a m bi|v a l e n s s i
(lat. ambo molemmat, valentia voimakkuus), vastakkaisten tunteiden ym. ristiriitainen sijoittuminen samaan objektiin,
esimerkiksi rakkaus ja viha äitiin. Termin esitti vuonna 1910 Eugen Bleuler (Vortrag über Ambivalenz), ja hän liitti sen
skitsofreniaan, joskin myös normaaliin sielunelämään. Hän erotti intellektuaalisen, affektiivisen ja tahdon (Ambitendenz)
ambivalenssin. Bleuler ei kuitenkaan käyttänyt ambivalenssia abrahamilaisessa mielessä.
Olennaista ambivalenssissa on, että kun toinen pooli mobilisoituu, niin toinen tekee samoin. Ambivalenssi merkitsee
kehitystä pre-ambivalentista oraalisesta imemis-vaiheesta kohti ideaalista post-ambivalenttia genitaalista vaihetta.
Kehityksen välivaiheet ovat ambivalentteja, ja esimerkiksi split merkitsee kehityksen häiriötä. Libidon ja aggression
ajatellaan olevan disintegratiivisesti fuusioituneita varhaisemmissa kehitysvaiheissa, ja myöhemmissä vaiheissa
libidon suhteellisen osuuden ajatellaan kasvavan. Regressiossa varsinkin aggressiot mobilisoituvat. Painottuneinta
ambivalenssi on oraalis-kannibalistisessa ja anaalis-sadistisessa ulostus-vaiheessa, ja merkittävänä se on mm.
pakkoneuroosissa, introjektio-depressiossa, oidipaali-tilanteessa ja mustasukkaisuudessa. Kehittyneellä tasolla
aggressio on integratiivisesti defuusioituneena ja on neutraalimpaa (tai sublimoituneempaa) ja toimii ikään kuin
libidinaalisessa vaipassa.
Freud käytti ensi kertaa ilmausta ambivalenssi, kun hän artikkelissaan Zur Dynamik der Übertragung (1912)
kirjoitti negatiivisesta transferenssista (- -), joka on rinta rinnan rakastavan transferenssin kanssa ja usein
suuntautuneena samaan ihmiseen (S.E. XII: 106–107).
