Psykopatologia.munfoorumi.com

Usein törmää siihen, että lapset ovat kiittämättömiä vanhemmilta saamistaan palveluksista,
vanhemmilta, jotka itse ovat usein lähteneet vaatimattomista oloista.

Kiittämättömyys on maailman palkka.

Ei.

Psykopatologia kirjoitti:Usein törmää siihen, että lapset ovat kiittämättömiä vanhemmilta saamistaan palveluksista,
vanhemmilta, jotka itse ovat usein lähteneet vaatimattomista oloista.

Tarvitseeko lasten olla vanhemmilleen jostakin kiitollisia ja kiittäväisiä? Jos vanhempia pitää kiittää jostakin, niin olisi kiva kuulla (tai lukea...) tarkka luettelo asioista, joiden vuoksi lasten olisi syytä olla vanhemmilleen kiitollisia ja kiittää heitä.
Tiedettäisiin mistä kaikesta meidän olisi syytä kiittää vanhempiamme ja tuntea kiitollisuutta heitä kohtaan.

Mielestäni lasten ei tarvitse kiitellä vanhempiaan, eikä heillä ole velvollisuutta tuntea kiitollisuutta vanhempiaan kohtaan; he saavat olla kiittämättömiä vanhempiaan kohtaan.
Mutta miksi joku tuntee tarvetta olla kiittämätön ja haluaa olla vanhempiaan kohtaan sellainen, se lienee toinen juttu...

Tai sitten se on sama asia.

Mitään kiitollisuuslistaa ei voi tehdä.

Kiitollisuus avusta yms. normaali responssi.

Kissa kiitoksella elää.

Psykopatologia kirjoitti:Usein törmää siihen, että lapset ovat kiittämättömiä vanhemmilta saamistaan palveluksista,
vanhemmilta, jotka itse ovat usein lähteneet vaatimattomista oloista.

Olen itse saanut tukea vaatimattomista, vähävaraisista oloista lähtevältä äidiltäni.
Olen tuntenut tästä kiitollisuutta, mutta samalla olen tuntenut syyllisyyttä, teinkö
oikein suostuessani tähän! Emme keskustelleet koskaaan asiasta, koin sen liian
vaikeaksi.
Kiitollisuus on tunne, joka kuuluu rakkauteen. Mielestäni meillä oli rakkautta, vaikka
sen osoittaminen oli vaikeata. Uskon, että aistimme sen molemmat. Kun äitini sairasatui,
sain auttaa häntä. Loppujen lopuksi taisimme onnistua kumpikin.

Gyver kirjoitti:Kissa kiitoksella elää.

Fokus on tässä sisäisessä kiitollisuudessa.

Psykopatologia kirjoitti:Usein törmää siihen, että lapset ovat kiittämättömiä vanhemmilta saamistaan palveluksista,
vanhemmilta, jotka itse ovat usein lähteneet vaatimattomista oloista.

Millä tavoin kiittämättömyys ilmenee, ja millä tavoin kiitollisuus ilmenee; toisin sanoen, mistä tiedetään onko lapsi vanhempiaan kohtaan kiitollinen vai kiittämätön?

Psykopatologia kirjoitti:Usein törmää siihen, että lapset ovat kiittämättömiä vanhemmilta saamistaan palveluksista,
vanhemmilta, jotka itse ovat usein lähteneet vaatimattomista oloista.

Aivan. Mutta miksi?

Koska heikommista oloista lähtenyt vanhempi ei kestä nähdä paremmista oloista lähteneen lapsensa menestyvän elämässään paremmin, koska lapsi on saanut paremmat eväät osin vanhempansa ansiosta. Kyllähän tuossa on jonkinmoinen sukupolvien välisen ristiriidan siemen. Ja itse asiassa aikamoinen.

Kukapa ikäpolvestani ei olisi kuullut edes jolloinkin (toiset vielä useammin ja jotkut lähes aina) "Ei meillä ollut hyviä vaatteita, ei meillä ollut kunnolla edes ruokaa, emme me saaneet vitamiineja, ei meidän hampaita hoidettu, ei meillä ollut mitään tv:tä, ei meillä ollut mahdollisuuksia, me jouduimme aina kaiket kesät tekemään töitä, jne. jne.".

Jos vanhempi on kasvatettu vaikeiden olosuhteiden aikana ja jos hänen omassa kodissaan on ollut periaate, että kukin hoitaa oman tonttinsa eikä kaveria auteta, on hänestä saattanut kasvaa sellainen aikuinen, joka odottaa samaa myös lapsiltaan ("oman tonttinsa hoitoa") eikä myöskään osaa toivoa omille lapsilleen parasta. Koska ei ole itsekään saanut parasta eikä tullut kohdelluksi oikeudenmukaisesti. Tuollaisen kokeminen on katkeroittavaa sekä lapselle että vanhemmalle.

