Psykopatologia.munfoorumi.com

Miten kannattaisi toimia dramaattisen, pseudorehellisen läheisen ( aikuisen) kanssa?

Pertin kuvauksia:

"Dramatisointi on hysteriformista tyyliä. Dramatisoija saattaa ikään kuin houkutella muita mukaan fantasioihinsa, ja dramatisoinnilla on ilmeistä yhteyttä myös ekshibitionismiin. Dramatisoijaa voidaan pitää – riippuen kokonaisuudesta ja kontekstista – välillä jännittävänä, välillä taas lapsellisena."

"Pseudo-rehellisyys (eli "rehellisyys") tai "suoruus" on suoja aggressioita ja/tai arkuutta yms. vastaan.

Tähän kuuluvat sanonnat kuten "rehellisesti sanoen", "totta puhuakseni”, "ollakseni vilpitön", "suoraan sanoen", "valehtelematta" ym. (Feldman 1959: 27–29). Tällaiset ilmaisun maneerit ilmentävät, että puhuja ei ole rehellinen tai että hän sanoo vain osatotuuksia.

Näennäisellä suoruudellaan – todellisuudessa epähienotunteisuudellaan – he voivat verhota mm. ilkeyttään ja kateellisuuttaan. Toinen mahdollisuus on oman arkuuden peittäminen, jolloin härskiyden aitona vaihtoehtona saattaisi olla hiljaisuus."

Miten vastata rakentavasti pseudorehellisyyteen, niin että henkilö lopettaisi tuollaisen käytöksen? Siihen samalla mitalla vastaaminen kun vain lisää draamaattisuuteen taipuvaisen ihmisen draaman kaipuuta ja aggressiivisuutta. Miten tuollaisen ihmisen saisi tuntemaan noloutta käytöksestään?

P.S Huomautan, etten puhu tässä kenestäkään foorumilaisesta täällä tai muualla. Tätä voi pohtia myös yleisesti.

.

Gyver kirjoitti:

Kuutar kirjoitti:P.S Huomautan, etten puhu tässä kenestäkään foorumilaisesta täällä tai muualla. Tätä voi pohtia myös yleisesti.

Onko tämäkin sellainen äsköisessä mainittu maneeri?

Ei ole. Lisäsin tuon varmuuden vuoksi, ettei kukaan luule noin. Halusin siis puhua aiheesta, miten menetellä pseudorehellisen, dramaattisen ihmisen kanssa, joka on läheinen.
On siis tultava joka tapauksessa toimeen tuon ihmisen kanssa, miten se onnistuisi niin, että hän ei voisi kohdella toisia huonosti?

Keskittymällä asiaan ja jättämällä maneerit huomiotta.

Harvemmin taitaa onnistua ainakaan toisen muuttaminen...

Draamakuningatar tai -kuningas tarvitsee yleisön.
Draamat ainakin minun kokemukseni mukaan vähenee, jos
ei sotkeudu toisen esityksiin.

Pseudorehellisen jutuissa on usein paljon totta.
Olen huomannut, että niin pitkälle, kun on
selvillä vesillä omien sotkujensa kanssa,
toisten laukomat "totuudet" ei juurikaan haittaa.

Huvittavaa minusta on, että ns. umpirehellinen
ei välttämättä kestä toisten itseensä kohdistuvaa rehellisyyttä.

Riidankylväjä kirjoitti:Keskittymällä asiaan ja jättämällä maneerit huomiotta.

Jos hän sanoo vaikkapa toista tyhmäksi ja käyttää törkeämpiä ilmauksia, vain koska on eri mieltä jostain mielipideasiasta, miten siihen voi vastata

a) niin että hän ei jatka huonoa käytöstäään
b) niin että hän itse huomaisi loukanneensa muita tai muuten käyttäytyneensä huonosti. Hän kun ei usein itse huomaa loukanneensa muita, vaan voi esim. istua takaisin pöytään seuraan, jossa aiemmin onnistui loukkaamaan törkeästi muita ja on tästä onnellisen tietämätön. Se ei ole ehkä niinkään tahallista tai tietoista ilkeyttä.

valkosiipi:

Huvittavaa minusta on, että ns. umpirehellinen
ei välttämättä kestä toisten itseensä kohdistuvaa rehellisyyttä.

Niinpä. Silloin alkaa se draama ja ihmettely, miksi muut ovat niin ilkeitä. Ehkä tuollainen ihminen ei aidosti osaa arvioida oman käytöksensä vaikutuksia muihin, eikä osaa ajatella toisten näkökulmasta.

Vaikea sanoa. Riippuu niin monesta asiasta. Jos alan neuvoa, homma menee vain hullummaksi. Reagoit omalla persoonallisella tavallasi niin, ettet turhaan suututa toista. Tai sitten annat vain olla.

Riidankylväjä kirjoitti:Vaikea sanoa. Riippuu niin monesta asiasta. Jos alan neuvoa, homma menee vain hullummaksi. Reagoit omalla persoonallisella tavallasi niin, ettet turhaan suututa toista. Tai sitten annat vain olla.

Ei tarvitse suututtaa, kun normaalit asiat aiheuttavat epänormaalin voimakkaita reaktioita.
Haluaisin itse tulla paremmin kohdelluksi.

Jos on kyseessä persoonallisuushäiriö, huomionhakuinen persoona, niin ei häntä jo varhain alkaneesta ja moonelle elämänalueelle ulottuvasta käyttäytymismallista kukaan läheinen jollain sanomisillaan tai reaktioillaan saa poisoppimaan. Tarvittaisiin varmaan vähintäänkin psykoterapiaa, jota ei kovin usein ja yleisesti taida Suomessa olla tarjolla persoonallisuushäiriöihin.

Toista ei voi muuttaa, mutta omaa suhtautumista ja reagointia voi. Riidankylväjän neuvo jättää huomiotta tuntuisi minustakin hyvältä.

Vielä aiheesta: Jos koet jonkun ihmisen tekemisten tai sanomisten loukkaavan itseäsi, mikä olisi yleensä paras tapa toimia ihan riippumatta siitä, millainen persoona tuolla toisella ihmisellä on? Minusta kannattaisi ainakin sanoa avoimesti, että tuo mitä sanoit, oli minusta loukkaavaa tai ei tuntunut kovin kivalta, koska...

Kerroithan, ettei tuo ihminen näytä huomaavan loukanneensa ketään. Ei sitä minusta niin helppoa aina olekaan huomata, jos toinen ei sitä sano. Ei toisen ajatuksia ja tunteita aina onnistu vaistoamaan. Kauan yhdessä eläneille puolisoillekin voi olla silti hyvä neuvo kertoa niistä loukkaantumisen syistään eikä odottaa, että toinen ne automaattisesti ymmärtäisi.

minätäällä:

Jos on kyseessä persoonallisuushäiriö, huomionhakuinen persoona

En usko että siitä on kyse, enemmän jostain kyvyttömyydestä tunnistaa muiden tunteita ja hienotunteisuuden ja sosiaalisen vaiston puutteesta, sillä tasolla, että se on joskus loukkaavaa ja noloa ja hän antaa itsestään aggressiivisen kuvan. Vaikkei useinkaan tarkoita sitä. Puhetyyli vain on hyökkäävä. Olen ajatellut, osaako hän arvioida ihmisiä oikein, vai arvioiko hän väärin ihmisiä omassa mielessään, kun tekee herkästi vääriä tulkintoja.
Onko tuo jokin vamma vaiko vain ihmisen luonne?


minätäällä:

Kerroithan, ettei tuo ihminen näytä huomaavan loukanneensa ketään.

Sellaisissa tilanteissa missä jokainen ns. normijärkinen, mikä se nyt onkaan, tajuaisi sen.

Ei "läheinen" kykene toisen terapeutiksi ryhtymään. Onhan meillä aspergereita ja vaikka mitä. Meitä on moneksi. Omista loukkaantumisen tunteista kannattaa kertoa, niin toisenkin on mahdollista ymmärtää.

