Mielipide|Lukijan mielipide
Rajusti oireilevan lapseni hoito ei etene joustamattomien sääntöjen vuoksi
Kaiken järjen mukaan lapseni nopea kuntouttaminen olisi yhteiskunnallekin kannattavaa.
Terapiatakuuseen ja nykyisen mielenterveyshoidon tilaan liittyen kerron yhden tarinan. Lapsellani diagnosoitiin teini-iässä epävakaa persoonallisuus, ja hän oireili pitkään rajusti. Elämä kuitenkin palasi urilleen, ja hän eli vuosia tasapainoista pienten lasten vanhemman elämää onnellisessa avioliitossa.
Viime vuonna lapseni yllättäen alkoi taas oireilla, ja yritti kotona – lapset yläkerrassa – itsemurhaa. Hänellä diagnosoitiin epävakauden lisäksi vakava masennus. Hän palasi käyttäytymisessään kaikkiin niihin ”selviytymiskeinoihin”, joita oli käyttänyt teini-iässä, ja alkoi muun muassa juoda. Käytännössä hän puolessa vuodessa tuhosi koko elämänsä sekä tietysti myös perheensä elämän ja avioliittonsa.
En ole todellakaan saanut hyvää käsitystä lapseni hoidosta: mielialahäiriöpolilla sanottiin, ettei hänen mielenterveysongelmiaan hoideta ennen kuin päihdeongelma on hoidettu ja hän on ollut kolme kuukautta ilman alkoholia. Hänet lähetettiin ensin ”katkolle” ja sitten päihdekuntoutukseen.
Kun hän kuntoutusjakson jälkeen otti uudelleen yhteyttä poliin, hänelle sanottiin, että pitää saada uusi lähete perusterveydenhuollosta. Terveyskeskuslääkäri taas kieltäytyi kirjoittamasta lähetettä, koska kolme kuukautta ei ollut tullut täyteen: katkoa ja kuntoutusta ei kuulemma lasketa mukaan. Hän ei siis ole vielä päässyt edes terapiajonoon – joka kuulemma on vuoden mittainen.
Tuntuu aivan pähkähullulta vaatia päihdeongelman hoitamista ensin, koska lapseni jonkinasteinen ”päihdeongelma” alkoi vasta sen jälkeen, kun hänen mielenterveysongelmansa kärjistyi. Eräs päihdetyöntekijä sanoikin minulle, että tällaisten sääntöjen takia ei uskoisi, että eletään 2000-lukua.
Epävakaan persoonallisuuden Käypä hoito -suositukset eivät ainakaan toteudu. Suosituksissa muun muassa sanotaan, että ”terveys- ja päihdehuollon palvelut tulee sovittaa yhteen joustavasti” ja että ”potilas hyötyy hoidosta enemmän, jos sekä päihdehäiriön että psykiatrisen häiriön hoito toteutetaan samassa yksikössä”.
Toimiiko epävakaan persoonallisuuden – ja todennäköisesti myös muiden vakavien mielenterveyshäiriöiden – ”hoito” todellakin täysin tällaisista suosituksista piittaamatta? Onko näin pitkä jonotuttaminen terapiaan kohtuullista?
Kaiken järjen mukaan lapseni nopea kuntouttaminen olisi yhteiskunnallekin kannattavaa: hän on opiskellut useammankin tutkinnon ja juuri nyt saanut työpaikan, mutta jos hän ei saa juuri epävakaaseen persoonallisuuteen tarkoitettua terapiaa ja muuta tukea, ongelmat taas todennäköisesti toistuvat.
Nopea kuntouttaminen on oleellista myös lastenlasten kannalta: sydäntä särkevintä tässä onkin se, että hän on ollut erittäin hyvä vanhempi lapsilleen ja lapset kaipaavat häntä.
Äiti ja isoäiti
(Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.)
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008889586.html