"Vakava" ja vakava masennus

[Mirri]

Vielä 'synnyinlahjaksi' saadusta depressiosta... Se tosiaan kaiken muun julmuutensa lisäksi on ikävä siinäkin mielessä, että sitä on erittäin vaikea tunnistaa, koska siitä tulee ihmisen persoonallisuus. Niin hän itse kuin hänen läheisensäkin luulevat depressiivisen olotilan olevan hänen luonnettaan; hän vain on sellainen - aloitekyvytön, voimaton, saamaton, iloton, hymytön, passiivinen, vihamielinen, itkuinen, poissaoleva... Hankala ja ärsyttävä lapsi ja kasvuikäinen.

Varhaislapsuudessa alkaneen depression jäljille on vaikea päästä, ellei henkilö myöhemmin sairastu depressioon niin kunnolla ja vakavasti, että hän vakavan depressionsa vuoksi kulkeutuu psykiatrisen hoidon piiriin. Silloin ammattilaisilla on mahdollisuus tunnistaa pohjalla oleva ja kenties läpi koko elämän mukana kulkenut dystymia, ja silloin sitä päästään myös hoitamaan - ainakin lievittämään, vaikkei parantamaan. Mutta valitettavasti varhaislapsuudessa alkaneen depression aiheuttamat vahingot eivät ole enää korjattavissa, vaikka elämä dystymian tunnistamisen ja hoitamisen myötä muutoin voikin helpottua ja muuttua mukavammaksi.

[Hilppa]

Vielä 'synnyinlahjaksi' saadusta depressiosta... Se tosiaan kaiken muun julmuutensa lisäksi on ikävä siinäkin mielessä, että sitä on erittäin vaikea tunnistaa, koska siitä tulee ihmisen persoonallisuus. Niin hän itse kuin hänen läheisensäkin luulevat depressiivisen olotilan olevan hänen luonnettaan; hän vain on sellainen - aloitekyvytön, voimaton, saamaton, iloton, hymytön, passiivinen, vihamielinen, itkuinen, poissaoleva... Hankala ja ärsyttävä lapsi ja kasvuikäinen.

Varhaislapsuudessa alkaneen depression jäljille on vaikea päästä, ellei henkilö myöhemmin sairastu depressioon niin kunnolla ja vakavasti, että hän vakavan depressionsa vuoksi kulkeutuu psykiatrisen hoidon piiriin. Silloin ammattilaisilla on mahdollisuus tunnistaa pohjalla oleva ja kenties läpi koko elämän mukana kulkenut dystymia, ja silloin sitä päästään myös hoitamaan - ainakin lievittämään, vaikkei parantamaan. Mutta valitettavasti varhaislapsuudessa alkaneen depression aiheuttamat vahingot eivät ole enää korjattavissa, vaikka elämä dystymian tunnistamisen ja hoitamisen myötä muutoin voikin helpottua ja muuttua mukavammaksi.

Minusta seuraukset ovat paljon julmemmat kuin pelkkä depressio. Depressio eli masennus sanana esiintyy myös monessa lievemmässä yhteydessä.

[Hilppa]

Psykiatrian uusimmassa painoksessa (2011) Isometsä tuo esiin (Terveys 2000),
että Suonmessa (vakavan) masennuksen vuoden prevalenssi on n. 5 % ja
dystymian 1,9 %.

Kuka osaa selittää tuon?

Aiemmin käytit itsekin ilmaisua kansantauti. Ketkä ovat sanoneet, että masennus on suomalaisten kansantauti? Onko mukana ollut psykiatreja sanomassa noin?

Olen lukenut myös Pirkko Siltalan käyttämästä termistä eheyttävä (tai terapeuttinen) masennus kliinisen masennuksen rinnalla ja jonkinlaisena vastaparina.

Jos on ajateltu, että dystymian osuus olisi kymmeniä prosentteja väestöstä, mutta todennetuksi olisi tullut vain pari prosenttia.

[Mirri]

Minkään muun häiriön tai sairauden kohdalla ei ole koskaan esitetty,
että sairauden lievemmät muodot olisivat vähemmän yleisiä kuin
sairauden vaikeammat muodot. Depressiivisissä häiriöissä lievimmät
muodot (dystymia) ovat muka vähemmän yleisiä kuin vaikeammat
("vakavat" masennukset).Psykiatrisessa yhteisössä kuvastaa suurta tyhmyyttä ja sokeutta,
että moista epäloogisuutta ei kukaan kommentoi.

Kuinkahan paljon tuo epäloogisuus ja 'harha' syntyy juuri siitä, että yleislääkärit asettavat oikeastaan depressiossa kuin depressiossa koodiksi F32, koska muu diagnosointi kuuluu erikoislääkäreille? Esim. työnantajille edellä mainittu koodi tulee hyvin tutuksi, koska depression vuoksi työterveyslääkärin kirjoittamalle sairauslomalle jäävän sairauslomatodistuksessa todennäköisesti on tuo koodi - aivan sama millaisesta sairauslomaa vaativasta masennustapauksesta käytännössä on kysymys.

Toisaalta aikuisen ihmisen dystymia on niin lievä masennuksen muoto, että se itsessään ei vaadi sairauslomia, niinpä diagnoosina ei voisikaan olla dystymia siinä vaiheessa, kun masennus oireilee niin, että työkyky pettää. Niinpä Kelakaan ei hyväksyisi dystymiadiagnoosia sairauspäivärahaperusteeksi... Suuri osa dystymiasta luultavasti jää diagnosoimatta, koska sitä sairastavalla henkilöllä ei ole aihetta mennä lievän masennuksensa/alakulonsa vuoksi lääkäriin. Hän hakeutuu lääkäriin vasta sairastuessaan vakavampaan masennusjaksoon. Noin elämä depressiopotilaana ainakin minulla menee; dystymia itsessään ei pane menemään lääkärin juttusille, lääkärin apua tarvitsen vain vaikeampien depressiojaksojen vuoksi. Silloin yleislääkäri diagnosoi masennustilan F32, psykiatri taas toistuvan masennuksen, kuten F33.11.

Noin ajatellen ei mielestäni ole ihme, jos masennuksen kohdalla syntyy kuva, että vakavat masennukset ovat yleisimpiä. Ne näkyvät useimmiten esim. Kelan tiedoissa.

[Psykopatologia]

Prosentit ovat epidemiologisista tutkimuksista, ei kliinisestä aineistosta.

[Psykopatologia]

Onko kyse eri sairaudesta, vaikka oireet ovat samansorttisia?

Dystymia ja masennus vaikea-asteiseen asti ovat sanoma sairauksia.

Psykoottinen muoto voi olla eri.

[Mirri]

Vielä 'synnyinlahjaksi' saadusta depressiosta... Se tosiaan kaiken muun julmuutensa lisäksi on ikävä siinäkin mielessä, että sitä on erittäin vaikea tunnistaa, koska siitä tulee ihmisen persoonallisuus. Niin hän itse kuin hänen läheisensäkin luulevat depressiivisen olotilan olevan hänen luonnettaan; hän vain on sellainen - aloitekyvytön, voimaton, saamaton, iloton, hymytön, passiivinen, vihamielinen, itkuinen, poissaoleva... Hankala ja ärsyttävä lapsi ja kasvuikäinen.

Varhaislapsuudessa alkaneen depression jäljille on vaikea päästä, ellei henkilö myöhemmin sairastu depressioon niin kunnolla ja vakavasti, että hän vakavan depressionsa vuoksi kulkeutuu psykiatrisen hoidon piiriin. Silloin ammattilaisilla on mahdollisuus tunnistaa pohjalla oleva ja kenties läpi koko elämän mukana kulkenut dystymia, ja silloin sitä päästään myös hoitamaan - ainakin lievittämään, vaikkei parantamaan. Mutta valitettavasti varhaislapsuudessa alkaneen depression aiheuttamat vahingot eivät ole enää korjattavissa, vaikka elämä dystymian tunnistamisen ja hoitamisen myötä muutoin voikin helpottua ja muuttua mukavammaksi.

Minusta seuraukset ovat paljon julmemmat kuin pelkkä depressio. Depressio eli masennus sanana esiintyy myös monessa lievemmässä yhteydessä.

Depressiosta/masennuksesta puhuessani tarkoitan nimenomaan sairautta nimeltä depressio eli masennus - en mitä tahansa 'depressiota/masennusta'. Kyllä on vakava ja vahingollinen asia, jos pikkulapsi sairastuu depressioon - etenkin, jos kukaan ei huomaa eikä tunnista, vaan sairaus saa vuosikaudet rauhassa muhia ja tehdä tuhojaan hänessä. Niin vakavasta sairaudesta depressiossa on kysymys, että tavalla tai toisella se vammauttaa kasvuikäistä ihmistä enemmän ja vähemmän pysyvästi ja elinikäisesti.

[Mirri]

Prosentit ovat epidemiologisista tutkimuksista, ei kliinisestä aineistosta.

Ok.

[Hilppa]

Kysymyksessä on kaksi vaihtoehtoa.

Dystymiaa sairastavat (väärä termi, jos ei ole sairaus) elävät elämänsä dystymiassa, mutta menevät lääkäriin, kun vakava (lievä, keskivaikea tai vaikea-asteinen) depressio alkaa.

Tai dystyymisten määrä on väestössä suuri, mutta vain pieni osa heistä sairastuu vakavaan masennukseen ja päätyy diagnoosin piiriin. Tarkoitan, että suurin osa heistä elää elämänsä dystymian kanssa kenties kliinisen ja eheyttävän depression rajamailla keikkuen koskaan sairastumatta varsinaiseen vakavaan (lievään, keskivaikeaan tai vaikea-asteiseen) masennukseen.

[Psykopatologia]

Psykiatrian uusimmassa painoksessa (2011) Isometsä tuo esiin (Terveys 2000),
että Suonmessa (vakavan) masennuksen vuoden prevalenssi on n. 5 % ja
dystymian 1,9 %.

Kuka osaa selittää tuon?

Aiemmin käytit itsekin ilmaisua kansantauti. Ketkä ovat sanoneet, että masennus on suomalaisten kansantauti? Onko mukana ollut psykiatreja sanomassa noin?

Olen lukenut myös Pirkko Siltalan käyttämästä termistä eheyttävä (tai terapeuttinen) masennus kliinisen masennuksen rinnalla ja jonkinlaisena vastaparina.

Jos on ajateltu, että dystymian osuus olisi kymmeniä prosentteja väestöstä, mutta todennetuksi olisi tullut vain pari prosenttia.

Monenlaista mytologiaa esitetään (Siltala).

[Hilppa]

--
Monenlaista mytologiaa esitetään (Siltala).

Teoksessa esiteltiin kyllä myös kansantarustoa, ainakin erään tyttären ja kuolinvuoteella makaavan äidin tarinaan tukeutuen.

Mutta oletko sitä mieltä, että mitään välimuotoja masennuksesta ei voi esiintyä tavanomaisen alakulon ja kliinisen masennustilan välillä?

[Mirri]

Vielä 'synnyinlahjaksi' saadusta depressiosta... Se tosiaan kaiken muun julmuutensa lisäksi on ikävä siinäkin mielessä, että sitä on erittäin vaikea tunnistaa, koska siitä tulee ihmisen persoonallisuus. Niin hän itse kuin hänen läheisensäkin luulevat depressiivisen olotilan olevan hänen luonnettaan; hän vain on sellainen - aloitekyvytön, voimaton, saamaton, iloton, hymytön, passiivinen, vihamielinen, itkuinen, poissaoleva... Hankala ja ärsyttävä lapsi ja kasvuikäinen.

Varhaislapsuudessa alkaneen depression jäljille on vaikea päästä, ellei henkilö myöhemmin sairastu depressioon niin kunnolla ja vakavasti, että hän vakavan depressionsa vuoksi kulkeutuu psykiatrisen hoidon piiriin. Silloin ammattilaisilla on mahdollisuus tunnistaa pohjalla oleva ja kenties läpi koko elämän mukana kulkenut dystymia, ja silloin sitä päästään myös hoitamaan - ainakin lievittämään, vaikkei parantamaan. Mutta valitettavasti varhaislapsuudessa alkaneen depression aiheuttamat vahingot eivät ole enää korjattavissa, vaikka elämä dystymian tunnistamisen ja hoitamisen myötä muutoin voikin helpottua ja muuttua mukavammaksi.

Minusta seuraukset ovat paljon julmemmat kuin pelkkä depressio. Depressio eli masennus sanana esiintyy myös monessa lievemmässä yhteydessä.

Tässä on tuoretta tietoa lasten ja kasvuikäisten sairastamasta masennuksesta - sairaudesta nimeltä masennus ja sen vaikutuksesta eri ikäisiin lapsiin:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyski ... i=dlk00383

Kasvuikäisen ihmisen sairastuminen masennukseen on aina vakava asia, sitä ei pidä rinnastaa aikuisten eri asteisiin masennuksiin, alakuloihin, sun muihin. Alakuloisuus, dystymiasta tai muusta masennuksesta puhumattakaan, ei ole pikkulapsen normaaliin elämään kuuluva olotila, johon hänen pitäisi vain sopeutua. Myöskään vanhemmalla kasvuikäisellä minkäänlainen masennus ei ole normaali ja elämään kuuluva asia; masentunut kasvuikäinen tarvitsee aina apua. Ja tietysti ennen kaikkea hän tarvitsee sitä, että aikuiset ymmärtävät ja tunnistavat hänen tilansa olevan jotakin normaalista poikkeavaa - jotakin, johon aikuisten pitäisi kyetä reagoimaan auttaakseen masentunutta kasvuikäistä. Ja vieläpä mieluummin aikaisin kuin myöhään...

[Hilppa]

Vielä 'synnyinlahjaksi' saadusta depressiosta... Se tosiaan kaiken muun julmuutensa lisäksi on ikävä siinäkin mielessä, että sitä on erittäin vaikea tunnistaa, koska siitä tulee ihmisen persoonallisuus. Niin hän itse kuin hänen läheisensäkin luulevat depressiivisen olotilan olevan hänen luonnettaan; hän vain on sellainen - aloitekyvytön, voimaton, saamaton, iloton, hymytön, passiivinen, vihamielinen, itkuinen, poissaoleva... Hankala ja ärsyttävä lapsi ja kasvuikäinen.

Varhaislapsuudessa alkaneen depression jäljille on vaikea päästä, ellei henkilö myöhemmin sairastu depressioon niin kunnolla ja vakavasti, että hän vakavan depressionsa vuoksi kulkeutuu psykiatrisen hoidon piiriin. Silloin ammattilaisilla on mahdollisuus tunnistaa pohjalla oleva ja kenties läpi koko elämän mukana kulkenut dystymia, ja silloin sitä päästään myös hoitamaan - ainakin lievittämään, vaikkei parantamaan. Mutta valitettavasti varhaislapsuudessa alkaneen depression aiheuttamat vahingot eivät ole enää korjattavissa, vaikka elämä dystymian tunnistamisen ja hoitamisen myötä muutoin voikin helpottua ja muuttua mukavammaksi.

Minusta seuraukset ovat paljon julmemmat kuin pelkkä depressio. Depressio eli masennus sanana esiintyy myös monessa lievemmässä yhteydessä.

Depressiosta/masennuksesta puhuessani tarkoitan nimenomaan sairautta nimeltä depressio eli masennus - en mitä tahansa 'depressiota/masennusta'. Kyllä on vakava ja vahingollinen asia, jos pikkulapsi sairastuu depressioon - etenkin, jos kukaan ei huomaa eikä tunnista, vaan sairaus saa vuosikaudet rauhassa muhia ja tehdä tuhojaan hänessä. Niin vakavasta sairaudesta depressiossa on kysymys, että tavalla tai toisella se vammauttaa kasvuikäistä ihmistä enemmän ja vähemmän pysyvästi ja elinikäisesti.

Kuulostaa ihan lapsen heitteillejätöltä ja henkiseltä pahoinpitelyltä. En usko kuin teoreettisesti olevan mahdollista, että lapsi selviäisi pelkin depressio-oirein vaan, että mukana todennäköisesti seuraisi myös kielellisen ja kognitiivisen kehityksen puutteita.

[Psykopatologia]

--
Monenlaista mytologiaa esitetään (Siltala).

Teoksessa esiteltiin kyllä myös kansantarustoa, ainakin erään tyttären ja kuolinvuoteella makaavan äidin tarinaan tukeutuen.

Mutta oletko sitä mieltä, että mitään välimuotoja masennuksesta ei voi esiintyä tavanomaisen alakulon ja kliinisen masennustilan välillä?

En osaa nyt nopeasti sanoa.

Kansantaudin kannalla ovat "kaikki" psykiatrit (jostain syystä).

Vakavast masennuksesta puhuu jopa Lönnqvist.

[Mirri]

En usko kuin teoreettisesti olevan mahdollista, että lapsi selviäisi pelkin depressio-oirein vaan, että mukana todennäköisesti seuraisi myös kielellisen ja kognitiivisen kehityksen puutteita.

Juuri niitähän masennus lapselle aiheuttaa; hänen kehityksensä viivästyy, pysähtyy, ja taantuakin voi. Vauriot ovat enemmän ja vähemmän pysyviä riippuen siitä miten pitkään hänen masennustilansa jatkuu. Lisäksi hän tietysti depression jatkuessa altistuu monenlaiselle persoonallisuuden häiriintymiselle, ja myöhemmin vielä muille toinen toistaan vakavammille psyykkisille häiriöille - kuten vaikeille (ja kenties myös vaikeahoitoisille) masennuksille.

Etenkin lapsen masennus on hyvin kokonaisvaltainen asia; vakava sairaus, joka aiheuttaa paljon korjaamatonta vahinkoa. Ja olisiko kuinkakin moni aikuinen välttynyt vakavalta masennukselta ja muilta mielenterveyden häiriöiltä, jos olisi tunnistettu kasvuvuosien masennus ajoissa - sitä tuskin kukaan tietää.

Lainaus laittamastani linkistä:

Vauvaikäisen ja pikkulapsen masennus ilmenee usein nk. anakliittisenä depressiona, joka kehittyy pikkulapsen menettäessä äkillisesti äitinsä tai muun tärkeän läheisensä. Pikkulasten depressio voi ilmetä kehityksen pysähtymisenä tai jopa taantumisena, painon putoamisena, runsaana itkuna, ärtyisyytenä, pysyvästi surullisena ja ilottomana ilmeenä ja tyhjänä katsekontaktina. Vauvaikäinen liikkuu vain vähän, ei ime innokkaasti eikä nauti syömisestään. Unirytmi häiriintyy, ympäristöön kohdistuva innostus ja uteliaisuus puuttuu tai on vähäinen. Vauvan masennus on usein yhteydessä vanhempien ja ympäristön vaikeuksiin vastata vauvan tarpeisiin.

Ja vielä... Aika pienikin lapsi on depressiota sairastaessaan altis myös itsetuhoiselle käyttäytymiselle. Leikki-ikäinen - kouluikäisestä puhumattakaan - voi hyvin jo miettiä ja toivoa omaa kuolemaansa; jopa pohtia ja kuvitella miten lopettaisi elämänsä. Asia, joka aikuisilla ei helposti tule mieleen mietittäessä lasten onnettomuusalttiutta.

[Hilppa]

Lisäksi hän tietysti depression jatkuessa altistuu monenlaiselle persoonallisuuden häiriintymiselle, ja myöhemmin vielä muille toinen toistaan vakavammille psyykkisille häiriöille

Mä oisin kanssa mieltänyt, että monet vakavammat häiriöt voimallisesti assosioituvat pikemminkin varhaisiin vaikeuksiin kuin myöhempiin. Että depressiosta kärsivä aikuinen on itse asiassa ehtinyt varhaisvaiheessaan edetä monessa sellaisessa haasteessa, jossa vaikka paranoidi tai narsisti sitten edelleen aikuisiässäänkin velloo. Kuvittelen.

Tai siis että narsistin "kieroonkasvu", vaikkapa, on alkanut kovin varhain.

En ihan kokonaan ole käsittänyt, mitä kumpikin tarkoitatte. Olisi kiva, jos voisitte selittää yksinkertaisemmin (vähempisanaisesti), että minä yksikertainen myös ymmärtäisin.

Tarkoitatteko sitä näkemystä, jonka mukaan hoitamattomana psyykkinen häiriö aina pahenee? Sitten puhutte limittäin edellisen kanssa lapsuuden kehitysvaiheiden vaikutuksesta psyykkisten häiriöiden syntymekanismeihin, mikä on ymmärtääkseni vähän eri asia. Jälkimmäisestä oli Psykopatologia-palstalla aiemmin Ylläpitäjän osiossa oma ketjunsa "Psykoseksuaaliset kehitysvaiheet" (voin muistaa ketjun nimen totaalisen väärin!) tms., jonka Psykopatologia on sittemmin poistanut.

[Psykopatologia]

Ko. kettinki on YP:ssä (nyt) viimeisenä viestinä.

[Hilppa]

Kiitos, ketju löytyikin YP:n toiselta sivulta.

[Mirri]

Tarkoitatteko sitä näkemystä, jonka mukaan hoitamattomana psyykkinen häiriö aina pahenee? Sitten puhutte limittäin edellisen kanssa lapsuuden kehitysvaiheiden vaikutuksesta psyykkisten häiriöiden syntymekanismeihin, mikä on ymmärtääkseni vähän eri asia. Jälkimmäisestä oli Psykopatologia-palstalla aiemmin Ylläpitäjän osiossa oma ketjunsa "Psykoseksuaaliset kehitysvaiheet" (voin muistaa ketjun nimen totaalisen väärin!) tms., jonka Psykopatologia on sittemmin poistanut.

Tarkoitatko sinä, että tämä asia pitäisi sanoa jotenkin yksinkertaisemmin ja selkeämmin:

Juuri niitähän masennus lapselle aiheuttaa; hänen kehityksensä viivästyy, pysähtyy, ja taantuakin voi. Vauriot ovat enemmän ja vähemmän pysyviä riippuen siitä miten pitkään hänen masennustilansa jatkuu. Lisäksi hän tietysti depression jatkuessa altistuu monenlaiselle persoonallisuuden häiriintymiselle, ja myöhemmin vielä muille toinen toistaan vakavammille psyykkisille häiriöille - kuten vaikeille (ja kenties myös vaikeahoitoisille) masennuksille.

En oikein tiedä miten tuo olisi sanottavissa yksinkertaisemmin ja vähäsanaisemmin, mutta yritän:
varhaislapsuudessa alkanut masennus aiheuttaa monenlaista ongelmia ja vahinkoa, jotka taas aiheuttavat kasvavalle lapselle vaikka mitä lisäongelmia, jne...

En tiedä ymmärsinkö mitä ve-e tarkoitti, mutta tuli mieleeni, että ehkä voidaan ajatella niin, että jos 'synnyinlahjanaan' depressioon sairastunut ja sitä läpi lapsuusvuosiensa sairastanut ihminen selviytyy aikuisuuteen niin, että hänen mt-ongelmansa liittyvät pääasiassa depressioon, hän tosiaan on syystä tai toisesta selviytynyt lapsuusvuosistaan - niin depressiosta kuin sitä aiheuttavista kasvuvuosien haasteistakin - aika vähällä.
Minulle tämä asia on henkilökohtaisesti tärkeä siksi, että monet kerrat vuosien varrella ammattilaisten kanssa on mietitty mitä kaikkia suojatekijöitä varhaisissa elinvuosissani on ollut - suojatekijöitä, jotka ovat auttaneet selviytymään niin, että depressio eri muodoissaan on vaikein mt-ongelmani. Selvää on, että varhaisesta depressiosta ja kriittisten varhaisvuosien kovista kokemuksista huolimatta on ollut jotakin persoonallisuuden pahemmalta häiriintymiseltä suojaavaa, ts. jokin varhaisvuosien terve ja turvaa tuova kiintymyssuhde aikuiseen ihmiseen - varsinainen pelastava tekijä.
Jos sitä ihmissuhdetta ei olisi varhaisvuosina ollut, minulla voisi hyvin olla depressiodiagnoosien pohjalla muutakin ja paljon vakavampaa kuin depressiivinen persoonallisuus... Ajattelen asian nimenomaan niin, että yksikin varhaislapsuuden terve ihmissuhde voi pelastaa paljon kovia kokevan lapsen kohdalla, koska pikkulapsi käyttää sen tarkasti hyväkseen ja rakentaa itseään sen varaan - kunhan suhde on riittävän pitkä, tiivis ja turvallinen.

Jos ve-e tarkoitti jotakin tuollaista, niin olen hänen kanssaan samaa mieltä.

[Riidankylväjä]

Kappas Siellähän se oli. Haeskelin jo aiemmin.

Kysymys: Achté sanoo, että masennuksesta kärsivät ovat fiksautuneet oraaliseen vaiheeseen, mutta en löydä Pertsan häiriölistasta masennusta. (Paitsi maanis-depressiivisyyden yhteydessä) Miksi?

Oraalinen vaihe:

1. Häiriöt: skitsofreeniset psykoosit, autismi.

2. Häiriöt: skitso-affektiiviset psykoosit, maanis-depressiiviset psykoosit, vaikeammat paranoiat, vaikea päihteiden käyttö.

PS. Pyydän anteeksi. Löytyihän se sieltä, mutta ei häiriöiden kohdalta.

Klein: depressiivinen positio n. 4/6 kk–.