Psykopatologia kirjoitti:”Saan kuulla jatkuvasti ahdistavia kommentteja verta tihkuvista sormistani” – Tästä on kyse hillitsemishäiriössä, josta kärsivät nyppivät tai repivät ihoaan pakonomaisesti
Toimittaja Sanna Ihalainen kärsii dermatillomaniasta. Koska tietoa häiriöstä on vaikea löytää, Ihalainen päätti selvittää, mistä alidiagnosoidussa vaivassa on kysymys. -
https://www.hs.fi/elama/art-2000006558605.html Sanna Ihalainen Aamulehti 1.7.2020
”ONKO tuo verta?” ”Mitä sinulla on käsissäsi?” ”Onko jotain sattunut?” Toivon, että saisin euron joka kerta, kun joku kysyy, mitä sormilleni on tapahtunut.
Valitettavasti kysymyksistä seuraa vain mielipahaa. Häpeä lehahtaa kehoon, ahdistus valtaa mielen. Olen taas mennyt nyppimään. Repimään nahkaa. Olen epäonnistunut itseni hillitsemisessä. Olen ällöttävä.
Peukaloni ovat olleet vereslihalla koko elämäni. Sormeni tihkuvat usein verta. Silloin kun eivät, iho on niin kova ja pahkurainen, ettei peukalo meinaa taipua. Nyppimisen aiheuttamat vauriot ovat niin syvällä ihon epidermiksessä, etten tiedä, paranevatko sormeni koskaan ennalleen.
Minulla on dermatillomania, pakko-oireisen häiriön spektriin kuuluva hillitsemishäiriö. Vaivasta kärsivät tuntevat pakonomaista tarvetta nyppiä, repiä, raapia tai purra ihoaan. Se sattuu ja johtaa pahimmillaan pysyviin vaurioihin, mutta samalla toiminta tuottaa mielihyvää ja lievittää ahdistusta.
Toisaalta oire on myös ahdistuksen syy. Vaivasta kärsivät tuntevat voimakasta itseinhoa. Monet häpeävät ja piilottelevat jälkiä. Ennen pitkää ongelman kieltäminen alkaa hallita elämää, ja ta-daa: ahdistuksen noidankehä on valmis.
Miksi me emme vain lopeta repimistä?
AIHEESTA löytyy suomeksi hyvin vähän tietoa. Dermatillomania mainitaan lääkärikirja Duodecimissa vain ohimennen, sillä se luokitellaan ICD-tautiluokituksessa oireeksi. Vaivan sukulainen, trikotillomania eli pakonomainen karvojen nyppiminen, on virallisesti pakko-oire ja sitä esiintyykin väestössä huomattavasti enemmän.
Ero saattaa johtua siitä, että trikotillomanian jäljet ovat näkyviä. Se johtaa lopulta läiskittäiseen kaljuuntumiseen tai ripsien tai kulmakarvojen häviämiseen, kun taas ihon repimisen seuraukset ovat usein piilotettavissa.
Molemmat oireyhtymät ovat alidiagnosoituja, ja niistä on hankala löytää tutkimustietoa. Psykiatrian professori
Hannu Koponen on tutkinut pakko-oireisen kirjon häiriöitä, joihin nämä oireyhtymät lukeutuvat.
”Aihetta on tutkittu vähän, koska molemmat ovat kapea-alaisia oireistoja. Kynsien puremista tai karvojen nyppimistä esiintyy lähes kaikilla joskus, joten raja häiriön ja normaalin käytöksen välillä on hämärä”, Koponen sanoo.
NYPPIMINEN muuttuu pakko-oireeksi, kun siitä tulee jatkuvaa ja kun toiminnan tarkoituksena on lievittää ahdistusta. Kaikilla voi esiintyä lieviä oireita kuormittavissa elämäntilanteissa, eikä siitä kannata heti huolestua.
Lapsuudessa nyppiminen on normaalia 7–8-vuotiaaksi asti, sillä lapset eivät kykene hallitsemaan impulssejaan kuin aikuiset. Joillakin nyppiminen alkaa uudestaan varhaisteini-iässä, mutta valtaosalla se menee ohi itsestään.
Meillä lopuilla impulssikontrolli jää jostain syystä lapsen tasolle.
Syy piilee todennäköisesti hermoverkkojen epätasapainossa. Se, onko kyse häiriöstä, on pikemminkin filosofinen kuin lääketieteellinen kysymys.
Usein sekä dermatillomanian että trikotillomanian taustalla on muita ongelmia, kuten keskittymishäiriö tai mielenterveyden sairauksia, jotka vaativat hoitoa. Naiset kärsivät nyppimisoireyhtymistä useammin kuin miehet.
”Naisilla ahdistuneisuus on muutenkin yleisempää, kun taas miehet kärsivät psykoosi- ja päihdehäiriöistä. Tähän ei ole yksioikoista selitystä.”
VAIKKA nyppiminen luokitellaan pakko-oireisen kirjon häiriöksi, impulsiivisuuden tasosta riippuen voidaan puhua myös impulssikontrollin häiriöistä. Häiriöille ominaista on tekoa edeltävä jännitys ja herätetila, vaikeus vastustaa yllykkeen purkautumista ja lopulta toimintaa seuraava mielihyvän ja tyydytyksen tunne.
Minä nypin, kun olen ahdistunut tai stressaantunut.
Nypin, kun olen iloinen ja energinen.
Nypin, kun olen täysin rauhallinen.
Nyppimällä minä palkitsen mutta myös rankaisen itseäni. Ihan vähän vain, myönnyn mielessäni ja annan itselleni luvan. Nautin hyvän olon tunteesta, jonka repiminen tuottaa, kun dopamiini virtaa mielihyväreseptoreihini.
Nyppiminen on vaaraton, joskin kiusallinen vaiva, jonka haitat ovat lähinnä kosmeettisia.
Ihon repiminen voi aiheuttaa arpeutumista tai tulehduksia ja altistaa sieni-infektioille, kun taas hiusten nyppiminen johtaa karvoituksen katoamiseen. Monet käyttävät huiveja tai muita päähineitä peitellessään kaljuja läiskiä tai ohentuneita hiuksia.
Suurimmaksi ongelmaksi muodostuu häpeä. Siksi selitteleminen on yleistä. Usein ihminen on ymmällään siitä, miksei pysty hallitsemaan itseään.
MINULLE repiminen on yhtä luonnollista kuin hengittäminen. Tätäkin juttua kirjoittaessa nostan kädet näppäimistöltä. Mietiskelen, pohdin. Samalla hipelöin rosoisia nahanrepaleita, jotka törröttävät sormistani.
Repimisestä pidättäytyminen on kuin pidättäisi hengitystä: se onnistuu niin kauan kuin keskittyy, mutta lopulta on pakko hellittää.
Nyppimiseen kannattaa suhtautua kuin masennukseen. Se ei parane ryhdistäytymällä, mutta neuvoista ei ole haittaakaan. Jokaisen on löydettävä itselleen sopivat keinot stressin ja ahdistuksen käsittelyyn.
Jos ongelma on paha, apu voi löytyä lääkityksestä ja terapiasta. Erityisesti kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta on tutkitusti hyötyä. Hoitoon käytetään useimmiten SSRI-lääkkeitä, jotka vaikuttavat aivoissa mielialaa ja vireystilaa säätelevään välittäjäaineeseen, serotoniiniin.
Jotkut ovat hyötyneet hypnoosista, toiset yrittävät oppia pois tavasta ehdollistamalla itsensä kipuun.
”Suurin osa tiloista on lieviä, eikä rankaiseminen ole tällöin ensisijainen lähestymistapa. Nyppivälle lapselle kannattaa antaa läheisyyttä, sillä usein tällaisten stereotyyppisten toimintojen taustalla on yksinäisyyttä ja turvattomuutta.”
Minut yritettiin pelotella pois tavasta, kun olin lapsi. Se on ymmärrettävää, sillä tietoa ei meinaa löytyä edes internetin syvyyksistä, vaikka olen varta vasten sitä etsinyt.
En kuitenkaan voi olla miettimättä, olisinko päässyt tavasta pysyvästi eroon, jos pahe itsessään ei olisi aiheuttanut niin suurta stressiä ja ahdistusta.
Repiminen liittyy selvästi tunteiden säätelyyn. Vaikka toiminta on automaattista, ongelma pahenee negatiivisten tunteiden yhteydessä. Ainut pysyviä tuloksia tuottava parannuskeino on hoitaa pää kuntoon ja oppia olemaan itselleen armollinen.
Ennen tätä juttua en ole puhunut ongelmastani ääneen. Mutta nyt kun tuijotan peukaloitani, tajuan, että ne ovat paremmassa kunnossa kuin koskaan.
Kaikilla on toivoa.
Pidä kädet kiireisinä – Nämä neuvot auttavat nyppimisen lopettamisessa
Kaikilla ihmisillä voi esiintyä lievää tai ohimenevää repimistä kuormittavien elämäntilanteiden yhteydessä.
Apua kannatta hakea, kun vaiva alkaa aiheuttaa fyysisiä kipuja ja vaurioita tai häiritsevän suurta ahdistusta.
Taustalla voi olla muita ongelmia, jos repiminen on vakavaa ja jatkuu pitkään. Ensisijaisen tärkeää on hakea apua ahdistuneisuuden, masennuksen tai muun sairauden tai ongelman hoitoon.
Joskus nyppimisessä on kyse keskittymishäiriöön liittyvästä stimmauksesta (stimming) eli rauhoittavasta toiminnasta. Tällöin stressilelut voivat auttaa.
Tärkeintä on pitää kädet kiireisinä. Neulo, virkkaa, piirrä – keksi mekaanista tekemistä, jota voit tehdä samalla, kun katsot televisiota tai luet kirjaa.
Jotkut istuvat käsiensä päällä, kun nyppimishimo iskee.
Räpäytä kumilenkkiä ranteessa, kun huomaat nyppiväsi. Ehdollistaminen voi auttaa oppimaan pois tavasta.
Myös palkitseminen on tärkeää, joten hemmottele itseäsi: ota ripsenpidennykset tai rakennekynnet, käy manikyyrissä tai kampaajalla. Nauti onnistumisen tunteesta, sillä se motivoi olemaan nyppimättä.
Älä rankaise itseäsi epäonnistumisista. Ahdistus on noidankehä, joka pahentaa asiaa. Anna itsellesi anteeksi ja mene eteenpäin.
Nyppiikö läheisesi? Tärkeintä on kysyä, mitä hän itse toivoo. Joku saattaa kokea toisen huomautukset avuksi, toisia se ahdistaa. Jos huomautteleminen ei ole toivottua, se pahentaa ongelmaa.
Älä kuvittele, että pystyt parantamaan vaivan käskemällä. Läheisesi on voinut elää ongelman kanssa jo pitkään, ja hän on todennäköisesti kokeillut kaikkea mahdollista.
Jos lapsesi nyppii, anna läheisyyttä. Älä pelottele tai rankaise, sillä oireiden takana on jo ennestään pelkoa tai turvattomuuden tunnetta.
Tutkimustuloksissa on viitteitä siitä, että dermatillomania ja trikotillomania tai ainakin alttius niille ovat periytyviä.