A m b i v a l e n s s i
Lähetetty: 06.04.2010 21:28.
a m b i|v a l e n s s i (lat. ambo molemmat, valentia voimakkuus),
vastakkaisten tunteiden ym. ristiriitainen sijoittuminen samaan objektiin, esimerkiksi rakkaus ja viha äitiin. Termin esitti vuonna 1910 sveitsiläinen psykiatri Paul Eugen Bleuler (1857-1939) kirjoituksessaan Vortrag über Ambivalenz. Bleuler liitti sen ambivalenssin skitsofreniaan, joskin myös normaaliin sielunelämään. Hän erotti intellektuaalisen, affektiivisen ja tahdon (Ambitendenz) ambivalenssin. Bleuler ei kuitenkaan käyttänyt ambivalenssia abrahamilaisessa (psykoanalyyttisessä) mielessä.
Psykoanalyyttisen käsityksen mukaan olennaista ambivalenssissa on, että kun toinen pooli mobilisoituu, niin toinen tekee samoin. Ambivalenssi merkitsee kehitystä pre-ambivalentista oraalisesta imemisvaiheesta kohti ideaalista post-ambivalenttia genitaalista vaihetta. Kehityksen välivaiheet ovat ambivalentteja, ja esimerkiksi split merkitsee kehityksen häiriötä. Libidon ja aggression ajatellaan olevan disintegratiivisesti fuusioituneita varhaisemmissa kehitysvaiheissa, ja myöhemmissä vaiheissa libidon suhteellisen osuuden ajatellaan kasvavan.
Regressiossa varsinkin aggressiot mobilisoituvat. Painottuneinta ambivalenssi on oraalis-kannibalistisessa ja anaalis-sadistisessa ulostusvaiheessa, ja merkittävänä se on mm. pakkoneuroosissa, introjektio-depressiossa, oidipaali-tilanteessa ja mustasukkaisuudessa. Kehittyneellä tasolla aggressio on integratiivisesti defuusioituneena ja on neutraalimpaa (sublimaatio) ja toimii ikään kuin libidinaalisessa vaipassa.
Sigmund Freud käytti ensi kertaa ilmausta ambivalenssi, kun hän artikkelissaan Zur Dynamik der Übertragung (1912) kirjoitti negatiivisesta transferenssista (- -), joka on rinta rinnan rakastavan transferenssin kanssa ja usein suuntautuneena samaan ihmiseen (S.E. XII: 106–107).
.
a m b i|v a l e n s s i (lat. ambo molemmat, valentia voimakkuus),
vastakkaisten tunteiden ym. ristiriitainen sijoittuminen samaan objektiin, esimerkiksi rakkaus ja viha äitiin. Termin esitti vuonna 1910 sveitsiläinen psykiatri Paul Eugen Bleuler (1857-1939) kirjoituksessaan Vortrag über Ambivalenz. Bleuler liitti sen ambivalenssin skitsofreniaan, joskin myös normaaliin sielunelämään. Hän erotti intellektuaalisen, affektiivisen ja tahdon (Ambitendenz) ambivalenssin. Bleuler ei kuitenkaan käyttänyt ambivalenssia abrahamilaisessa (psykoanalyyttisessä) mielessä.
Psykoanalyyttisen käsityksen mukaan olennaista ambivalenssissa on, että kun toinen pooli mobilisoituu, niin toinen tekee samoin. Ambivalenssi merkitsee kehitystä pre-ambivalentista oraalisesta imemisvaiheesta kohti ideaalista post-ambivalenttia genitaalista vaihetta. Kehityksen välivaiheet ovat ambivalentteja, ja esimerkiksi split merkitsee kehityksen häiriötä. Libidon ja aggression ajatellaan olevan disintegratiivisesti fuusioituneita varhaisemmissa kehitysvaiheissa, ja myöhemmissä vaiheissa libidon suhteellisen osuuden ajatellaan kasvavan.
Regressiossa varsinkin aggressiot mobilisoituvat. Painottuneinta ambivalenssi on oraalis-kannibalistisessa ja anaalis-sadistisessa ulostusvaiheessa, ja merkittävänä se on mm. pakkoneuroosissa, introjektio-depressiossa, oidipaali-tilanteessa ja mustasukkaisuudessa. Kehittyneellä tasolla aggressio on integratiivisesti defuusioituneena ja on neutraalimpaa (sublimaatio) ja toimii ikään kuin libidinaalisessa vaipassa.
Sigmund Freud käytti ensi kertaa ilmausta ambivalenssi, kun hän artikkelissaan Zur Dynamik der Übertragung (1912) kirjoitti negatiivisesta transferenssista (- -), joka on rinta rinnan rakastavan transferenssin kanssa ja usein suuntautuneena samaan ihmiseen (S.E. XII: 106–107).
.