K I R J A T
Ilkka Pyysiäinen: Jumalaa ei ole. Vastapaino. 178 s. 28 e.
Usko ei ole tiedon väärti
Kristinuskon uskomukset ovat perusteettomia, mutta silti niitä käytetään perusteluina yhteiskunnallisessakin keskustelussa.
Julkaistu: 5.12.2010 lehdessä osastolla Kulttuuri. JYRKI ALENIUS (teksti); LASSE RANTANEN (HS:n kuva)
.
.
Teologian tohtori, uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäisen kirjan nimi Jumalaa ei ole on provokaatio. Pyysiäisen ote on uskontokriittinen, mutta mitään Jumalan olemassaolemattomuustodistuksia kirjasta on turha etsiä.
Vaikka läheltä liippaa. Pyysiäisen kristinuskon opinkappaleisiin kohdistama arvostelu on sen verran kovaa, että jumaluskon järkevyys ainakin asetetaan kysymyksenalaiseksi. Uskovien elämäntapaan hän ei kuitenkaan halua puuttua.
Pyysiäinen kiteyttää esipuheessaan: "Haluan painottaa, että kritiikkini kohdistuu nimenomaan uskonnollisiin uskomuksiin, ei uskontoon elämäntapana. En vastusta uskontoa, vaan yritän vain osoittaa, että kristittyjen uskomukset ovat perusteettomia."
Tästä asenteesta ei tietysti ole pitkä matka myös uskovaisen elämäntavan arvosteluun.
Jos nimittäin elämänasenne - oli se mikä tahansa - saa valtuutuksensa perusteettomista uskomuksista, onko kysymyksessä kovin kannatettava elämänasenne? Ja mikä tietysti olennaista, voiko perusteettomien uskomusten pohjalta neuvoa ja velvoittaa muita ihmisiä, kuten papisto on vuosituhansia tehnyt?
Pyysiäinen väittää kuitenkin toistuvasti, ettei uskonnollisten uskomusten arvostelusta seuraa uskonnollisen elämäntavan arvostelu.
Jossakin kommunikatiivisen rationaalisuuden ihmemaailmassa näin ehkä onkin, mutta tosiasiallisesti ja valitettavasti uskonnollisia opinkappaleita kriittisesti arvioivat teokset otetaan vastaan noita opinkappaleita kannattavien toimesta nimenomaan myös uskovaisen elämää ja olemista koskevina kriittisinä huomioina.
Kritiikki tarttuu ensi töikseen apostoliseen uskontunnustukseen. Uskontunnustuksen käsitteet kuten Jumala, neitseellinen sikiäminen, Jeesuksen kuolemanjälkeinen kohtalo, viimeinen tuomio tai ruumiin ylösnousemus eivät Pyysiäisen mukaan kertakaikkiaan kestä tarkastelua.
Esimerkiksi uskoa siihen, että Jumala voisi halutessaan hedelmöittää ihmisnaisen, Pyysiäinen kuvaa "vahvaksi tai sokeaksi, riippuen siitä millaisen arvon sille antaa. Se on kuitenkin täysin vailla sisältöä, koska sanalle "Jumala" ei anneta mitään selvää määritelmää eikä hänen toiminnastaan hedelmöittymisessä ole kenelläkään harmainta aavistusta."
Pyysiäisen tulkinnan jäljiltä Uuden testamentin "kadotukseen" joutuneet eivät ole niin pahassa pulassa kuin miltä ensi silmäyksellä näyttäisi: kadotetut eivät vietä ikuisuutta helvetissä, vaan tuhoutuvat täydellisesti kuolemassa.
Pyysiäinen kiinnittää huomiota kreikan "hävittämistä" ja "katoamista" tarkoittavien sanojen apollymi ja apoleia harhaanjohtavaan käännökseen "kadotus". Se, joka ei saa iankaikkista elämää, ei jää lojumaan kidutuspenkkiin, vaan yksinkertaisesti lakkaa olemasta.
Teologit puolustelevat usein Raamatun omituisia väitteitä sanomalla, että Raamattu ei ole luonnontieteen oppikirja, ja että usko on uskoa ja tieto tietoa, ja että ristiriitaa uskon ja tiedon välillä ei ole, koska ne koskettavat eri asioita.
Pyysiäinen ei tälläistä vastaväitettä niele. Hänen mukaansa uskonnollisia totuuksia on aina pidetty kirjaimellisina totuuksina siihen asti, kunnes tiede on osoittautunut ne vääriksi.
Uskonnon ja tieteen välillä "ristiriitoja on ollut ja on, ja kun niitä on ratkaistu, voittajana on aina ollut tiede."
Uskonnolle taistelu tieteen kanssa on ollut kohtalokasta. Vastatessaan muuttuvien maailmanselitysten paineisiin uskonnosta on tullut "niin abstraktia että sen käytännöllinen relevanssi häviää".
Kristinuskosta ei Pyysiäisen mukaan ole yleisen moraalinkaan tukipilariksi. Hän esittelee väitteensä tueksi muun muassa Harvardin yliopistossa vaikuttavan Marc Hauserin tutkimuksia ihmisten moraalisesta päätöksenteosta. Ne osoittivat, että ihmisten intuitiiviset käsitykset hyvästä ja pahasta olivat hyvin samankaltaisia, riippumatta koehenkilöiden iästä, sukupuolesta, kansallisuudesta tai uskonnosta.
Murhaaminen ei ole oikein, vaikka Jumala siihen kehoittaisikin.
Kristinuskon uskomukset ovat perusteettomia. Silti niitä käytetään perusteluina yhteiskunnallisessakin keskustelussa.
Suomalainen perusluterilaisuus - jossa uskonnosta on jäljellä "vain virastoinstituutio ja tyhjät muotomenot" - ei tässä mielessä ole kovinkaan vaarallinen asia: valistuneen papiston kannanotot ovat hyvin "maallisia" ja ainakin enemmistön hyväksyttävissä.
Maailmanpolitiikassa tilanne on toinen. Pyysiäisen mukaan "uskonto motivoi ihmisiä niin hyvään kuin pahaan, ja maailmanpolitiikan tasolla se näyttää motivoivan enimmäkseen pahaan. Yhdysvaltain uuskonservatiivien järjettömät ja vainoharhaiset maailmanvalloitussuunnitelmat tuskin olisivat olleet mahdollisia ilman uskoa toiminnan jumalalliseen oikeutukseen."
Ilkka Pyysiäinen: Jumalaa ei ole. Vastapaino. 178 s. 28 e.
[PP: Poikkeuksellisesti kopioituna on koko kirjoitus.]
