Kumpi pahempaa [masennus- vai ahdistusihminen]?

[xxccz]

(Kyllästyneen jälkeen:)
Sen, että Hermiitti pitää saamaansa kritiikkiä paikkansa pitämättömänä. Näin hän ainakin sanoo.

Yksi suurista sitaateistani on, että "lukija on aina oikeassa!".

Mikä ylivertainen älykkyys tai arviointikyky oikeuttaa Kyllästynyttä sanomaan Hermiitin kirjaa "surkeaksi tekeleeksi"?

Mikäli se on täällä esiintyvien tekstien kanssa samaa sarjaa, en halua edes vilkaista. Ärsyttää

[kontulib]

HERMIT! Oletko jo tarjonnut hengentuotostasi kirjastoihin?

[Psykopatologia]

("Puhtaan") ahdistuksen ja masennuksen lievemmissä muodoissa - sanokaamme keskivaikeaan asti - kysymys vaikeudesta on suhteellisen selvä: Ahdistuksessa kyse on tavallisesti kapeammasta häiriöstä, ja minuus on suhteellisen intakti. Depressiossa toimintakyky on tavallisesti vaurioituneempi. Kuitenkin ahdistushäiriö voi olla subjektiivisesti vaikeampi, vaikka se on psykodynaamisesti kapeampi eli terveempi. Depressio-ekshaustiossa yksilö voi olla hyvin lamaantunut ja väsynyt, mutta suhteellisen niukasti angstinen.

Häiriöiden vaikeissa muodoissa häiriöt "sulautuvat"; ei ole depressiota ilman ahdistusta. Melankolinen depressio edustaa psyykkisten häiriöiden subjektiivisesti vaikeinta muotoa.

[Trisse]

Sekä Hermiitillä että Tristanilla on (ollut) ajoittain viesteissään hieman samantyyppistä impulsiivisuutta ja "löysyyttä", ja korrelaatit ovat saattaneet olla epämääräisiä tai puutteellisia. Tristanilla viestit ovat voineet olla yksipuolisia, kun taas Hermiitillä esityksen sisäinen logiikka on voinut ontua. Lisäksi molemmilla viestien tasossa on ollut suurta vaihtelua.

Minusta ei näytä siltä, että Tristan ja Hermiitti olisivat "lähestyneet" toisiaan. Viime päivien valossa Hermiitti on vaikuttanut "oppivaisemmalta".

Olin äitini luona kolme päivää. Regressoiduin siis syötettäväksi, hoivattavaksi ja hemmoteltavaksi pikkuiseksi. Nyt pääsin takaisin Helsinkiin! Just wait me!!!

[Psykopatologia]

Tulee palata otsikon aiheeseen tai aloittaa uusi ketju Hermiitin kirjasta.

[Trisse]

Palataan aiheeseen

[Raatelulammas]

´
Huhhuijaaaa...
-kumpi on pahempi?
- rintasyöpä vai prostata ca?

Niinpä. Musta tää on ihan älyttömän lapsellinen keskustelun aihe. Eikä oo ees eka kerta kun Tristan on alkanut jankata tätä ihan samaa asiaa. Phoh.

[Raatelulammas]

Ehkäpä ahdistuneisuuden oireita on helpompi hoitaa lääkityksellä kuin masennuksen oireita. Mutta oman kokemukseni mukaan ei ole mielekästä ottaa aina rauhottava lääke, tai nostaa muun, ahdistuneisuuteen tarkoitetun, lääkityksensä annosta. Mielestäni kroonisesta ahdistuneisuus-häiriöstä kärsivä joutuu opettelemaan sietämään tuskaansa, ainakin jossain määrin. Muuten olisin niin lääketokkurassa lähes aamusta iltaan, etten pystyisi mm. käymään töissä. Rauhottavia lääkeitä runsaasti ja päivittäin käytettäessä niihin nousee toleranssi, ja vieroitusoireet pahentavat suuresti ahdistuneisuus-oireita.

