Psykopatologia.munfoorumi.com

Mielestäni kulttuuri luo ja ylläpitää lukuisia neuroottisia ajattelutapoja ja perinteitä. Ihmistieteetkään eivät voi välttyä luomasta niitä, koska kukaan ei ole immuuni sille kulttuurille jossa on kasvanut, eivät tieteentekijätkään.

Minusta nykyaikana suosittu tapa keksiä aina uusia luokituksia ihmisille on esimerkki ajattelusta, joka voi perustua neuroottiseen kieltämiseen. Psykiatriassa tämä näkyy uusien diagnoosikoodien tehtailuna, yhteiskunnassa ja yhteiskuntatieteissä esimerkiksi kategorisoimalla ihmisiä "syrjäytyneiksi." Ne jotka eivät itse satu kuulumaan johonkin ei-toivottuun ryhmään, voivat kokea helpottavana ja turvallisena, että he voivat mielessään ulkoistaa kaiken huonon ja ei-toivottavan asioiksi, jotka eivät koske heitä itseään.

Vaikkapa hyvin kouluttautunut nuori nainen voi ajatella, että koska hän kuuluu menestyjiin, joka on syrjäytyneen vastakohta, ja kun hän menee menestyneen miehen kanssa naimiisiin, he tulevat ilman muuta saamaan onnellisen avioliiton. Kuitenkin nämä viimeaikaiset perhesurmat todistavat toista, myös menestyneillä perheillä voi mennä todella huonosti, elämä ei olekaan todellisuudessa sitä, miten se on ulkoisesti luokiteltu vastaamaan yhteisön arvoja ja käsityksiä menestymisestä ja onnesta. ( elämä ei todellisuudessa tunnukaan siltä)
Jos tällainen omaan menestykseensä uskonut ihminen joutuukin pettymään, ehkä jopa kokemaan onnettoman avioliiton ja eron, hän voi sairastua psyykkisesti. Kulttuuri on silloin myös tavallaan pettänyt hänet, koska hän on uskonut niihin lupauksiin, että "pahoja asioita ei voi tapahtua hyville ihmisille." Sitten hän menee terapiaan, jossa vakuutellaan hänet taas uskomaan itseensä, avioliittoon ja yhteiskuntaan jossa hän elää. Terapeutit ovat sidottuja ajattelemaan sen mukaisesti, mihin kulttuurin käsitys normaalista perustuu, joten jos se perustuu epärehelliseen käsitykseen yhteiskunnasta ja sen tilasta, on siinä elävien, itseään pettävien ihmisten luomus, tuollainen terapiointi vain tukee itse kunkin neuroottisia kieltomekanismeja, joita voisi " valheellisuudeksikin" kutsua.

Psykiatriassa biologinen lähestymistapa ongelmiin on ollut muodikas viime vuosikymmeninä. Pidän osittain hyvänä asiana pyrkimystä tieteellisempään tutkimustapaan, mm. aivokuvantamismenetelmät ovat hyvä keksintö ja varmasti vievät psykiatriaa tieteenä eteenpäin. Toisaalta psyykkisen oireilun ja yleensä psyyken selittäminen aivojen välittäjäaineilla ja muilla biologisesti mitattavilla ominaisuuksilla ei oikeasti selitä mitään, tavallaan kieltää kaikki selitykset ja tulkinnat, joita ihmisen kokemusmaailmasta voi tehdä. Ikäänkuin sillä subjektin kokemuksella ei olisi mitään väliä, ikäänkuin ihmisen psyyke ei olisikaan subjekti, vaan sitä tarkastellaan ulkokohtaisesti, objektisoiden. Nekin jotka ajattelevat, että ihmisen tietoisuus on aivojen tuote ja aivot ovat vain biologinen kone, myöntänevät sen, että jokaisella ihmisellä on yksilöllinen kokemus omasta itsestään/olemassaolostaan ja psyykkisestä hyvinvoinnistaan, se on siis se subjektin kokemus jota tarkoitan.

