Dermatillomania.

Dermatillomania.

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 02.07.2020 16:50

”Saan kuulla jatkuvasti ahdistavia kommentteja verta tihkuvista sormistani” – Tästä on kyse hillitsemishäiriössä, josta kärsivät nyppivät tai repivät ihoaan pakonomaisesti
Toimittaja Sanna Ihalainen kärsii dermatillomaniasta. Koska tietoa häiriöstä on vaikea löytää, Ihalainen päätti selvittää, mistä alidiagnosoidussa vaivassa on kysymys.
- https://www.hs.fi/elama/art-2000006558605.html
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Dermatillomania.

ViestiKirjoittaja eea » 02.07.2020 18:22

Voisiko joku kopioida tekstin?
Enemmän tai vähemmän sekopäinen
eea
 
Viestit: 2561
Liittynyt: 15.01.2019 20:52

Re: Dermatillomania ym.

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 03.07.2020 21:54

Psykopatologia kirjoitti:”Saan kuulla jatkuvasti ahdistavia kommentteja verta tihkuvista sormistani” – Tästä on kyse hillitsemishäiriössä, josta kärsivät nyppivät tai repivät ihoaan pakonomaisesti
Toimittaja Sanna Ihalainen kärsii dermatillomaniasta. Koska tietoa häiriöstä on vaikea löytää, Ihalainen päätti selvittää, mistä alidiagnosoidussa vaivassa on kysymys.
- https://www.hs.fi/elama/art-2000006558605.html Sanna Ihalainen Aamulehti 1.7.2020

”ONKO tuo verta?” ”Mitä sinulla on käsissäsi?” ”Onko jotain sattunut?” Toivon, että saisin euron joka kerta, kun joku kysyy, mitä sormilleni on tapahtunut.

Valitettavasti kysymyksistä seuraa vain mielipahaa. Häpeä lehahtaa kehoon, ahdistus valtaa mielen. Olen taas mennyt nyppimään. Repimään nahkaa. Olen epäonnistunut itseni hillitsemisessä. Olen ällöttävä.

Peukaloni ovat olleet vereslihalla koko elämäni. Sormeni tihkuvat usein verta. Silloin kun eivät, iho on niin kova ja pahkurainen, ettei peukalo meinaa taipua. Nyppimisen aiheuttamat vauriot ovat niin syvällä ihon epidermiksessä, etten tiedä, paranevatko sormeni koskaan ennalleen.

Minulla on dermatillomania, pakko-oireisen häiriön spektriin kuuluva hillitsemishäiriö. Vaivasta kärsivät tuntevat pakonomaista tarvetta nyppiä, repiä, raapia tai purra ihoaan. Se sattuu ja johtaa pahimmillaan pysyviin vaurioihin, mutta samalla toiminta tuottaa mielihyvää ja lievittää ahdistusta.

Toisaalta oire on myös ahdistuksen syy. Vaivasta kärsivät tuntevat voimakasta itseinhoa. Monet häpeävät ja piilottelevat jälkiä. Ennen pitkää ongelman kieltäminen alkaa hallita elämää, ja ta-daa: ahdistuksen noidankehä on valmis.

Miksi me emme vain lopeta repimistä?

AIHEESTA löytyy suomeksi hyvin vähän tietoa. Dermatillomania mainitaan lääkärikirja Duodecimissa vain ohimennen, sillä se luokitellaan ICD-tautiluokituksessa oireeksi. Vaivan sukulainen, trikotillomania eli pakonomainen karvojen nyppiminen, on virallisesti pakko-oire ja sitä esiintyykin väestössä huomattavasti enemmän.

Ero saattaa johtua siitä, että trikotillomanian jäljet ovat näkyviä. Se johtaa lopulta läiskittäiseen kaljuuntumiseen tai ripsien tai kulmakarvojen häviämiseen, kun taas ihon repimisen seuraukset ovat usein piilotettavissa.

Molemmat oireyhtymät ovat alidiagnosoituja, ja niistä on hankala löytää tutkimustietoa. Psykiatrian professori Hannu Koponen on tutkinut pakko-oireisen kirjon häiriöitä, joihin nämä oireyhtymät lukeutuvat.

”Aihetta on tutkittu vähän, koska molemmat ovat kapea-alaisia oireistoja. Kynsien puremista tai karvojen nyppimistä esiintyy lähes kaikilla joskus, joten raja häiriön ja normaalin käytöksen välillä on hämärä”, Koponen sanoo.

NYPPIMINEN muuttuu pakko-oireeksi, kun siitä tulee jatkuvaa ja kun toiminnan tarkoituksena on lievittää ahdistusta. Kaikilla voi esiintyä lieviä oireita kuormittavissa elämäntilanteissa, eikä siitä kannata heti huolestua.

Lapsuudessa nyppiminen on normaalia 7–8-vuotiaaksi asti, sillä lapset eivät kykene hallitsemaan impulssejaan kuin aikuiset. Joillakin nyppiminen alkaa uudestaan varhaisteini-iässä, mutta valtaosalla se menee ohi itsestään.

Meillä lopuilla impulssikontrolli jää jostain syystä lapsen tasolle.

Syy piilee todennäköisesti hermoverkkojen epätasapainossa. Se, onko kyse häiriöstä, on pikemminkin filosofinen kuin lääketieteellinen kysymys.

Usein sekä dermatillomanian että trikotillomanian taustalla on muita ongelmia, kuten keskittymishäiriö tai mielenterveyden sairauksia, jotka vaativat hoitoa. Naiset kärsivät nyppimisoireyhtymistä useammin kuin miehet.

”Naisilla ahdistuneisuus on muutenkin yleisempää, kun taas miehet kärsivät psykoosi- ja päihdehäiriöistä. Tähän ei ole yksioikoista selitystä.”

VAIKKA nyppiminen luokitellaan pakko-oireisen kirjon häiriöksi, impulsiivisuuden tasosta riippuen voidaan puhua myös impulssikontrollin häiriöistä. Häiriöille ominaista on tekoa edeltävä jännitys ja herätetila, vaikeus vastustaa yllykkeen purkautumista ja lopulta toimintaa seuraava mielihyvän ja tyydytyksen tunne.

Minä nypin, kun olen ahdistunut tai stressaantunut.
Nypin, kun olen iloinen ja energinen.
Nypin, kun olen täysin rauhallinen.

Nyppimällä minä palkitsen mutta myös rankaisen itseäni. Ihan vähän vain, myönnyn mielessäni ja annan itselleni luvan. Nautin hyvän olon tunteesta, jonka repiminen tuottaa, kun dopamiini virtaa mielihyväreseptoreihini.

Nyppiminen on vaaraton, joskin kiusallinen vaiva, jonka haitat ovat lähinnä kosmeettisia.

Ihon repiminen voi aiheuttaa arpeutumista tai tulehduksia ja altistaa sieni-infektioille, kun taas hiusten nyppiminen johtaa karvoituksen katoamiseen. Monet käyttävät huiveja tai muita päähineitä peitellessään kaljuja läiskiä tai ohentuneita hiuksia.

Suurimmaksi ongelmaksi muodostuu häpeä. Siksi selitteleminen on yleistä. Usein ihminen on ymmällään siitä, miksei pysty hallitsemaan itseään.

MINULLE repiminen on yhtä luonnollista kuin hengittäminen. Tätäkin juttua kirjoittaessa nostan kädet näppäimistöltä. Mietiskelen, pohdin. Samalla hipelöin rosoisia nahanrepaleita, jotka törröttävät sormistani.

Repimisestä pidättäytyminen on kuin pidättäisi hengitystä: se onnistuu niin kauan kuin keskittyy, mutta lopulta on pakko hellittää.

Nyppimiseen kannattaa suhtautua kuin masennukseen. Se ei parane ryhdistäytymällä, mutta neuvoista ei ole haittaakaan. Jokaisen on löydettävä itselleen sopivat keinot stressin ja ahdistuksen käsittelyyn.

Jos ongelma on paha, apu voi löytyä lääkityksestä ja terapiasta. Erityisesti kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta on tutkitusti hyötyä. Hoitoon käytetään useimmiten SSRI-lääkkeitä, jotka vaikuttavat aivoissa mielialaa ja vireystilaa säätelevään välittäjäaineeseen, serotoniiniin.

Jotkut ovat hyötyneet hypnoosista, toiset yrittävät oppia pois tavasta ehdollistamalla itsensä kipuun.

”Suurin osa tiloista on lieviä, eikä rankaiseminen ole tällöin ensisijainen lähestymistapa. Nyppivälle lapselle kannattaa antaa läheisyyttä, sillä usein tällaisten stereotyyppisten toimintojen taustalla on yksinäisyyttä ja turvattomuutta.”

Minut yritettiin pelotella pois tavasta, kun olin lapsi. Se on ymmärrettävää, sillä tietoa ei meinaa löytyä edes internetin syvyyksistä, vaikka olen varta vasten sitä etsinyt.

En kuitenkaan voi olla miettimättä, olisinko päässyt tavasta pysyvästi eroon, jos pahe itsessään ei olisi aiheuttanut niin suurta stressiä ja ahdistusta.

Repiminen liittyy selvästi tunteiden säätelyyn. Vaikka toiminta on automaattista, ongelma pahenee negatiivisten tunteiden yhteydessä. Ainut pysyviä tuloksia tuottava parannuskeino on hoitaa pää kuntoon ja oppia olemaan itselleen armollinen.

Ennen tätä juttua en ole puhunut ongelmastani ääneen. Mutta nyt kun tuijotan peukaloitani, tajuan, että ne ovat paremmassa kunnossa kuin koskaan.

Kaikilla on toivoa.

Pidä kädet kiireisinä – Nämä neuvot auttavat nyppimisen lopettamisessa
Kaikilla ihmisillä voi esiintyä lievää tai ohimenevää repimistä kuormittavien elämäntilanteiden yhteydessä.

Apua kannatta hakea, kun vaiva alkaa aiheuttaa fyysisiä kipuja ja vaurioita tai häiritsevän suurta ahdistusta.

Taustalla voi olla muita ongelmia, jos repiminen on vakavaa ja jatkuu pitkään. Ensisijaisen tärkeää on hakea apua ahdistuneisuuden, masennuksen tai muun sairauden tai ongelman hoitoon.

Joskus nyppimisessä on kyse keskittymishäiriöön liittyvästä stimmauksesta (stimming) eli rauhoittavasta toiminnasta. Tällöin stressilelut voivat auttaa.

Tärkeintä on pitää kädet kiireisinä. Neulo, virkkaa, piirrä – keksi mekaanista tekemistä, jota voit tehdä samalla, kun katsot televisiota tai luet kirjaa.

Jotkut istuvat käsiensä päällä, kun nyppimishimo iskee.

Räpäytä kumilenkkiä ranteessa, kun huomaat nyppiväsi. Ehdollistaminen voi auttaa oppimaan pois tavasta.

Myös palkitseminen on tärkeää, joten hemmottele itseäsi: ota ripsenpidennykset tai rakennekynnet, käy manikyyrissä tai kampaajalla. Nauti onnistumisen tunteesta, sillä se motivoi olemaan nyppimättä.

Älä rankaise itseäsi epäonnistumisista. Ahdistus on noidankehä, joka pahentaa asiaa. Anna itsellesi anteeksi ja mene eteenpäin.

Nyppiikö läheisesi? Tärkeintä on kysyä, mitä hän itse toivoo. Joku saattaa kokea toisen huomautukset avuksi, toisia se ahdistaa. Jos huomautteleminen ei ole toivottua, se pahentaa ongelmaa.

Älä kuvittele, että pystyt parantamaan vaivan käskemällä. Läheisesi on voinut elää ongelman kanssa jo pitkään, ja hän on todennäköisesti kokeillut kaikkea mahdollista.

Jos lapsesi nyppii, anna läheisyyttä. Älä pelottele tai rankaise, sillä oireiden takana on jo ennestään pelkoa tai turvattomuuden tunnetta.

Tutkimustuloksissa on viitteitä siitä, että dermatillomania ja trikotillomania tai ainakin alttius niille ovat periytyviä.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Dermatillomania.

ViestiKirjoittaja Mirri » 03.07.2020 23:00

Kiitos tärkeän ketjun avaamisesta.

Meitä on monia, jotka kärsimme kyseisestä ongelmasta/häiriöstä. Minä olen tietääkseni jo varhaisesta lapsuudestani lähtien pureskellut kynteni ja repinyt sormenpäiden ihon verille. Tai pureskellut ja repinyt molempia, niin ihoa kuin kynsiä. Muunmuassa; jalkapohjien ihoon kajoaminen on toinen varhaisessa lapsuudessa syntynyt ongelma, mutta sitä en esittele. Kasvuvuosinani äitini yritti vieroittaa minua 'huonosta tavasta' kovin ottein - tulokset olivat hirveän huonoja.

Nykyisin yli kuusikymppisenä minulla on takanani monia vuosia, jolloin sormeni ovat olleet koskemattomat ja kauniit pitkine hoidettuine kynsineen. Teini-iässä jopa pääsin eroon sormien raatelusta saatuani äidiltäni luvan kynsien kasvattamiseen ja lakkaamiseen. Mutta kuinka ollakaan: nyt 'vanhoilla päivillä' on yhä vaikeampi hillitä himoa kynsien pureskeluun ja sorminahkojen repimiseen. Aivan kuin lapsuudesta tuttu ongelma olisi putkahtanut takaisin entistä hillittömämpänä. Äidin tarjoamat kepit ja porkkanat eivät enää tepsi, joten mikä nyt avuksi?

Äitini on muistanut moneen kertaan kertoa, että isälläni oli sama ongelma kuin minulla; repi kuulemma sormensa järkyttävään kuntoon. Lapseni tuskailee saman asian kanssa, joten voisiko tällainen taipumus/käyttäytyminen olla myös geneettistä?

(23:03)
Luin edellisen viestin tarkemmin ja sain kysymykseeni vastauksen:
Tutkimustuloksissa on viitteitä siitä, että dermatillomania ja trikotillomania tai ainakin alttius niille ovat periytyviä.
Jos lapsesi nyppii, anna läheisyyttä. Älä pelottele tai rankaise, sillä oireiden takana on jo ennestään pelkoa tai turvattomuuden tunnetta.

Siinäpä se. Olisipa äitinikin aikoinaan tiennyt ja ymmärtänyt.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Dermatillomania.

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 04.07.2020 19:17

(- -) Minulla on dermatillo|m a n i a, pakko-oireisen häiriön spektriin kuuluva hillitsemishäiriö. Vaivasta kärsivät tuntevat pakonomaista tarvetta nyppiä, repiä, raapia tai purra ihoaan. Se sattuu ja johtaa pahimmillaan pysyviin vaurioihin, mutta samalla toiminta tuottaa mielihyvää ja lievittää ahdistusta. (- -)

(- -) AIHEESTA löytyy suomeksi hyvin vähän tietoa. Dermatillomania mainitaan lääkärikirja Duodecimissa vain ohimennen, sillä se luokitellaan ICD-tautiluokituksessa oireeksi. Vaivan sukulainen, trikotillo|m a n i a eli pakonomainen karvojen nyppiminen, on virallisesti pakko-oire ja sitä esiintyykin väestössä huomattavasti enemmän. (- -)

Koponen: (- -) VAIKKA nyppiminen luokitellaan pakko-oireisen kirjon häiriöksi, impulsiivisuuden tasosta riippuen voidaan puhua myös impulssikontrollin häiriöistä. Häiriöille ominaista on tekoa edeltävä jännitys ja herätetila, vaikeus vastustaa yllykkeen purkautumista ja lopulta toimintaa seuraava mielihyvän ja tyydytyksen tunne. (- -) (Tekstin muokkaukset yllä PP:n.)

Pakko-neuroosin, per se, ja vastaavan karaktäärin psykodynamiikka on melko hyvin tunnettu (sadismin kontrolli yms.). Emme varmasti tiedä, onko oikein liittää nyppimis-häiriöt pakko-oireiseen spektrumiin, johon ne on pyritty ymppäämään ulkoisten oireiden pohjalta (ei sisäisen dynamiikan). Sitäpaitsi psykiatrinen logiikka ontuu: pakkoneuroottinen taistelee oireitaan v a s t a a n kun taas nyppimishäiriöinen pyrkii "maanisesti" t o t e u t t a m a a n oireitaan.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Dermatillomania.

ViestiKirjoittaja Mirri » 05.07.2020 13:59

Sanna Ihalainen kuvaa ongelmaansa näin:
Minä nypin, kun olen ahdistunut tai stressaantunut.
Nypin, kun olen iloinen ja energinen.
Nypin, kun olen täysin rauhallinen.

Nyppimällä minä palkitsen mutta myös rankaisen itseäni. Ihan vähän vain, myönnyn mielessäni ja annan itselleni luvan. Nautin hyvän olon tunteesta, jonka repiminen tuottaa, kun dopamiini virtaa mielihyväreseptoreihini.

Minun häiriöni poikkeaa edellisestä sillä tavoin, että se liittyy selkeästi stressiin ja masennukseen. Saatan luulla olevani täysin rauhallinen tai jopa iloinen ja energinen, mutta todellisuudessa kanavoin ahdistuneisuuden ja myös masennuksen itseni jyystämiseen. Kun taas oikeasti ahdistuneisuus ja masennus hellittävät, repimiset ja kynsienpureskelut käyvät tarpeettomiksi.
Olen ajatellut, että jonkinlaisesta psyykkisestä taantuneisuudesta siinä on kysymys, mutta arvelen depression ahdistuneisuusoireineen olevan laukaisevana tekijänä. Silloin aikuisuuden suojamekanismit murtuvat ja lapsen käyttäytyminen putkahtaa esille.

Psykopatologia, voitaisiinko dermatillomaniaa mielestäsi pitää jonkinlaisena viiltelyn korvikkeena tai sen lievänä muotona? Olen joskus miettinyt asiaa, koska viiltely kai toimii myös keinona ahdistuneisuuden purkamiseen. Hiljaa mielessäni olen pohtinut sellaistakin, että olisinkohan minä saattanut joskus kasvuvuosinani innostua viiltelystä, ellei käytössäni olisi ollut repimistä. Käytännössä tosin ajatus viiltelystä tuntuu vieraalta kohdallani, mutta eihän se ollut vielä minun nuoruudessani 'keksitty' keino.

Ja sama kysymys toisinpäin: kuinkahan monelle viiltelijälle olisi voinut riittää ihan se, että pureskelee kynnet ja repii sormenpäät riekaleiksi? Nykyisin monen vakavasta ahdistuneisuudesta kärsivän ihmisen kädet ovat mallikelpoisessa kunnossa ulkonäköpaineiden vuoksi, ja viiltelyn jäljet pidetään visusti vaatteiden alla piilossa.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Dermatillomania.

ViestiKirjoittaja eea » 05.07.2020 14:08

Mulla se on jonkinlaista levottomuutta. En osaa olla tekemättä mitään. Olen rauhaton ja intensiivinen ihminen. Käsillä pitää olla jotain puuhaa. Jos katson suoratoistoja tai luen pitää käsillä tehdä jotain muuta. Syöminen on hyvä mutta valitettavasti en oikein voi syödä tuntikausia joka päivä. Niinpä lähinnä revin silloin jalkojen ihoa ja kynsiä. Pitää ostaa joku stressilelu. Sellainen muovailuvahan kaltainen josta saa rakennella hahmoja olisi hyvä. Sormien kynsiä en ole enää pureskellut sen jälkeen kun iso paikka etuhampaissa hajosi siihen. Itsekuri siis riittää jos on kunnon syy.
Enemmän tai vähemmän sekopäinen
eea
 
Viestit: 2561
Liittynyt: 15.01.2019 20:52

Re: Dermatillomania.

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 05.07.2020 15:15

Mirri: Psykopatologia, voitaisiinko dermatillomaniaa mielestäsi pitää jonkinlaisena viiltelyn korvikkeena tai sen lievänä muotona?

Mielestäni voidaan. - Hillitsemis-häiriöitä nyppimis-"maniat" eivät ole, eivät myöskään impulssi-kontrollin häiriöitä.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron