä kohteen sukupuolesta riippumatta.

8. osaavat unohtaa huonot tapahtumat ja muistavat yksityiskohtaisesti hyvät

Hän ei osaa ottaa menneisyydestä ja elää vain noin minuutin mittaisessa nykyhetkessä.

Tutustukaa pakana-laaman ajatuksiin homoseksuaalisuudesta.

Onnelliset ihmiset nauravat enemmän kuin itkevät.

Lette kirjoitti:

Riidankylväjä kirjoitti:Voiko introvertti bihminen olla koskaan onnellinen?

Bi-ihminen voi ihastua, rakastua, kaivata hellyyttä, läheisyyttä, rakkautta, seksiä,
kumppanuutta tai joitakin näistä kohteen sukupuolesta riippumatta.

Ei, vain A-luokan ekstravertit voivat olla onnellisia.

Kahvi kirjoitti:Onnelliset ihmiset nauravat enemmän kuin itkevät.

Kyllä, ilo on tärkeä ihmisen elämässä. Se vapauttaa, luo mahdollisuutta
toteuttaa luovuutta arkielämässä.
Kerran ryhmäpsykoanalyysissä aloimme nauraa hyväntahtoisesti. Ryhmässä
tapahtui vapautumista ja oli helpompi puhua vaikeista asioista. Sanoin, että
pitäisi olla aina vaikka minuutin naurutuokio.

Onnellisimpia ovat ihmiset, jotka löytäneet sisäisen vahvuutensa ja hyveensä
ja käyttävät niitä yhteiseksi hyväksi. Esim. Nelson Mandelalta kysyttiin,
mikä on ollut hänen elämänsä parasta aikaa. Hänen vastauksensa oli; aika vankilassa.
Kunnioitusta voi "ostaa", mutta itsekunnioitusta ei.
Siten itsekunnioitus ja onnellisuus kulkevat käsi kädessä.

Ei siis se aika, jolloin hän tappoi muita.

Lette kirjoitti:

Kahvi kirjoitti:Onnelliset ihmiset nauravat enemmän kuin itkevät.

Kyllä, ilo on tärkeä ihmisen elämässä. Se vapauttaa, luo mahdollisuutta
toteuttaa luovuutta arkielämässä.
Kerran ryhmäpsykoanalyysissä aloimme nauraa hyväntahtoisesti. Ryhmässä
tapahtui vapautumista ja oli helpompi puhua vaikeista asioista. Sanoin, että
pitäisi olla aina vaikka minuutin naurutuokio.

Ilo on pikemminkin seuraus, ei syy.

Psykopatologia kirjoitti:

Lette kirjoitti:

Kahvi kirjoitti:Onnelliset ihmiset nauravat enemmän kuin itkevät.

Kyllä, ilo on tärkeä ihmisen elämässä. Se vapauttaa, luo mahdollisuutta
toteuttaa luovuutta arkielämässä.
Kerran ryhmäpsykoanalyysissä aloimme nauraa hyväntahtoisesti. Ryhmässä
tapahtui vapautumista ja oli helpompi puhua vaikeista asioista. Sanoin, että
pitäisi olla aina vaikka minuutin naurutuokio.

Ilo on pikemminkin seuraus, ei syy.

Nauraminen alkoi minusta, en maininnut sitä.
Siihen ei ollut nähtävissä mitään syytä. Se oli spontaani reaktio, koin
että minua ohjasi "hyvä henki". Yleensä en ole herkkä nauramaan.
Palautteessa netissä analyytikko kiitti kaikkia innostavasta ja nauravasta
ilmapiiristä.

Letten luettelo onnellisuudesta on järkyttävän musertava ja raadollisia ihmisiä lyttäävä; sen verran kovat vaatimukset onnellisuuteen pääsemiselle näyttää olevan. Sitä paitsi siinä on huonoja ohjeita, vaikkapa unohtaminen. Todennäköisesti oman historiansa kanssa 'sinuiksi' tulleella ihmisellä on suuremmat mahdollisuudet onneen kuin ihmisellä, joka kuluttaa voimiaan hankalien muistojen unohduksissa pitelemiseen.

Kahvi ja Psykopatologia miettivät viisaita; onnellinen ihminen nauraa enemmän kuin itkee, mutta nauru ei ole onnen syy vaan seuraus siitä.
Tosin Letten tavoin minäkin kyllä uskon, että myönteisellä elämänasenteella on jotakin merkitystä onnellisuuden syntymisessä - mutta vain tiettyyn rajaan asti. Myönteinen elämänasenne synnyttää selviytymiskykyä; myönteinen elämänasenne on voimavara, joka pitelee pinnalla elämän myrskyissä. Myönteinen elämänasenne ei onneksi synnytä naurua 'väärissä paikoissa', eikä muutenkaan yrittämään onnellisuuden vääntämistä; se ei pane nauramaan kun on itkun aika.
Ja ennen kaikkea: myönteinen elämänasenne ei pane ihmistä pettämään itseään elämän ikävien kokemusten 'unohtamisella'. Päinvastoin myönteinen elämänasenne voi antaa tarvittavat voimat kovien kokemusten kohtaamiseen ja muistamiseen; niistä tulee tärkeä osa onnellisen ihmisen elämän kokonaisuutta.

Lainaus "Mietteitä " ketjustani (tukiasema.org)

Kirjoittaja hypomas:
"Psykiatrini mainitsi minun sairastavan piilevää masennusta. Tuli päivä jolloin
en uskonut siihen enää, nyt tiedän, että sairastan Piilevää iloa."

Kiitos!

Minusta ajatus piilevästä ilosta tuntuu kummalliselta, mutta samaisessa viestissä on selitys, joka auttaa ymmärtämään, että kyseessä on esim. Ben Furmanin edustama ratkaisukeskeinen ajattelu:

(Ben Furmanin ja Tapani Aholan 'Ongelmista ratkaisuihin' kirjassa ollut ajatus mukailtuna mietteeksi)

En usko piilevään iloon sen enempää kuin ratkaisukeskeisyyteenkään. Elämän pienten ja pinnallisten ongelmien kohdalla ratkaisukeskeisyys voi toimia, suurten ja syvien kohdalla ei. Eikä ratkaisukeskeisyydestä ole tuomaan (syvää) onnea, pinnallisuutta vain.

Tai jos 'piilevällä ilolla' tarkoitetaankin syvää onnea - sellaista elinvoimaa, joka on olemassa ja kannattelee silloinkin, kun pinnalla myrskyää ja on synkkää?

Lette kirjoitti:Lainaus "Mietteitä " ketjustani (tukiasema.org)

Kirjoittaja hypomas:
"Psykiatrini mainitsi minun sairastavan piilevää masennusta. Tuli päivä jolloin
en uskonut siihen enää, nyt tiedän, että sairastan Piilevää iloa."
Kiitos!

Ilo on masennuksen vastakohta. Kun ihmisen tietoisus kasvaa,
hän alkaa valita hyvää, iloa.

Lette kirjoitti:Ilo on masennuksen vastakohta. Kun ihmisen tietoisus kasvaa,
hän alkaa valita hyvää, iloa.

Sanot ilon olevan olevan masennuksen vastakohta, joten onko masennus pahaa ilon ollessa hyvää? Ja mitä suru on 'vastakohta-ajattelun' mukaan?

Jotkut sanovat masennuksen olevan surematonta surua, mutta sinä ilmeisesti ajattelet toisin. Ovatko suru ja masennus käsityksesi mukaan molemmat ilon vastakohtia ja onko ilo valittavissa surun ja masennuksen sijaan?

Lette, kiitos yksityisviestistä. En kuitenkaan aio totella sinua, koska tämän ketjun aihe koskettaa kaikkia ihmisiä. Ei tarvita mitään omia ketjuja, vaan keskustelu erilaisine ajatuksineen ja näkemyksineen kuuluu myös sinun aloittamiisi ketjuihin.

Lette siis lähetti viestin, jossa hän ilmoittaa, ettei tahdo minun vastaavan hänen ketjuunsa. Hänen käsityksensä mukaan minun kielteisyyteni vääristää asioita. Luotan kuitenkin siihen, että myös Letten aloittamat ketjut julkisella keskustelufoorumilla ovat tarkoitettu keskusteltaviksi ja pohdittaviksi siinä kuin kaikki muutkin ketjut riippumatta siitä hyväksyykö ketjun aloittaja syntynyttä keskustelua vai eikö hyväksy.

Lette myös ilmoitti, ettei hän vastaa kysymyksiini. En tiedä miksi pitäisikään vastata; mielestäni julkiseen keskusteluun oikein hyvin sopii kysymykset pohdittaviksi, vaikkei niihin vastattaisikaan.

Lette kirjoitti:

Lette kirjoitti:Lainaus "Mietteitä " ketjustani (tukiasema.org)

Kirjoittaja hypomas:
"Psykiatrini mainitsi minun sairastavan piilevää masennusta. Tuli päivä jolloin
en uskonut siihen enää, nyt tiedän, että sairastan Piilevää iloa."
Kiitos!

Ilo on masennuksen vastakohta. Kun ihmisen tietoisus kasvaa,
hän alkaa valita hyvää, iloa.

Entä jos ihminen tuleekin tietoisuuden kasvaessa tietoiseksi ikävistä asioista, jotka hän on mielestään torjunut?
Silloin hän toki on tiedostavampi, mutta ei välttämättä iloinen.

Lette kirjoitti:1. ovat sosiaalisia ja viettävät runsaasti aikaa läheisten kanssa
2. ilmaisevat kiitollisuuttaan siitä, mitä heillä on
3. auttavat muita
4. iloitsevat elämästä ja hemmottelevat itseään
5. elävät nykyhetkessä
6. osaavat purkaa stressiään monipuolisesti ja terveellisesti
7. asettavat itselleen elinikäisiä päämääriä ja sitoutuvat niihin
8. osaavat unohtaa huonot tapahtumat ja muistavat yksityiskohtaisesti hyvät
9. eivät jää suremaan vastoinkäymisiään
10. liikkuvat säännöllisesti

Aloitusviestin määritelmän mukaan onnellisuuteen vaaditaan näköjään niin järkyttävän paljon asioita, ettei ainakaan mielenterveysongelmainen ja psykiatrisia sairauksia sairastava henkilö mitenkään voi olla onnellinen - aivan sama mitä mieltä hän itse on tyytyväisyydestään ja onnellisuudestaan. Olisi kiva saada tietää mistä tuo kymmenen kohdan määritelmä on lähtöisin; onko se ketjun aloittajan oma määritelmä, vai lainattu jostakin.

Minäkö olen kielteinen väittäessäni, että kyllä ihminen voi paljon vähemmälläkin tuntea itsensä onnelliseksi - tai ainakin elämäänsä tyytyväiseksi - kuin yrittämällä pyrkiä noin koviin ja osin myös virheellisiin tavoitteisiin? Esim. depressiota sairastava (vaikeammin sairaista psykiatrisista potilaista puhumattakaan) tuskin onnistuu täyttämään listan vaatimuksia, mutta silti hän voi tuntea itsensä olosuhteisiin katsoen hyvinkin tyytyväiseksi elämäänsä, kenties jopa onnelliseksi.