Sisäsyntyisiä biologisia syitä korostava näkemys mielen ongelmiin tutkimuksen lähtökohtana, voi olla psykiatrille/tutkijalle neuroottista kieltämistä, olla mukavaa kun ei tarvitse harjoittaa niin paljon itsereflektiota, ei tarvitse pohtia omien arvojen ja motiivien vaikutusta työhönsä tieteentekijänä ja lääkärinä, kun yksinkertaistavan luonnontieteellisen käsityksen mukaan psyyken oireilun voi selittää erilaisilla kemiallisilla reaktioilla, tarvitsematta pohtia syitä näihin ilmiöihin. Tuollaisessa lähestymistavassa tutkijan/ lääkärintyötä tekevän ei tarvitse astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, ei tarvitse haastaa itseään miettimään, voisinko minussa olla jotain samaa kuin potilaassani, voisiko hänen kokemuksensa olla hyvinkin ymmärrettävä ja jopa oikeutettu suhteessa siihen maailmaan, jossa hän joutuu elämään. Onko hänen kokemuksensa ylipäätään oire? Mikä on oire? Näitä asioita ei ehkä riittävästi pohdit 2000-luvun psykiatriassa, päätellen nyt siitäkin, millaisia diagnooseja meinattiin sisällyttää DSM-5:een.

Kuutar kirjoitti:Minusta nykyaikana suosittu tapa keksiä aina uusia luokituksia ihmisille on esimerkki ajattelusta, joka voi perustua neuroottiseen kieltämiseen.

Kieltäminen ei muuten liity neuroottisuuteen, vaan torjunta. Kieltäminen liittyy psykooseihin ja luonnehäiriöihin. Kieltäminen on ulkoiseen kohdistuvaa ja torjunta sisäiseen.

Perhesurmaajilla ja joukkomurhaajilla on piirteitä luonnehäiriöistä. Koko villitys alkoi Suomessa näistä muutamista tapauksista; Petri Gerdin tekemä pommi-isku 2003, nuori sarjamurhaajan alku puukotti pientä tyttöä leikkipaikalla 2004 ja kiinni jäätyään valehteli poliisille halunneensa hoitoon, vaikka toisaalta oli paennut poliisia. Todellisena villityksen laukaisijana toimivat kuitenkin Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat, jotka aiheuttivat koko Euroopanlaajuisen villityksen.

Ongelma oli, että media alkoi toitottamaan, kuinka nyt vähän kaikki mielisairaat puukottavat ketä vain päästäkseen hoitoon ja toisaalta, kuinka kaikki nuoret miehet ovat nyt mielisairaita ja uhka yhteiskunnalle.
Näin media tavallaan omalta osaltaan villitsi vielä villitystäkin ja koitti pitää villityksen hengissä. Tässä on kyse kohderyhmämarkkinoinnista; markkinoidaan tiettyihin ryhmiin kuuluville taipumus tehdä joukkomurha. Psykiatrit olivat hässäkässä aivan yhtä pahasti mukana, kuin toimittajatkin.
Suurin virhe, mikä siis tehtiin, oli tiettyjen kokonaisten ihmisryhmien samaistaminen murhaajiin ja näihin ryhmiin kuuluvien tekemien murhien oikeuttaminen.

Jos satuit olemaan yksinäinen nuori mies, toimittajat ja psykiatrit olivat touhutippa munannokassa odottamassa, koska kaveri sekoaa. Modernia antisemitismia mielestäni.