Minun ahdistuneisuudeksi todetut oireet ovat tuttuja minulle ihan pienestä lapsesta asti, niin kauan kuin muistan. Minua ahdistaa usein kun odotan unta vuoteessani iltaisin, kun herään ammulla, kun olen töissä, kaupungilla jne. Ahdistuneisuuteeni liittyy runsaasti epämiellyttäviä fyysisiä tuntemuksia. Henkeä ahdistaa, oksettaa. Rintaa puristaa kovaan. Sydän tuntuu muljahtelevan inhottavasti. Myös epärealistisia, mutta silti hyvin häiritseviä tuntemuksia ovat etenkin tuntemukset siitä, että kehossani on ammottavia aukkoja, ja että kehoni on ontto, tyhjä. Tunnen että rintalastan kohdalla on iso ammottava reikä läpi kehon. Se on kauhea tunne. Välillä kokeilen kädellä, että onko siinä todella muka iso aukko. Vaikka usein yritän olla kokeilematta kädellä, peläten, että jospa se aukko onkin siinä. Pahimmilaan tunnen toisen, syvän ja ison aukon, joka menee kehoni sisään vaginani ja peräaukkoni kohdalta, siis yksi iso onkalo sisääni. ja sisältä olen tyhjä ja ontto. Hikoilen nihkeää kylmää hikeä. Usein voi vapisuttaa. Lihaksia on vaikeaa rentouttaa. Itkettää, kauhistuttaa, tahtoo kuolla. Vaikka olisi jo aika väsynyt, ja tahtoisi nukahtaa. Tuollaisia oireita laukaisevat myös se, jos ajattelen perheen jäseniäni, edesmenneitä ja vielä läsnä olevia. Yleensäkin menneitä tai nykyisiä ihmissuhteitani. Tai omaa lapsuuttani, omaa menneisyyttäni. Ja kun ajattelen tulevaa päivää, tai edessä olevaa työpäivää. Kehossani voi olla erilaisia vapinoita, jännitystiloja, joskus pieniä kouristuksia. Saatan usein alkaa inhota omaa kehoani ja persoonaani niin paljon, etten osaa sitä kuvata, se on pohjatonta, makaaberia inhoa. Lapsesta saakka olen myös kokenut usein olevani itseni ulkopuolella, esimerkiksi olevani herneen kokoinen pieni piste ilmassa, napani kohdalla. Mutta se saattaa ehkä olla lähinnä jotain dissosiatiivista (?) liittyen persoonallisuushäiriööni. Kun olen esimerkiksi töissä ahdistuneena, on välillä miltei mahdotonta keskittyä asioihin, tai ajatella muutenkaan kovin selkeästi. Pää on kuin puristuksissa. Ihmisten keskuudessa on hyvin vaikeaa olla. Saatan alkaa änkyttämään puhuessani. En tahtoisi puhua mitään. Usein joudun vetäytymään edes hetkeksi yksinäisyyteen vessaan, tyhjänä oleviin sauna- tai pesutiloihin tms. Itsemurhasta haaveileminen auttaa jaksamaan, ja se, että yrittää suunnitella eri tapoja tappaa itsensä. Ainoa lohtu mitä osaan kuvitella, on, että kuolisin. Jos vain voin, otan Seroquelin tai Diapamin. Aina en oikein voi. Ja ei se Seroquel niin nopeasti auta. Mutta se auttaa kauemmin kuin Pami. Koen että olen joutunut sietämään, ja joudun jatkossakin sietämään, hyvin pitkälti näitä oireita, koska aina ja ja joka paikassa en voi lääkitä oireitani, ainakaan tarvittavissa määrin.

Kiitos, Mirri, kun jaoit kokemuksiasi psykoterapiasta! Mahtavaa että sinäkin olet saanut hyvää terapiaa. Kumpa mahdollisimman moni saisi, ja mahdollisimman aikaisessa vaiheessa!

Mielialalääkettäni on vaihdeltu vuosien mittaan monta kertaa. Tarvitsen aamuksi sellaisen lääkkeen, joka auttaa lamaannuttavaa apaattista masennusta vastaan. Nykyinen lääkkeeni on toiminut hyvin sellaisena, olematta kuitenkaan liian kiihdyttävä, niin kuin muutama lääke on ollut.

Kuten sanottu, minusta on aika älytöntä yrittää vertailla, kumpi on pahempaa, masennus vai ahdistuneisuus.

[Psykopatologia]

olla masennus- vai ahdistusihminen? Kumpaan tuovat paremman avun lääkkeet ja kumpaan terapia? Mielipiteitä?

Näin kysyy Trisse. Kyllä kysymyksessä järkeäkin on, ja "pahempaa" ym. antavat sijaa rilaisille vertailuille. Mutta kuten on nähty, vaikeimmissa muodoissa, häiriöt menevät päällekkäin.

Ahdistus ja masennus ovat peykodynamiikaltaan erilaisia, kuten kirjoittamissani erillisissä ketjuissa näkyy.

[Raatelulammas]

Okei, kiitos faktasta!

Kumpikohan on pahempaa: se, että lapsi kiukuttelee ja raivoaa siksi, kun kukaan ei anna hänelle tarpeeksi etuoikeuksia, erityis-huomiota ja vaikutusvaltaa, vai se, että lapsi velloo mököttäen itsesäälissä siksi, kun kukaan ei anna hänelle tarpeeksi etuoikeuksia, erityis-huomiota eikä vaikutusvaltaa? Kumpaankohan auttaa paremmin selkäsauna? Vai kohotetaanko viikkorahaa? Vai aletaanko toimia lapsen vaatimusten mukaisesti?

Joka tapauksessa varmaan voidaan paijata päätä ja sanoa, että: "Voi pientä." Jos annetaan diagnoosi, voidaan antaa elanto, hauskoja erilaisia kolmiolääkkeitä lapsen karkki-maun mukaan, vapauttaa kaikenlaisista velvoitteista yhteiskuntaa kohtaan, ja voidaan tukea rahallisesti ja korvata erilaisia kulujakin. Ja sitten ymmärretään. Syvästi.

[Varjolilja]

Eivät ne ole pahempia tai parempia. Aikuisen pitää vain kestää lapsen tunnepurkaus, ottaa raivoava lapsi syliin ja pitää kiinni, ja rauhoittaa fyysisesti, vaikkapa hiljaa silittää lasta selästä, ja lopuksi rauhallisesti todeta, että asia vain on niin kuin se on, ei erityisoikeuksia, vaan tavallista ja "tylsää" vain, kuten ennenkin. Elämä jatkuu ja aikuiset kestävät lapsen kaikki tunteet ja auttavat hänet niiden ylitse, lempeästi ja turvallisesti. Lapsi voi mököttää, mutta terve aikuinen kestää senkin. Elämä jatkuu mökötyksen loputtua samoilla tylsillä ja turvallisilla rutiineilla kuin ennenkin. Tärkeintä on, että aikuinen kestää lapsen tunteet eikä saa itse raivaria, joka johtaa lapsen vain syvemmälle epätoivoon ja turvattomuuteen, ettei kukaan ymmärrä tai voi auttaa häntä. Kerron tämän siksi, että minun tunteitani ei silloin kauan sitten kestetty, vaan olin syyllinen kaikkeen. Lapsi kyllä ymmärtää puheen. Näin sanoi viisas kummitätini, joka sai neljä lasta 2,5 vuoden aikana, myös kaksoset.

[GAD]

Itselläni ahdistus on aina ollut se pahempi näistä kahdesta. Aina.

Nyt takana parin viikon "ahdistuneisuusputki", mikään lääke ei auta. Eikä uni, silloin kun sellaiseen tilaan onnistuu pääsemään. Kevät on minulle yleensä hyvää aikaa, tämä kevät ei.

