empatia vrt. sympatia vrt. sääli

[Psykopatologia]

empatia vrt. sympatia vrt. sääli

e m|p a t i a
(kr. en sisään, pathos tunne, empatheija kiintymys), saksalaisen filosofin Theodor Lippsin (1851 – 1914) Einfühlung, eläytyminen (toiseen).
Ei välttämättä edellytä positiivista tunnetta; esimerkiksi hyvä kiduttaja voi olla ainakin älyllisesti empaattinen. Empatiassa identifikaation (samastumisen) osuus ei ole keskeinen, joten subjektit pysyvät erillään. Liiallinen samastuminen oikeastaan heikentää empatiaa: Esimerkiksi tyttö on ihastunut historiaan opettajaansa ja alkaa myös menestyä aineessa. Hän rupeaa perusteetta ja tosissaan kuvittelemaan myös keskinäistä salaista rakkaussuhdetta.

s y m|p a t i a
(kr. sym, yhdessä; pathos tunne), myötätunto; sympaattinen nauraa nauravien kanssa ja itkee itkevien kanssa
(jolloin subjektit voivat sekoittua). Samastumisen osuus on keskeinen (toisin kuin empatiassa).

s ä ä l i
(engl. pity), usein piilotajuisemman sadismin reaktionmuodostus näennäiseksi sympatiaksi, joka ilmenee säälin tunteena,
jolloin empatia voi olla epäonnistunutta. Säälijä luo kohteesta kelvottoman kuvan ja katselee kohdetta "ylhäältä" päin.

Bob Dylan: Positively 4th Street (1965)
http://www.dailymotion.com/video/xcq32y ... reet_music (3:53)

Positively 4th Street

You got a lotta nerve
To say you are my friend
When I was down
You just stood there grinning

You got a lotta nerve
To say you got a helping hand to lend
You just want to be on
The side that’s winning

You say I let you down
You know it’s not like that
If you’re so hurt
Why then don’t you show it

You say you lost your faith
But that’s not where it’s at
You had no faith to lose
And you know it

I know the reason
That you talk behind my back
I used to be among the crowd
You’re in with

Do you take me for such a fool
To think I’d make contact
With the one who tries to hide
What he don’t know to begin with

You see me on the street
You always act surprised
You say, “How are you?” “Good luck”
But you don’t mean it

When you know as well as me
You’d rather see me paralyzed
Why don’t you just come out once
And scream it

No, I do not feel that good
When I see the heartbreaks you embrace
If I was a master thief
Perhaps I’d rob them

And now I know you’re dissatisfied
With your position and your place
Don’t you understand
It’s not my problem

I wish that for just one time
You could stand inside my shoes
And just for that one moment
I could be you

Yes, I wish that for just one time
You could stand inside my shoes
You’d know what a drag it is
To see you

Copyright © 1965 by Warner Bros. Inc.; renewed 1993 by Special Rider Music

[Psykopatologia]

Aiemmin olen määritellyt luultavasti osin väärin:
s ä ä l i
(engl. pity), usein piilotajuisemman sadismin ja tietoisemman sympatian kombinaatio siten, että toinen luo mielessään
kohteesta kelvottoman kuvan, johon hän osin identifioituu. Tuloksena on säälin tunne, jossa empatia voi olla epäonnistunutta.

Uusi muotoilu aloitusviestissä:

s ä ä l i
(engl. pity), usein piilotajuisemman sadismin reaktionmuodostus näennäiseksi sympatiaksi, joka ilmenee säälin tunteena,
jolloin empatia voi olla epäonnistunutta. Säälijä luo kohteesta kelvottoman kuvan ja katselee kohdetta "ylhäältä" päin.

[Riidankylväjä]

Sääli on vähän vaikea käsite. Esimerkiksi suurperheen poika Arvo Ylppö kertoi säälineensä äitiään, joka kamppaili lastensa sairauksien kanssa ja päätti ryhtyä lastenlääkäriksi voidakseen autta äitejä ja lapsia.

Missä kohtaa tuossa tuli piilotajuinen sadismi esiin?

[Psykopatologia]

Säälijä luo kohteesta kelvottoman kuvan ja katselee kohdetta "ylhäältä" päin.

[Riidankylväjä]

Eikös tuo ole ennemminkin halveksuntaa?

[Sans nom]

Minusta sääli-sanassa kalskahtaa hiearkia ja ylemmyydentunne. Toki sillä on myös pejoratiivinen merkitys "halveksuva".

-- s y m|p a t i a
(kr. sym, yhdessä; pathos tunne), myötätunto; sympaattinen nauraa nauravien kanssa ja itkee itkevien kanssa
(jolloin subjektit voivat sekoittua). Samastumisen osuus on keskeinen (toisin kuin empatiassa).

Ihmiset itkevät usein hautajaisissa, mutta onko se välttämättä osoitus sympatiasta?

[Sans nom]

Eli sympatiasta kumpuava toiminta voi olla itsekästä. Onko aidosti epäitsekkäitä tekoja olemassakaan?

-- Psykologisen egoismin mukaan ihminen käyttäytyy aina itsekkäästi riippumatta siitä, miltä teot saattavat näyttää. Ihminen voi näennäisesti omistaa koko elämänsä muiden auttamiselle, mutta perimmäinen syy olisi silloinkin itsekäs. Hän voi esimerkiksi saada altruistisista teoistaan mielihyvää, mikä olisi perimmäinen egoistinen motiivi.Tutkimukset ovatkin osoittaneet, että altruistiset teot aktivoivat aivoissa samoja alueita kuin ruoka ja seksi. Tekijän saama mielihyvä voi siten selittää ainakin osan altruismista.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Altruismi

[Psykopatologia]

'

[Mirri]

Säälijä luo kohteesta kelvottoman kuvan ja katselee kohdetta "ylhäältä" päin.

Kuinka säälimätön toimii?

[Mirri]

s ä ä l i
(engl. pity), usein piilotajuisemman sadismin reaktionmuodostus näennäiseksi sympatiaksi, joka ilmenee säälin tunteena,
jolloin empatia voi olla epäonnistunutta. Säälijä luo kohteesta kelvottoman kuvan ja katselee kohdetta "ylhäältä" päin.

Miten määrittelet sanan säälimättömyys?

[Psykopatologia]

Julma.

[Mirri]

Ennen oli helpompaa, kun ihmiset olivat sääliviä ja/tai säälimättömiä sääli -sanan varsinaisen merkityksen mukaisesti:
1. vars. toisen ihmisen mielipahaan, suruun, kärsimykseen, onnettomuuteen tms. kohdistuva osanoton tunne, myötätunto(isuus).

Nykyisin on hankalaa, kun säälimisestä on tehty huono asia. Onkohan säälimättömyys sen myötä muuttunut hyväksi asiaksi. Ihmiset eivät tunne tarvitsevansa sääliä tai säälimistä, päinvastoin sääliminen koetaan alentavana ja loukkaavana, joten onko säälimättömyys nykyisin suotavaa ja toivottavaa?

Suomenkielisenä ilmaisuna sääli ja sääliminen olisivat ehdottomasti käyttökelpoisempia verrattuna nykyaikaiseen (ja hienompaan?) myötätunnon tuntemiseen - sympatiasta ja empatiasta puhumattakaan.
Itsesäälikin (itsensä sääliminen) on saatu kuulostamaan hirveän pahalta ja paheksuttavalta; sillä seurauksella, ettei nykyisin uskalleta tuntea myötätuntoa edes itseä kohtaan. Aivan kuin säälimättömyys itseä kohtaan olisi hyvä ja hieno asia...

Mitä jos kaivettaisiin säälin/säälimisen varsinainen merkitys taas esille; saisi säälimättömyyskin loogisen merkityksensä säälimisen vastakohtana. Sääliminen ja säälimättömyys ovat hyvä ja toimiva suomen kielen sanapari, toisin kuin esim. myötätuntoisuus/myötätunnottomuus, tai sympaattisuus/sympaatittomuus.

[Psykopatologia]

Riippuu aiheesta ja kontekstista.

Kaunokirjallisuus ja puhekieli ovat eri asioita kuin psykologinen essee,
jollainen on tällä foormilla harvinaisuus ja johon vain minä olen kapaabeli.

