Psykopatologia.munfoorumi.com

Uusinta
_______________

Otsikon muutos 5.11.2011.

Kosketus ja positiiviset haju-aistimukset auttavat masentunutta. Semmoinen jäi mieleen.

Voimala

Masennuksen salaisuus. Nappeja, D-vitamiinia vai vertaistukea? Mukana kipulääkäri Pirjo Lindfors, sosiaalipsykologi Jukka Tontti, psykiatri Maria Vuorilehto ja opinto-ohjaaja Leila Ahlqvist.

http://areena.yle.fi/video/1300483509105

Myös sosiaalinen, yhteiskunnallinen ja kulttuurinen ulottuvuus. Ihmissuhteet yms...

Ei ohjelmasta mitään vikaa puuttunut lainatakseni erään tuttavani lempilauselmaa.

Opinto-ohjaaja Leila Ahlqvist oli ohjelman valopilkku ja piriste. Hänen tuli kertoa masennuskokemuksestaan. Joko hän oli jo onnistunut selättämään oman masennusperiodinsa erittäin hyvin tai sitten olemus puhui sen puolesta, että masennus ei välttämättä aina näy päälle päin. Ainakin Ahlqvist oli sisäistänyt hyvin, mikä hänelle itselleen on hyväksi ja uskoi selviytymisstrategiaansa. Hän oli myös esimerkki siitä, että hoitokoneisto joidenkin kohdalla toimii hyvin.

Mukana oli kipulääkäri Pirjo Lindfors, jonka jotkut mielipiteet olivat liian yksinkertaistavia ja ehdottomia. Kunhan vaan halataan ja ollaan kuten Burkina Fasossa (en enää muista oliko hän siellä vai missä käynyt), niin kyllä se siitä. Täytyy tosin ottaa huomioon, että hän ei ole (lyhyestä kognitiivisen terapeutin koulutuksestaan huolimatta) mielenterveysalan varsinainen asiantuntija, joten ehkä nuo höpötykset voi osin panna sen piikkiin. En vähättele hänen neuvojaan, mutta en myöskään jaksa antaa niille sen suurempaa painoarvoa kuin naistenlehden kolumneille ja selviytymistarinoille.

Sosiaalipsykologi Jukka Tontin ja psykiatri Maria Vuorilehdon osuudesta en paljoa muista enkä niitä osaa arvostella, koska en ole alan asiantuntija. Ilmeisesti kumpikin hoiti tonttinsa kelvollisesti, vaikkakin osuus ohjelmassa muistaakseni melko pieni.

Niin mitä ohjelmasta jäi käteen? Näitä samoja kuin Riidankylväjälle eli sosiaaliset suhteet, yhteiskunnallinen ulottuvuus ja kulttuurin harjoittaminen. Tosin paradoksaalista kyllä ihmissuhteet tai pärjäämättömyys yhteiskunnassa voivat olla myös masennuksen syy. Eli sanoisin, että neuvoista kannattaa poimia ne itselleen sopivat ja unohtaa ne muut, jotka eivät välttämättä toimi ainakaan samalla tavalla kuin kaikilla muilla. Masennus on yksilön tila ja sairaus. Sairastuneelta itseltään tulee kysyä, mitä hän haluaa päästäkseen irti ei-toivotusta tilastaan ja sairastuneen itsensä tulee sitä myös miettiä.

Toistettiin mm. teemaa, että masennusila on joka viidennellä. Kukkuu!

Niin. Onhan se varmaan jokaisella ainakin satoja ellei tuhansia kertoja elämän aikana, mutta menee terveillä ohitse muutamassa minuutissa, tunnissa tai päivässä?

Ohjelmassa ei tehty riittävää selkoa masennuksen vaikeusasteista. Asiantuntijanainen mainitsi vaikean vakavan masennustilan ainakin kerran. Mutta yhteydessä, jossa puhuttiin, että joka viidennellä on masennus, tarkoitettiin ilmeisesti lievää ohimenevää ilmiötä?

Pirjo Lindfors puhui mielestäni masennuksen yhteydestä kipuun ja mitä siellä fyysisen kivun takana oikeasti on. Samoin kosketuksen ja muiden sosiaalisten juttujen vaikutuksesta. Eivät ne masennusta paranna, mutta tukevat muita hoitoja.

Psykiatrin mielestä pillerit ovat oikea ratkaisu ainakin vaikeassa masennuksessa. Terapiaa pitivät hyvänä ilmeisesti kaikki, mutta sitä ei ole kalleutansa vuoksi saatavissa.

Niin ja onko meidän kulttuurimme se asia, joka meidät masentaa?

Niin. Onhan se varmaan jokaisella ainakin satoja ellei tuhansia kertoja elämän aikana,
mutta menee terveillä ohitse muutamassa minuutissa, tunnissa tai päivässä?

Vielä viisi vuotta sitten toitotettiin, että psykiatrisen masennuksen pisteprevalenssi on 5 %.
Ts. joka hetki 5/100:stä täyttää masennustilan kriteerit.

Mikä on psykiatrisen masennuksen oikea pisteprevalenssi tällä hetkellä?

Maria kirjoitti:(- -)
Ohjelmassa ei tehty riittävää selkoa masennuksen vaikeusasteista. Asiantuntijanainen mainitsi
vaikean vakavan masennustilan ainakin kerran. Mutta yhteydessä, jossa puhuttiin, että joka
viidennellä on masennus, tarkoitettiin ilmeisesti lievää ohimenevää ilmiötä?

DSM:n termi major depression käännettiin vuonna 1987 vakavaksi masennukseksi,
mikä on sama kuin nykyisen ICD:n masennus(tila), johon riittää 2 vk:n oirejakso.

Masennus eli vakava masennus on kokoomatermi, joka sisältää lievän, keskivaikean,
vaikean ja psykoottisen. Vakavaa masennusta ei nykyään ole tautiluokituksissa terminä
ollenkaan, mutta se sekoitetaan vaikeaan(asteiseiseen) masennukseen.

Vuonna 1980 tapahtui dramaattinen vaikeampaan masennus-dg-ryhmään pääsemisen
helpottuminen (lievempi ryhmä oli neuroottinen masennus), ja aiemmat vaikeammat
neurootttiset masennukset luokiteltiin nyt keskivaikeiksi (vakaviksi) masennuksiksi.

Semmoisilla masentuneilla on kaikkein ikävintä, jotka sairastavat masennusta, mutta eivät täytä kriteerejä.

Riidankylväjä kirjoitti:Semmoisilla masentuneilla on kaikkein ikävintä, jotka sairastavat masennusta, mutta eivät täytä kriteerejä.

Luulenpa, että heidän ympärillään olevilla ihmisillä on vielä ikävämpää.

Kyllästynyt kirjoitti:

Riidankylväjä kirjoitti:Semmoisilla masentuneilla on kaikkein ikävintä, jotka sairastavat masennusta, mutta eivät täytä kriteerejä.

Jaa, miten niin?

Vaikean masennuksen kriteerit moninkertaisesti täyttävillekään ei juurikaan ole tarjolla/saatavilla muuta hoitoa kuin masennuslääkkeet. Miksi siis huonoimmassa asemassa olisivat he joiden masennus ei (vielä) ole graavi?

Eivät saa edes lääkkeitä. Voidaan tulkita jopa väärinkäyttäjiksi tms...

Jklo 21.35
Depressio sine depressione - somaattiset oireet vallitsevat.

Jep ja vaikka somaattisten oireiden takaa löytyisi masennus, potilas ei myönnä sitä.

Maria kirjoitti:Mikä on psykiatrisen masennuksen oikea pisteprevalenssi tällä hetkellä?

Työkykyä selvästi heikentävän ("vakavasti" otettavan) masennuksen piste-prevalenssi on
(arviolta) n. 1 % ja kaikkien masennusten n. 3 %.

Kiitokset Psykopatologia selvennyksistä ja vaivannäöstä. Itseäni on aina jonkin verran hämännyt, kun ahdistus ja masennus usein ovat limittyneet toisiinsa tai etenevät toisiaan seuraavana jatkumona, miten on pystytty tilastoissa ja diagnooseissa erottamaan kummankin osuus. Ja sitten on vielä sekin tilastollinen(?) luku, joka kuvaa prosenttiosuutta, johon kuuluu kaikkien elämänsä jossain vaiheessa masennusta sairastaneiden osuus. Ahdistuksen (yleistynyt ahdistuneisuushäiriö) kohdalla muistan joskus lukeneeni, että osuus olisi 5% väestöstä.

Elinaikainen prevalenssi.

Ahdistushäiriöistä oli prevalenssi-lukuja taannoisessa suuressa Eurooppaa koskevassa tutkimuksessa.

Joissakin masennuksissa on pohjimmiltaan kyse jonkinlaisesta identiteettikriisistä, joissakin masennuksissa kyse on motivaatiokeskuksen (mikä se on?) surkastumisesta. Joissakin masennuksissa on pohjimmiltaan kyse ahdistuksesta, joka aiheuttaa masennuksen tapaisen. (Minä olen kyseissä!)