En muista milloin olisin voinut näin huonosti.

[Psykopatologia]

Voi fana. - Kirjoittele tänne enemmän - voi paremmin!

[GAD]

Voi fana. - Kirjoittele tänne enemmän - voi paremmin!

Kiitos, lämmin kiitos.

Voi fana. - Kirjoittele tänne enemmän - voi paremmin!

Itse olen mielestäni pääsääntöisesti aina sitä paremmassa kunnossa mitä vähemmän nettiin kirjoitan.

Nyt ei ole kyse nettikirjoittelusta tai yleensäkään mistään kirjoittelusta. Toki ymmärrän mitä viestilläsi tarkoitit, en ole idiootti vaikka niin toisaalla minua nimittelitkin.

En muista milloin olisin voinut näin huonosti.

Voimia ja jaksamista sinulle GAD! Kirjoittele, jos suinkin vain jaksat ja kykenet, vaikka tiedän kyllä kokemuksesta, että ahdistuksen/masennuksen painaessa päälle nettimaailma ei voisi vähempää kiinnostaa.

Kiitos. En vain nykyisin jaksa mitään, en lukea, en tehdä kotitöitä (eläkeläinen olen, AIKAA on !!!!), en oikeastaan jaksa mitään, siis en yksinkertaisesti mitään. Esikoiseni odottaa omaa Esikoistaan, en jaksa edes olla hänelle tukena:(((


En vain jaksa, en mitään. Minua pelottaa tämä olotila. Monestakin eri syystä. Pelottaa tämä totaalinen jaksamattomuus ja välinpitämättömyys. Pelottaa oikeastaan kaikki ja toisaalta ei pelota mikään. Kaivo, musta kaivo. Sieltä olen aina päässyt tähän asti jollain ihmeen konstilla ylös, nyt tuntuu kuin en edes haluaisi tarttua kaivoon heitettyihin rappusiin. En tiedä, vaikeaa on, niin kovin vaikeaa. Pelottaa tämä oma voimattomuus. Ja ajatus luovuttamisesta.

[Raatelulammas]

Paljon voimia sinulle, Gad! Toivotan jaksamista, toivon rippusia... Minusta Kyllästyneen vinkki on toimiva.

[Trisse]

Joo, hieno kirja. En tiedä sopiiko tuo kappale GAD:n. Mielestäni se oli nuorille ihmisille jotka etsivät itseään (ei millään pahalla) - ehkei niin kahden ison lapsen äidille.

[Trisse]

Minä itse olen toiveikas ja monista asioista kiinnostunut. Tuntuu vaan että uuvun kauhean nopeasti sekä ärryn. On jotain sisäisiä prosesseja jotka vie kovasti energiaa. Mutta pintatasolla olen utelias, toiveikas. Lyrican aloittamisen jälkeen ahdistusta on ollut vähemmän. Valitettavasti se ei ole kuitenkaan auttanut tuohon uupumiseen ja ärtymiseen.

[kontulib]

Minä itse olen toiveikas ja monista asioista kiinnostunut. Tuntuu vaan että uuvun kauhean nopeasti sekä ärryn. On jotain sisäisiä prosesseja jotka vie kovasti energiaa. Mutta pintatasolla olen utelias, toiveikas. Lyrican aloittamisen jälkeen ahdistusta on ollut vähemmän. Valitettavasti se ei ole kuitenkaan auttanut tuohon uupumiseen ja ärtymiseen.

Minäkin uuvun nopeasti, ärryn helposti ja ahdistun helposti. Eli et ole ainoa siitä syndroomasta kärsivä henkilö.

[xxccz]

´
Teidän kahden ensisijainen propleemi on päihde. Niin kauan kuin se on aktiivisesti ensisijainen kiinnostuksen kohteenne, tulee olonne olemaan kehno.

[Raatelulammas]

Hyvin sanottu, parahin xxccz.