Kuutar kirjoitti:En usko että siitä on kyse, enemmän jostain kyvyttömyydestä tunnistaa muiden tunteita ja hienotunteisuuden ja sosiaalisen vaiston puutteesta, sillä tasolla, että se on joskus loukkaavaa ja noloa ja hän antaa itsestään aggressiivisen kuvan. Vaikkei useinkaan tarkoita sitä. Puhetyyli vain on hyökkäävä. Olen ajatellut, osaako hän arvioida ihmisiä oikein, vai arvioiko hän väärin ihmisiä omassa mielessään, kun tekee herkästi vääriä tulkintoja.
Onko tuo jokin vamma vaiko vain ihmisen luonne?

Luultavasti kyse on empatian puutteesta.

.

Meitä on moneksi. Ja hyvä niin. Maailma olisi tylsä ja ahdistava paikka, jos kaikki yrittäisivät ahdistuneesti sopeutua yltiösosiaalisen barbienuken muottiin ja "olla normaaleja ja niinkuin muutkin".

En tarkoittanut diagnosoida ketään aspergeriksi sen paremmin kuin huomionhakuiseksi, narsistiksi tai joksikin vielä pahemmaksi empatiakyvyttömäksi. Se on täysin mahdotonta toisen käden tietojen perusteella, eikä kukaan vastuullinen psykiatrikaan niin tekisi, vaikka heillä sentään on koulutus ja kokemusta diagnosointiin.

Jotenkin ärsyttää vain kirjoitukset, jossa joku kysyy tyyliin "mikähän naapurissani/työkaverissani/tuttavassani on vikana kun..."

Vielä lisäys ja selitys: Tuo ärsyyntyminen johtuu ihan muusta kuin tästä ketjusta, lähinnä päivän vastoinkäymisistä kotona ja ehkä eniten toisen mt-palstan ketjuista, joilla muutama kirjoittaja on taas tapansa mukaan näkemässä toisilla "vikaa päässä ja korvien välissä".

Voidaan kysyä niinkin, että miten menetellä "tuollaisen" vastakohdan kanssa.
Jos toinen reagoi voimakkaasti ja vaikka liioittelee, toinen ei reagoi kirveelläkään tai puhu... niin...
Kyllä minulle tulee vain (jälleen kerran) mieleen suuri luonne-ero ja voidaan yhtä hyvin kysyä; miten ihmeessä menetellä ihmisen kanssa kuka ei reagoi, näytä tunteitaan, puhu? Juuri sellaisen kuka "antaa vaan kaiken olla"?

Joskus suhteet ei vain toimi, eikä tarvitse syytellä ketään. Kyseessä voi olla huomattavat luonne-erot, mitkä oikein korostuu suhteen jatkuessa ja syventyessä. Jos toinen on dramaattinen ja haluaa ns. nostaa kissan pöydälle tärkeistä asioista, niin sitten hän on sellainen ja jos toinen ei näytä reaktioitaan/reagoi eikä halua selvitellä ns. mitään niin sitten hän sellainen...

En ainakaan itse osaa neuvoa kuin että jollain tavalla molempien olisi yritettävä lähestyä, sellaisella kehittävällä tavalla, toisiaan. Joustaa ja laantua.

Mutta se "antaa vaan olla"; voi joskus pahentaa tilannetta, eikä (mielestäni) eräässä yllä kuvatussa esimerkissä ole kyseessä automaattisesti empatian puute. Miksi olisi.
Onko sitten empaattista jättää vaan... öhhhh...varmaan vaan lisää draamaa; ainakin joskus.

Tavallaan en tajua miksi puhutaan huomionhakuisista, ties mistä, jos kyseessä (vastakkain) on vaan kaksi tosi erilaista tyyppiä. Itsekin kyllä haluaisin tietää ratkaisuja mutta joskus niitä on etsittävä pitkäänkin ihan vaan itsekseen.
Yksilöitä on jokainen "draamatarkin", kuten hekin keiden "täytyy menetellä näiden kanssa".
Koska asiahan ei varmaankaan ole siten, että kaikkien maailman ihmisten on keksittävä miten tulla toimeen hysteerikon tms. kanssa. Osalla ei ole varmaankaan ns. mitään ongelmaa.

Biancaliina:

Voidaan kysyä niinkin, että miten menetellä "tuollaisen" vastakohdan kanssa.
Jos toinen reagoi voimakkaasti ja vaikka liioittelee, toinen ei reagoi kirveelläkään tai puhu... niin..

Ei nyt niin, vaan toiset vastaavat normaalisti tai samalla mitalla voimakkaasti reagoivalle, mutta hän vain yltyy siitä, eli se tapa ei toimi. Vaikeneminen ei toimi, koska silloin häneltä jää oma huono käytös toisia kohtaan tajuamatta. Mikä siis toimii?

Kuutar kirjoitti:Biancaliina:

Voidaan kysyä niinkin, että miten menetellä "tuollaisen" vastakohdan kanssa.
Jos toinen reagoi voimakkaasti ja vaikka liioittelee, toinen ei reagoi kirveelläkään tai puhu... niin..

Ei nyt niin, vaan toiset vastaavat normaalisti tai samalla mitalla voimakkaasti reagoivalle, mutta hän vain yltyy siitä, eli se tapa ei toimi. Vaikeneminen ei toimi, koska silloin häneltä jää oma huono käytös toisia kohtaan tajuamatta. Mikä siis toimii?

Ole oma itsesi. Älä mieti ja ennustele, vaan katso miten reagoit.
Mihin päämäärään pyrit, eli miten haluat minkäkin toimivan... siis...
Jos itse tapaan voimakkaasti reagoivia, niin olen oma itseni ja tiedän että itsekin reagoin joskus voimakkaasti.
Vastaan siis joskus ärähtäen tai "sinun normaalisti" (?) eli tasaisella äänensävyllä; enkä näe ongelmaa.
He, yksilöstä riippuen, joko tasaantuvat piakkoin tai hetkisen päästä tai jotain (tai itse tasaannun).

Sen sijaan minulla saattaa olla vaikeuksia sellaisten kanssa, ketkä ei ilmaise itseään.
En väitä että heissä jokin vika, mutta tilanne voi tuntua oudolta tai sitten itse vain venkoilen ja toinen lukittuu entisestään.

Vähän nyt tipahdin kärryiltä (sori...)
Niin, eli siis joku vain yltyy muttei auta hiljaisuuskaan eikä mikään. No hän sitten on sellainen? Ei kai sille mitään voi?
Oletko varma, ettei hän huomaa ns. huonoa käytöstä? Vai huomaa, muttei kykene muuttamaan jumiutuneita malleja?

Beth:

Ihminen ilmaisee itseään usein myös temperamentiinsa mukaan, jotkut vain yksinkertaisesti käyttää rikkampaa kieltää, usein ne jotka eivät siihen kykenee kokevat sitä "draamaattiseksi".

Niin. Temperamettieroista kai on kyse.

Beth:"

Dramatisointi" on usein sosiopattien kielen vakiona jota käyttää mittarina toiseen puheseen, sosiopatti kun kontrolloi puhettaa mm. Sisältö ja puhujan tuntemukset psykopaatteille eivät oli tärkeitä, vai niiden negaativinen arviointi.

Tuo dramatisointi/dramatisoija termi oli Luukkosen defenssejä käsittelevästä kirjasta.
Draamaattisia ja implusiivisia ihmisiä on myös kuvattu ICD ja DSM-luokituksissa.
Dramaattisuus ei toki aina ole sairautta, vaan kyse voi tosiaan olla vain ihmisen temperamentista.

Beth, ihmisen luonnollisia reaktioita todella kipeään viestiin voidaan aivan hyvin käyttää psykiatriassa myös diagnosoinnissa. Kun kuulet lääkäriltä, että olet menettänyt väliaikaisen huoltajuutesi, sen aiheuttama epäusko voidaan kirjata papereihin "kiihtymyksenä" mainitsematta reaktion aiheuttanutta viestiä. Ja kiihtymys on tietysti merkki psyykkisestä sairaudesta.