Seuraukset ovat nyt nähtävissä: murhan tekevillä on mediaan saman tyyppinen suhde, kuin parisuhdeväkivallan kohteena olevalla naisella, joka ei poistu väkivaltaisesta suhteesta, koska nauttii siitä.
Kohderyhmämarkkinoijalla ja kohderyhmillä suhde taas muistuttaa Itävallassa sattuneen kellariinsulkemistapauksen isän ja tyttären suhdetta siten, että markkinoiva taho on, kuin isä, joka on tehnyt itselleen kellarin, missä voi vapaasti rellestää ja leikkiä Jumalaa seksuaalista mielihyvää itselleen tuottaen.

Kun media riittävästi hohkasi, kuinka hullut tappavat päästäkseen hoitoon ja nykyään vähän kaikki ovat hulluja, niin näitä tapauksiahan alkoi sitten tulla, missä henkilö perustelee teon motiiviksi hoitoon haluamisen. Media otsikoita myydessään ja psykiatrit lääkkeitä myydessään antoivat joukkomurhaajille uusia syitä, joiden vuoksi tappaminen olisi hyväksyttävää ja tuloksen kaikki tietävät.
Aivotutkimukseen erikoistuneille psykiatreille olisikin tässä tapauksessa tarjolla kaikille yhteinen ja toimiva hoitomuoto; Neuvostoliittolainen lobotomia, aka niskalaukaus.

Murhaajien mielenvikaisuudesta kertoo aika paljon se, että kohteina on täysin viattomia henkilöitä; esim. jos haluaisi kostaa kiusaamiset, luulisi, että vain kiusaajat tapettaisiin, eikä satunnaisia ihmisiä, tai, jos haluaisi hoitoon, niin ei tappaisi nuorta tyttöä, tai jos haluaisi tehdä itsemurhan, ei tappaisi lapsia.
Perhesurmia pitäisi ehkä tutkia samanlaisena ilmönä, kuin naisten synnytyksen jälkeisessä masennuksessa tekemiä lapsenmurhia, mutta toisaalta monet näistä teoista ovat yleiskuvaltaan narsistisia.

Tunnettu ilmiö on, että murhaajat imitoivat uutisissa kerrottuja murhia; mielestäni nämä matkijat ovat usein narsistisia.

ritalin kirjoitti:

Kuutar kirjoitti:Minusta nykyaikana suosittu tapa keksiä aina uusia luokituksia ihmisille on esimerkki ajattelusta, joka voi perustua neuroottiseen kieltämiseen.

Kieltäminen ei muuten liity neuroottisuuteen, vaan torjunta. Kieltäminen liittyy psykooseihin ja luonnehäiriöihin. Kieltäminen on ulkoiseen kohdistuvaa ja torjunta sisäiseen.

Noin taitaa olla. Torjuntaa oikeastaan tarkoitinkin esimerkeissäni. Psykoosissahan ihminen kieltää koko realitodellisuuden, tai uskoo omiin harhoihinsa enemmän kuin tosiasioihin.
Neuroottinen torjunta voi siis johtaa siihen, että tahtoo eristää negatiiviseksi koetut asiat itsen ulkopuolelle. Jos neuroottista torjuntaa paljon käyttävällä henkilöllä on valtaa, se voi johtaa vallan väärinkäyttöön tai "älylliseen epärehellisyyteen". Tuokin paljon käytetty termi on vähän epäselvä, mutta tarkoitan mm. esimerkkini tutkijaa, joka ei ole tietoinen defensseistään, ei ehkä edes usko defenssien olemassaoloon, jolloin hänen vaikeampi vastustaa niiden vaikutusta työhönsä.

Kaikilla ihmisillä on defenssejä, minän puolustuskeinoja, jotka tiedostamattomasti vääristävät tietoisuuden sisältöä. Tämä vähentää ahdistusta ja masentuneisuutta. Olen jostain lukenut, että kuulemma masentuneilla on realistisempi käsitys itsestään kuin muilla, koska terveillä ihmisillä on tapana kokea itsensä vähän myönteisemmin, kuin millaisia he todellisuudessa ovat.

Ilmankos psykoterapia sai tuntemaan itsensä aivan persläviksi, paskakasaksi jne.
Onpahan sitten realistinen käsitys itsestään.
-

A/M; missä kohtaa näet sen suuruusharhasi?

Kuutar kirjoitti:Noin taitaa olla. Torjuntaa oikeastaan tarkoitinkin esimerkeissäni.

Olisin toivonut, että tarkoitit käyttää luonnehäiriöistä kieltämistä.

Kyllästynyt kirjoitti:Mitä sinä oikein paasaat, eihän tuossa ole päätä eikä häntää. Ja tuo väitteesi siitä, että väkivaltaisessa suhteessa oleva nainen nauttii tilanteestaan on todella loukkaava kaikkia väkivaltaisessa suhteessa eläviä/eläneitä kohtaan. Jokainen joka vähääkään asiaa ajattelee, ymmärtää ettei kyse ole väkivaltaisesta suhteesta nauttimisesta vaan siitä, ettei uhri pysty lähtemään.

Enhän kirjoittanut kaikista parisuhdeväkivaltaa kokeneista naisista, vaan vertasin tapaukseen, missä nainen nauttisi parisuhdeväkvallasta. On olemassa ihmisiä, joilla on ulkoistettu yliminä.

Kuutar kirjoitti: ...
Vaikkapa hyvin kouluttautunut nuori nainen voi ajatella, että koska hän kuuluu menestyjiin, joka on syrjäytyneen vastakohta, ja kun hän menee menestyneen miehen kanssa naimiisiin, he tulevat ilman muuta saamaan onnellisen avioliiton. Kuitenkin nämä viimeaikaiset perhesurmat todistavat toista, myös menestyneillä perheillä voi mennä todella huonosti, elämä ei olekaan todellisuudessa sitä, miten se on ulkoisesti luokiteltu vastaamaan yhteisön arvoja ja käsityksiä menestymisestä ja onnesta. ( elämä ei todellisuudessa tunnukaan siltä)...

Toit esille painavaa asiaa, josta yleensä puhutaan vain tuttava - ja ystäväpiireissä.
Tällä hetkellä yhteiskunnan patologia on suurempi kuin yksilön patologia.
Eli yksilö on terveempi kuin yhteiskunta.

Edesmennyt elokuvaohjaaja Pier Paolo Pasolini:

Yltiöpäinen kuluttaminen on meidän päiviemme fasismia. Tällä hän terkoitti, että ylikorostunut kilpailu ja kuluttamisen nostaminen keskeiseksi elämänarvoksi - muiden inhimillisten perusarvojen sijasta - pohjustaa sitä elämäntyyliä ja asenetta, josta kasvaa itsekkyys, piittaamattomuus, alistaminen ja syrjintä.

Kilpailua ja voittajia ihannoivassa yhteiskunnassa mielen tasapaino ja oman arvon tunto helposti luhistuvat niissä, jotka löytävät itsensä häviäjien joukossa. Mutta myös voittajien, ulkoisesti hyvin pärjäävien maailma kuihtuu ja näivettyy, sitä mukaa kun kilpaileminen ja niskan päällä oleminen muuttuvat tärkeämmiksi kuin toisten ihmisten ja itsensä hyväksyminen ja kunioittaminen. Elämämme saa mielekkyytensä ja merkityksensä ainoastaan toisten ihmisten kautta.

Kuutar kirjoitti:Olen jostain lukenut, että kuulemma masentuneilla on realistisempi käsitys itsestään kuin muilla, koska terveillä ihmisillä on tapana kokea itsensä vähän myönteisemmin, kuin millaisia he todellisuudessa ovat.

Öö, ei. Tässä on ehkä hyvä huomata, että ihmisen näkemyksellä itsestään on aika paljon vaikutusta siihen minkälainen hän todellisuudessa on.

Mitä aiheutamme itsellemme
Politiikko ja runoilija Claes Andersson menee kapitalismin ytimeen runossaan:

Kapitalismi jauhaa meidät molekyyleiksi
Kylvää välillemme epäluottamusta
Kätke näkyvistä yhteiset etumme
Sitoo elämämme esineisiin
Murtaa solidaarisuutemme
Hämärtää aidot elämänarvomme
Tunkee meihin keinotekoisia tarpeita
Kasaa elämämme täyteen teollista rihkamaa
Syventää tulo- ja varallisuusjuopaa
Kumuloi tiedon lahjotuksi ja teknokratiaksi
Estää meitä löytämästä positiivisia vaihtoehtoja

Kapitalismi teke työtään tehokkaasti
Maailmassa yhteiskunassa sydämissämme
Me emme ole sopusoinnussa itsemme kanssa
Me emme ole onellisia
Syllisyydentunto tahmaa kaiken mihin kajoamme
Me eme ole solidaarisia
Kukan ei rakasta meitä
Me vihaamme itseämme
Me vihaamme kaikkia muita

Miltähän vuodelta ko. tekele on?

Vielä pahempi on (ollut) Suomessakin ihannoitu kommunismi.

ve e kirjoitti:

Kuutar kirjoitti:Kaikilla ihmisillä on defenssejä, minän puolustuskeinoja, jotka tiedostamattomasti vääristävät tietoisuuden sisältöä. Tämä vähentää ahdistusta ja masentuneisuutta. Olen jostain lukenut, että kuulemma masentuneilla on realistisempi käsitys itsestään kuin muilla, koska terveillä ihmisillä on tapana kokea itsensä vähän myönteisemmin, kuin millaisia he todellisuudessa ovat.

vee:

Mutta erotomaanit eivät kuitenkaan ole kaikkein terveimpiä, valitettavasti. No, vaikka ilmeisen sitkeästi suojaavatkin itseään tiedolta, ettei ihastuksensa kohde olekaan heihin ihastunut. Mutta ehkä kuitenkin kaikki hivenen erotomaanisia, ja ehkä joku masentuneitten alatyyppi vailla erotomaniaa? No en tiedä, käytänkö käsitettä oikein.

En ymmärrä, miten liitit erotomanian tähän, mitä tarkoitat?
Minä puhuin siitä, että olen lukenut terveen itsetunnon omaavan ihmisen näkevän itsensä vähän parempana ihmisenä kuin oikeasti on. Narsisti taas olisi sellainen, joka reilusti liioittelisi kykyjään ja masentunut osaa olla kriittinen itsensä suhteen, koska minän normaalit puolustusmekanisimit eivät masentuneella toimi yhtä hyvin kuin terveellä. En nyt valittevasti löytänyt tähän väiteeseen suomenkielistä linkkiä, mutta löytyi sentään englanninkielisestä wikipediasta:

Studies by psychologists Alloy and Abramson (1979) and Dobson and Franche (1989) suggested that depressed people appear to have a more realistic perception of their importance, reputation, locus of control, and abilities than those who are not depressed.

People without depression may be more likely to have inflated self-images and look at the world through "rose-colored glasses", thanks to cognitive dissonance elimination and a variety of other defense mechanisms that allow them to ignore or otherwise look beyond the harsh realities of life.

http://en.wikipedia.org/wiki/Depressive_realism

Alloy ja Abramsonin, sekä Dobson ja Franchen tutkimuksissa masentuneet ihmiset vaikuttivat olevan realistempia oman tärkeytensä, maineensa, urakehityksensä ( locus control?) ja kykyjensä suhteen kuin ne, jotka eivät olleet masentuneita.

Psykopatologia kirjoitti:Miltähän vuodelta ko. tekele on?
Vielä pahempi on (ollut) Suomessakin ihannoitu kommunismi.

En tiedä.
Ulkomailta olen kuullut sanottavan;
Suomalaisissa on ainesta.
Olemme estäneet kommunismin leviämisen länteen.