Onko ihmisellä vapaa tahto?

[Psykopatologia]

Onko ihmisellä vapaa tahto ja jos ei, romahtaako moraalimme? Näin tieteen tulokset horjuttavat uskoa vapaisiin valintoihin Osa tutkijoista katsoo, ettei ihmisillä ole hajuakaan, miksi he toimivat niin kuin toimivat. Tietoiset perusteet omille teoille ovat jälkikäteistä tarinointia. - Mikko Puttonen 12.11.2018 2:00, päivitetty 6:16 https://www.hs.fi/tiede/art-2000005894623.html - Kommentit 35.

KLASSIKOKSI käynyt koe alkoi 1980-luvulla murentaa uskoa siihen, että olisimme omien tekojemme ohjaksissa.
Asialla oli Kalifornian yliopiston aivotutkija Benjamin Libet. Hän kytki koehenkilöt aivojen sähköistä toimintaa mittavaan eeg-laitteeseen ja pyysi heitä tekemään pienen liikkeen sormellaan silloin kun halusivat.
Samalla koehenkilöiden piti tarkkailla edessään olevan kellon liikkuvaa viisaria ja panna merkille, missä kohtaa viisari oli, kun he saivat päähänsä liikauttaa sormeaan. Kello ei ollut tavallinen, vaan pyörähti ympäri vajaassa kolmessa sekunnissa.
Libet ensinnäkin havaitsi, että sormen liikuttamista edelsi aina niin sanottu valmiuspotentiaali. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Se on tyypillinen tekoja edeltävä aivojen sähköisen toiminnan hahmo, joka näkyy eeg-laitteessa.

IHMEELLISTÄ kuitenkin oli se, että valmiuspotentiaali näkyi selvästi ennen päätöstä sormen liikuttamisesta. Aivot alkoivat valmistella tekoa yli kolme sekunnin kymmenystä ennen kuin henkilö tahtoi tehdä sen.
Olemme tottuneet ajattelemaan, että tietoinen päätös edeltää tekoa. Libetin koe kuitenkin osoitti, että aivot alkavat tehdä jotakin ja vasta hetken kuluttua ihminen tulee tietoiseksi, että hän haluaa tehdä teon. Tietoinen tahto ei ole se tekojen alullepanija, jona olemme sitä pitäneet.

MUUTKIN tunnetut tutkijat, kuten Harvardin edesmennyt psykologian professori Daniel Wegner ja neurotieteen professori Michael Gazzaniga Kalifornian yliopistosta ovat todistelleet, että tietoinen tahto on silkkaa harhaa.
Heidän mukaansa ihmisen teot syntyvät sellaisten monimutkaisten hermostollisten ja mielellisten mekanismien kautta, joista tekijällä itsellään ei ole hajuakaan. Ihmisten tietoiset perusteet teoilleen ovat niin sanottua konfabulointia eli jälkikäteistä tarinointia.
Päätöksentekoa tutkivat neurotieteilijät, kognitiotieteilijät ja psykologit ovat osaltaan nostaneet uudestaan esiin ikivanhan kysymyksen siitä, onko meillä vapaata tahtoa. Osa tutkijoista vastaa siihen kieltävästi.
Geenimme, neurobiologinen rakenteemme, lapsuuden perheemme ja sattuman meille sysäämät kokemukset määräävät mahdollisuuksiamme ja valintojamme. Emme valitse niitä, mutta ne ohjaavat tekojamme.

HELSINGIN yliopistossa työskentelevä akatemiatutkija, filosofi Aku Visala käsittelee myös vapaata tahtoa puoltavia näkemyksiä kirjassaan Vapaan tahdon filosofia (Gaudeamus, 2018).
Monet filosofit ovat asettuneet puolustamaan vapaata tahtoa. Heidän mielestään sitä ei ole vielä lyöty. Niin uskoo myös Visala.
”Minusta on aika selvää, että tutkimustulokset, joita meillä nyt on, eivät pysty rajaamaan vapautta pois”, Visala sanoo.
Tahdon vapauden ongelma pähkinänkuoressa on, miten sovittaa kokemuksemme valintojen vapaudesta siihen, että olemme samalla osa luonnonlakeja vääjäämättömästi noudattavaa syiden ja seurausten ketjua.
”Yhtäältä meillä on käsitys itsestämme vapaina, tavoitteellisina ja moraalisina toimijoina. Toisaalta meillä on kuva luonnosta mekanistisena päämäärättömänä prosessina. Ongelma syntyy siitä, että emme tiedä, miten laitamme nämä palikat yhteen”, Visala sanoo.

VAPAUS näyttää edellyttävän, että voisimme valita jossakin tilanteessa toisin kuin tosiasiassa valitsemme. Deterministinen luonto ei salli moista. Tietystä tilanteesta ei luonnonlakien mukaan voi seurata kuin yksi tulevaisuus.
Voin kuvitella, että pystyn valitsemaan kaupan hyllystä mitä tahansa spagettia ja päättämään, otanko avioeron vai en, mutta todellisuudessa ei ole vaihtoehtoa. Luonnonlakien näkökulmasta olisi yliluonnollinen ihme, jos olisin ottanut hyllystä täysjyväspagetin enkä sitä tavallista, joka nyt on ostoskorissa.

SUOSITTU filosofinen ratkaisu tahdonvapauden ongelmaan on niin sanottu kompatibilismi eli yhteensovittaminen.
Kompatibilistin mielestä ihmisen teot voivat olla vapaita, vaikka ne olisivatkin osa syiden ja seurausten ketjua. Vapaus ei hänen mukaansa edellytä, että valintatilanteessa voisi tehdä toisin.
Temppu on määritellä vapaus niin, ettei ristiriitaa synny. Ihminen on määritelmän mukaan vapaa, kun hän tekee tekonsa ilman ulkoista pakkoa omien arvojensa, mielitekojensa ja harkintansa tuloksena.
Väliä ei ole sillä, miten nämä arvot, mieliteot ja harkinta ovat muodostuneet. Tärkeää on vain se, että teko heijastaa ihmisen omaa järkeilyä.
Vapaan tahdon epäilijää temppu kummastuttaa. Miten ihmeessä ihmisen teko voi olla vapaa, jos siihen johtavat mieliteot määräytyvät synnynnäisten taipumusten ja elämänkokemusten muovaamina?
”Jos kompatibilistille sanoo, että eihän tuossa ole vapautta, hän vastaa, että miten niin ei ole. Kriitikko olettaa tietynlaisen vapauden käsitteen, jota hänellä ei ole”, Visala selittää.

FILOSOFIT ja osa muistakin tutkijoista kantavat Visalan mukaan huolta vapauden menetyksestä siksi, että sen hinta on kova.
Arkikäsityksemme ihmisen vastuusta ja ansioista murenisi vapauden mukana. Emme voisi vaatia ketään tilille pahoista ­teoista tai ihailla toisen saavutuksia. Eiväthän he voineet mitään sille, että toimivat niin kuin toimivat.
Cornellin yliopiston filosofian professori Derk Pereboom ei pidä ihmisen tahtoa vapaana, mutta hänen mielestään voimme silti vaatia ihmiset vastuuseen tekemisistään. Moittiminen tai rankaiseminen ei niinkään ole sanktio pahasta teosta vaan ehkäisee tulevia ilkitöitä. Rangaistus ei ole kosto vaan ohjaa kaidalle tielle.

VISALAN mielestä Pereboom on keksinyt oivaltavia tapoja säilyttää vastuu myös vapaan tahdon jälkeisessä maailmassa. Visala ei silti suostu vapaan tahdon kieltäjien kelkkaan.
Yksi hänen perustelunsa on, että emme pääse eroon vapaaseen tahtoon perustuvasta ajattelumallista. Ymmärrämme ja selitämme jatkuvasti ihmisten toimia vetoamalla heidän haluihinsa ja päämääriinsä.
”Sen toimivuutta ei kukaan voi kiistää. Päämääriin vetoavat selitykset tekevät sellaista työtä, jota yksikään neurotieteellinen selitys ei tee. Jos heitämme ne roskakoppaan, meillä ei ole tilalle mitään”, Visala sanoo.

USEIDEN psykologisten tutkimusten mukaan moraali uhkaa rapautua, jos ihmiset menettävät uskonsa vapaaseen tahtoon. Kun ihmisiä on altistettu kokeissa ajatukselle, että emme ole vapaita, he ovat toimineet itsekkäämmin, kokeneet vähemmän merkityksellisyyttä ja menettäneet intoaan tavoitella asioita.
Jotkut ovat esittäneet, ettei kannattaisi pitää suurta meteliä, jos käy ilmi, ettei vapaata tahtoa ei ole. Näin suojattaisiin ihmisiä fatalismilta ja itsekkyydeltä.
”On varmaan mahdollista, että meillä olisi yhteiskunta, jossa todetaan, ettei vapaata tahtoa ole, ja se voisi toimia jotenkin”, Visala arvelee varovasti.
”Meillä täytyisi silti olla tapoja vahvistaa ihmisten myönteisiä sosiaalisia taipumuksia ja pitää yllä kuvaa moraalisesta toimijasta.”
Menneinä aikoina pelättiin moraalin romahtavan, jos ihmiset menettävät uskon jumalaan. Uskonnottomat ovat kuitenkin osoittautuneet kutakuinkin yhtä hyviksi ihmisiksi kuin uskonnollisetkin.
Kenties ihmiset voisivat oppia elämään myös ilman uskoa vapaaseen tahtoon.

[Psykopatologia]

Post-hypnoottiset suggestiot näyttävät käyvän vapaata tahtoa vastaan. Lapinlahden hypnoosi-kurssilla koehenkilöni toi esiin, että hän usein arvaa, että kyseessä on post-hypnoottinen suggestio, kun hänen "täytyy" tehdä jotain (varsinkin hassua yms.). Minun tapauksessani kävi kuitenkin toisin: Olin suggeroinut, että kun kosketan korvaani, hän kysyy, paljonko kello on. (Olin suggeroinut myös muistamattomuuden.) Kun kosketin korvaani, hän tarttui kello käteeni ja katsoi ja kysyi, "mitä teidän kellonne on?". Hän selitti, että hänellä oli sovittu meno mutta että hänen oma kellonsa oli korjattavana.

Täytyy kuitenkin vielä erottaa tahto ja teko: Obsessionaalisessa neuroosissa ihminen ei haluaisi tarkistaa, onko ovi lukossa; kuitenkin hän usein tarkistaa vaikka ei haluaisi.

[Palle]

Hypnotisoitu on kuitenkin vapaasti tahtonut tulla hypnotisoiduksi. Sen jälkeen hän tietysti on hypnotisoijan ohjailtavissa.

Tuokin, että aivot kelaavat ennen päätöstä ei mielestäni puhu vapaata tahtoa vastaan.

[trisse]

Mä en vajoa hypnoosiin.

[Palle]

Mistäs tiedät?

[trisse]

Olen kokeillut.

[Katla]

No kerro siitä kokemuksesta. Kuka ja missä ja miten reagoit sitten ja mitä sit??

[trisse]

Pelkään että odotat jännittävämpää kertomusta kuin minkä ehkä kerron.

Joensuussa kun olin 19v niin psykiatri pyysi menemään pitkäkseen ja sulkemaan silmäni ja "Kun olet rentoutunut niin kätesi nousee". Tilanne oli umpikujassa - se vaan jankutti tuota käden nousemista niin että en lopulta nähnyt muuta ratkaisua kun nostaa käteni. Jälkikäteen kyllä sanoin että luulen etten oikein vajonnut hypnoosiin mutta hän oli sitä mieltä että jos käsi nousee niin ihminen on hypnoosissa. Tosin lisäsi että olin varmaan sit suht kevyessä hypnoosissa. 30-40 vuotiaana olisin tuossa tilanteessa naurahtanut, avannut silmäni ja sanonut että ei tää oikein tunnu toimivan mutta tuolloin olin hädintuskin 19v ja kovasta ahdistusoireesta kärsivä. En mä olisi pystynyt kyseenalaistamaan auktoriteettia.

Siis hypnoosissa sen ois ollut tarkoitus nousta ihan itsellään mutta mä nostin sen kuin näyttelijä tehden mitä multa "toivottiin".

[Katla]

ok. Ei ihan menny kuin Srömsössä.

[trisse]

pelkään että meni.