Illusia kirjoitti:Synnytystapa-arvioita voidaan tehdä tyyliin: "On ne sieltä yleensä aina jotenkin tulleet". Varsinaista synnytystapa-arviota ei tehdä kaikille, vaan jos on aihetta epäillä, ettei vauva ehkä mahdu tulemaan ulos alakautta, voidaan tehdä lähete synnytystapa-arvioon äitiyspoliklinikalle. Kummallista on, että vaikka ultraäänilaitteet ovat kehittyneet (4D-tekniikka), niin vauvojen kokoarviot voivat heittää suurestikin.
Karua kertomaa. Ja sitten ihmetellään miksi naisia vakavasti vammauttavat repeämiset ovat lisääntyneet. Vaikeat repeämiset, joiden ei ollenkaan pitäisi kuulua nykyaikaiseen synnytysten hoitoon. Entisaikoina saatettiin revetä ties miten pahasti, nykyaikana pitäisi olla keinoja ehkäistä sellaista.
On ne sieltä yleensä aina jotenkin tulleet. Tuo särähti korvaan erityisen pahasti. Kyllä vauvat on kautta aikojen saatu äidistään ulos ennemmin tai myöhemmin, mutta millaisin keinoin ja millaisessa kunnossa - se on toinen juttu. Ja jos oikein huonosti on käynyt, äitikin on ehtinyt kuolla siinä rytäkässä; silloin ei ole enää niin väliä saadaanko pinteeseen jäänyt sikiö ulos vai eikö saada...
Taisi 80-luku olla synnyttämisasioissa aika edistyksellinen. Silloin kehitettiin yhtä sun toista - tehokas kivunlievitys epiduraaleineen oli yksi kehittämiskohde. Ultraäänitutkimus oli toinen. Äitiyshuolto oli oikeasti huolellista, ja tarkkoja lantiomittauksiakin tehtiin yllätysten välttämiseksi. Noin ainakin minun kokemukseni mukaan, mutta kokemukseni ovat vain yhdeltä paikkakunnalta, yhdestä neuvolaverkostosta, ja yhdestä keskussairaalapiiristä. Sairaalan (mies)gynekologi - ja hänen myötään tietysti sairaalan synnytysosasto - oli uutterasti mukana valtakunnallisessa synnytyskivun tutkimusprojektissa, jonka tavoitteena oli taata mahdollisimman inhimillinen synnytyskokemus mahdollisimman monelle, ja monin tavoin muutenkin teki työtä äitiyshuollon ja synnyttämisen hyväksi. Ehkä hän onkin yksi syy siihen, että olen sitä mieltä, että kyllä miesgynekologi synnytyslääkärinä voi olla monin tavoin pätevä ja asialleen omistautunut alansa asiantuntija siinä kuin naisgynekologikin.
Kokemukseni mukaan 80-luvulla mieluummin tutkittiin ja hoidettiin liikaa kuin liian vähän - yllätysten välttämiseksi. Haluttiin ehkäistä esim. se, että synnytyssalissa viime hetkellä todetaan vauvan olevan aivan liian iso mahtumaan ulos. Siinä vasta traumoja tulee synnyttäjälle, että viime hetkellä pitkän synnytyksen lopulla mennään leikkaussaliin hengen hädässä - puhumattakaan, että lapsi revitään ulos keinoja kaihtamatta ja repeämistä piittaamatta.
En pääse yli enkä ympäri siitä ajatuksesta, että nykyisen huonon(?) suuntauksen taustalla vaikuttaa raha; naiset vain saadaan taas höynäytettyä vaikka mihin... Ylistetään 'luonnonmukaista' synnytystä ja naisia 'luonnonmukaisina' synnyttäjinä, sekä lytätään lääketieteellinen tutkiminen ja hoitaminen 'luonnollisen tapahtuman' medikalisointina. Jätetään kertomatta synnyttämisen historian karut tosiasiat, ja naiset tietysti mielellään 'unohtavat' ne, koska ne ovat liian pelottavia. Täydestä menee kuin väärä raha.
Voi, miten toivonkaan, että nykynaiset pitäisivät tässä asiassa puolensa. Toki on oikeus 'luomu'-synnytykseen, jos tietää mitä tahtoo, ja mihin ryhtyy, ja jos on valmis kantamaan vastuun kaikista mahdollisista seurauksista, olivat miten ikäviä tahansa. Mutta pitää olla oikeus myös nykylääketieteen mahdollistamaan asianmukaiseen hoitoon kaikkinensa, niin riittävään kivunlievitykseen kuin kaikkeen muuhunkin synnytyksen aiheuttamia vaurioita ehkäisevään hoitoon.
Niinpä tuo israelilaistutkimus on mielestäni merkittävä; se tuo nykypäivään julki asian, jonka naiset ovat tienneet läpi koko ihmiskunnan historian, ja joka synnytyksen 'luonnonmukaisuutta' ihannoitaessa on unohdettu - synnytys voi traumatisoida tosi pahasti niin psyykkisesti kuin fyysisesti. Se voi vammauttaa niin äidin kuin lapsen, ja tappaakin se voi.