Mirri kirjoitti:

Psykopatologia kirjoitti:Usein törmää siihen, että lapset ovat kiittämättömiä vanhemmilta saamistaan palveluksista,
vanhemmilta, jotka itse ovat usein lähteneet vaatimattomista oloista.

Millä tavoin kiittämättömyys ilmenee, ja millä tavoin kiitollisuus ilmenee; toisin sanoen,
mistä tiedetään onko lapsi vanhempiaan kohtaan kiitollinen vai kiittämätön?

Kiittämättömyys:
Poika on pudonnut kaivoon, josta äiti hänet pelastaa kahdesssa minuutissa.
Poika sanoo: "Saatanan akka, olisit tullut nopeammin!"

Kiitollisuus:
"Voi äiti kulta; en olisi selvinnyt ilman sinua!"

Psykopatologia kirjoitti:Kiitollisuus:
"Voi äiti kulta; en olisi selvinnyt ilman sinua!"

Tuo on kyllä (tuollaisena) avuttomuutta.

Tytär kiitollisena:

"Isä tuli sodasta silmäpuolena ja äiti keuhkotautisena.
Silti he kouluttivat minut maisteriksi, vaikka en suinkaan
ole viidestä sisaruksesta välkyin, vaan vanhin."

Jotkut vanhemmat jättävät lapsensa sinne kaivoon.

Hilppa kirjoitti:Kukapa ikäpolvestani ei olisi kuullut edes jolloinkin (toiset vielä useammin ja jotkut lähes aina) "Ei meillä ollut hyviä vaatteita, ei meillä ollut kunnolla edes ruokaa, emme me saaneet vitamiineja, ei meidän hampaita hoidettu, ei meillä ollut mitään tv:tä, ei meillä ollut mahdollisuuksia, me jouduimme aina kaiket kesät tekemään töitä, jne. jne.".

Siinäpä se.
Kenties minä kuulun samaan ikäpolveen, koska hyvin muistan kasvuvuosiltani, että minulla väittämän mukaan oli kaikki hyvin - ainakin ehdottomasti paremmin kuin äidilläni - ja olen hirmuisen kiittämätön, jos en ymmärrä miten etuoikeutettu olen... Tuota virttä veisaavat vanhemmat ovat tehokkaasti itse huolehtineet siitä, ettei heidän jälkikasvunsa jaksa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen olla kiitollinen heitä kohtaan. Eikä tarvitsekaan jaksaa. Päinvastoin millä oikeudella vanhemmat yrittävät sitoa lapsensa elinikäiseen kiitollisuudenvelkaan siitä, että vanhemmat ovat huolehtineet lapsistaan vanhemmuuden velvoitteiden mukaan, eikä aina ihan niinkään?

Jos aikuinen lapsi vaikuttaa kovin kiittämättömältä vanhempiaan kohtaan, miettisin ensimmäiseksi vanhempien asenteita lastaan kohtaan - kuinka paljon lapsen 'kiittämättömyys' on sitä, että hän taistelee vanhempien hänen harteilleen sälyttämää loputonta ja kohtuutonta kiitollisuudenvelkaa vastaan? Ei läheskään kaikki vanhempien lastensa eteen tekemä työ ole pyyteetöntä, vaan se voi olla hyvin itsekeskeistä; se voi olla pahanlaatuista vallankäyttöä. Taka-ajatuksena vaikkapa se, että (aikuinen) lapsi sidotaan vanhempiin kiitollisuudenvelalla - vanhemmat tekevät muka vilpittömästi lapsensa eteen niin paljon (uhrautuvat), ettei mikään kiitollisuuden määrä riitä heidän mielestään hyvittämään heidän suurenmoisia tekojaan... Ei ihme, jos lapsi silloin vaikuttaa kiittämättömältä.

Toki on niitä kieroon kasvaneita, jotka aikuistuttuaan käyttävät häikäilemättömästi vanhempiaan hyväkseen; ovat oikeasti kiittämättömiä, ja hyödyntävät vanhempiaan keinoja kaihtamatta... Heidän kohdallaan kiittämättömyys vanhempia kohtaan on mielestäni kovin laimea ilmaisu, sen verran vakavista ongelmista on kysymys vanhempien joutuessa aikuisten lastensa hyväksikäytön uhreiksi.

Psykopatologia kirjoitti:Tytär kiitollisena:

"Isä tuli sodasta silmäpuolena ja äiti keuhkotautisena.
Silti he kouluttivat minut maisteriksi, vaikka en suinkaan
ole viidestä sisaruksesta välkyin, vaan vanhin."

Mutta mistä hän on kiitollinen? Siitä, että vanhemmat valitsivat juuri hänet kenties ohitse muiden sisarusten vai siitä, että vanhemmat vähistä voimavaroistaan huolimatta ylipäätään kouluttivat lapsensa, joka sattui olemaan hän itse?

Psykopatologia kirjoitti:

Mirri kirjoitti:

Psykopatologia kirjoitti:Usein törmää siihen, että lapset ovat kiittämättömiä vanhemmilta saamistaan palveluksista,
vanhemmilta, jotka itse ovat usein lähteneet vaatimattomista oloista.

Millä tavoin kiittämättömyys ilmenee, ja millä tavoin kiitollisuus ilmenee; toisin sanoen,
mistä tiedetään onko lapsi vanhempiaan kohtaan kiitollinen vai kiittämätön?

Kiittämättömyys:
Poika on pudonnut kaivoon, josta äiti hänet pelastaa kahdesssa minuutissa.
Poika sanoo: "Saatanan akka, olisit tullut nopeammin!"

Kiitollisuus:
"Voi äiti kulta; en olisi selvinnyt ilman sinua!"

Miksi lapsi on kiittämätön?

Kuvaamasi esimerkki on pöyristyttävä. En ole tuollaista puuskahdusta koskaan kuullut kenenkään päästäneen vanhemmilleen.

Mutta mistä hän on kiitollinen? Siitä, että vanhemmat valitsivat juuri hänet kenties ohitse muiden sisarusten vai siitä, että vanhemmat vähistä voimavaroistaan huolimatta ylipäätään kouluttivat lapsensa, joka sattui olemaan hän itse?

Hilppa esitti mielestäni hyvän kysymyksen.

Ja entä ne neljä muuta sisarusta, jotka kenties jäivät vaille koulutusta, koska vanhemmat halusivat kouluttaa vanhimman; ovatko he kiittämättömiä, jos heitä kaihertaa vanhempien päätös jättää heidät kouluttamatta? Etenkin tuo kysymys tietysti koskee sisarusparven välkyintä; häntä, jonka lahjakkuus olisi tarvinnut toteutuakseen vaikka mitä koulutusta rahoituksineen, mutta joka ei päässyt opiskelemaan, koska ei ollut esikoinen.
Onko hän kiittämätön, jos tuntee katkeruutta vanhempiaan kohtaan siitä, etteivät nämä kouluttaneet häntä?

Minulla on jokin harmaa aavistus, että Psykopatologia ei pitäisi oppimisen merkitystä yleensä kovin suurena. Ajattelen kuitenkin tästä lasten kiittämättömyydestä, olipa sitten oletettua väitettyä tai todellista, että johtuu vanhemman omasta suhtautumisestaan kiitollisuuteen. Ja että kiitollisuus on opittua jo varhaislapsena omilta vanhemmilta.

Kiitollisuus lähtee ilosta, siitä, että on iloinen, tyytyväinen ja kenties onnellinenkin jostain saavutetusta asiasta, materiasta, hetkestä, jonkin ihmisen olemassaolosta. Jos vanhempi on ollut aina tyytymätön ja iskostanut tuon tiedon lapsen päähän, miten lapsi voisi osata tai edes uskaltaa ilmaista kiitollisuuttaan samaisista asioista? Niistähän pitää olla lähes häpeissään, koska vanhemmalla ei ole samaa kokemusta.

Kiitollisuus on aivan muuta kuin kiittämistä; noin ajattelen äitinä ja lapsena. Kiittäminen on kohteliasta ja kuuluu hyviin tapoihin myös lasten ja vanhempien suhteissa, mutta kiitollisuudella ei mielestäni ole niissä suhteissa mitään osuutta. Ei lasten tarvitse olla kiitollisia vanhemmilleen; kunhan osataan kiittää vanhempia silloin kun on kiitoksen aihetta.

Kiitoksen esittäminen oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja oikeasta asiasta riittää mielestäni oikein hyvin; ei tarvita kiitollisuutta vanhempia kohtaan. Luulen, että useimmat lapset osaavat kiittää vanhempiaan jos ja kun on kiitoksen aihetta, vaikkeivät tuntisikaan heitä kohtaan mitään erityistä kiitollisuutta.