The One Patient I Knew I Couldn't Treat

[Psykopatologia]

Aika "turha" tapausselostus sinänsä, koska se on niin ulkokohtainen. Oireet ym. kuvattu hyvin mutta ei mitään sisäisestä tapahtumisesta.
Lukijalle ei synny mitään mielikuvaa vaikeahoitoisuuden syistä, joista olisi pitänyt esittää ainakin oletuksia.

Tuo on täysin kauhistuttavaa ulkokohtaista yhdysvaltalaista? psykiatriaa.

[minätäällä]

Minkähänlaista psykoterapiaa tuo paikallisen klinikan laillistettu sosiaalityöntekijä on kyennyt antamaan? Käyntejä oli kahdesti viikossa ja sen lisäksi ryhmäterapiaa kerran viikossa. Kummastakaan ei kerrottu tuon tarkemmin, edes terapiasuuntauksesta.

Minulle on jäänyt semmoinen käsitys, että jo pakkoajatukset ja -oireet voivat olla vaikeahoitoisia, puhumattakaan sitten siitä, että taustalla oli jo murrosikäisenä masennusta ja viiltelyä sekä anoreksiaa.

[Psykopatologia]

Ei. Ollaan vaan ulalla. Epävarma psykodynaaminenkin on parempi kuin "en ymmärrä yhtään".

[Psykopatologia]

Kiinnitän huomiotanne aloitusviestin selkeään ylöspanoon.

Miksi suurennettua tekstiä ei käytettäisi - etenkin otsakirjoituksissa - kun semmoinen on tarjolla.

Foorumilaisten laiskuus typografian suhteen on jatkuva "ihmetykseni" aihe.
Eikö teillä ole ollenkaan kauneudentajua?
________

PS Jotkut kirjoittajat loihtivat minuun jo ensi katsannossa vastenmielisen vaikutelman:
välimerkit puuttuvat, jopa pisteet, ja lauserakenne on yhtä sekasotkua.

No, jos kirjoittaja on niin dille, että yksi lause riittää viestiin, ei pisteen puuttuminen häiritse

[Psykopatologia]

Kahden minuutin välein uusi viesti samasta asiasta. Olisi pitänyt täydentää edellistä muokkaustoiminnalle.

[minätäällä]

Minua ärsytti tuo psykiatrin valitus. Jos ongelmat alkavat jo lapsuudessa ja ilmenevät kolmetoistavuotiaana niinkin vakavina oireina kuin anoreksiana ja viiltelynä, ei kai ole mitään perusteita olettaa ja odottaa, että on kyseessä simppeli, helppohoitoinen masennus.
Ja tuohon sitten vielä lisäksi pakko-oireet.

Jos terapeuttina on paikallisen klinikan laillistettu sosiaalityöntekijä, voi hänen koulutuksessaan ja osaamisessaankin olla jo puutteita. Ihmetyttää myös tuo, millä perusteella joku konsultoiva psykiatri pitää kenties vain muutaman, diagnoosin tekemiseksi ja lääkityksen määräämiseksi järjestetyn tapaamisen pohjalta itseään pätevänä väittämään, ettei potilaalla ole insightia. Minusta tuntuu, ettei sitä nyt niin kauheasti ole kellään anoreksian ja pakko-oireiden tapaisista vaikeista ongelmista kärsivillä, kun terapeutitkin kai niiden kanssa joutuvat joskus nostamaan kädet pystyyn.

Lisäys: Kuka syöpälääkäri kehtaa vinkua alansa julkaisussa, että katsokaa kuinka toivottomia potilaita joudun hoitamaan? Psykiatriassa tuo on näköjään ok. Minulta ei saa sympatiapisteitä.

[Gyver]

.

[Gyver]

.

[minätäällä]

Onko noin, ettei päästä sisäisiin tapahtumiin kiinni? Pystyykö konsultoiva psykiatri sen yhden, kahden tapaamisen perusteella sanomaan?

Minusta oli merkittävää, että anoreksiasta, viiltelystä, masennuksesta ja pakko-oireista kärsivä potilas pystyi koko ajan käymään töissä.Turha leimata tuommoinen toivottomaksi tapaukseksi, varsinkin kun "terapeuttina" oli vain sosiaalityöntekijä.

[Maria]

Onko noin, ettei päästä sisäisiin tapahtumiin kiinni? Pystyykö konsultoiva psykiatri sen yhden, kahden tapaamisen perusteella sanomaan?

Minusta oli merkittävää, että anoreksiasta, viiltelystä, masennuksesta ja pakko-oireista kärsivä potilas pystyi koko ajan käymään töissä.Turha leimata tuommoinen toivottomaksi tapaukseksi, varsinkin kun "terapeuttina" oli vain sosiaalityöntekijä.

Mielestäni aloitusviestin tapauskuvausta on hyvin vaikea tulkita suomalaisesta näkökulmasta. USA:ssa terveydenhoitojärjestelmä on perustaltaan erilainen. (Ainakin ennen Obaman loihtimaa uudistusta vakuutusperustainen, en tiedä miten on nyt mahdollisesti muuttunut). Tärkeintä järjestelmässä on (ollut) työkyvyn säilyttäminen, koska sairausvakuutus on käytännössä ollut sidoksissa työsuhteeseen (siten että työttömällä ei useinkaan ole varaa maksaa sairausvakuutustaan). Mikäli työkyky (ja työpaikka) menetetään, heikkenevät tulotaso ja edut huomattavasti. Siinä valossa tarkastellen ei ole mikään ihme, että ihminen, jonka oireisto kuulostaa vakavalta, sinnittelee töissä. Ehkä hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa? Myös asenneilmasto on erilainen, mikä selkeästi näkyy lääkärin asenteellisessa luonnehdinnassaan kuvatessaan potilasta. En usko, että suomalainen psykiatri kirjoittaisi noin pöyristyttävää tekstiä potilaastaan. Selkeästi asenteesta kuvastuu ajatus, että jokainen on oman onnensa seppä. Oletan myös, että USA:ssa on pienempi kynnys psykiatristen terapiapalveluiden käyttöön tai että terapiapalvelut ovat monen sellaisenkin käytössä, jotka eivät niitä välttämättä tarvitsisi. Tällöin erikoislääkärit ehkä saavat potilaikseen lähes ainoastaan keskiluokkaisia (varakkaita) henkilöitä, jotka kärsivät lievistä oireista, joiden ennuste on todennäköisesti parempi ja jotka ovat "helpompia tapauksia".

[Gyver]

.