[Mirri]

Tässä on yksi ajatuksia herättävä psykologinen essee sanan sääli ympärillä vellovasta sanakikkailusta; kirjoittajana nimimerkki Seppo:

Sääli on sairautta

Tuo otsakkeen hokeman kerrotaan olevan lähtöisin saksalaisen filosofin Friedrich Wilhelm Nietzschen korvien välistä. Ja miksei olisi, sillä tuo hyvin yleinen fraasi istuu saumattomasti osaksi hänen jämäkkää ajatusmaailmaansa, jonka pohjalta kuuluu nahkavartisten saappaiden tasainen jytinä. Nietzschee teki filosofiaa miehille, jotka tiesivät paikkansa ja tehtävänsä. Siitä ei tainnut olla kovinkaan paljon apua ”kukkahattutädeille”, joiden ylimpinä tunteina olivat sääli tai empatia. Ei siis ihme, että tämä kiistanalainen ajattelija oli tärkeässä roolissa, kun rakennettiin natsisaksaa. Hän oli Hitlerin lempifilosofi, niin kuin Wagner oli hänen lempisäveltäjänsä.

Mutta onko sääli todella sairautta? Ja miksi tuon monen mielestä tympeän filosofin sanonta luiskahtaa hyvin luontevasti osaksi arkipäivän ajatuksenvaihtoa? En itse ainakaan haluaisi tukea edes verbaalisesti natsien ajatusmaailmaa. Tosin pidän kyllä Aatun rakastamasta Wagnerista, mutta yritän unohtaa tuon voimakaspiirteisen säveltäjän profiilin ja poliiittiset mielipiteet, kun uppoudun vaikka Lentävän Hollantilaisen alkusoittoon. Luovuus ja sen tuloksista nauttiminen on siitä ihmeellinen asia, että se ei vaadi välttämättä tuekseen etiikkaa. Taide on pohjimmiltaan aina moraalivapaata. Vaikka musiikki olisikin ohjelmallista, niin sen välittämä mielikuva tuskin yllyttää ketään tekemään järjettömyyksiä. Israelissa taidettiin kuitenkin ajatella hieman erilailla, sillä kesti pitkään, ennen kuin Wagner pääsi siellä pannasta.

Sääli määritellään tilaksi, jossa ”tunnet surua jonkun puolesta, mutta se ei tule sydämestä”. Miten voi kokea sääliä niin, että siinä ei ole mukana sydämestä tulevia voimakkaita tunteita? Jopa Jeesuksen kerrotaan parantaneen sairaita säälistä. Itse näen säälin eräänlaisena käynnistysmoottorina, joka pyöräyttää varsinaisen voimalähteen käyntiin. Se pakottaa ottamaan tilanteesta kiinni, tekemään ratkaisuja ja auttamaan mahdollisuuksien mukaan. Mutta tätä toimintaa sanotaankin jo tässä vaiheessa empatiaksi. Auttamisesta on tainnutkin tulla sanaleikkiä ja erinäisten käsiteanalyysien luomista. Eli jos näen hukkuvan ja se herättää säälin tunnetta ja en tee mitään, olen vain kokenut sääliä. Mielestäni olen silloin kuitenkin lähinnä säälitön. Jos taas autan tuota kohdetta ja kiskon hänet kuiville, ravistelen veden pois keuhkoista ja huomaan kuinka kasvoille nousee elämänvärinen puna, niin olen suorittanut empaattisen teon.

Ehkä sääli on haluttu unohtaa sen Nietzsche-kytköksien vuoksi ja tilalle on ympätty ”empatia”. Tuskin monikaan uskaltaa sanoa ääneen, että ”empatia on sairautta”. Kaikesta huolimatta tunnen sääliä tuota filosofia kohtaan, jonka loppuelämä hautautui erilaisten mielenterveydellisten ongelmien alle. Ja kun vielä muistaa sen, että Nietzcshe oli kuitenkin hyvin viisas mies, joka ajatteli ajatuksensa rohkeasti loppuun saakka, vaikka viimeisen virkkeen jälkeen vastassa olikin säälimätön todellisuus.

http://www.havaintoja.net/?p=2258

[Psykopatologia]

Kirjallisuus >> Antiikki >> Järkähtämätön stoalaisuus
http://www.jyu.fi/taiku/aikajana/kirjal ... aisuus.htm

Järkähtämätön stoalaisuus

Stoalainen filosofia syntyi helleenisen kulttuurin raunioille kreikkalaisen kulttuurin rappeutumisen aikaan. Stoalaisuuden huippukausi oli Rooman vallan aikaan.

Stoalaisuuden perustajana oli Zenon, joka menetettyään omaisuutensa haaksirikossa löysi filosofian. Hän muutti Ateenaan ja perusti koulunsa kauppahalliin (Stoa poikile). Syntyivät kauppahallin filosofit. He möivät yksilöiden ja yhteisöjen onnettomuuksissa tarpeellista terapiaa. Stoalaisuus oli järkkyneiden olojen filosofiaa, uskoa siihen että yksilö säilyttää merkityksensä jopa kaaoksen ja anarkian keskellä.

Zenon hirtti itsensä lopulta, mutta perusti sitä ennen stoalaisuuden filosofisen elämänasenteen. Muuten tärkeimmät stoalaisuuden filosofit olivat orja ja keisari. Epoktetos oli orja ja Marcus Aurelius oli roomalainen keisari.

Vaikka stoalaiset olivat välinpitämättömiä maailman muutoksia kohtaan, he eivät kääntyneet menneisyyteen, ihanteeseen, nostalgiaan, utopiaan. He halusivat oppia ottamaan maailman kaaoksen avosylin vastaan, millaista tuhoa tulevaisuus merkitsikään.

Kleanthes eräässä runossaan ylistää Zeusta kosmisena poliisina ja tuomarina joka kunkin maailmanajan lopussa aina polttaa tai hukuttaa maailman. Hän toivotti tervetulleeksi kaiken mikä tapahtuu, tapahtukoon se mikä tapahtuu kuitenkin. Stoalaiset eivät rukoilleet, että heille mieluista tapahtuisi. He rukoilivat, että tapahtuisi se mikä on tapahtuakseen.

APATHEIA on stoalaisuuden myönteinen peruskäsite, se merkitsee haavoittumattomuutta, eleettömyyttä, tunteettomuutta. Latinan verbi 'patere' merkitsee avoimena olemista, herkkyyttä. Mutta se joka on 'patere' saa myös kärsiä. A pateere on tämän vastakohta.

Apatheia merkitsee järkkymätöntä mielenlujuutta. On opittava olemaan apaattinen ankeissa oloissa. Siksi Epikthetoksen mukaan lapsista oli kasvatettava sankareita kitkemällä heistä pois kaikki runollisuus ja haaveellisuus. Sydämen asemasta pitää kehittää päätä. Siksi jo kasvatuksen on opetettava ihminen pois elämän sentimentaalisuudesta, joka merkitsee kalvavaa merkityksettömyyden tunnetta ja kärsimystä. Ihmisillä on vaikeaa vain silloin kun he ovat antaneet tunteilleen vallan, sanoivat stoalaiset.

SÄÄLI ON SAIRAUTTA

Stoalaiset hylkäävät siis kaiken toivon paremmasta. Ei mitään toivoa. 'Hyve' on ainoa ponnistelun arvoinen seikka. Vain abstrakti päämäärä tekee onnelliseksi, siksi suuret massat pysyvät onnettomina. Sääli ja rakkaus massoja kohtaan on heikkouden merkki. Sääli on sairautta, joka johtuu eläytymisestä toisten kurjuuteen. Säälin myötä ihminen hukkaa mahdollisuutensa edes auttaa toista.

Ja kuitenkin he saarnasivat oppia kaikkien ihmisten veljeydestä. Miten se on mahdollista? He sanovat, "ei ole väliä mihin valtioon ihminen kuuluu, tosi valtio käsittää kaikki ihmiset ja jumalat." Stoalaiset pystyvät olemaan suvaitsevaisia ja auttavaisia kaikkia kohtaan, koska he ovat välinpitämättömiä kaikkia kohtaan. Toisin kuin kristityt, joilla sääli ja auttavaisuus on ollut aina kovin valikoivaa ja suvaitsematonta.

TULE ITSE JUMALAKSESI

Stoalaiset nauroivat kaikelle uskolle tuonpuoleiseen. He suorastaan rakastivat sitä kaaosta mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Rooman keisariaikana stoalaiset kamppailivat kristittyjen kanssa ihmisten sieluista. Ja hävisivät, koska vaativat ihmisiltä liikaa. Eivät ihmiset halua olla oman itsensä herroja, heitä kiehtoo sopivan houkuttelevat eikä liian vaativat. Ihminen joka ei ole oman itsensä herra on latinaksi 'impotentia'. "Olkaa tekin täydelliset, niinkuin teidän taivallinen isänne on täydellinen" Stoalaiset opettivat, että piti seurata Jumalan antamaa esimerkkiä ja tulla itse jumalaksi. Stoalaisen järjen kannalta ihmiset tai asiat eivät ole huonoja, vain ihmisten käsitykset asioista ovat hyviä tai huonoja. Kaikki se, mikä ei ole ihmisten vallassa - terveys, sairaus, rikkaus, köyhyys, ystävät, vihamiehet ovat 'yhdentekeviä' koska niihin ei voi vaikuttaa.Kuolema ei ole paha. Pahaa on vain perinteinen käsitys kuolemasta. Jos joku on onneton, onnetonta on hänen käsityksensä itsestään. Kun eräs stoalainen kuuli, että hänen vaimonsa oli kuollut, hän sanoi ettei kuvitellutkaan tämän olevan kuolematon. Eräs toinen stoalainen sai kuulla että hänen kotimaansa oli tuhottu ja tytär ryöstetty orjaksi. Mies vastasi, että hän ei ollut menettänyt mitään sillä viisas on riippumaton. Ihminen ei menetä, vaan hän antaa takaisin saamansa lahjan. "Kun vaimosi ja lapsesi kuolevat, olet antanut heidät takaisin, maatilasi on ryöstetty, olet antanut sen takaisin."

[Psykopatologia]

"uhri-empatia"

22:26
Arman Alizad debytoi radiossa _

Ohjelman aiheena väkivalta. Vieraana psykiatri Hannu Lauerma, ylikonstaapeli Seppo Skoberg
sekä murhasta vankilaan tuomittu mies, joka ei kadu tekojaan.Ohjelma sisältää raakoja kuvauksia
pahuudesta, joka voi järkyttää herkempiä kuulijoita.

Esitetty: Ke 26.3.2014 klo 13.02 Yle Puhe http://areena.yle.fi/radio/2200915 (58 min)
Kuunneltu: 795 kertaa ( Kuunneltavissa ulkomailla )
Sarja Arman Alizad »

Lauerma esittää termin "uhri-empatia".

[Mirri]

Kiitos linkistä. Uteliaisuuksissani tietysti kuuntelen jossakin vaiheessa; sen verran kiinnostavalta aihe kuulostaa. Lisäksi toimittajakin kiinnostaa; hän on juuri mainostanut puheohjelmaansa telkkarissa.

[Psykopatologia]

Uhri-empatiassa pahantekijä on aidosti pahoillaan uhrille telemisistään eikä syytä omista tekemisistään uhria.

[Kahvi]

Jaa PP lykkäsi tuon Armanin ohjelman tähän ketjuun. Juuri avasin ihan oman ketjunsa tuolle ohjelmasarjalle ml tuo ensimmäinen jakso:

Yle Puhe: Arman Alizad
viewtopic.php?f=8&t=11763

[santra]

Empatiasta, sympatiasta, säälistä ja muista myötäkokemisen-tai elämisen muodoista voidaan käyttää erilaisia termejä ja jokaiseen niistä löytyy erilaisia määritelmiä, kuka voi sanoa mikä niistä on enemmän oikea, mikä enemmän väärä?
Kuitenkin nekin määritelmät ovat jonkun ihmisen mielipiteitä asioista.Yhden ihmisen tuntemuksia ja ajatuksia.
Me tunnemme erilaisia tunteita eri tilanteissa olevia ihmisiä kohtaan ja omalla käytöksellämme osoitamme
millä tavoin asioihin reagoimme.