P a r a n o i d i s e t & muut

[Illusia]

Differentiaali-diagnoosi:
1 Skitsoidisella ei ole halua olla muiden kanssa. 2 Sosiaalisesti foobinen pelkää enemmän spesifejä sosiaalisia tilanteita
(kuin ihmissuhteita, mutta häiriöt voivat olla rinnakkain). 3 Riippuvainen ei pelkää sitoutumista, mutta hänellä hylkäämisen
pelko on vahvempi; häiriöt voivat olla rinnakkain. 4 B-klusteriin kuuluvat ovat olla vaativia, ärtyneita ja ennakoimattomia.

[Emmanuela]

Miten ihmeessä erotetaan sos.fobia ja estynyt (pikaisella käynnillä)? En ihan ymmärrä.

[Psykopatologia]

Sosiaalinen fobia on tavallisimmin spesifinen (suhteellisen kapea-alainen) neuroosi,
kun taas estynyt p e r s o o n a l l i s u u s pelkää "kaikkea".

[Psykopatologia]

Lyhenteet diagnostisten kriteerien yhteydessä (suomentanut Luukkonen; *Kirjallisuus)

Cooper = Cooper 1994 (= Blue book 1992 + Green book 1993)
Epidemiology = Lyons et al. 2011
Millon = Millon et al. 2004
PLKK = Psykiatrian luokituskäsikirja 2012
Plus = DSM-IV-TR Plus 2004
Psykiatria(1) = Eronen ym. 2001 (Psykiatria)
Psykiatria(2) = Marttunen ym. 2011 (Psykiatria)
Sadock = Sadock & Sadock 2011
TR = DSM-IV-TR 2000

[Psykopatologia]

1.4.3. Paranoidisuus ja yhteiskunta

Paranoidisuuden vaikeusaste voi vaihdella liki normaaliudesta psykoottiseen, ja paranoidisuuden kesto voi vaihdella lyhyistä responsseista krooniseen, joita aidot paranoiat tavallisimmin ovat. Tyypillistä on myös latentti kulku: paranoidiset teemat heräävät selvemmin henkiin stressi-tilanteissa.

Varsinkin diktatorisiin hallitsijoihin liitetään paranoidisuus, selvimpänä esimerkkinä Josif Stalin (1878 – 1953) (Owen 2011). On ilmeistä, että diktaattorien terroristiset toimet heijastuvat heihin itseensä pelkoina ja uskomuksina selän takana olevista vainoajista. Nancy McWilliams (1994: 206 –207) tuo esiin, että lievästi paranoidiset hakeutuvat kernaasti politiikkaan, jossa he voivat taistella ajattelemaansa pahaa vastaan ”normaalein” keinoin. Voidaan ajatella, että FBI:n johtajan John Edgar Hooverin (1895 – 1972) paranoidisuus todella suojasi Yhdysvaltoja, kun taas Joseph Raymond McCarthyn (1908 – 1957) paranoidisuus hajotti kansakuntaa. Howard Robard Hughes Jr. (1905 – 1976) oli varsinkin loppuaikoinaan (vaikean obsessionaalisuuden lisäksi) vahvasti paranoidinen. Hän oli huolissaan Nevadan atomipommikokeista (vuodesta 1951 kaikkiaan 100 ilmakehässä tehtyä räjäytystä ym.), jonka vuoksi jotkut eivät pidä häntä niin hulluna kuin hän oli mahdollisesti oli. Mutta totuus ei kumoa paranoidisuutta; paranoidinenkin voi olla oikeassa! Muistaakseni 1970-luvun Sonera-jupakkaankin liittyi sellaista, että joku oikeasti paranoidinen toi esiin oikeaa tietoa lahjuksista tms.

Pahimmillaan paranoidiset karaktäärit – lopuksi psykoottisina – voivat olla todella destruktiivisia. Näitä ovat edellä mainittujen Jim Jonesin ja Breivikin lisäksi mm. Charles Manson.

On myös ihmisiä, jotka ovat paranoidisia mutta eivät aina näytä olevan sitä, nimittäin jäsenet erilaisissa äärijärjestöissä, joiden ideologia on rasistinen tms. Mutta tässä tulee olla tarkka: järjestön jäsenyys ei ”takaa” yksittäisen ihmisen paranoidisuutta!

[Psykopatologia]

(1.5. Paranoidisten psykodynamiikasta)
(- -)
Kuten edellä on todettu, ovat paranoidinen persoonallisuus ja pakko-oireinen, obsessionaalinen eli anankastinen persoonallisuus sukulaisia anaalisen takertuman pohjalta (B 3 & 4). (Anankastisesta persoonallisuushäiriöstä on tarkemmin kirjassa Luukkonen (2012): Anankastiset ja histrioniset.) David Shapiro (1965: 48) tuo esiin, että esimerkiksi obsessionaalisen vaikeat hypokondriset ideat tai pelot voivat olla de-lusionaalisuuden rajalla. Mutta erojakin on: Otto Kernbergin Borderline Personality Organization (BPO) -luokituksessa (1967) paranoidisilla on alla oleva rajatilapersoonallisuus-organisaatio mutta useimmilla anankastisilla ei ole. (Kernbergin ko. kirjoitus on suomennettuna ja muokattuna kirjassani Luukkonen 2010: 11 – 22.) Tämänkin mukaan paranoidiset kuuluvat (Liite 2) DSM:n ”psykoottiseen” A-klusteriin kun taas anankastiset ”neuroottiseen” C-klusteriin. (BPO ei kuitenkaan ole sama kuin tautiluokitusten BPD eli borderline personality disorder, rajatilapersoonallisuus-häiriö.)
(- -)

[Psykopatologia]

(1.5. Paranoidisten psykodynamiikasta)
(- -)
Kuten edellä on todettu, ovat paranoidinen persoonallisuus ja pakko-oireinen, obsessionaalinen eli anankastinen persoonallisuus sukulaisia anaalisen takertuman pohjalta (B 3 & 4). (Anankastisesta persoonallisuushäiriöstä on tarkemmin kirjassa Luukkonen (2012): Anankastiset ja histrioniset.) David Shapiro (1965: 48) tuo esiin, että esimerkiksi obsessionaalisen vaikeat hypokondriset ideat tai pelot voivat olla de-lusionaalisuuden rajalla. Mutta erojakin on: Otto Kernbergin Borderline Personality Organization (BPO) -luokituksessa (1967) paranoidisilla on alla oleva rajatilapersoonallisuus-organisaatio mutta useimmilla anankastisilla ei ole. (Kernbergin ko. kirjoitus on suomennettuna ja muokattuna kirjassani Luukkonen 2010: 11 – 22.) Tämänkin mukaan paranoidiset kuuluvat (Liite 2) DSM:n ”psykoottiseen” A-klusteriin kun taas anankastiset ”neuroottiseen” C-klusteriin. (BPO ei kuitenkaan ole sama kuin tautiluokitusten BPD eli borderline personality disorder, rajatilapersoonallisuus-häiriö.)
(- -)

Sekä pakkoneuroottiset että paranoidiset kuuluvat Shapiron (2000: 73 – 91) kuvaamiin rigideihin karatääreihin: molemmat pyrkivät sisäisten sadististen yllykkeittensä hallintaan ja kontrolliin. Kun obsessionaalinen taistelee itsensä kanssa, tai oikeastaan itseään vastaan, taistelee paranoidinen ikään kuin kahden rintamaan sotaa, sillä projektion kautta hän on paljolti ulkoistanut ongelmansa. Hän taisteleekin paljolti muiden ihmisten kanssa, jolloin hallinnan tunne on yleensä niukempi, sillä eihän hallinta voi ulottua pitävästi muihin. Siksi paranoidinen pyrkii olemaan alati valpas, pyrkii huomaamaan uhat etukäteen, etsii kernaammin kuin vain havannoi ja ”tarvittaessa” näkee röntgen-katseellaan läpi ja havaitsee olemattomia salaisia merkityksiä ym. Hän voi kokea itsensä puhtaana mutta on tosiasiassa vieraantunut itsestään. (Obsessionaalisten ja paranoidisten vertailut taulukoituna, Shapiro 1965: 105 – 106; 2000: 87, 90.)
(- -)

[Psykopatologia]

(1.5. Paranoidisten psykodynamiikasta)
(- -)
Kuten edellä on todettu, ovat paranoidinen persoonallisuus ja pakko-oireinen, obsessionaalinen eli anankastinen persoonallisuus sukulaisia anaalisen takertuman pohjalta (B 3 & 4). (Anankastisesta persoonallisuushäiriöstä on tarkemmin kirjassa Luukkonen (2012): Anankastiset ja histrioniset.) David Shapiro (1965: 48) tuo esiin, että esimerkiksi obsessionaalisen vaikeat hypokondriset ideat tai pelot voivat olla de-lusionaalisuuden rajalla. Mutta erojakin on: Otto Kernbergin Borderline Personality Organization (BPO) -luokituksessa (1967) paranoidisilla on alla oleva rajatilapersoonallisuus-organisaatio mutta useimmilla anankastisilla ei ole. (Kernbergin ko. kirjoitus on suomennettuna ja muokattuna kirjassani Luukkonen 2010: 11 – 22.) Tämänkin mukaan paranoidiset kuuluvat (Liite 2) DSM:n ”psykoottiseen” A-klusteriin kun taas anankastiset ”neuroottiseen” C-klusteriin. (BPO ei kuitenkaan ole sama kuin tautiluokitusten BPD eli borderline personality disorder, rajatilapersoonallisuus-häiriö.)
(- -)

Sekä pakkoneuroottiset että paranoidiset kuuluvat Shapiron (2000: 73 – 91) kuvaamiin rigideihin karatääreihin: molemmat pyrkivät sisäisten sadististen yllykkeittensä hallintaan ja kontrolliin. Kun obsessionaalinen taistelee itsensä kanssa, tai oikeastaan itseään vastaan, taistelee paranoidinen ikään kuin kahden rintamaan sotaa, sillä projektion kautta hän on paljolti ulkoistanut ongelmansa. Hän taisteleekin paljolti muiden ihmisten kanssa, jolloin hallinnan tunne on yleensä niukempi, sillä eihän hallinta voi ulottua pitävästi muihin. Siksi paranoidinen pyrkii olemaan alati valpas, pyrkii huomaamaan uhat etukäteen, etsii kernaammin kuin vain havannoi ja ”tarvittaessa” näkee röntgen-katseellaan läpi ja havaitsee olemattomia salaisia merkityksiä ym. Hän voi kokea itsensä puhtaana mutta on tosiasiassa vieraantunut itsestään. (Obsessionaalisten ja paranoidisten vertailut taulukoituna, Shapiro 1965: 105 – 106; 2000: 87, 90.)
(- -)

Paranoidisten projektiiviset ideat eivät ole useimmiten omien kiellettyjien mielensisältöjen suoria kuvajaisia (kuten välillä esitetään), vaan defensiivisiä ilmauksia omien kiellettyjen mielikuvien nostattamista tunteista ja ideoista ym. Esimerkiksi jos piilotajuisesti aggressiivinen paranoidinen kokee heikkoutta ja häpeää, hän ei todennäköisesti miellä asiaa pelkästään niin, että ne muut ovatkin häpeissään yms. vaan että muut ovat ylemmyydentuntoisia ja kyttäävät häntä aggressiivisesti saadakseen hänet kiinni jostain huonoudesta yms.

Kaikki mitä on aiemmin tuotu esiin paranoian eri muotojen (s. 1) ja paranoia veran yhteydessä (s. 4 – 6), sopii sovellettuna ja lievemmässä muodossa myös paranoidiseen persoonallisuushäiriöön (s. 3 – 4).

[Psykopatologia]

Psykoanalyyttisen teorian mukaan seuraava symbolinen yhtälö sopii useimpiin vainoaja-ajatuksiin (Fenichel 1945: 430):
vainoaja = homoseksuaalinen objekti = narsistisesti ylikatektoitu elin (ulosteet, takapuoli) = projisoitu yliminä.

[Psykopatologia]

Shorterin (2013) uuden kirjan nimi – How Everyone Became Depressed – ennakoi depression ”hegemonian” kritiikkiä. Arvosteleva on myös Lawlor (2012). Itse olen kirjoittanut ”kansantaudin” kritiikin jo 2005 (Luukkonen). Uusin suomalainen teos aiheesta on Masennus (2011). – Petteri Pietikäinen (2013) on Hulluuden historiassaan käsitellyt mm. diagnoosi-nimikkeiden muutoksia.

Cross-walks (ICD-10 *1994a & *1994b) tuo tärkeää tietoa diagnostisen systeemin muutoksista, jotka tapahtuivat ICD-9:n (1975) ja ICD-10:n (1992) välissä lähinnä DSM-III:n (1980) myötä. 1990-luvulle tultaessa vastaanotolle alkoi tulla tutkittavia, joille diagnoosiksi oli laitettu ”vakava masennus”, vaikka he olivat (vain) tavallisia neuroottisia depressiivisiä. Minulta kului jonkin aikaa ennen kuin ymmärsin, että pelin henki oli muuttunut.

Nykyiset psykiatrian professorit ovat niin nuoria, että he eivät itse koskaan ole käyttäneet ”vanhaa” järjestelmää vaan ovat hypänneet suoraan deskriptiiviseen DSM-aikaan. Tällöin heiltä puuttuu tuntuma muutoksen suuruudesta, eivätkä he tajua esimerkiksi depression diagnoosi-kynnyksen alenemista ja kaksisuuntaisen mieliala-häiriön laajennusta ym. Toisaalta tajuamattomuuden tekee ymmärrettävämmäksi se, että ICD-9:ssä (1975) seuraava neuroottista depressiota vaikeampi luokka oli jo 298.0 Muut ei-orgaaniset psykoosit, depressiivinen tyyppi, ja syklotymiaa vaikeampi luokka oli 296.– Affektiiviset psykoosit. Suomessa tosin siirryttiin DSM-III-R:n (1987) mukaiseen deskriptiiviseen luokitukseen jo Tautiluokitus 1987:ssä (ko. manuaali ilmestyi vuonna 1989).

Tietämättömyys historiasta mahdollistaa myös suuren depressio-huijauksen eli masennuksen esittämisen kansantautina, jonka takana nyky-psykiatria on.

[Psykopatologia]

Ei toki.

[Psykopatologia]

bi-

[Psykopatologia]

polaarinen.

[Psykopatologia]

No ei takuulla.

Perälä (2013: 67) antaa Affective psychotic disorders LTP
Bi I 0,59
- w psychotic features 0,12
-wt psychotic features 0,12
-MDD w psychotic features 0.35

Annoin toisen Peräläni pois, kun kellekään ei täällä kelvannut.

[Psykopatologia]

Vastaanottajan tulee kuitenkin maksaa postimaksu.
Tällaista ilmoitusta en ole saanut.

[Psykopatologia]

Symbioottisessa vaiheessa vauvan ja äidin ajatellaan usein olevan ikään kuin samasta puusta. Vaihtoehtoisesti kyseessä olisi pikemminkin ”parasiitti” (kuten Pekka Sakki on sanonut). Tällöin lapsen orastava self olisi olemassa jo syntymästä (kuten myös Daniel Stern on tuonut esiin). Seuraavassa vaiheessa lapsi saattaa kokea vanhempien olevan vain häntä varten (His Majesty the Baby, Freud 1914; Luukkonen 2011 a: 4). Tällaiseen narsismiin paranoidinenkin on paljolti takertunut.

[faarao1]

Kaiki omnipotentit on tosa kiini

[Psykopatologia]

Näin!

[Psykopatologia]

Kiitos, täydensin.

[Psykopatologia]

Sain eilen kirjan vedoksen ja ilmoitin tänään sähköpostitse vielä muutamasta korjauksesta/täydennyksestä.

Vedos on valmiin kirjan faksimile, joka perustuu kirjapainoon lähetettyyn kirjan käsikirjoitukseen, "kuvaan".
"Kuva" ei välttämättä ole aivan eksaksti käsikirjoituksen faksimile, ja vedoksesta voi huomata joitain virheitä
tai puutteita, joita käsikirjoituksesta ei hevin äkkää. Siksi vedos kannattaa käydä huolella läpi.
Nord Print http://www.nordprint.fi/

Jos teillä on joitain sepustuksia, joita haluaisitte julkaista, se saattaisi helpoimmin käydän Psykopatologian kautta:
Granum http://granum.uta.fi/granum/kustantajalistaus.php