Psykopatologia.munfoorumi.com

DUODECIM Terveyskirjasto kirjoitti:
Dissosiatiivinen muistinmenetys

Lääkärikirja Duodecim
22.10.2011
psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttunen

Dissosiatiiviselle muistinmenetykselle eli psykogeeniselle amnesialle on ominaista yksi tai useampi jakso, jonka aikana henkilö ei kykene palauttamaan mieleensä itselleen tärkeää, usein luonteeltaan traumaattista, häpeän tai stressin sävyttämää tietoa. Muistamattomuus on luonteeltaan liian laajaa ollakseen tavallista unohtelua ja haittaa sosiaalisia tai muita toimintoja.
...

Yleensä psykogeeninen tai dissosiatiivinen muistinmenetys liittyy erityisesti lapsuuden aikaisiin tai muihin aikaisemman elämän traumaattisiin tapahtumiin, jaksoihin tai niihin liittyviin ihmisiin.
...

Itsehoito ja hoito

Psykogeeninen muistinmenetys saattaa korjaantua itsestään ainakin osin. Muisti voi palautua joskus hypnoosin tai traumaattisia tapahtumia asteittain työstävän psykoterapian myötä. Koska psykogeenista muistinmenetystä ilmenee yleensä stressaavassa elämäntilanteessa tai traumaattisten tunnemuistojen yhteydessä, elämäntilanteen selvittely ja tilanteeseen sopiva psykoterapeuttinen hoito on usein perusteltua.

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyski ... i=dlk00362

Ihmiselle on siis tapahtunut jotain niin kauheata, että psyyke ei pysty sitä käsittelemään -> se/ne muistot sinetöidään tiukasti pois olemasta. Niitä ei kertakaikkiaan ole olemassa, niitä ei muisteta - mutta ne saattavat silti "kummitella" psyykeessä ja näin häiritä elämistä ja olemista.

Wikipedia kirjoitti:Dissosiatiivinen identiteettihäiriö
...

Syyt
...
DID:n [Dissosiatiivinen identiteettihäiriö] kehittymisen pääsyy onkin toistuva, vakava trauma, joka on alkanut persoonallisuuden muodostumiselle tärkeässä iässä, tavallisimmin ennen 5–8 ikävuotta. Trauman aiheuttaja on yleensä aikuinen, joka nauttii lapsen luottamusta ja johon lapsen on pakko turvautua. Lapsi ei myöskään saa ympäristöstään tukea trauman käsittelyyn. Yleensä traumaa salaillaan tai se kielletään. Moni katsoo lisäksi, että lapsella on oltava perinnöllinen alttius dissosiaation runsaaseen käyttöön. Perheessä saattaa myös olla dissosiaatiohäiriöstä kärsiviä aikuisia, jotka käytöksellään vahvistavat lapsen dissosiatiivisten mekanismien käyttöä.
...

Oireet
...
Amnesia (muistamattomuus), joka on liian laaja ollakseen tavallista unohtelua. Potilaalla saattaa esimerkiksi olla suuria aukkoja lapsuudessaan, häneltä saattavat puuttua muistikuvat jostakin tietystä perheenjäsenestä, tai hän ei muista henkilökohtaisesti tärkeitä tapahtumia elämässään, esimerkiksi häitään tai valmistujaisiaan.
...
Hoito
...
Tavoitteena on myös auttaa potilasta käsittelemään vaikeita muistojaan sekä auttaa kehittämään uusia toimivampia toimintamalleja selviytymiseen elämässä ja ihmissuhteissa.
...

http://fi.wikipedia.org/wiki/Dissosiati ... 4iri%C3%B6

Tuossa siis Wikipedian artikkeli muistinmenetyksen osalta. Jätin paljon tärkeätäkin tietoa pois, koska nimenomaan itseäni nyt kiinnostaa tuo dissoatiivinen muistinmenetys.

Hoidossa pyritään käsittelemään vaikeita muistoja - mutta miten niitä voi käsitellä, jos niitä ei muista?

Hoito vaatii aikaa, vuosia ja jopa vuosikymmeniä. Se on prosessi, jonka aikana torjutut asiat palautuvat mieleen - tai sitten eivät palaudu, jos ovat liian vaikeita tiedostettaviksi.

'Käsittely' on mielestäni vähän harhaanjohtava sana hoidettaessa ihmistä, jolla on lapsuuden traumoja. Ainakaan analyyttisessa psykoterapiassa kokemukseni mukaan asioita ei niinkään 'käsitellä', vaan alitajunnan annetaan työskennellä omassa rauhassaan ja omalla painollaan. Ja katsotaan mitä nousee pintaan; hoidettava tuo mieleensä putkahtaneita asioita julki sitä mukaa kuin kestää ja uskaltaa. Hidasta puuhaa.

Unet voivat olla hyvä keino tiedostamattoman 'syövereitä' tutkailtaessa, samoin käsillä oleva nykyelämä kriiseineen. Etenkin vakavilla elämänkriiseillä on taipumus kaivella lapsuuden traumoja muistamattomuuden kätköistä tietoisuuteen. Elämänkriisien keskellä torjunnan avulla unohduksiin painetut lapsuustraumat pulpahtelevat pintaan. Silloin olisi tosi hyvä, jos olisi psykoterapeutti käytettävissä, koska traumoja olisi tilaisuus saada 'käsiteltäviksi'.

Tällaisia kokemuksia minulla on oman traumatisoituneen lapsuuteni penkomisesta. Muistiaukkoja oli erittäin paljon; vieläkin niitä on, mutta jonkinlainen kokonaiskuva kasvuvuosistani on päähäni hahmottunut. Käsittääkseni tiedän - ja ennen kaikkea tunnen - mitä minulle on lapsuusvuosinani tapahtunut ja tehty. Se on arvokas asia, koska menneisyyden torjunta ei enää kuluta voimia nykyelämästä.
Muistamattomuus on sikäli hankalaa, että vaikka se suojaa mieltä, se myös vaatii mielen aktiivista toimintaa, suorastaan ponnistelua. Mieli pitelee vaikeita asioita tietoisuuden ulkopuolella. Työstä sellainen käy, ja etenkin elämänkriisien keskellä eläminen menee liian rankaksi, jos menneisyydessä on paljon tietoisuudesta ja tunteiden ulottuvilta pois suljettavaa.

Minulle on ongelma se, että en muista hyviä lapsuudenmuistojani. Yleensä ihmiset sanovat, että aika kultaa muistot. No minulla aika on vain paskannut muistot. Olisi ihan mukava muistaa niitä hyviä asioita eikä vain sitä kehnompaa puolta.

Ehkä aika on nostanut 'rehellisemmät' muistot esille ja tarkasteltaviksi.'Kehnomman puolen' tarkasteluun ja muistelemiseen suostuminen voisi kyllä johtaa aikanaan siihen, että hyvätkin muistot alkavat taas tulla esiin. Sillä edellytyksellä tietysti, että lapsuudesta löytyy hyviä asioita muisteltavaksi.
Voihan olla niinkin, että muistot hyvästä lapsuudesta ovat olleet 'valheellisia'; ne eivät olekaan olleet yhtäpitäviä tosiasioiden kanssa, vaan oma mieli on suojannut pitämällä yllä mielikuvia 'hyvistä lapsuusmuistoista'.

Itselläni oma muisti ei kanna varhaislapsuuteen eikä oikein kunnolla lapsuuteenkaan. Apaut rippikouluiästä eteenpäin alkaa muisti toimimaan.

Olen kyllä järkeillyt ja muiden kertomista päätellyt, että ao aika ei ollut ollenkaan mitään kivaa&mukavaa perheidylliä. Äidillä hitsasi mitä ilmeisemmin psyyke kiinni ja isälle tuli burn-out... Mutta muisti ei vaan yksinkertaisesti kanna noihin vuosiin

Paskapuhetta, että olisi tapahtunut jotain niin kauheaa, ettei muista. Kyllä dissosiaatio on narsistinen keino unohtaa oma kusipäisyytensä aika pitkälti. Tuossa oli yksi tapus, että äiti, joka oli pahoinpidellyt omia lapsiaan kymmenen vuotta, kärsi dissosiaation ja vapautti itsensä kokonaan vastuusta pahointelyjen osalta.

Kahvi kirjoitti:Olen kyllä järkeillyt ja muiden kertomista päätellyt, että ao aika ei ollut ollenkaan mitään kivaa&mukavaa perheidylliä. Äidillä hitsasi mitä ilmeisemmin psyyke kiinni ja isälle tuli burn-out... Mutta muisti ei vaan yksinkertaisesti kanna noihin vuosiin

Sekään ei pidä paikkaansa, että lapsuutensa unohtaneet olisivat kärsineet kammottavan lapsuuden. Usein näkee väitettä, että dissosiaatio johtuisi aina lapsuuden seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mutta todellisuudessa dissosiaatiota esiintyy moninkertaisesti hyväksikäyttöön verrattuna.
Syitä lapsuuden unohtamiselle en tiedä, enkä tiedä, onko olemassa mitään pätevää tutkimusta aiheesta, koska en ole netistä löytänyt.

Uskoisin niin, että tapauksissa, joissa lapsuutensa unohtanut tyttö epäilee tulleensa lapsena hyväksikäytetyksi, onkin todellisuudessa vain tuntenut seksuaalisia tuntemuksia jotakin perheenjäsentä kohtaan.

Minusta molemmat ovat mahdollisia ja vieläpä samalla henkilöllä. Rehellinen itsetutkiskelu on usein paikallaan, vaikkas sitten ihan srinkin kera. Muistaakin voi ja koettu tunne muuttuu jälkesteppäin.

Mitä lajia Järvilehdon muistinmenetys on?

viewtopic.php?f=8&t=7302

ritalin kirjoitti:Paskapuhetta, että olisi tapahtunut jotain niin kauheaa, ettei muista. Kyllä dissosiaatio on narsistinen keino unohtaa oma kusipäisyytensä aika pitkälti. Tuossa oli yksi tapus, että äiti, joka oli pahoinpidellyt omia lapsiaan kymmenen vuotta, kärsi dissosiaation ja vapautti itsensä kokonaan vastuusta pahointelyjen osalta.

Ei dissosiaatio vapauta aikuista vastuusta; aikuisen teot ovat aikuisen tekemiä ja hän on niistä vastuussa, vaikka hän kärsisikin dissosiaatiosta. Dissosioivalla ihmisellä kuitenkin on mahdollista, että hänellä on elämässään - myös aikuiselämässään - paljon muistiaukkoja.

Sinä puhut paskaa liittäessäsi dissosiaation 'kusipäisyyteen'. Dissosiaatio liittyy traumatisoitumiseen, ei 'kusipäisyyteen'; olit sinä asiasta mitä mieltä hyvänsä. Valitettavasti traumatisoituminen voi synnyttää myös väkivaltaista käyttäytymistä; esim. lapsuuden traumat 'toistavat itseään'. Olisi kovin tärkeää tunnistaa lapsuudessaan traumatisoituneet ihmiset ja saada heidät hoitoon, jottei traumatisoituminen 'periytyisi' sukupolvesta toiseen. Lapsuusvuosien väkivalta on omiaan synnyttämään dissosiaatio-oireita; väkivallan ei tarvitse olla seksuaalista. Niinpä pahoinpidellyt lapset ovat aina vaarassa traumatisoitua niin, että alkavat 'dissoilla'.

On hyvin mahdollista, että lapsiaan pahoinpidellyt äiti (tai isä) oikeasti on kärsinyt/kärsii dissosiaatiosta.

Joo kyllähän joku voi katsoa itsensä syyntakeettomaksi dissoatiivisen muistinmenetyksen takia, mutta se nyt ei tässä ole se pointti. Syyntakeettomaksi haluava löytää kyllä siihen keinot.

Tämmöisissä jutuissa helposti sotketaan termit "ymmärtäminen" ja "hyväksyminen" - jotka siis eivät ole synonyymeja. Ihan hyvin voi esim ymmärtää sellaista käytöstä, jota ei hyväksy.

Omalta osaltani en tiedä onko siellä lapsuudessani tapahtunut mitään sen erityisen dramaattisempaa. Ehkä on, mutta todnäk ei ole - vaikea sanoa kun ei muista.