Psykopatologia.munfoorumi.com

monifunktio-periaate

Psyykkinen tapahtuminen noudattaa Robert Waelderin (1900 – 1967) vuonna 1930
esittämää monifunktio-periaatetta: Samassa psyykkisessä sisällössä on samanaikaisesti
ulkomaailman, idin, minän ja yliminän edustuksia; so. psyykkinen muodostelma on aina
kompromissi. Minä pyrkii eri puolien integraatioon minimaalisella työllä. Psyykkisissä
tapahtumissa ulkomaailman, yliminän, minän ja idin ”suhteellinen” osuus vaihtelee.
Defenssikin (osa minuutta) on yliminän ja idin sekä ulkomaailman välinen kompromissi.

Rapaportin egon autonomian käsite täydentää monifuktio-periaatetta.

Miten määritellään psyykkinen tapahtuma?

En ole miettinyt tarkempaa määritelmää, kun asia on tietyllä tavalla
niin selvä. Kun kirjoitan tätä vastausta ja mietin kysymystäsi, se on
psyykkistä tapahtumaa; mielen "liikkeet".

On silmänräpäyksessä tehtyjä päätöksiä ja asioita, joita harkitaan jopa vuosikausia. Miten rajataan psyykkinen tapahtuma? Sillä on varmaanin alku, varsinainen tapahtuma ja loppu?

Vai voiko ajatella niin, että elämä on yhtä psyykkistä tapahtumaa? Tai toisiaan seuraavien ei toisistaan niin kovin selkeästi erotettavien tapahtumien jatkumo.

Riidankylväjä kirjoitti:On silmänräpäyksessä tehtyjä päätöksiä ja asioita, joita harkitaan jopa vuosikausia. Miten rajataan psyykkinen tapahtuma? Sillä on varmaanin alku, varsinainen tapahtuma ja loppu?

Minusta ei; elämän virtaa.

Siis niinkö, että ensin on ulkomaailman tapahtuma, jonka minä havaitsee (tosin sekin, mitä havaitaan voi olla jo valikoivaa). Id reagoisi havaintoon omalla tavallaan (aggressiivisesti/seksuaalisesti), mutta yliminä ei sitä salli semmoisena, joten minä ottaa käyttöön sopivan defenssin. Syntynyt ajatus ja tunne olisi sitten noiden lopputulos?

.

Nuo eri puolet eivä ole "itsenäisiä" entiteettejä vaan asioiden eri puolia.

Minusta minätäällään(-kaltainen) tulkinta on oikea.

Voisi se ketju ehkä alkaa sisäisestä tuntemuksestakin ja sen havaitsemisesta. Tehdään jatkuvasti havaintoja ja tulkintoja sisäisestä ja ulkoisesta todellisuudesta.

Meneekö homma siis niin, että Ensin on havainto (ulkoinen tai sisäinen) Sitten id, minä ja yliminä pitävät palaverin, jossa sovitaan mitä tehdään. Sen jälkeen olisi sitten reaktio?

Entäs semmoiset jutut, joissa pitää reagoida niin nopeasti, ettei palaveria ehditä järjestää? Esimerkiksi pikkulapsi putoaa katolta ja äiti syöksyy ottamaan häntä vastaan?

Sitten on pitkäaikaiset jutut. Esimerkiksi Matti pohtii, että "Kehtaisinkohan minä esittää Maijalle, että pantais hynttyyt yhteen?", "jospa Maija antaa pakit", "mikä häpeä", "kertoo varmaan muillekin ja häpeä tulee koko kylän tietoon" jne...

Toinen esimerkki.
Katastrofitilanteissa n. 15% ihmisistä kykenee toimimaan järkevästi, joku osa kykenee toimimaan, kun joku toinen käskyttää, osa lamaantuu ja pieni osa sekoaa täysin.

Jääkö lamaantuneilla palaveri sellaiseen tilaan, ettei pystytä tekemään päätöksiä? Seonneilla id, minä ja yliminä jakelevat ristiriitaisia komentoja ettei synny järkevää toimintaa jne...?

.

Mitäs nämä sitten edustavat mielen fuktioissa? Usein kamppaillaan kahden vaihtoehdon välillä.

Kuvassa enkeli olisi yliminä ja paholainen id. Aku sitten sovittelee minänä siinä välissä.
Takausasioissa minusta Katainen on kyllä ahneiden Ranskan, Saksan ja Britannian pankkiirien ja yksityisten riskisijottajien etua ajava id eikä mikään järjen ääni. Yrittää vain esiintyä "vastuun kantajana" mutta ei sijoittajien riski kuulu varonmaksajien kannettavaksi.

Tuossa lapsen pelastamisen tilanteessa ei varmaan tarvita mitään palaveria. Ei pelastamisessa ole mitään semmoista, mitä yliminä vastustaisi. Shokkitilanteessa joku defenssi auttoi toimimaan järkevästi eristämällä pois tunteet, jotka tulevat sitten vasta jälkeen päin, kun tilanne on ohi. Ehkä ne, jotka pystyvät toimimaan ja johtamaan toimintaa, käyttävät tuota defenssiä?

Voisiko yliminä olla jossain tapauksessa tuo paholainen?

.

Kyllähän liian ankara yliminä on varmasti pirullinen piinaaja ja soimaaja.

minätäällä kirjoitti:Siis niinkö, että ensin on ulkomaailman tapahtuma, jonka minä havaitsee (tosin sekin, mitä havaitaan voi olla jo valikoivaa). Id reagoisi havaintoon omalla tavallaan (aggressiivisesti/seksuaalisesti), mutta yliminä ei sitä salli semmoisena, joten minä ottaa käyttöön sopivan defenssin. Syntynyt ajatus ja tunne olisi sitten noiden lopputulos?

Kognitiiviset funktiot, per se, katsotaan minän toiminnoiksi,
mutta periaatteessa noin riippumattatta tapahtumisen laadusta.

Monet psyykkiset sisällöt ovat tietysti suhteellisen ristiriidattomia,
esimerkiksi tämän kirjoittaminen, kun heitän helmiä sijoille.

Millä perusteella?

Olen tyytymätön viestintääsi. Toinen tekee isonkin työn ja toinen vain mitätöi.
Jos ei ole mitään perusteita, on parempi olla kirjoittamattta ja häipyä.