Plasebosta

[jupe]

"Ei puhuta plasebosta, puhutaan plasebovaikutuksesta – käsitteet menevät helposti sotkuun
Professori Pekka Louhialan mukaan plasebovaikutus on mukana kaikessa hoidossa paranemista edistävänä tekijänä.
KARI SALMINEN, Turun Sanomat

"Plasebolla on huono kaiku. Sehän tarkoittaa jotain, joka ei vaikuta. Se on lumetta, turhaa. Mutta kummasti se vain auttaa jos isä tai äiti puhaltaa lapsen sormesta pipin pois.

Aiheesta kirjan kirjoittanut Tampereen yliopiston lääketieteen filosofian ja etiikan professori Pekka Louhiala erottelee käsitteinä plasebon ja plasebovaikutuksen. Edellinen on suoraan vaikuttamatonta verrokkiainetta tutkimuksissa. Jälkimmäinen on hoitotulos, johon ympäristö ja sanatkin vaikuttavat.

– Ajatellaanpa, että on kremppaa, on kipua. Onko se syöpää? Mennään lääkäriin, jossa tutkitaan, otetaan kokeita ja kuvataan. Kremppa ja kipu saavat selityksen, ja asia on sitten aivan toisenlainen. Kun vaiva on saanut nimen ja merkityksen, se muuttuu, kertoo tutkija.

Filosofiallakin on merkitystä, arvelee Louhiala.

– Eräs filosofian tehtävä on käsitteiden analysointi, ja siinä sillä on tehtävää myös lääketieteen asioissa. Se selventää plasebon ja plasebovaikutuksen käsitteitä. Näytöstä puhutaan paljon mutta sitä ei määritellä. Toki myös moraalifilosofialla on paljon tekemistä lääketieteen asioissa.

Joskus vaivaan auttaa sekin, että saa lääkäriajan ja syntyy hoitosuhde. Louhiala vahvistaa: kyllä, tuo on plasebovaikutusta itseään.

Plasebon huonosta tai ainakin epävakaasta maineesta huolimatta se on lääketieteessä hyväksytty ja vakiintunut käsite ja asia.

Tarina on nyt muotia. Sitä on havaittu historiankirjoituksessa, mediassa, politiikassa. Yleensä teillä muilla on tarinat, mutta minulla tai meillä on hallussa totuus. Lääketieteessä voisi toimia vähän erilainen narratologia.

Pekka Louhialan käsitteistössä tarina on jotain, joka todella vaikuttaa ja tekee niin positiivisesti. Potilas odottaa lääkäriltä tarinaa, kertomusta vaivoista ja niiden syistä. Lääkäri taas tekee ratkaisujaan usein potillaan tarinan pohjalta. Etenkin kipu on jotain, joka ei näy.

Kipuun erikoistuneen tutkija mukaan "kipu on aina totta" – ellei siitä suoraan valehtele.

Lääkärien sanat vaikuttavat meihin. Ne voivat avata portteja tai sulkea niitä. Usein arkiajattelussa plasebo yhdistetään johonkin vaikuttamattomaan, kuviteltuun ja toimimattomaan. Sellainen voi tutkimustilanteessa ollakin käytössä jos puhutaan aineesta itsessään, mutta plasebovaikutus on laajempi asia.

Plasebo on tuttu sanakirjoista jo 1700-luvun lopulta, mutta erityinen plasebovaikutus nousi yleiseen tietoisuuteen amerikkalaisen Henry Beecherin vuonna 1955 julkaisemassa, plasebon voimaa käsittelevässä klassikkotutkimuksessa.

Beecher oli anestesialääkäri, joka toisen maailmansodan aikana sai todistaa, kuinka sairaanhoitajan haavoittuneen ja kivusta kärsivän sotilaan suoneen ruiskuttama suolaliuos alkoi lievittää kipua – kun sen sanottiin olevan morfiinia. Oikeasti morfiinista oli silloin pulaa.

Tieto, sanat ja tarinat vaikuttavat, sekä hoidon tilanne ja lääkärin suhde potilaaseen. Eroa psykologisen ja fysiologisen välillä ei nykyään edes ole syytä tehdä kovin vahvasti. Potilaan odotukset vaikuttavat hoitoon. Myöskään psykologinen apu ei ole erillinen "varsinaisista vaikutuksista", joilla viitataan farmakologisiin syyn ja seurauksen suhteisiin.


lasebo on pikemminkin eri asioiden summa kuin yksi annos vaikuttamatonta ainetta ja paljon psykologiaa. Se on todellista, mutta ei vain kemiallisesti.

– Fyysistä ja psyykkistä ei oikeastaan voi erottaa. Olemme myös kielemme vankeja. Meillä ei ole käsitteitä kokonaisuudelle, jonka jaamme kahtia. Kaikki sairastaminen ja hoitaminen ovat kokonaisuutta. Puhtaasti fyysisiä tai psyykkisiä sairauksia ei ole, sanoo Louhiala.

Louhiala lainaa kirjassaan tutkija Stewart Wolfia, jonka mukaan ihmisruumiin mekanismit kykenevät reagoimaan suorien fysikaalisten ja kemiallisten ärsykkeiden lisäksi myös yksilölle merkityksellisiin symboleihin, sanoihin ja tapahtumiin.

Ihmeellistä on se, että arvio on vuodelta 1950, eikä vieläkään hoidon ja plasebon merkitysvaikutusta kunnolla tajuta. Merkityksillä on fysiologista ja psykologista vaikutusta sairauden kulkuun tai hoitoon. Skeptikkojen järjestön julkaisuissa sellaiset asiat menevät osastoon huuhaa. Se johtuu Louhialan mukaan nimenomaan käsitesotkusta.

– Plasebon ajatellaan olevan mitätön, ei-mitään, ja kun se yhdistetään hoitoon, mukaan tulee salakuljetettuna mitätöivä vaikutus, sanoo Louhiala.

Sanoissa on voimaa. Jo pelkkä esimerkki on vaikuttava. Sanojen todellisen vaikutuksen voi kieltää vain sellainen, jolle ei ole koskaan sanottu "minä rakastan sinua".

Pekka Louhialan mukaan plasebovaikutus on mukana kaikessa hoidossa paranemista edistävänä tekijänä, ja sillä on tukenaan "kaksi tai kolme tuhatta vuotta lääketieteen arvovaltaa", kuten eräs asiantuntija tokaisi.

Puhutaan konteksti- ja klinikkavaikutuksista kun ympäristöllä on merkitystä hoidolle ja paranemiselle. Louhialan mielestä plasebovaikutuksen sijasta pitäisi mieluummin puhua hoivavaikutuksesta. Eikä se edes ole lääkärien yksinoikeus. Ystävä tai kansanparantajakin voivat auttaa.

– Plasebovaikutuksella on iso rooli kansanparantamisessa ja vaihtoehtoisia hoitomuodoissa, mutta tähän sisältyy vaaramomentti. Jos oireiden taustalla on salakavalasti etenevä tauti, ja sitten kokee parantajalla käynnin jälkeen voivansa paremmin, todellisen hoidon saaminen voi viivästyä kohtalokkaalla tavalla, varoittaa Louhiala.

Mistä sitten johtuu plasebon epämääräinen maine? Onko lääketieteen materialistisella ihmiskäsityksellä osansa?

– Voi olla. Tunnistan tämän lääketieteen sisältä. Jos joku asia näkyy röntgenissä tai koetuloksissa, se on ikään kuin todellisempaa. Jos vaikka kipua ei löydy, se on silti siellä. Kipu on kipua riippumatta siitä, mitä kokeet näyttävät, päättää Pekka Louhiala."

https://www.ts.fi/tiede/5225690/Ei+puhu ... ti+sotkuun

[eea]

Mulla on joku käänteinen placebo-vaikutus. Hoidossa olo on heikentänyt vointia. Mistäköhän se johtuu?