Raakaa väkivaltaa Helsingissä 70-, 80-luvuilla

Raakaa väkivaltaa Helsingissä 70-, 80-luvuilla

ViestiKirjoittaja ritalin » 28.03.2021 20:26

Ylen Viimeinen johtolanka -podcastin toisessa kaudessa perehdytään Helsingin selvittämättömiin kellarisurmiin 1976-1981:

"Helsinkiä riivasi lehtijuttujen perusteella 40 vuotta sitten hallitsematon väkivallan aalto. Kenen tahansa kimppuun saatettiin käydä kadulla. Samaan aikaan alkoi tapahtumasarja, joka tunnetaan yleisesti nimellä Helsingin Kellarisurmat. Eri puolilta kaupunkia löytyi kolme naista, jotka kaikki oli murhattu oman kotitalonsa kellaritiloissa lähes identtisellä tavalla.

Poliisi on kaikki nämä vuodet tutkinut Kellarisurmia yksittäistapauksina. Murhat ovat yhä selvittämättä. Sarjan ensimmäisessä jaksossa pohditaan sitä vaihtoehtoa, että voisiko kyseessä sittenkin olla yksi ja sama tekijä - sarjamurhaaja?

Sarjan on toimittanut Marko Niemi ja tuottanut Heikki Soini. Äänisuunnittelusta ja editoinnista vastaa Ville Hynninen.
"

https://areena.yle.fi/audio/1-50788342

Helsingistä on vuosilta 1976-1985 yhteensä kuusi selvittämätöntä seksuaalimurhaa, eli Lindholm, Kekkonen, Ketola, Argillander, Poussu ja Seppänen. Näiden lisäksi on kolme-neljä selvittämätöntä naisen katoamista, joissa epäillään samantyyppistä rikosta. Sitten on vielä alkoholiin, tai lähisuhdeväkivaltaan liittyvä selvittämätön Rekoniuksen tapaus vuodelta 1979 ja niinikään alkoholiin, lähisuhdeväkivaltaan, tai sitten alamaailman välienselvittelyihin liittyvä Jauhiaisen tapaus vuodelta 1977(joskin Pirjo Jauhiaisen ruumis löydettiin Karkkilasta).
Tuona aikana selvitettiin kaksi Helsingissä tapahtunutta seksuaalimurhaa, eli Korlinin tapaus, jossa tekijänä oli "Ceeli" Björkqvist ja Mäntylän tapaus, jossa tekijänä oli Jalo Seppänen. Sekä Björkqvist, että Seppänen olivat kovia naistenmiehiä. Linnareissun jälkeen Björkqvist nai rikkaan englantilaisen perijätären ja muutti Englantiin. Seppänen taas nai venäläisen yksinhuoltajan, jonka lasten kanssa hän muodosti seksuaalisen suhteen.
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23

Re: Raakaa väkivaltaa Helsingissä 70-, 80-luvuilla

ViestiKirjoittaja ritalin » 31.03.2021 21:03

Apu -lehden numerossa 6/1982 oli artikkeli nimeltä NAISSURMIEN SYNKKÄ PAINAJAINEN. Tuossa vaiheessa painajainen ei ollut vielä ohi... ja, kun vuoden 1985 jälkeen se näytti päättyneen, koettiin maanlaajuisesti erittäin musta ajanjakso, kun vuonna 1986 tapahtui peräti kolme seksuaalimurhaa maanlaajuisesti, sekä kaksi sellaisen yritystä(sarjakuristaja Jukka Lindholmilta pakoon päässyt 12-vuotias tyttö ja Pekka Kauton eloon jäänyt uhri) ja vuonna 1987 peräti kuusi seksuaalimurhaa. Näistä vuosien 86-87 seksuaalimurhista selvittämättä on jäänyt kaksi, eli 17-vuotiaan Sari Liinaharjan liftarimurha Tammela-Forssa -alueelta(liftasi Tammelassa ja ruumis löytyi Forssan Koijärven Rekirikosta metsästä) ja 19-vuotiaan Heidi Härön liftarimurha Mäntsälä-Pukkila -alueelta(liftasi Mäntsälässä ja ruumis löytyi pelto-ojasta Pukkilasta). Lisäksi vuodelta 1988 on selvittämättä 15-vuotiaan Piia Ristikankareen katoaminen, jossa KRP epäilee autoon sieppaamista.

Myöhemmin, 90-luvun alussa, oli toiminnassa vielä Järvenpään sarjamurhaajana tunnettu toistaiseksi tuntematon henkilö, sekä Pohjanmaan liftaritappaja Harri Leppinen. Vuonna 1991 Suomessa tehtiin neljä seksuaalimurhaa, joista kaksi tapahtui Helsingissä; 52-vuotiaan siivoojan Eevi Peltosen ruumis löydettiin Rajasaaresta poseerausasentoon aseteltuna, 36-vuotias prostituoitu Danuta Kankaanpää tapettiin Helsingissä ja Tuula Lukkarinen nousi Järvenpään sarjamurhaajan autoon Riihimäeltä ja Pia Kuru Leppisen autoon Seinäjoella. Selvitetyt tapaukset ovat siis Danuta Kankaanpään juttu ja Pia Kurun juttu...
Vuodelta 1993 löytyy kaksi selvittämätöntä seksuaalimurhaa(Maarit Haantie ja Anita Höglund), vuodelta 1994 kaksi selvitettyä(Nina Svartsjö ja Pia Töyli) ja vuodelta 1995 viisi seksuaalimurhaa, joista neljä on selvitetty... Myös vuodelta 1992 on yksi seksuaalimurha, eli Jukka Lindholmin kolmas.

Myös vuosina 1980 ja 1983 tapahtui koko maan tasolla molempina vuosina neljä seksuaalimurhaa. Vuoden 1980 rikoksista vain yksi on selvitetty ja vuoden 1983 rikoksista kaksi. Huippulukemiin päästiin myös vuonna 1971, jolloin tapahtui viisi seksuaalimurhaa. Vuoden 1971 lukemat selittyvät pitkälti sarjamurhaaja Ensio Koivusen toiminnalla. Kaikki 1971 seksuaalimurhat on selvitetty.
Vuonna 1974 tapahtui kolme seksuaalimurhaa ja vuosina 1975-1979 kaksi jokaisena. Vuosilta 1974-1979 on kaksi selvittämätöntä.
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa