Luovuuden psykopatologia
Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim
1995;111(9):821
Toimitus
Lehdistöreferaatit 0
On sanottu, että luovuuteen kuuluu annos hulluutta ja hulluuteen annos luovuutta. Asiaa on nyt selvitetty haastattelemalla naiskirjailijoilta, jotka osallistuivat Women Writers -konferenssiin (Am J Psychiatry 151: 11, 1994) ja tutkimalla maailmankuulujen miesten elämäkertatietoja (Br J Psychiatry 165: 22, 1994).
Naiset ensin. Tutkimukseen osallistui 59 naiskirjailijaa ja saman verran monen muuttujan suhteen kaltaistettua verrokkia. Mielialahäiriöt ja vakavammatkin mielenterveyden ongelmat olivat selvästi tavallisempia kirjailijoiden kuin verrokkien keskuudessa: depressiota poti yli puolet kirjailijoista mutta vain 14 % verrokeista. Itsemurhayritykset, mania ja paniikkihäiriöt olivat niin ikään yleisempiä, samoin lääkkeiden väärinkäyttö ja syömishäiriöt mutta ei alkoholismi, eivätkä psykoottiset episodit. Psyyken poikkeavuudet olivat sidoksissa vanhempien psykopatologiaan. Kirjailijat olivat vielä joutuneet lapsena seksuaalisen hyväksikäytön kohteiksi verrokkeja paljon useammin. Homo- ja biseksuaaliset taipumukset olivat niin ikään yleisempiä (17 %) kuin verrokeilla (0 %). Monimuuttuja-analyysin perusteella luovuutta ennakoivia ominaisuuksia olivat kumulatiivinen psykopatologinen kertymä, äidin mielenterveyden häiriöt, vanhempien luovuus ja joutuminen seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi lapsena. Luovuus näyttää siis olevan omituinen yhdistelmä järkeä ja hulluutta, perimää ja ympäristötekijöitä–ainakin naisilla.
Entä sitten miehet maailman historiasta? Toisessa samaan aikaan ilmestyneessä tutkimuksessa selvitettiin elämäkertatietojen avulla 291 maailmankuulun miehen–tutkijan, säveltäjän, poliitikon, kuvaamataiteilijan, ajattelijan ja kirjailijan–psykopatologiaa. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta nämä lahjakkaat miehet olivat tunne-elämältään herkkiä ja ystävyyssuhteita helposti solmivia ihmisiä. Poikkeavat persoonallisuuden piirteet ja neuroottiset häiriöt olivat kyllä tavallisia, mutta DSM-kriteerit täyttäviä poikkeavuuksia esiintyi enemmän kuin väestössä yleensä vain kirjailijoilla (90 %, vakavia 20 %) kuvaamataiteilijoilla (50 %, vakavia 25 %) ja mahdollisesti myös ajattelijoilla (60 %, vakavia 14 %). Paranoidiset ja skitsoidiset piirteet olivat tunnusomaisia ajattelijoille, narsistiset ja epäsosiaaliset (A) poliitikoille ja pakkomiellehäiriöt kirjailijoille. Mielialahäiriöistä depressio oli tavallisin. Siitä kärsi joka kolmas tutkija ja säveltäjä, kaksi viidestä ajattelijasta, taiteilijasta ja politiikosta ja peräti kolme neljästä kirjailijasta. Alkoholin suurkuluttajia oli eniten kirjailijoiden (28 %) ja kuvataiteilijoiden (29 %) joukossa. Ajattelijat ja tutkijat eivät tässä suhteessa eronneet muista samaan sosiaaliryhmään kuuluvista. Seksuaalikumppaneita eniten oli kirjailijoilla, taiteilijoilla ja politiikoilla, vähiten tutkijoilla. Homoseksuaaleja oli joukossa neljä (Tsaikovski, Britten, Foucault ja Wittgenstein) ja biseksuaaleja viisi eli vähemmän kuin nykytiedon mukaan väestössä yleensä.
Näiden kahden tutkimuksen menetelmät olivat sen verran erilaiset, ettei luovien naisten ja miesten psykopatologisia piirteitä voi verrata keskenään, enkä tiedä, olisiko se edes tarpeellistakaan. Naiset olivat elossa olevia kirjailijoita, miehet kuolleita suurmiehiä. Yhtä kaikki: taipumus depressioon, persoonallisuuden poikkeavuudet ja alkoholin suurkulutus miehillä kytkeytyvät tavalla tai toisella hengen suuruuteen, erityisesti taiteelliseen lahjakkuuteen. Pisara hulluutta on osa luovuutta. -RP
Artikkelin tunnus: duo50195 (95090821)
© 2018 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
https://www.duodecimlehti.fi/lehti/1995/9/duo50195
