"Secoituxesta järjettömäin luondocappalden canssa"
Lähetetty: 14.09.2011 08:36http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/hu ... viste.html
Helsingin yliopisto, Helsinki 2006
"Secoituxesta järjettömäin luondocappalden canssa"
Perversiot, oikeuselämä ja kansankulttuuri 1700-luvun Suomessa
Teemu Keskisarja
Väitöskirja, marraskuu 2006.
Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta, historian laitos.
Eläimeensekaantuminen oli 1700-luvulla Ruotsin valtakunnassa kiperämpi kriminaalipoliittinen ongelma kuin missään muussa kristityssä maassa tai millään muulla vuosisadalla. Valistuksen ja hyödyn aikakaudella satoja ruotsalaisia ja suomalaisia tuomittiin julmaan ruumiinrangaistukseen rikoksesta, joka Keski-Euroopan oikeuselämässä oli harvinaisuus. Turun hovioikeus noudatti maltillisempaa tuomiokäytäntöä kuin emämaan oikeusistuimet, mutta senkin katsannossa jo eläimeensekaantumisen yrittäminen oli raskaampi rikos kuin pikkulapsen raiskaaminen.
Suomen eläimeensekaantumisoikeudenkäynnit eivät 1700-luvulla lähteneet Tukholman keskusvallan organisoimasta kampanjasta. Tapauksia paljastui syrjäisimmissä erämaissa, joissa pappeja tai virkamiehiä ei asunut lainkaan. Eläimeensekaantujat joutuivat oikeuteen naapuriensa, sukulaistensa ja tuttaviensa ilmiantamina tai tunnustivat teon oma-aloitteisesti. Oikeustapausten tausta valottaa 1700-luvun sääty-yhteiskuntaa ja myös maailmankuvaa, josta puhdasoppisen kirkon ote oli kirpoamassa.
Ilmiannot ja tunnustukset pohjasivat todellisiin tapahtumiin, eivät kidutukseen, houreisiin tai naapurikaunoihin kuten 1600-luvun noitavainoissa. Aikalaiset olivat oikeassa uskoessaan, että eläimeensekaantumista koskevien oikeudenkäyntien taustalla vaikutti tapakulttuurin vinoutuma, jonka kitkeminen ei ollut pelkästään juridinen ongelma. Absurdiin tekoon sortunut suomalainen oli yleensä nuorehko mies, jolla ei ollut tilillään muita rikoksia ja jota ei pidetty mielenvikaisena.
Useimmat eläimeensekaantujat oppivat paheensa jo varhaisnuoruudessa, alttiimpia kokeiluille olivat paimenpojat. Nykykäsitteissä perversioihin sijoittuvaan sukupuolikäyttäytymiseen painostivat monet syyt, joista ilmeisimmiltä kuulostavat avioliiton ulkopuolisten suhteiden tiukka kontrolloi ja itsetyydytyksen kieltävä tabu. Näitä tärkeämmäksi selitykseksi nousee kuitenkin se, että kaikki rengit ja paimenet tuskin kokivat eläimeensekaantumista luonnonvastaiseksi. Ihmisen ja eläimen eroa ei 1700-luvun Suomessa nähty yksiselitteiseksi saati itsestäänselväksi. Rajanvedon vaikeudet näkyvät sekä oikeuslähteissä että suomalaisessa kansanperinteessä. Eläinpartnereiden surmaamista vaatinut lainkohta johti tuhansien lehmien ja tammojen kuolemaan ja tuntuviin aineellisiin menetyksiin niiden omistajille. Uskomukset ihmisen ja eläimen sekasikiöistä ja maidon sekä lihan pilaantumisesta pelottivat rahvasta enemmän kuin kirkon opinkappaleet. Eläimiin kytketyssä problematiikassa korostuu se, kuinka perinpohjaisesti suomalaisen 1700-luvun ihmisen maailma poikkesi nykyisestä.
Julkaisun nimiösivu (Teksti vekossa)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten.
Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
© Helsingin yliopisto 2006
Viimeksi päivitetty 16.10.2006
Helsingin yliopisto, Helsinki 2006
"Secoituxesta järjettömäin luondocappalden canssa"
Perversiot, oikeuselämä ja kansankulttuuri 1700-luvun Suomessa
Teemu Keskisarja
Väitöskirja, marraskuu 2006.
Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta, historian laitos.
Eläimeensekaantuminen oli 1700-luvulla Ruotsin valtakunnassa kiperämpi kriminaalipoliittinen ongelma kuin missään muussa kristityssä maassa tai millään muulla vuosisadalla. Valistuksen ja hyödyn aikakaudella satoja ruotsalaisia ja suomalaisia tuomittiin julmaan ruumiinrangaistukseen rikoksesta, joka Keski-Euroopan oikeuselämässä oli harvinaisuus. Turun hovioikeus noudatti maltillisempaa tuomiokäytäntöä kuin emämaan oikeusistuimet, mutta senkin katsannossa jo eläimeensekaantumisen yrittäminen oli raskaampi rikos kuin pikkulapsen raiskaaminen.
Suomen eläimeensekaantumisoikeudenkäynnit eivät 1700-luvulla lähteneet Tukholman keskusvallan organisoimasta kampanjasta. Tapauksia paljastui syrjäisimmissä erämaissa, joissa pappeja tai virkamiehiä ei asunut lainkaan. Eläimeensekaantujat joutuivat oikeuteen naapuriensa, sukulaistensa ja tuttaviensa ilmiantamina tai tunnustivat teon oma-aloitteisesti. Oikeustapausten tausta valottaa 1700-luvun sääty-yhteiskuntaa ja myös maailmankuvaa, josta puhdasoppisen kirkon ote oli kirpoamassa.
Ilmiannot ja tunnustukset pohjasivat todellisiin tapahtumiin, eivät kidutukseen, houreisiin tai naapurikaunoihin kuten 1600-luvun noitavainoissa. Aikalaiset olivat oikeassa uskoessaan, että eläimeensekaantumista koskevien oikeudenkäyntien taustalla vaikutti tapakulttuurin vinoutuma, jonka kitkeminen ei ollut pelkästään juridinen ongelma. Absurdiin tekoon sortunut suomalainen oli yleensä nuorehko mies, jolla ei ollut tilillään muita rikoksia ja jota ei pidetty mielenvikaisena.
Useimmat eläimeensekaantujat oppivat paheensa jo varhaisnuoruudessa, alttiimpia kokeiluille olivat paimenpojat. Nykykäsitteissä perversioihin sijoittuvaan sukupuolikäyttäytymiseen painostivat monet syyt, joista ilmeisimmiltä kuulostavat avioliiton ulkopuolisten suhteiden tiukka kontrolloi ja itsetyydytyksen kieltävä tabu. Näitä tärkeämmäksi selitykseksi nousee kuitenkin se, että kaikki rengit ja paimenet tuskin kokivat eläimeensekaantumista luonnonvastaiseksi. Ihmisen ja eläimen eroa ei 1700-luvun Suomessa nähty yksiselitteiseksi saati itsestäänselväksi. Rajanvedon vaikeudet näkyvät sekä oikeuslähteissä että suomalaisessa kansanperinteessä. Eläinpartnereiden surmaamista vaatinut lainkohta johti tuhansien lehmien ja tammojen kuolemaan ja tuntuviin aineellisiin menetyksiin niiden omistajille. Uskomukset ihmisen ja eläimen sekasikiöistä ja maidon sekä lihan pilaantumisesta pelottivat rahvasta enemmän kuin kirkon opinkappaleet. Eläimiin kytketyssä problematiikassa korostuu se, kuinka perinpohjaisesti suomalaisen 1700-luvun ihmisen maailma poikkesi nykyisestä.
Julkaisun nimiösivu (Teksti vekossa)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten.
Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
© Helsingin yliopisto 2006
Viimeksi päivitetty 16.10.2006
