Painajaisista

Painajaisista

ViestiKirjoittaja jupe » 02.03.2021 08:47

"Painajainen on muutakin kuin pahaa unta – melkein kaikki näkevät painajaisia
KIMMO RANTANEN, Turun Sanomat

Painajainen tarkoitti alun perin olentoa, joka tulee yöllä rinnan päälle ja aiheuttaa puristavan tunteen. Paholainenko, vai kenties närästys, kuten 1600-luvulla pohdittiin. Kokemusta selitettiin sittemmin muun muassa öisellä astmalla. Nykyisin puhutaan unihalvauksesta.

– Painajainen oli taudin nimi. Katsottiin, että se oli yliluonnollisen olennon aiheuttama sairaustila, yliopistotutkija Kaarina Koski kertoo.

Nykyisin unihalvaus ja painajaiset ovat eri asioita. Painajaiset ovat meille arkipäivää, vai pitäisikö sanoa arkiyötä. Ne ovat tuttuja lähes kaikille, vaikka tiettävästi on joukko ihmisiä, jotka eivät niitä näe. Ja joukko sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät koskaan muista uniaan.

Naiset näkevät painajaisia enemmän kuin miehet, lapset enemmän kuin aikuiset. Nelisen prosenttia suomalaisista näkee painajaisia viikoittain. Painajaiset voivat olla jopa niin hirveitä, että ihminen ei uskalla niiden pelossa mennä nukkumaan.

– Kauheus ei ole kiinni siitä, mitä uni sisältää. Samanlainen uni voi toiselta nostaa sydämen kurkkuun ja toinen ihmettelee vain, että ai tällaista, mistähän mahtoi tulla. Painajainen voi olla pelkkä kivan näköinen maisema, mutta unen näkevä kokee siinä hirveää uhkaa.

Painajaisissa toistuvat väkivalta, putoaminen ja jonkin verran villipedot ja lapsilla hirviöt. Ihon läpi saattaa painajaisessa työntyä matoja. Usein toistuva on vertikaalinen liike, hissi on menossa ylös tai alas tai liike tapahtuu portaissa.

Tavatonta ei myöskään ole paluu unessa lapsuuden maisemaan, jossa yllättäen vastaan tulee jokin uhkaava asia.

Myöhästyminen liikennevälineestä, esitelmien pitäminen tuntemattomasta aiheesta tai alasti keskelle toria joutuminen lasketaan lähinnä stressiunien joukkoon. Häpeään liittyviä unia on ylipäätään paljon.

– On siinä ja siinä, ovatko ne painajaisia. Joillakin ne kuitenkin nostavat paniikin. Sisältö ei painajaisissa suoraan korreloi sen kanssa, miten unen nähnyt asian kokee. Pelko, kauhu ja paniikki ovat yleisiä tuntemuksia, mutta voimakas negatiivinen tunne voi olla myös suru tai viha.

– Ihmiset eivät näe painajaisia ainoastaan siitä, että heitä jahdataan, vaan joskus heidät saatetaan jopa tappaa unessa.

Joillakin ihmisillä samat painajaiset toistuvat. Kyse saattaa silloin olla traumaperäisistä unista, jotka voivat liittyä esimerkiksi koettuun väkivaltatilanteeseen.

– Ne ovat usein kauheimpia painajaisia, koska perustuvat todellisuuteen, Koski sanoo.

Koski on mukana hankkeessa, jossa Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Svenska litteratursällskapet i Finland järjestivät yhdessä Helsingin yliopiston Pohjoiset painajaiset 1400–2020 -tutkimushankkeen kanssa Painajaiset ja pahat unet -muistitietokeruun.

Tarkoituksena ei ole analysoida unien sisältöjä, vaan tallentaa, millaisia painajaisia suomalaiset näkevät.

– Unia on tutkittu jonkin verran, mutta painajaisista ei ole kovin paljon aineistoa. Psykologiassa on kyllä tehty paljon painajaistutkimusta. Siellä painajaisia lähestytään mielenterveysongelmana. Meillä lähestymistapa on kulttuurinen ja historiallinen. Tutkimme, millaisia painajaisia ihmiset ovat nähneet ja millaisissa tilanteissa,

Painajaisten tutkimisessa on se ongelma, että kokemus on subjektiivinen. On vain se tieto, mitä painajaisen nähnyt itse pystyy kokemastaan kertomaan.

– Unet unohtuvat tosi äkkiä. Painajaiset tekevät pienen poikkeuksen, koska niissä tunnekokemus on niin vahva. Ihmiset saattavat muistaa painajaisia pitkänkin ajan takaa.

Unia on menneinä aikoina tulkittu viesteiksi jumalalta tai saatanalta. Painajaiset koettiin varoituksiksi, moraalisiksi muistutuksiksi siitä, että painajaisen nähneen on syytä parantaa tapansa.

– Tutkimme myös millaisia merkityksiä unille on eri aikoina annettu ja millainen painajaisten asema kulttuurissa on ollut.

Painajainen määritellään nykyisin tunnekokemuksen kautta. Sillä tarkoitetaan unta, johon liittyy voimakas epämiellyttävä tai ahdistava tunne.

– Aiemmin painajainen saattoi olla hyvä, jos sillä oli moraalisesti hyvä vaikutus. Jos unella oli moraalisesti huonoja seurauksia, silloin se oli paha. Keskiajalla seksuaalisia unia pidettiin pahoina, koska ne eksyttivät oikealta polulta vaikkapa selibaatissa eläviä munkkeja.

Painajaisista, ja unista ylipäätään, tuli vallan väline, kun papisto katsoi oikeudekseen määritellä, mitä mikäkin uni merkitsi. Rahvaan ei sellaisessa asenneilmastossa ollut hyvä ryhtyä omia uniaan arvioimaan.

– Nykyään ajatellaan, että uni tulee oman mielen sisältä, jolloin unen hyvyyttä ja pahuutta määrittelee vain se, kuinka negatiivinen se on ollut kokemuksena. Stressiuniahan nähdään vaikka kuinka paljon. Painajaiseksi negatiivinen unikokemus lasketaan vasta, jos se on tosi voimakas, ja kun ollaan kauhun ja paniikin partaalla.

Viime vuosina on paljon tutkittu suolistomikrobien vaikutusta ihmisen mielialaan. Asiat eivät välttämättä liity toisiinsa, mutta on mielenkiintoista, että antiikin ajoista asti on tiedetty ruoansulatuksen vaikuttavan painajaisten näkemiseen.

– Tiettyjä ruokia syötyään ihminen näkee ahdistavia unia ja se johtuu fyysisistä tekijöistä, Koski vahvistaa.

Painajaisia voi kehittyä myös uutisia katsomalla, tulevaisuuden uhkakuvia pohtiessa tai korona-ahdistuksesta. Jotkut näkevät painajaisia vain, kun ovat kuumeessa. Lääkkeet ja alkoholi voivat nekin aiheuttaa painajaisia.

– Osa ihmisistä pystyy sanomaan, että painajainen liittyy töihin tai ihmissuhteisiin, toisilla taas ei ole aavistustakaan, mihin painajainen voisi liittyä. Jotkut ovat muutenkin kiinnostuneita unistaan, toisia ei voisi vähempää kiinnostaa.

Monet pitävät painajaisia, ja unia ylipäätään, niin henkilökohtaisina ja paljastavina asioina, etteivät halua niistä kertoa. Sitten on niitä, jotka pitävät unipäiväkirjaa ja seuraavat uniaan hyvinkin tarkkaan.

– Keräykseen osallistui vastaajia, jotka kertoivat, että parasta mitä ihminen voi omalle mielenterveydelleen tehdä, on uniensa kohtaaminen. Ne ovat merkkejä siitä, että pitäisi pohtia joitakin asioita. Näillä vastaajilla painajaiset ovat saaneet positiivisen merkityksen, vaikka ne kokemuksena ovat hirveitä.

Sanottua

”Näin sellaisen pahan unen, jossa käsivarteni ihon alta työntyi eläviä ahvenia useita kappaleita. Uni oli todella ällöttävä ja ahdistava, että jotakin työntyi oman ihon alta, etkä voinut asialle mitään.”

”En millään löydä oikeaa junaa tai laituria asemalta, en saa näppäiltyä oikeaa tunnuslukua kortinlukijaan, en kykene juoksemaan voimien ehtyessä jne.”

”Toinen häpeää tuottava uni on sellainen, että olen puolialastomana eli yläosa paljaana. Ihmisten ilmoilla. Yritän etsiä jotakin peittävää.”

”Aika ajoin herään painajaisiin ikään kuin olisin ollut jo unessa tietoinen siitä, että herääminen ja pako pahasta tilanteesta voisi onnistua. Herääminen on viimeinen yritykseni pelastautua henkeä uhkaavasti vaarasta. Tuolloin saatan herätä omaan huutooni tai itkuuni, olla hengästynyt ja hiestä märkä. Niiden unien jälkeen vaikea jatkaa nukkumista, koska painajaiseni saattavat jatkua siitä mihin keskeytyivät.”

"Jälkeenpäin ajatellen niissä on humoristisia piirteitä. Esim. kerran voitin Euroviisut ja piti palata lavalle esittämään voittobiisi. Olin jossain välissä ehtinyt hukata vaatteeni, olin lavalla alasti, hämmennyksissäni unohdin kappaleen sanat. Muistan valtavan häpeän tunteen.”

https://www.ts.fi/teemat/5237622/Painaj ... ainajaisia
jupe
 
Viestit: 821
Liittynyt: 18.07.2015 18:35

Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron