Psykopatologia.munfoorumi.com

Suomessa mielenterveysongelmaiset miehet kuolevat 20 ja naiset 10 vuotta keskimääräistä aikaisemmin.
Elintapojen ohella itsemurhat selittävät kuolleisuutta, mutta usein mielenterveyspotilaiden muut sairaudet
ja oireet myös jäävät huomaamatta ja hoitamatta, mikä voi lisätä kuolemia.

Tärkeä aihe:
jäävät huomaamtta myös julkisen sektorin lääkäreiden laiminlyöntien
vuoksi. Myös anoreksia kuuluu (mainittuihin) vaarallisiin.

Teemasta on myös tuore englanninkielinen kirja, jonka saatan ostaa
(kun Stockmannilla ja Akateemisessa on tänään 10 %:n päivä
eliitti-asiakkaille.)

Omasta- ja lähipiirin elämästä huomioina, että mt-ongelmaisella saattaa olla myös silkkaa välinpitämättömyyttä ja/tai jaksamattomuutta oman terveyden suhteen. Eli ei aina ole kyse (dramaattisesti) laiminlyönneistä tai itsemurhista.

No joo, mutta tuollahan se oli jo^. Elintavoista on siis kyse.

Näin(kin) juuri. Mutta lääkärit eivät pyrikään "herättämään"
varsinkin kun muukin hoito on laiminlyöty.

Psykopatologia kirjoitti:Näin(kin) juuri. Mutta lääkärit eivät pyrikään "herättämään"
varsinkin kun muukin hoito on laiminlyöty.

Kyllä minulle ainakin uniapneatutkimukseni tuloksia "tulkinnut" lääkäri sanoi
liikkumattomuudestani: "Kyllä sinä saat itsesi liikkeelle, kun minä kirjaan sen
epikriisiin." Että silleen. Pitäisköhän tiedottaa hänelle epikriisin lukemisen
vaikutukset?

Elinajan odote Suomessa 1751 - 2009

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyski ... i=ldk00474


miehet: n. 76
naiset: n. 83

Uniapnea on ehkä esimerkki hankalimmasta päästä, mutta jollain tavalla kuvaava. (Tiedän, koska läheiseni kärsii siitä.) Hoitokeinoja ei ole paljon (laihduttaminen, leikkaus, joka ei kaikille sovi, Cpap-laitteen käyttö). Mielialalääkkeet, jotka ovat toisen sairauden hoitokeino, saattavat jopa lisätä riskiä sairastua uniapneaan. Jotkin mielialalääkkeet voivat aiheuttaa häiriöitä kylläisyyden ja näläntunteen säätelyssä, jolloin painontarkkailusta huolehtiminen on huomattavasti haasteellisempaa. Hoidon pitäisi olla kokonaisvaltaista ja lääkärin pitäisi pystyä ottamaan huomioon potilaan kaikki sairaudet ja niiden erityispiirteet.

Mielestäni nykyisessä terveydenhoitojärjestelmässämme ja nykylääketieteen keinoin yhden sairauden hoito on yleensä melko sujuvaa. Jos sairauksia (koskien myös ainoastaan somaattisia sairauksia) on useampia, avun saaminen vaikeutuu huomattavasti.

.

Gyver kirjoitti:

Helmis kirjoitti:

Psykopatologia kirjoitti:Näin(kin) juuri. Mutta lääkärit eivät pyrikään "herättämään"
varsinkin kun muukin hoito on laiminlyöty.

Kyllä minulle ainakin uniapneatutkimukseni tuloksia "tulkinnut" lääkäri sanoi liikkumattomuudestani: "Kyllä sinä saat itsesi liikkeelle, kun minä kirjaan sen epikriisiin." Että silleen. Pitäisköhän tiedottaa hänelle epikriisin lukemisen vaikutukset?

Ihanko oikeasti hän kirjoitti epikriisiin että "täten kirjoitettuani potilas lähtee liikkeelle"?

Epikriisissä lukee tältä osin: "Lisäksi painotetaan säännöllisen liikkumisen tärkeyttä."
Tämän toteamuksen hän uskoi vahvasti saavan minut liikkumaan. (Kun itse olin todennut, että tiedän
kyllä liikunnan edut ja liikkumattomuuden haitat, mutta se tieto ei saa minua aloittamaan
liikuntaa.)

.

Ei maininnut ei. Hänellä tuntui olevan kova kiire saada minut ulos vastaanotolta.
Olinhan kuulemma 30 kiloa liian kevyt heidän potilaakseen... Joskus niinkin päin

Vain seksi motivoi liikuntaan.

Psykopatologia kirjoitti:Vain seksi motivoi liikuntaan.

Ja jos ei sekään, niin ei sitten mikään, niinkö?

Juuri niin.

Tämä oli arvokas tieto!

Kun vilkaisee skitsofrenian, kaksisuuntaisen ja muiden vakavien mielenterveyden häiriöiden hoitoon pakollisena kuuluvien lääkkeiden sivuvaikutuksia lihomisesta, keskivartalolihavuudesta, metabolisesta oireyhtymästä, neurologisista oireista aina äkkikuolemaan, niin ei tarvitse hurskastella terveellisistä elintavoista eikä ihmetellä, että kuolevat nuorempina. Ja eipä juuri kannata tutkiakaan terkemmin, kun lähes mikä tahansa oire voi olla jonkun käytetyn lääkkeen sivuvaikutusta.

Minä tiedän kuolevani ennen aikojani jo tupakoinninkin takia. Psykiatri on todennut, ettei tupakointia edes kannata lopettaa silloin, kun voi psyykkisesti huonosti. Miolloinkahan vointi olisi tarpeeksi hyvä? Reseptin kävin hakemassa, ja kaksi vuotta olin välillä polttamatta, mutta yhden tutkimuksen mukaan syöpäriski on pienempi vain niillä, jotka eivät koskaan ole polttaneet.

-

Voi tietysti, mutta johonkin sen aiheuttamista syövistä sitä silti kuolee ennen aikojaan, jos on polttanut (tuon ruotsalaistutkimuksen mukaan riski siis ei ole merkittävästi pienempi kuin niillä, jotka eivät koskaan ole polttaneet). Miksi siis nähdä sitä vaivaa. Sitäpaitsi, sisätautilääkärikin totesi, että kaikkihan me kerran kuollaan.

-

.

Vastasin jo edellä: kannattaako nähdä sitä vaivaa?
Oma lapsi ei varmasti aloita, on sanonut ja olen sen nähnyt. Ei kovin moni hänen kaveripiiristäänkään enää polta toisin kuin silloin kun minä olin lukiolainen.
Tupakkaringissä taas on hauskempaa kuin niissä piireissä jotka syrjivät (?), jos semmoisia on. Onhan se sikaririnkikin kai olemassa isokenkäisille. Onhan se yksi nautinto, jos ne muutenkin ovat elämässä aika vähissä.