Psykopatologia.munfoorumi.com

– Nykyään syrjäytyneitä eli entisaikojen peräkammarin poikia on jo niin paljon, ettei heille löydy riittävästi peräkammareita.

arvioi Forssan Tölön erityiskoulun rehtori Minna Lintonen.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... rin-poikia

Tytöt pärjäävät ongelmatilanteissa lähes aina paremmin.

En sanoisi että lähes aina, pikemminkin keskimäärin. Tässä voisi olla paikallaan katsella esimerkiksi itsemurhayritysten tilastoja.

– He tarvitsevat tukea. Voidaan aloittaa vaikka sillä, että kehutaan poika päivässä, Lintonen kehottaa.

Mutta kun ei ole mitään kehuttavaa? Eikä se kehuminen muutenkaan paljon lämmitä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Minna_Lintonen

Peräkammarin pojat eivät oikein löydä säällistä lokeroa yhteiskunnasta. Esim aggressiiviseksi ja siten huonoiksi katsotut sotaleikit, leikkipainit yms ovat kaiketi poikien luontainen tapa toteuttaa itseään.

Kun ei löydä omaa, säällistä lokeroaan yhteiskunnassa, niin olo voi alkaa ahdistamaan aikas paljonkin

Poikien elämä on aika surkeaa. Ensin äidin paapottavana sitten päiväkodin tätien sitten esikoulun tätien sitten alakoulun opettajatätien ja taitaa ylä koulussakin opettajat olla enimmäkseen naisia. Sitten peräkammarin poika menee miesten kouluun, armeijaan.

Naiset opettavat omituisia tapoja ja elämän asenteita. Eihän niillä elämässä pärjää.

En ymmärrä, miksi peräkammarin poika on suomennettu syrjäytyneeksi pojaksi. Minulle syntyi aikoinaan käsitys, että ns. peräkammarin poika tarkoittaisi yhtä kuin vanhempiensa lellikakara.

Toisaalta mitään ihmisryhmää ei saisi niputtaa samaan ryhmään, koska peräkammarin poikiakin varmasti yhtä monta erilaista kuin on oletettu lukumääräkin.

Peräkammarin pojalla on alunperin tarkoitettu maaseudulla vanhempiensa kanssa asuvaa aikuista mies henkilöä.

On tarkoitettu myös sellaista mieshenkilöä, jonka vanhemmat ovat toteuttaneet nykytermein sanottuna "curling-vanhemmuutta". Eli lapsen edestä on kaikki vaikeudet, pettymykset yms lakaistu pois ikäänkuin curling-kiven edestä lakaistaan rata helpommaksi liukua.

Moinen kasvatustapa antaa harvinaisen huonot eväät elämään - kersa ei opi niitä elämässä väkisinkin tarvittavia taitoja haasteiden, pettymysten ja ikävien ihmisten kohtaamiseen.

Obelix kirjoitti:Yleensä kyseessä lie ollut älyllisesti heikompi yksilö useimmin.

Ei välttämättä. Maatilalla tarvitaan työvoimaa (tai tarvittiin ainakin ennen) ja peräkammarin pojasta toivottiin uutta isäntää ja tilan jatkajaa.

Maatalouden kannattavuuden huvetessa kouluttamattomat perä kammarin pojat olivat loukussa. Ei työelämä heidän kaltaisiaan tarvitse.

Riidankylväjä kirjoitti:Maatalouden kannattavuuden huvetessa kouluttamattomat perä kammarin pojat olivat loukussa. Ei työelämä heidän kaltaisiaan tarvitse.

Jotakuinkin tätä samaa tarkoitin, kun kirjoitin siitä, että kun ei löydä omaa lokeroaan yhteiskunnassa, niin voipi alkaa ahdistamaan aika rankastikin.

Yhteisöön kuuluminen on ihmiselle aika tärkeä juttu. Jo muinaiset luolamiesyhteisöiden pahimpia rangaistuksia oli häätää rötöstelijä yhteisön ulkopuolelle.

Puhutte miehet asiaa, tosin osin sen vierestä. Vanhempiin (huom! molempiin, ei yksin äitiin) kiinnittyvät katseet, kun lapsi ei löydä sijaa maailmassa. Jos vanhemmilla on tavoite, että lapsi "vanhentaa" heidät sitten, kun lapsi kasvaa ja he itse ovat raihnaisia. Siis ajattelu, että lapsi huolehtii vanhemmistaan (ennen siihen pakettiin kuului maatila), on jonkinlaista lapsen elämän johdattelua liiaksi, johon nykyisellä termillä curling-vanhemmuus viitataan. Tuohon kuvioon kuulunee paapominen, passaaminen ja tien tasoittaminen siinä määrin, että nuori ei koe selviytyvänsä yksin maailmassa eikä kykene omaa itsenäistä elämää luomaan. Jonkinlainen kummallinen riippuvuus vanhemmista on helppo jatkaa, jos vanhemmat itse sille tielle antavat suunnan. Ehkä vanhemmat itse ovat narsistisella tavalla riippuvaisia lapsestaan?

Miksi miehet luistavat vanhemmuudesta ja siirtävät vastuun niin helposti naisille? Eivät kaikki yksinhuoltajaäidit ole peräkammarin poikia luoneet, joten mielestäni yksin naisten syyttäminen peräkammarin poikien runsaslukuisuudesta on väärin.

Äidit paapoo poikansa perä kammareihin.

Oman kokemukseni mukaan peräkammarityyppejä syntyy molempien vanhempien kodeissa. Siis ehyissä perheissä. Yksinhuoltajien lapset joutuvat itsenäistymään ja korvaamaan poissaolevaa vanhempaa perheen rakenteessa. Sekin voi olla ongelmallista, jos vanhempi tukeutuu liiaksi lapseen. Mutta pääsääntöisesti peräkammarius on ehyen perheen erityisongelma. Sellaisen, jossa jompikumpi vanhemmista tai molemmat ajattelee, että lapsi on vanhuuden päivien varalle.

Tuosta sijoittumisesta yhteiskuntaan. Nykyisin on vaikea sijoittua mihinkään ja vailla koulutusta etenkin, kuten täällä jo todettu. Vanhempien luomat suhteet vaikuttavat. Jos perheellä runsaasti kontakteja ja esimerkiksi harrastusten kautta syntyneitä, voi lapsi saada suhteiden kautta tilaisuuksia. Aktiivisten vanhempien esimerkki auttaa lasta olemaan aktiivinen. Nysvääjien lapsi ja mitätöijien lapsi ei pärjää ja jää helpommin vaille tilaisuuksia. Tuo on tietty vain teoriaa, mutta luotan siihen jossain määrin.

Riidankylväjä, miksi isät katsoo päältä ja ovat välinpitämättömiä, kun äidit paapoo? Miksi isät tekevät lapsista äitien projekteja?

Isät on nykyään varsin usein saneerattu.

En nyt oikein hahmota, että miten eroperheiden vanhemmuuden jakaminen liittyy tähän aiheeseen. Tärkeä aihe se toki on, minullakin olisi paljon siihen sanottavaa, mutta ehkä olisi vallan oman ketjun arvoinen aihe.

Se taas on ihan totta, että epäterveen riippuvuussuhteen luominen vanhemman/vanhempien ja lapsen välillä johtaa kyllä (sekin) peräkammari-tapauksiin. Voisi ajatella, että semmoisesta "loukosta" ihminen pääsee henkisesti pois vain äärimmäisten tekojen kautta?

Kahvi kirjoitti:Se taas on ihan totta, että epäterveen riippuvuussuhteen luominen vanhemman/vanhempien ja lapsen välillä johtaa kyllä (sekin) peräkammari-tapauksiin. Voisi ajatella, että semmoisesta "loukosta" ihminen pääsee henkisesti pois vain äärimmäisten tekojen kautta?

Tuo ei kuulosta hyvältä.

Peräkammarinpoika on varmaan vain yksi ajatuskehitelmä siitä, että mikä mättää. Tuskin tarjoaa ainoaa selitystä murheellisille teoille, mutta voi johdattaa meidät paremman oivalluksen äärelle.

Jotain sellaista yhteistä nimittäjää näissä ampumistapahtumissa tuntuu olevan, joka viittaa siihen, että yksilö ei ole löytänyt säällistä lokeroa yhteiskunnassamme. En osaa tarkemmin vielä määritellä... jotain äärimmilleen mennyttä turhautumista tms kuitenkin.

Gyver kirjoitti:

Kahvi kirjoitti:Se taas on ihan totta, että epäterveen riippuvuussuhteen luominen vanhemman/vanhempien ja lapsen välillä johtaa kyllä (sekin) peräkammari-tapauksiin. Voisi ajatella, että semmoisesta "loukosta" ihminen pääsee henkisesti pois vain äärimmäisten tekojen kautta?

Tuo ei kuulosta hyvältä.

Ei minustakaan. Peräkammarintyttönä. Jospa voisi ajatella niin, että tuo äärimmäinen teko on se itsensä riuhtaisu pois kotoa.

Useimmiten peräkammareista poistuminen johtaa turmion tielle. Pojat lähtevät suoro ojossa naisten perään.

Hilppa kirjoitti:Vanhempien luomat suhteet vaikuttavat. Jos perheellä runsaasti kontakteja ja esimerkiksi harrastusten kautta syntyneitä, voi lapsi saada suhteiden kautta tilaisuuksia. Aktiivisten vanhempien esimerkki auttaa lasta olemaan aktiivinen. Nysvääjien lapsi ja mitätöijien lapsi ei pärjää ja jää helpommin vaille tilaisuuksia. Tuo on tietty vain teoriaa, mutta luotan siihen jossain määrin.

Melko kummallinen ilmiö tämä.
Tulipa mieleeni, että eikö nuo suhteet ole myös sitä curling-vanhemmuutta? Lakaistaan lapselle tietä. Se olisi hyvin suotavaa oikeassa suhteessa. Ystäväni vanhemmat omasivat noita kontakteja. Meillä oli melko identtiset polut, luonteet yms., mutta sitten suhteiden puute ajoi minut tuuliajolle. Ystävällä oli ollut kesätöitä ja vastaava vanhempien avulla hommattuna. Se on sellainen lumipallon kasvua muistuttava ilmiö.
Minä en ole saanut millaistakaan tukea tuossa suhteessa ja nykyisin ajelehdin ulkopuolisena ylemmän korkeakoulutkinnon omaavana henkilönä. Tuskin olen määritelmällisesti ns. peräkammarinpoika tai edes tiukan määritelmän mukaan syrjäytynyt, mutta pahasti työtön olen. Armeijaan 19 v ja sen jälkeen muutaman sadan kilometrin päähän muutto vanhemmista.

Tervetuloa, sir!