Opi kiusaajaksi, syytä aina uhria
Lähetetty: 20.05.2012 15:01K O L U M N I http://www.hs.fi/kotimaa/Opi+kiusaajaks ... 5557931719
Opi kiusaajaksi, syytä aina uhria
18.3.2012 9:00 | 31 | Maija Aalto
Se sai mitä kerjäsi.
Se oli liian nuori ja liian vanha. Se kannatti väärää joukkuetta.
Se oli turhan herkkänahkainen. Se oli kova.
Se oli hiljainen. Sillä oli väärät mielipiteet ja se kertoi ne kaikille.
Se oli ärsyttävän pätevä. Se ei osannut hommiaan.
Sillä oli kireät farkut. Oma vika, jos ei ymmärtänyt, miksi nipistin takapuolesta noin niin kuin toverillisesti.
Nipistin siitä lähtien joka päivä, että se ottaisi opikseen.
Se oli niin vaikea ihminen, mahdoton sen kanssa oli mistään puhua. En sitten puhunut.
Ystäväni kyseli, että milloin tavallisen vuokratyöläisen työpaikkakiusaamisesta nousee samanlainen kohu kuin Hilkka Ahteen.
Ei milloinkaan, mutta pitäisi.
Ja AKT:n sotkujen selvittelyä odotellessaan voisi katsoa ympärilleen. Itkeekö sinun työpaikallasi tänään joku salaa?
Tuoreen työolobarometrin mukaan liki joka kolmas suomalainen kertoo nähneensä kiusaamista tai henkistä väkivaltaa työpaikallaan.
Osan selittänee se, että ilmiöstä uskalletaan puhua ääneen aiempaa rohkeammin. Mutta määrä on kasvussa ja eurooppalaisittain korkea.
Ja siis nähneensä: tilasto ei kerro mitä sen jälkeen tapahtui. Menikö kukaan väliin?
Me olemme mestareita vähättelemään, pilkkaamaan, alistamaan, sulkemaan ulkopuolelle. Me nokimme vertaista silmään
ja vielä törkeämpää, alaista myös.
Ja vaikka aloitamme uramme kiusaajana päiväkodin pihalla, olemme aikuisena huomattavasti kekseliäämpiä siinä,
miten lähimmäinen saadaan kokemaan olonsa tarpeettomaksi.
On varmaan tapauksia, jossa loukkaus on olemassa vain loukatun korvien välissä. Joskus pahalle ololle ei oikeasti ole muuta syytä
kuin se, että kaikilla ei vain ole sosiaalista pelisilmää. Terveessä työyhteisössä turhat kömmähdykset pystytään selvittämään eikä
niistä kasva härkäsiä.
Sitä pelisilmän puuttumistakin tosin on vaikea käsittää, kun saa itse onnekseen tehdä työtä loistavien tyyppien kanssa.
Miten voi olla tajuamatta, jos loukkaa toistuvasti?
Työterveyslaitos laskee kuitenkin barometrissaan, että 140 000 palkansaajaa kokee joka ikinen päivä olevansa kiusattu työpaikallaan.
Määrä on järjettömän suuri, eikä sitä selitetä pois väärinymmärryksillä. Kukaan ei väitä olevansa päivittäin uhri huvikseen.
140 000 suomalaisella on koko ajan paha olla työpaikallaan. Usko siinä sitten juhlapuheisiin työssä jaksamisesta.
Apua ei välttämättä saa, vaikka olisi voimia sitä hakea. Jo sana kiusaaminen on törkeää vähättelyä, sukua enemmän kiusoittelulle
kuin henkiselle väkivallalle.
Miten sitten puuttua? Helppoja keinoja ei varmaan ole, muuten ne olisivat jo käytössä. Jos työyhteisö on mätä,
sen korjaaminen on vaativaa.
Yritettävä kuitenkin on, ja aloittaa voi itsestään.
Sillä jos me emme puutu asiaan, olemme itsekin kiusaajan puolella. Seisomme ikuisesti siinä koulun vessan oven ulkopuolella
ringissä kuuntelemassa, kuinka luokkakaverin päätä painetaan alaspäin siksi, että sillä on rillit.
Jonkun on sanottava, että lopeta. Jonkun on sanottava, että tämä ei käy.
Kirjoittaja on HS.fi:n tuottaja.
Opi kiusaajaksi, syytä aina uhria
18.3.2012 9:00 | 31 | Maija Aalto
Se sai mitä kerjäsi.
Se oli liian nuori ja liian vanha. Se kannatti väärää joukkuetta.
Se oli turhan herkkänahkainen. Se oli kova.
Se oli hiljainen. Sillä oli väärät mielipiteet ja se kertoi ne kaikille.
Se oli ärsyttävän pätevä. Se ei osannut hommiaan.
Sillä oli kireät farkut. Oma vika, jos ei ymmärtänyt, miksi nipistin takapuolesta noin niin kuin toverillisesti.
Nipistin siitä lähtien joka päivä, että se ottaisi opikseen.
Se oli niin vaikea ihminen, mahdoton sen kanssa oli mistään puhua. En sitten puhunut.
Ystäväni kyseli, että milloin tavallisen vuokratyöläisen työpaikkakiusaamisesta nousee samanlainen kohu kuin Hilkka Ahteen.
Ei milloinkaan, mutta pitäisi.
Ja AKT:n sotkujen selvittelyä odotellessaan voisi katsoa ympärilleen. Itkeekö sinun työpaikallasi tänään joku salaa?
Tuoreen työolobarometrin mukaan liki joka kolmas suomalainen kertoo nähneensä kiusaamista tai henkistä väkivaltaa työpaikallaan.
Osan selittänee se, että ilmiöstä uskalletaan puhua ääneen aiempaa rohkeammin. Mutta määrä on kasvussa ja eurooppalaisittain korkea.
Ja siis nähneensä: tilasto ei kerro mitä sen jälkeen tapahtui. Menikö kukaan väliin?
Me olemme mestareita vähättelemään, pilkkaamaan, alistamaan, sulkemaan ulkopuolelle. Me nokimme vertaista silmään
ja vielä törkeämpää, alaista myös.
Ja vaikka aloitamme uramme kiusaajana päiväkodin pihalla, olemme aikuisena huomattavasti kekseliäämpiä siinä,
miten lähimmäinen saadaan kokemaan olonsa tarpeettomaksi.
On varmaan tapauksia, jossa loukkaus on olemassa vain loukatun korvien välissä. Joskus pahalle ololle ei oikeasti ole muuta syytä
kuin se, että kaikilla ei vain ole sosiaalista pelisilmää. Terveessä työyhteisössä turhat kömmähdykset pystytään selvittämään eikä
niistä kasva härkäsiä.
Sitä pelisilmän puuttumistakin tosin on vaikea käsittää, kun saa itse onnekseen tehdä työtä loistavien tyyppien kanssa.
Miten voi olla tajuamatta, jos loukkaa toistuvasti?
Työterveyslaitos laskee kuitenkin barometrissaan, että 140 000 palkansaajaa kokee joka ikinen päivä olevansa kiusattu työpaikallaan.
Määrä on järjettömän suuri, eikä sitä selitetä pois väärinymmärryksillä. Kukaan ei väitä olevansa päivittäin uhri huvikseen.
140 000 suomalaisella on koko ajan paha olla työpaikallaan. Usko siinä sitten juhlapuheisiin työssä jaksamisesta.
Apua ei välttämättä saa, vaikka olisi voimia sitä hakea. Jo sana kiusaaminen on törkeää vähättelyä, sukua enemmän kiusoittelulle
kuin henkiselle väkivallalle.
Miten sitten puuttua? Helppoja keinoja ei varmaan ole, muuten ne olisivat jo käytössä. Jos työyhteisö on mätä,
sen korjaaminen on vaativaa.
Yritettävä kuitenkin on, ja aloittaa voi itsestään.
Sillä jos me emme puutu asiaan, olemme itsekin kiusaajan puolella. Seisomme ikuisesti siinä koulun vessan oven ulkopuolella
ringissä kuuntelemassa, kuinka luokkakaverin päätä painetaan alaspäin siksi, että sillä on rillit.
Jonkun on sanottava, että lopeta. Jonkun on sanottava, että tämä ei käy.
Kirjoittaja on HS.fi:n tuottaja.
