Olen 30-vuotias helsinkiläinen yksinhuoltaja ja minulla on neljävuotias lapsi. Lapsen isä on menehtynyt. Suruaika alkaa olla ohi, ja viime aikoina sitä on tullut miettineeksi, että elämän täytyy varmaankin jatkua, enkä voi viettää sitä lopun aikaani ilman toista ihmistä, parisuhdetta.
Se miksi kirjoitan tämän tarinan on se, että jo lyhyet yritykseni parisuhdemarkkinoilla ovat päätyneet hyvin nopeaan. Vaikka asioita ei minulle aivan suoraan sanotakaan, niin osaanhan minä nyt laskea, että yksi plus yksi on kaksi.
Syy on se, että minulla on kotona ”väärän värinen” lapsi. Näin minulle eräs rohkaistui sanomaan, muut ovat vain kadonneet hiljaa.
Yksinhuoltajaäitinä eläminen on handikappi, tämä on ihan totta. Et voi miettiä, että olisit samalla viivalla muiden naisten kanssa, jos sinulla on toisen miehen kanssa tehty lapsi. Et sitten mitenkään. Tällä tarkoitan, että luonnollisesti voit löytää seuraa, onhan myös yh-isiä. Mutta jos satut rakastumaan johonkin mieheen, on aina suuri kynnys sille, että hän aloittaisi parisuhteen kanssasi, kun kuulee että sinulla on lapsi. Yritän sanoa sen kyllä mahdollisimman varhain.
Jos sinulla on tummaihoinen lapsi, se näyttää olevan suurimmalle osalle suomalaisista miehistä ihan selvä turn off. En ole sanonut että minulla on afrikkalaista geeniperimää oleva lapsi, mutta kun tapailemani kumppani on hänet nähnyt, se on sitten tullut sitä kautta selväksi.
Viimeisen puolen vuoden aikana kolme kertaa minut on siististi jätetty tämän tapahtuman jälkeen. Ensin on tullut välttelyä, kiireitä, sitten yhtäkkiä vain ”emme taida olla toisillemme sopivia”. Osaan kyllä laskea yhteen asioita.
Olen surullinen, että suomalainen mies on näin rajoittunut. Adoptoivathan parit lapsia muista maista. Onko ennakkoluuloisuus ja rasismi meissä niin syvällä, ettemme voi katsoa asioita laatikon ulkopuolelta. Olen ehkä saamassa töitä Ruotsista, ja harkitsen vakavasti, että perheemme muuttaa sinne. Siellä luulen saavani tuntea olevani normaali perheenäiti.
Mitä pahaa tummaihoinen lapseni on tehnyt? Sitä mietin monesti hiljakseni.
https://terveydenasialla.com/katjan-tar ... -kotonani/
