Psykopatologia.munfoorumi.com

Jari Ehrnroothin kolumni: Tulontasaus on harhakuvaa, joten on palattava sivistyksen, työn ja vaurastumisen arvoihin
Vaaleihin rynnivät puolueet kannattavat kaikki jonkinlaista tulontasauspolitiikkaa. Se on johtanut sosiaalihuoltovaltion nousuun ja sivistysvaltion laskuun, kirjoittaa Jari Ehrnrooth.
sosiaalipolitiikka28.1.2019 klo 06.45päivitetty 28.1.2019 klo 13.51

Tänä keväänä käydään sosiaaliturvavaalit.

Uusi eduskunta saa perattavakseen työttömyysturvan, asumistuen, toimeentulotuen ja niitä täydentävien sosiaalitukien sekasotkun.

Sosiaalisten tulonsiirtojen kasvava taakka painaa julkista taloutta vinoon. Tilanteen kestämättömyyttä kuvastaa, että pelkästään ihmisten vuokriin ja vastikkeisiin uppoaa verovaroja (siirryt toiseen palveluun)puolustusbudjetin suuruinen summa.

Kansantaloudellisesti ratkaisun suunta on selvä. Kansantulon tasauspolitiikasta on siirryttävä kansantulon kasvua tukevaan sosiaalipolitiikkaan.

Vaaleja kohti käyvien puolueiden linjanvedot eivät kuitenkaan lupaa hyvää.

Yksikään poliittinen liike ei uskalla harkita esimerkiksi asumistuesta luopumista saatikka yhdyskuntapalvelun vaatimista toimeentulotuen asiakkailta, vaikka länsinaapurissa näin tapahtuu (siirryt toiseen palveluun) sosiaalidemokraattien johdolla.

Miten tähän on tultu? Miksi suomalainen oikeistokin uskoo tulontasauspolitiikan harhakuviin?

Ajan myötä tulontasauspolitiikka muuttui taloudesta moraaliksi ja kivettyi sosiaalieettiseksi hyveeksi.

Suomessa 1960-luvulta alkaen harjoitetun sosiaalipolitiikan pääideologi Pekka Kuusi nojasi kansantaloudelliseen järkeilyyn. Aktiivisilta ja paremmin ansaitsevilta siirrettiin tuloja passiivisille ja vähemmän ansaitseville ja siten kasvatettiin paitsi peruselintarpeiden myös vaatteiden, jääkaappien, autojen, asuntojen ja etelänmatkojen kulutuskysyntää.

Ajan myötä tulontasauspolitiikka muuttui taloudesta moraaliksi ja kivettyi sosiaalieettiseksi hyveeksi. Kansakunnan arvoina eivät enää ole vapaa sivistys, työ ja vaurastuminen, vaan valtiojohtoinen tasalaatuisen hyvinvoinnin jakaminen kaikille.

Tämä sosialistinen ja alkukristillinen katsomus on juurtunut hämmästyttävän syvälle suomalaiseen talousajatteluun. Tuloerojen tasaamisesta on tullut yleisesti hyväksytty oikeudenmukaisuuden synonyymi, minkä seurauksena myös poliittinen keskusta ja oikeisto pitävät sitä omanaan. Kun yksi politiikan suunta on muuttunut ainoaksi oikeaksi, muita tapoja toteuttaa oikeudenmukaisuutta pidetään väärämielisinä.

Jos tätä myyttiä ei murreta, sosiaaliturvan kokonaisuudistus jää tekemättä.

Klassikkoteoksessaan 60-luvun sosiaalipolitiikka (1961) Pekka Kuusi oletti, että tulonsiirrot aktivoivat syrjäytymisvaarassa olevia ja myös siten johtavat kansantulon kasvuun.

Kolme vuotta Kuusen teoksen jälkeen filosofi Urpo Harva esitti mallin perustavanlaatuisen kritiikin teoksessaan Ihminen hyvinvointivaltiossa (1964).

Vastikkeeton ja antelias sosiaaliturva ei ole edistänyt työllisyyttä ja kansantulon kasvua.

Olisi kannattanut kuunnella Harvaa, sillä kaikki hänen ennustamansa epäkohdat ovat toteutuneet. Vastikkeeton ja antelias sosiaaliturva ei ole edistänyt työllisyyttä ja kansantulon kasvua, kuten Kuusi unelmoi, vaan luonut työelämän ulkopuolelle syrjäytyviä ihmisryhmiä.

Samalla arvoa luova työ on menettänyt paikkansa yleisessä oikeudenmukaisuusajattelussa. Mikä tahansa oleilu tai puuhastelu katsotaan (siirryt toiseen palveluun) samanarvoiseksi yhteiskuntaan osallistumiseksi.

Tämän asenteen seurauksia ovat myös sosiaalitukien mieltäminen elinkeinoksi ja unelmointi työstä vapauttavasta kansalaispalkasta.

Tulontasauspolitiikka on luonut kannustinloukkuja, madaltanut työllisyysastetta, heikentänyt yksilönvastuuta, passivoinut väestöä, ruokkinut hedonistista piittaamattomuutta, edistänyt elintapasairauksia ja tehnyt toisten kustannuksella elämisestä yhteiskuntamoraalisen kansantaudin.

Toinen ja vakavampi ongelma on mallin filosofinen ihmiskuva. Kuusen propagoimassa hyvinvointivaltiossa ihminen on tarpeitaan tyydyttävä sosiaalinen eläin. Tästä karkeasta ja latteasta käsityksestä on maassamme tullut virallinen hyvinvointiuskonto.

Voidaan kysyä, kuinka kehittynyt on yhteiskunta, jossa otetaan varteen vain yksi ja nimenomaan aistimukselliseen ihmisyyteen rajoittuva valtiofilosofia?

Ihminen ei ole vain viettitarpeitaan tyydyttävä laumaeläin, vaan myös vapautta tavoitteleva ajattelija, harkitsija ja toimija sekä henkiset päämäärät aineellisten tavoitteidensa yläpuolelle asettava tietoisuus. Aineellisten ja sosiaalisten tarpeiden tyydytyksen jälkeen etusijalle nousevat sivistyksen itseisarvot kuten kauneus, totuus ja hyvyys. Niitä emme voi tavoitella kuluttamalla. Meidän on osallistuttava niihin aktiivisesti, luovina henkinä. Taideteos, filosofia ja eettinen harkinta edellyttävät meiltä vakavaa henkistä ponnistelua.

Tulontasauspolitiikka on johtanut sosiaalihuoltovaltion nousuun ja sivistysvaltion laskuun. Itseisarvoista sivistystä ei voi puolustaa, ylläpitää eikä kehittää ilman yleisesti hyväksyttyä hierarkkista ihmiskäsitystä, joka loukkaa hyvinvointivaltion lähtökohtaa kaikkien ja kaiken yhdenveroisuudesta.

Osoituksena tästä, koulutuksen ja sivistyksen julkisia menoja on surutta leikattu sosiaaliturvamenojen kustannuksella.

Itsekuria ja ponnistelua vaativa sivistys häviää, kun välitöntä nautintoa tarjoava hengetön hedonismi ottaa paikkansa kulttuuria alaspäin johtavana voimana.

Valtion palkkaama älymystö ja kaikki eduskuntapuolueet keskittyvät tunnustamaan uskollisuuttaan hyvinvointivaltiolle. Yksimielisyyden tasavallassa itsenäiset ajattelijat vaiennetaan ja unohdetaan.

Profeetallisessa teoksessaan Urpo Harva ennakoi myös totalitaristisen huoltovaltion, joka hoitaa ihmiset kehdosta hautaan ja pyrkii kontrolloimaan mielipiteitä välttyäkseen kritiikiltä.

Juuri näin on käynyt. Meillähän valtion palkkaama älymystö ja kaikki eduskuntapuolueet keskittyvät tunnustamaan uskollisuuttaan hyvinvointivaltiolle. Yksimielisyyden tasavallassa itsenäiset ajattelijat vaiennetaan ja unohdetaan.

Nyt sosiaaliturvan uudistajien kannattaisi kuitenkin laittaa Pekka Kuusi syrjään ja ottaa Urpo Harva tilalle.

Passivoivan tulontasauspolitiikan ja huoltovaltion sijasta kansakuntaa yhdistävä tarina voisi keskittyä yksilön vastuuseen, yleiseen vaurastumiseen, itseisarvoiseen sivistymiseen ja vähäosaisista huolehtimiseen. Suomi voisi palata arvoa luovan työn ja henkisen ponnistelun linjalle.


Jari Ehrnrooth

Kirjoittaja on kirjailija ja filosofisesti suuntautunut kulttuurin tutkija. Hän on kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti. Syntyi Koitereella, kirjoittaa Munkkiniemessä, juoksee Keskuspuistossa. Palautetta kirjoittajalle voi lähettää myös suoraan osoitteeseen palaute.ehrnrooth@gmail.com.... (siirryt toiseen palveluun)

Kolumnista voi keskustella 28.1. klo 22.00 asti.


https://yle.fi/uutiset/3-10614285

Aloituksen otsikon oli tarkoitus olla "Analyysi Jari Ehrnroothin psykopaattisista valheista", mutta viestiä lähetettäessä tuli ilmoitus, että "ANAL- sana on kielletty roskapostin vähentämiseksi".

Isoin ongelmahan tässä Ehrnroothin kirjoituksessa on se, että sen pääpointti on syyttää vasemmistoa ja sosiaaliturvaa koulutusleikkauksista, kun todellisuudessa koulutusleikkauksista isoimman vastuun kantavat oikeistopuolueet ja ne samat tahot, jotka ovat mm. sosiaaliturvaa vastustaneet, eli mm. Ehrnrooth itse. Tämä kirjoitus onkin nyt ihan ihmeellistä luimuilua ja todellisuuden vääristelyä.

Outoa on tämä, että Ehrnrooth viittaa johonkin 50-lukuun jonain sivistyksen aikana, kun ihmiset eivät osanneet edes lukea.

Tilannehan on se, että työjärjestelmä on kehittynyt 50-luvun jälkeen aika paljon. Tuolloin 50-luvulla puolet suomalaisista naisista ei käynyt töissä, vaan he olivat kotiäiteinä. Työt, mitä tehtiin, eivät yleensä vaatineet koulutusta, eikä kouluja oltu käyty. Miehistä 98% oli töissä ja miesten työt olivat lähinnä ojankaivamista ja tukinuittoa.
Sitten 60-luvun alussa tapahtui murros, että työjärjestelmää alettiin kehittää koulutuspohjaiseksi. Koulutusta lisättiin ja nuoret hankkivat yleensä jonkin ammatillisen koulutuksen, tai sitten yliopistokoulutuksen. Tässä vaiheessa myös naiset alkoivat mennä aiempaa enemmän työelämään. Nuoret naiset tähtäsivät työelämään, eivätkä enää kotiäideiksi. Koulutuksen lisääminen ja naisten tulo työelämään lisäsi tehoa koneeseen ja paransi tuottavuutta.
Sitten 90-luvun laman aikaan koulutusta vaatimattomat ammatit ja työtehtävät poistuivat rytinällä. Aikaisemmin moni oli töissä pelkällä peruskoulupohjalla, mutta 20-luvulla syntyneiden siirtyessä eläkkeelle tällaiset työt katosivat. Tämä tilanne loi pysyvän korkeahkon työttömyyden, koska koulutusjärjestelmä perustuu kuitenkin edelleen kilpailuun, eivätkä näin ollen kaikki pysty hankkimaan työmarkkinoilla vaadittavaa koulutusta. Osa porukasta häviää työmarkkinoilla näin ollen jo lapsena ja jää tukien pariin.
Paras keino lisätä työllisyyttä olisi koulutuksen mahdollistaminen kaikille, tai ainakin 99%:lle ihmisistä ja näin ollen tukien tarve vähenisi, kun ihmiset pystyisivät koulutuksensa avulla itse luomaan itselleen töitä.
Tässä kävi kuitenkin niin, että 2005 aikoihin havahduttiin siihen, että meillä oli korkea nuorisotyöttömyys. Nuorten oli vaikeaa saada töitä, vaikka heillä olisikin ollut AMK-tutkinto takataskussa. Työelämään oli vaikeaa päästä sisään. Syy tähän oli lähinnä siinä, että työnantajat alkoivat vaatimaan valmiita paketteja, eli he alkoivat vaatimaan valmiiksi työtehtäviin täydellisesti sopivia henkilöitä, eivätkä enää halunneet 80-luvun malliin perehdyttää uusia työntekijöitä työhön.
Nuorisotyöttömyyteen reagoitiin niin, että porvaripuolueet leikkasivat koulutuksesta tilanteessa, jossa koulutus olisi vaatinut lisäpanostuksia. Syy leikkaamiseen oli se, että kun koulutetutkaan työntekijät eivät kelvanneet työmarkkinoilla, niin todettiin, että ei niitä sitten kannata kouluttaakaan. Samaan aikaan, kun leikkauksia tehtiin, koulutusmenot kasvoivat erinäisten pakollisiksi tulleiden tietoteknisten laitehankintojen vuoksi. Näin ollen leikkausten merkitys opiskelupaikkojen määrään oli paljon merkittävämpi, kuin mitä leikkaussumman määrä oli.

Näiden koulutusleikkausten myötä Suomeen on kehittynyt tällainen uusi suurehko kouluttamaton porukka, jolla ei ole mitään mahdollisuuksia saada kunnollisia töitä työmarkkinoilla. Ja, kun ei muuta osata tämän osalta tehdä, niin syytellään näitä henkilöitä itseään ja ehdotellaan tukien poistamista ja huudellaan, että "kyllä vaan 50-luvulla tukinuittohommat kelpasivat nuorille".
Minä pidän täysin selvänä, että tällaisessa kilpailujärjestelmässä, missä aina joku tietty prosentti on häviäjän roolissa työmarkkinoilla, täytyy olla työttömyystukia/sosiaalitukia olemassa.

Täytyy muistaa se, että me ollaan kilpailujärjestelmässä ja kilpailujärjestelmän pohjana on se, että kaikille ei riitäkään töitä. Näin aina parempi ja parempi palkkaisesta työstä tulee tavoiteltavampaa. Osa porukasta on aina työttömänä ja se, että joku on työttömänä, helpottaa toisten työnsaantia ja toisaalta parantaa toisten asemaa työssään. Lisäksi se, että osa porukasta on työttömänä, on työnantajien kannalta edullista, koska näin ollen työntekijät joutuvat kilpailemaan työpaikoista, eikä toisinpäin. Jari Ehrnrooth tässä kirjoituksessaan väittää, että työttömyys johtuisi vain ja ainoastaan ihmisten työhaluttomuudesta, mikä on psykopaattinen, tai narsistinen vale.
Mikäli tuet poistettaisiin tällaisessa yhteiskuntajärjestelmässä ja Suomen kaltaisessa maassa, niin se johtaisi siihen, että osa työttömistä kuolisi pois ja osa siirtyisi asumaan luontoon yhteiskunnan ulkopuolelle. Koska kuitenkin kaiken aikaa tietty prosentti jäisi työttömiksi, niin pikkuhiljaa lähes kaikki kuolisivat pois, tai siirtyisivät elämään metsiin.

Urpo Harvan näkemysten soveltaminen sellaisenaan nyky-yhteiskuntaan, on kansanmurhan kannattamista ja puhtaan sosiaalidarwinismin ihailua, missä lopulta kaikki muut paitsi suuromistajat tapetaan pois. Urpo Harvan aikaan työttömät olivat juoppoja, tänä päivänä työtön voi olla erittäin ahkera ja kova tekemään töitä, mutta hänelle ei vain ole töitä tarjolla. Tänä päivänä myös jo työnsaanti edellyttää yhden pitkän työuran tekemistä. Työnsaantia edellyttävä opiskelu, erinäiset ilmaistyöt ja pätkätyöt tähtäävät työuraan. Oikeistolaiset eivät kuitenkaan laske tätä hehkuttamaansa koulutusta ja sivistyksen keräämistä työnteoksi. Heidän mielestään filosofian maisteriksi itsensä lukenut työtä saamaton henkilö voi olla työhaluton.

Suurin yksittäinen syy työttömyyteen tällä hetkellä on investointien puute. Suuromistajat eivät investoi, koska se tuo heille itselleen lyhyellä tähtäimellä enemmän rahaa. Tämä johtaa siihen, että poliitikkoja ohjeistetaan leikkaamaan, jolloin mm. opiskelupaikkojen määrä vähenee, tai ei ainakaan kasva. Kun leikataan, se raha menee suoraan suuromistajien taskuun ja samalla työttömyystilanne pahentuu. Suuromistajat siis saavat nopeita voittoja kurjistamalla yhteiskuntaa ja lisäämällä työttömyyttä. Tästä ei Ehrnrooth kirjoita yhtään mitään, vaan hän ihailee näiden suuromistajien "aktiivisuutta" ja syyttää työttömiä siitä, että työmarkkinoilla ei ole heille töitä.

Ehrnrooth kirjoittaa hierarkiasta. Hänen mukaansa yhteiskunta vaatii hierarkiaa. Tämä on vapaamuurareiden klassinen vaade, mikä pohjaa vapaamuurareiden 33 portaiseen tasojärjestelmään, minkä huipulla on lucifer, mitä palvotaan. Tämä järjestelmä on suora kopio psykopaatin hovista. Tuossa hovissa huipulla on psykopaatti luciferin asemassa ja hovissa voi edetä, parantaa asemaansa nuolemalla psykopaatin persettä ja hyödyttämällä tätä eri tavoin. Tällä systeemillä ollaan opettavinaan ihmisille moraalia. Tähän hierarkiaan vedoten Ehrnrooth vaatii tukien poistamista. Ilmeisesti siis kurjistamalla työttömien asemaa, hän pyrkisi vahvistamaan paremmassa asemassa olevien asemaa suhteessa työttömiin.

Blogi: Timo Vihavainen (ti 18.2.2020): Fariseuksille kyytiä - Syntyjä syviä
https://www.oikeamedia.com/o1-132003
Jari Ehrnrooth, Kymmenen vaatimusta vapaalle ihmiselle. Otava 2019, 245 s.
(- -)

^Tosi outoa settiä Vihavaiselta. Miten ihmeessä Ehrnrooth voisi yrittää purkaa mitään kristillistä arvomaailmaa, kun hän samaan aikaan toitottaa markkinaliberalistisia arvoja? Siis oikeasti, jos halutaan purkaa mitään arvoja, tai kulttuuria, niin on lähdettävä aikajärjestyksessä niistä kakun pintakerroksista ja sitten kuorittava kakkua kerros kerrallaan. Todellisuudessa Ehrnrooth edustaa tätä viime vuosina muodissa ollutta ns. masonic-rightia, mikä on vapaamuurareiden ideologian esiintuomista alt-rightin ja persulaisten ideologioiden varjolla. Tuon oppisuunnan suurin hahmo lienee tämä Jordan Pettersson.

Nietzsche kuvasi kirjoissaan saatanan lohikäärmeeksi, jonka suomuissa lukee "sinun pitää". Ehrnrooth on ottanut tämän saatanan aseman ja hän kokee samalla olevansa "yli-ihminen". Todellisuudessa Nietzschen yli-ihminen on sellainen henkilö, joka on riippumaton tällaisista moraalisista rakenteista ja vaatimuksista, joita Ehrnrooth pyrkii luomaan. Tällainen Ehrnroothin harjoittama velvollistaminen on sitä epätervettä moraalia, joka toimii yksilöitä vastaan ja estää ihmistä kehittymästä henkisesti. Siinä on sama intonaatio, kuin narsistien harjoittamassa moralisoinnissa, eli kun mies tulee maksullisista naisista myöhään illalla kotiin, hän haukkuu vaimonsa laiskaksi paskaksi, kun hän on tehnyt "pitkän työpäivän" myöhään iltaan, vaimon vain katsellessa telkkua kotona...

Wittgenstein aikoinaan sanoi, että "moraali on sitä, mistä ei voida puhua". Silloin, kun moraalia aletaan määrittämään, rakentamaan toisille ihmisille, niin kyse ei ole enää moraalista. Siinä tullaan Russellin paradoksiin...
Nietzschenkin mukaan nimenomaan moraalin määrittäminen toisille ja toisten sinulle määrittämän moraalin mukaan eläminen ovat moraalittomia tekoja.