Pojaksi syntyminen on syrjäytymisriski Suomessa

Pojaksi syntyminen on syrjäytymisriski Suomessa

ViestiKirjoittaja Palle » 15.10.2018 13:08

Tytöksi syntyminen Suomessa on lottovoitta, sensijaan pojille annetaan syntymälahjana Mustapekka käteen.
Pelkkä pojaksi syntyminen on sinänsä jo syrjäytymisriski Suomessa. Tätä mieltä on Haminan nuorisotyöntekijä ja Kotkan kaupunginhallituksen (vihr) jäsen Hanna-Kaisa Lähde.

– Mielestäni mikään maamme hallitus ei ole tähän saakka tarttunut ongelmaan riittävällä intensiteetillä, Lähde kirjoittaa blogissaan.

Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi palkitsi Lähteen perjantaina hänen työstään nuorten osallisuuden edistämisessä. Lähde on tehnyt nuorisotyötä 20 vuotta ympäri Suomea, joten hän puhuu vankalla kokemuksen äänellä.

Aikoinaan Lähde on ollut Helsingin kaupungin kaduilla tehtävän nuorisotyön esimiehenä. Hän näki selvästi, että valtaosa katunuorista oli poikia.

– Minulla on pitkä perspektiivi tähän työhön. Fakta on se, että poikien syrjäytymisriski on suurempi kuin tyttöjen, Lähde kommentoi Iltalehdelle.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/745707 ... 7_u0.shtml
Ko on ilonen luanto, ni kaikki maistuu hyvältä
Avatar
Palle
 
Viestit: 6632
Liittynyt: 12.03.2018 23:03

Re: Pojaksi syntyminen on syrjäytymisriski Suomessa

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 15.10.2018 14:27

Poikien syrjäytymisriski on suurempi kuin tyttöjen, mutta se ei ole tyttöjen syytä.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9250
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Pojaksi syntyminen on syrjäytymisriski Suomessa

ViestiKirjoittaja Mirri » 15.10.2018 14:48

Niin. Esimerkiksi poikien huonontunut lukutaito on vakava asia. Siinä on miehillä miettimistä, miten saada poikalapset vedettyä virtuaalisesta pelimaailmasta ja lätkämatseista perinteisen lukemisen ja kirjoittamisen opettelun pariin.

Sanotaan, että miehet mieluummin toimivat kuin lukevat, kirjoittavat ja puhuvat. Kuitenkin jos poikien halutaan pärjäävän, heidät pitää opettaa lukemaan ja kirjoittamaan: ymmärtämään ja tuottamaan sanoja. Aivan kuten ennen vanhaan on kouluissa ja myös kodeissa tehty. Ei todellakaan ole tyttöjen vika jos pojat eivät opi lukemaan ja kirjoittamaan. Tuskin tästä asiasta voidaan syyttää opettajiakaan; heillä on nykyisin keinot vähissä. Näin etenkin, jos pojilla ei ole ympärillään luku- ja kirjoitustaitoa sekä sanallista ilmaisua arvostavia miehiä.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Pojaksi syntyminen on syrjäytymisriski Suomessa

ViestiKirjoittaja Palle » 15.10.2018 15:51

Kyllästynyt kirjoitti:Poikien syrjäytymisriski on suurempi kuin tyttöjen, mutta se ei ole tyttöjen syytä.

Kuka niin on väittänyt?
Ko on ilonen luanto, ni kaikki maistuu hyvältä
Avatar
Palle
 
Viestit: 6632
Liittynyt: 12.03.2018 23:03

Re: Pojaksi syntyminen on syrjäytymisriski Suomessa

ViestiKirjoittaja Mirri » 15.10.2018 15:58

Sinä olet syyttänyt ainakin naisopettajia poikien syrjäytymisestä.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Pojaksi syntyminen on syrjäytymisriski Suomessa

ViestiKirjoittaja Palle » 15.10.2018 16:08

Feministiopettajia ja olen oikeassa.
Ko on ilonen luanto, ni kaikki maistuu hyvältä
Avatar
Palle
 
Viestit: 6632
Liittynyt: 12.03.2018 23:03

Re: Pojaksi syntyminen on syrjäytymisriski Suomessa

ViestiKirjoittaja Mirri » 15.10.2018 16:15

Onko vika luokanopettajissa, jos pojilla on nykyisin opiskelun perusvälineet, luku- ja kirjoitustaito, hukassa?
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Pojaksi syntyminen on syrjäytymisriski Suomessa

ViestiKirjoittaja Mirri » 15.10.2018 16:22

Poikien lukutaito on vaarassa
16.4.2016
Hämeen Sanomat

Heikoista lukijoista neljä viidestä on poikia. Lukutaidottomuus on alkanut periytyä sukupolvelta toiselle.

Suomalaisten lukutaito on kansainvälisissä tutkimuksissa alkanut osoittaa rapautumisen merkkejä. Tuoreimmassa Pisa-vertailussa vuonna 2012 suomalaiset sijoittuivat kuudenneksi lukutaidossa. Vielä vuonna 2000 suomalaisnuoret olivat ykkösiä.
Erityisesti poikien lukutaito on heikkenemässä, ja heikoista lukijoista jo neljä viidestä on poikia. Tyttöjen ja poikien välinen ero lukutaidossa on Suomessa suurempi kuin missään muussa OECD-maassa.

Pojat uhkaavat syrjäytyä lukemisesta, sillä heidän lukutaitonsa jää jo alakoulussa tyttöjen taidoista jälkeen.
Poikien syrjäytyminen on uusi ilmiö, sillä aikuisväestön tasolla naisten ja miesten lukutaidossa ei tutkimuksissa ole havaittu eroa.
Lukemista edistävän Lukukeskus-järjestön toiminnanjohtaja Ilmi Villacís sanoo, että lukutaidon heikkenemisen syy on yhteiskunnallinen eriarvoistuminen.
– Suomen menestyksen salaisuus on pitkään ollut tasa-arvoinen koulutus. Tämä on muuttumassa. Hyvät ovat edelleen hyviä, mutta huono-osaisuus periytyy.

Erityisen suuressa syrjäytymisvaarassa ovat vähävaraisten ja vähän koulutettujen perheiden pojat Itä- ja Pohjois-Suomessa. Nykyisellään joka kahdeksas poika ei saavuta perusopetuksessa sellaista lukutaitoa, jolla selviäisi jatko-opinnoissa.
Villacíksen mukaan heikon lukijan on hyvin vaikea selviytyä koulutuksesta ja työelämästä. Lukutaito on paljon enemmän kuin se, että osaa lukea, mitä sanoja peräkkäin asetelluista kirjaimista syntyy. Lukutaito on edellytys ajattelun kehittymiselle.
– Hyvällä lukutaidolla on todettu olevan suuri merkitys ongelmanratkaisussa ja matemaattisessa päättelyssä, Villacís sanoo.

Lukutaidolla on Villacíksen mukaan suuri taloudellinen merkitys, sillä poikien lukutaidolla on ratkaiseva rooli koko teknologia-alan tulevaisuudelle.
Villacís muistuttaa, että yli puolet toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa opintonsa aloittavista on poikia, ja tekniikan ja liikenteen alalla opiskelijoista poikia on noin 80 prosenttia. Silti äidinkielen opetusta voi olla kolme kertaa vähemmän kuin lukiossa.

Lukutaidon taloudellisten vaikutusten merkittävyys on tavoittamassa myös yritykset.
Esimerkiksi metsäteollisuusyhtiö UPM tukee voimakkaasti syksyllä alkavaa ja sadassa ammattioppilaitoksessa toteutettavaa lukutaitokampanjaa.

Tärkein paikka lapsen lukutaidolle on koti. Vanhempien merkitys lapsen lukutaidolle on ratkaisevin jo ennen kuin lapsi itse osaa lukea. Kun lapselle luetaan, hänen passiivinen sanavarastonsa karttuu. Hyvä sanavarasto antaa paljon paremmat edellytykset pärjätä koulussa ja myöhemmin työelämässä.
– Tutkimusten mukaan passiivinen sanavarasto on merkittävästi suurempi sellaisilla lapsilla, joille luetaan kuin sellaisilla, joille ei kotona lueta, kertoo Ilmi Villacís.

Kaikki vanhemmat eivät Villacíksen mukaan kuitenkaan ymmärrä hyvän lukutaidon oikeaa merkitystä ja sitä, miten merkittävä se on selviytymisen kannalta. Heikkoa lukijaa on helppo huijata ja käyttää hyväksi.
Suomalaiset vanhemmat myös sanovat yhtä mutta tekevät toista. Vanhemmat kertovat kyselyissä arvostavansa lukemista, mutta lukevat silti vähemmän lasten kanssa kuin maailmalla keskimäärin luetaan.
Suomessa joka neljäs vanhempi lukee lapsilleen runsaasti, kun vastaava luku on esimerkiksi Venäjällä 61 prosenttia.

Tutkijoiden mukaan suurin lukutaidon tasoon vaikuttava tekijä on sitoutuminen. Sitoutunut lukija arvostaa lukemista ja haluaa käyttää siihen aikaa. Tätä halua ja arvostusta suomalaisilta lapsilta ja nuorilta puuttuu.
Kansainvälisessä lasten lukutaitotutkimuksessa (PIRLS) selvisi, että jo neljäsluokkalaisten lukemismotivaatio on 45 vertailumaan toiseksi matalin. Suomea heikommaksi jäi vain Hongkong. Yhdeksäsluokkalaisissa omaksi ilokseen lukevien määrä laski enemmän kuin missään muussa maassa.

Oppilaiden heikko sitoutuminen kertoo tutkimustuloksia tarkastelleiden tutkijoiden mukaan siitä, ettei Suomessa ole onnistuttu tekemään lukemisesta ja siihen liittyvistä oppitunneista kiinnostavia.
– Toisaalta suomalaiset ovat pärjänneet huonosta motivaatiosta huolimatta Pisa-tutkimuksissa erinomaisesti. Ristiriita voi selittyä sillä, että tasa-arvoinen koulutus on mahdollistanut pärjäämisen, vaikka motivaatiota ei niin olisikaan.

https://www.hameensanomat.fi/uutiset/po ... sa-168626/
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Pojaksi syntyminen on syrjäytymisriski Suomessa

ViestiKirjoittaja Mirri » 15.10.2018 16:38

Etelä-Suomen Sanomat 8.9. 2013
Suomalaisten poikien lukutaito vaarassa

Tänään sunnuntaina vietetään kansainvälistä lukutaitopäivää. YK julisti teemapäivän jo 1960-luvulla muistuttamaan lukutaidon merkityksestä ihmiskunnan hyvinvoinnille.
Suomalaiset koulut ovat pitkään niittäneet mainetta koululaisten tietoja mittaavissa laajoissa kansainvälisissä PISA-tutkimuksissa. Liikaan henkselien paukutteluun ei kuitenkaan ole aihetta, sillä suomalaisten nuorten lukutaito on aavistuksen heikentynyt viime vuosikymmenen mittaan. Myös nuorten, varsinkin poikien, oma kiinnostus vapaa-ajan lukemiseen on verraten heikko.

Poikalapsiin pitäisi kiinnittää huomiota. Jyväskylän kielten laitoksen yliopistolehtori, tutkija Sari Sulkunen toteaa, että moni poika pitää yhä lukemista jotenkin tyttömäisenä touhuna. Asenteiden muuttaminen ei ole helppoa, mutta ei myöskään mahdotonta.

Hyvät kansainväliset PISA-tulokset vuosikymmenestä toiseen ovat Suomelle yllättäen jopa kaksiteräinen miekka.
- Kun selvityksestä toiseen Suomi komeilee kärjessä, niin perusopetuksen kehittämistarpeet helposti sivuutetaan. Miksi kehitettäisiin, jos kerran aina menee hyvin, Sulkunen pohtii.
Hänen mukaansa suomalaiset koulut eivät saa päästää otettaan repsahtamaan, vaan oppilaiden lukutaitoa on vaalittava herkeämättä.

ESS tapasi kolme Lahden Lyseossa opiskelevaa nuorukaista, joille lukeminen ei ole vastenmielistä. Pojat ovat saaneet harrastuksestaan iloa ja hyötyä. Aina heidän ei kuitenkaan ole helppoa löytää aikaa kirjoille, sillä heidän ajastaan kilpailevat monet muutkin puuhat, kuten tietokoneella olo ja liikunta.

https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2013 ... o-vaarassa
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Pojaksi syntyminen on syrjäytymisriski Suomessa

ViestiKirjoittaja Palle » 15.10.2018 17:26

Mirri kirjoitti:Onko vika luokanopettajissa, jos pojilla on nykyisin opiskelun perusvälineet, luku- ja kirjoitustaito, hukassa?

On
Ko on ilonen luanto, ni kaikki maistuu hyvältä
Avatar
Palle
 
Viestit: 6632
Liittynyt: 12.03.2018 23:03

Re: Pojaksi syntyminen on syrjäytymisriski Suomessa

ViestiKirjoittaja Mirri » 15.10.2018 17:50

Millä keinoilla opettajat saisivat pojat motivoitumaan?
Olen ymmärtänyt, että opettajilla on nykyisin aikamoinen huoli siitä, että poikaoppilaat syrjäytyvät heikon lukemis- ja kirjoitustaitonsa vuoksi, joten varmasti ottaisivat vastaan hyviä neuvoja, jos sinulla olisi antaa sellaisia. Miten siis saada pojat ymmärtämään, että kirjojen lukeminen ei ole tyttömäistä ja että sanallisen viestinnän ymmärtäminen sekä osaaminen on korvaamattoman tärkeä taito sukupuolista riippumatta?

Jos suuntaus jatkuu Suomessa tällaisena poikien lukutaidon osalta, pojat 'tyhmistyvät' auttamattomasti; kuilu poikien ja tyttöjen välillä kasvaa kasvamistaan. Lienee sanomattakin selvää, että luku- ja kirjoitustaidottomat ihmiset syrjäytyvät yhteiskunnassa.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Pojaksi syntyminen on syrjäytymisriski Suomessa

ViestiKirjoittaja Palle » 15.10.2018 19:31

Feminismi pitäisi kieltää ensimmäisekai. On liian kova hinta ja osuu vielä feministien itsensäkin nilkkaan, jos poikien elämä tuhotaan.

Tosin en suuria odota nykyisen opetusministerin aikana.
Ko on ilonen luanto, ni kaikki maistuu hyvältä
Avatar
Palle
 
Viestit: 6632
Liittynyt: 12.03.2018 23:03

Re: Pojaksi syntyminen on syrjäytymisriski Suomessa

ViestiKirjoittaja Mirri » 15.10.2018 19:41

Pidätkö feminismiä syyllisenä siihen, etteivät kasvuikäiset pojat ole nykyisin innostuneita opettelemaan hyvää luku- ja kirjoitustaitoa?
Ei oikein kuulosta loogiselta eikä perustellulta tuo, että syytät tästä(kin) asiasta feministejä.

Sitä paitsi itse asia - poikien lisääntynyt lukutaidottomuus - on tosi vakava; liian vakava käytettäväksi feminismin vastaiseen propagandaan.
Viimeksi muokannut Mirri päivämäärä 15.10.2018 19:43, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Pojaksi syntyminen on syrjäytymisriski Suomessa

ViestiKirjoittaja Palle » 15.10.2018 19:43

Kyllähän pojat huomaavat syrjivän asenteen.
Ko on ilonen luanto, ni kaikki maistuu hyvältä
Avatar
Palle
 
Viestit: 6632
Liittynyt: 12.03.2018 23:03

Re: Pojaksi syntyminen on syrjäytymisriski Suomessa

ViestiKirjoittaja Mirri » 15.10.2018 19:54

Pojat huomaavat myös, jos ympärillä olevat aikuiset (vaikkapa isä) syyttävät opettajia siitä, että koulupoika ei ole motivoitunut opettelemaan lukemis- ja kirjoittamistaitoja.
Luulen, että opettajia suurempia motivaation tappajia ovat pojan elämässä vaikuttavat aikuiset, joiden mielestä kirjoihin uppoutuminen tai itsensä ilmaisu kirjoittamalla on jonninjoutavaa puuhaa ja ajanhukkaa. Toki äidit voivat syyllistyä samanlaiseen vähättelyyn, mutta luulen isille olevan kovempi paikka, jos poika valitseekin urheilumatsin tai pleikkaripelin sijaan kirjastoon menemisen.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Pojaksi syntyminen on syrjäytymisriski Suomessa

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 15.10.2018 20:24

Palle kirjoitti:
Kyllästynyt kirjoitti:Poikien syrjäytymisriski on suurempi kuin tyttöjen, mutta se ei ole tyttöjen syytä.

Kuka niin on väittänyt?

Sinä!
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9250
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Pojaksi syntyminen on syrjäytymisriski Suomessa

ViestiKirjoittaja Mirri » 15.10.2018 21:24

Kyllästynyt, kerro tarkemmin.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Pojaksi syntyminen on syrjäytymisriski Suomessa

ViestiKirjoittaja Valkosiipi » 15.10.2018 21:55

Mirri kirjoitti:Luulen, että opettajia suurempia motivaation tappajia ovat pojan elämässä vaikuttavat aikuiset, joiden mielestä kirjoihin uppoutuminen tai itsensä ilmaisu kirjoittamalla on jonninjoutavaa puuhaa ja ajanhukkaa. Toki äidit voivat syyllistyä samanlaiseen vähättelyyn, mutta luulen isille olevan kovempi paikka, jos poika valitseekin urheilumatsin tai pleikkaripelin sijaan kirjastoon menemisen.

Kautta aikojen poikien suuri massa on valinnut hyvin mielellään pelaamisen ja urheilun kirjojen sijaan, sanovat vanhemmat mitä tahansa. Poikaluontoon taitaa usein kuulua se, että kirjoja luetaan lähinnä koulussa vaadittavat ja jokunen päälle. Silti seitsemän poikaa kahdeksasta oppii Hämeen Sanomista lainatun artikkelin mukaan lukemaan ja kirjoittamaan niin, että selviytyvät jatko-opinnoista. Itse olen yllättynyt siitä miten rikasta kieltä usein on nykyisissä lastenohjelmissa, niitä pojatkin katsovat. Ja miten huonoja käännöslastenkirjoja suolletaan kirjakauppojen lastenosastot ja kirjastot täyteen. Lukeminen on monimutkainen juttu.

Pojilla, jotka eivät opi kirjoittamaan ja lukemaan peruskoulussa niin että selviytyvät jatko-opinnoista, taitaa olla elämässä muutakin häikkää kuin vanhemmat jotka eivät arvosta lukemista. Näihin poikiin pitäisi panostaa.
Valkosiipi
 
Viestit: 1387
Liittynyt: 30.06.2013 06:57

Re: Pojaksi syntyminen on syrjäytymisriski Suomessa

ViestiKirjoittaja Mirri » 15.10.2018 22:02

Valkosiipi kirjoitti:Pojilla, jotka eivät opi kirjoittamaan ja lukemaan peruskoulussa niin että selviytyvät jatko-opinnoista, taitaa olla elämässä muutakin häikkää kuin vanhemmat jotka eivät arvosta lukemista. Näihin poikiin pitäisi panostaa.

Johtuuko häikkä näiden poikien elämässä 'feministi'opettajista?
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Pojaksi syntyminen on syrjäytymisriski Suomessa

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 15.10.2018 22:07

Mirri kirjoitti:Kyllästynyt, kerro tarkemmin.

Tiedät itsekin Pallen väittäneen poikia "talutettavan korvasta ulos luokasta", koska kouluissa toimitaan tyttöjen ehdoilla ja että tytöt tekevät pojista perättömiä ilmiantoja joista pojat sitten joutuvat kärsimään.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9250
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Seuraava

Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron