Köyhät lapset koulukiusattuina

Re: Köyhät lapset koulukiusattuina

ViestiKirjoittaja Mirri » 21.08.2018 21:36

Iltalehti 21.8.2018
Kouluavustaja paljastaa: Lapsia saatetaan kiusata vaikka ”cittarihousuista” - opettajakin saattaa lomauteluillaan aiheuttaa ikäviä tilanteita

Nimettömänä pysyttelevä kouluavustaja kertoo, kuinka oppilaiden perheen varallisuus synnyttää kiusaamista.

Esimerkiksi "cittarihousuista" saattaa joutua kuulla nälvimistä.
- Osa lapsista on hyvin merkkitietoisia, ja omien vetimien hinnat tiedetään ja kerrotaan tarkalleen. Lapsi, jolla on marketista hankittuja vaatteita, saa kuulla liikkuvansa cittarihousuissa.
Joidenkin lasten vanhemmat hankkivat kouluvaatteet kirpputoreilta. Vaatteiden seassa tulee myös urheiluseurojen tuulipukuja ja verkkareita.
- Niihin pukeutunut lapsi saa kuulla ivailua, esimerkiksi: "et sä pelaa Hongassa", kouluavustaja kertoo.

Muiden lasten lisäksi myös koulun henkilökunta voi aiheuttaa surua varattoman perheen lapselle.
Klassinen mielipahalle altistava tilanne voi tulla vastaan lomien tai vaikka tavallisen viikonlopun jälkeen. Opettajat toisinaan kysyvät lapsilta, mitä he ovat tehneet lomallaan.
- Osa on käynyt kaukanakin, kun taas joillain ei ole menemistä edes mummolaan. Kavereiden ei tarvitse edes naljailla, vaan apea mieli tulee jo kuunnellessa muiden matkakertomuksia.

Koulun retken kohokohtana voi olla hetki, kun lapset saavat käydä ostamassa jätskit itselleen kaupasta tai ärrältä.
- Paitsi ne, joilla ei ole rahaa. Taas on haikea mieli ihan aikuisten aiheuttamana, kouluavustaja sanoo.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201808 ... 5_u0.shtml
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Köyhät lapset koulukiusattuina

ViestiKirjoittaja Katla » 21.08.2018 21:44

Lapsi, jolla on marketista hankittuja vaatteita, saa kuulla liikkuvansa cittarihousuissa..
*
muuten, olen kuullut kun aikuiset puhuu vaatteista, että nooonää nyt on vaan tälläiset cittarin rievut. Tai "sillä oli päällä joitakin cittarin rättejä"...kaipa ne muksut oppii tuon termin sitten aikuisilta.
kerran minä esittelin naiselle omaa uutta puseroani ja tää vastas: noi Seppälän rätit ei kauan kestä. Mä en ikinä osta itteleni noita halpoja. juu.
Katla
 

Re: Köyhät lapset koulukiusattuina

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 22.08.2018 13:22

https://areena.yle.fi/1-50001694

Some Deep Story
Kaikki vastaan yksi
11 min to 3.5.2018 toistaiseksi 24665 katselua

Riikka joutui niin piinaavan nettikiusaamisen kohteeksi, että päätti tehdä asiasta rikosilmoituksen. Videolla Riikka kertoo oman tarinansa. Ohjaus Sami Kieksi

LINKIT JA ARTIKKELIT
Tapa ittes! Vitun majava! Vedä ittes jojoon! - Riikka vei nettikiusaamisen oikeuteen
Kiusaaminen voi tappaa
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Köyhät lapset koulukiusattuina

ViestiKirjoittaja Mirri » 22.08.2018 18:53

Kaapo kirjoitti:

Tää on kyllä sydäntä riipasevaa.
Onko tohon olemassa mitään järkevää ratkasua?

Ei varmaankaan ole ratkaisua, mutta lieventämiskeinoja voisi olla.

Lapseni olivat kouluikäisiä 90-luvulla, ja niiden vuosien aikana ehdin monet kerrat miettiä, miten käteviä koulupuvut olisivat. Siihen aikaan vaatteet olivat ensimmäinen asia, johon pienetkin koululaiset kiinnittivät huomiota vertaillessaan itseään toisiin. Toisena tulivat reput, penaalit, sun muu tärkeä koulurekvisiitta. Luojan kiitos, silloin ei vielä eletty kännykkäaikaa!
Arvelen, että nykyisin koululaisten keskinäinen 'kilpavarustelu' on paljon pahempaa kuin oli 90-luvulla, ja varustautuminen alkaa jo kutakuinkin kehdosta: vanhemmat ovat toinen toistaan hurahtaneempia kaikenlaisiin vauvojen merkkivaatteisiin.

Pelastakaa Lapset ry:n tutkimuksesta kävi ilmi, että koululaiset toivoivat kouluun enemmän keskustelua köyhyydestä. Jos opettajilla ei itsellään ole asiasta minkäänlaista kokemusta, siitä on vaikea ottaa puheeksi oppilaiden kanssa. Ilman (omaa) kokemusta on vaikea kertoa ja kuvailla, miltä pienestä ihmisestä tuntuu, kun hänellä ei ole mahdollisuutta saada kaikkea mitä toisilla, ja päästä paikkoihin, joihin toiset pääsevät. Ja on myös vaikea ottaa omissa puheissaan ja sanan käytössään tahdikkaasti huomioon koululaiset, joiden elämä on rajoittunutta perheen kroonisen rahapulan vuoksi. Mutta jotenkin se täytyisi tehdä, koska yhä useammalla opettajalla on omassa luokassaan myös köyhiä tai vähävaraisia oppilaita, eivätkä he saisi joutua silmätikuiksi - eivät ainakaan opettajien taitamattomuuden vuoksi.
Ehkä olisi opettajille koulutuksen - tai asennekasvatuksen - paikka: aiheena oppilaiden perheiden vähävaraisuus/köyhyys ja sen aiheuttamat rajoitukset oppilaiden elämässä.

Onneksi on joku rohkea kouluavustaja, joka päätti kertoa mitä on nähnyt ja kuullut. Anonyymisti tosin, mutta kertoi kuitenkin. Asiat ovat järkyttävän tuttuja jo kansakouluajoista lähtien, mutta nykykoulussa ei saisi ilmetä minkäänlaista vähävaraisten oppilaiden leimaamista. On opettajien ammattitaitoa luovia katraansa keskellä niin, ettei kenenkään tarvitsisi tuntea itseään kielteisessä mielessä erilaiseksi ja joukosta poikkeavaksi.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Köyhät lapset koulukiusattuina

ViestiKirjoittaja Mirri » 22.08.2018 20:28

Niin on pienestä kiinni. Ei tarvita kummoistakaan budjetointia esimerkiksi siihen, että opettaja voisi kaivaa 'omasta kukkarosta' jätskirahat oppilaille, joilla ei jostakin syystä ole koulussa rahaa mukanaan. Toinen vaihtoehto voisi olla, ettei kioskille mene kukaan, jos opettaja tietää luokassaan olevan oppilaita, jotka eivät ole saaneet kotoaan rahaa kioskilla käyntiä varten. Jätetään jätskiostos väliin, tai hoidetaan se - opettajan järjestämänä - jotenkin toisin niin, etteivät rahattomat oppilaat erotu joukosta.

Luulen, että köyhien oppilaiden huomioimisessa (tai heidän huomiotta jättämisessään) suurimpana ongelmana on opettajien asenteet. Eivät mitkään tietoiset ja köyhiä lyttäävät asenteet vaan ennemminkin se, ettei ole hoksattu ajatella asioita - kuten koulun arkipäiväisiä käytäntöjä - vähävaraisten oppilaiden näkökulmasta.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Köyhät lapset koulukiusattuina

ViestiKirjoittaja Valkosiipi » 22.08.2018 21:26

Aika jännää tuo nimettömän kouluavustajan tarinointi. Varmaan varusteiden ym. osalta on kiusaamista, mutta tuo jätskijuttu tuntuu aika oudolta. Päiväkodissa ei saanut vanhemmilta pyytää rahaa mihinkään tarkoitukseen. Rahat jätskeihin, retkiin, ym. keräsi vanhempainyhdistys.

Sama on käsittääkseni peruskoulussa. Vanhemmilta ei nykykoulussa saa suoraan pyytää rahaa.Jos rahaa kerätään tavalla tai toisella, se kerätään yhteiseen kassaan ja sitä saavat käyttää sovittuun tarkoitukseen, vaikka jätskiin, tasa-arvoisesti kaikki luokan oppilaat riippumatta siitä, onko esim. vanhemmat osallistuneet rahan hankkimiseen vai ei.

Käsittääkseni joko kouluavustaja tai toimittaja valehtelee tai opettaja on toiminut väärin.
Valkosiipi
 
Viestit: 1387
Liittynyt: 30.06.2013 06:57

Re: Köyhät lapset koulukiusattuina

ViestiKirjoittaja Mirri » 22.08.2018 21:53

Kaksplus- lehden nettikeskustelu vuodelta 2012:
Mikä olisi sopiva taskuraha 5 luokkalaisen lapsen mukaan luokkaretkelle?
https://kaksplus.fi/threads/mikae-olisi ... e.2130467/

Tässä vastauksia nettikeskustelun kysymykseen:
Syövätkö jossain? Silloin ei 20,- ole yhtään mitään. Itse annoin 5. luokkalaiselle 50,- mukaan.
Meillä 3-luokkalainen oli retkellä juuri ja opettaja oli ohjeistanut, että 3-5 euroa saa ottaa mukaan.
Itse annoin sen 5e ja lapsi oli saanut sillä pillimehun, suklaapatukan ja mehujäätelön.
Viime vuonna annoin 5 luokkalaiselle 40 euroa ja suunnilleen saman verran kuulosti että on ollut kavereilla.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Köyhät lapset koulukiusattuina

ViestiKirjoittaja Valkosiipi » 22.08.2018 22:26

Nyt on vuosi 2018.
Valkosiipi
 
Viestit: 1387
Liittynyt: 30.06.2013 06:57

Re: Köyhät lapset koulukiusattuina

ViestiKirjoittaja Mirri » 22.08.2018 22:32

Asiaa luokkaretkien rahoituksesta:
Satakunnan Kansa 31.5.2018
Mielipide

Lukijalta: Rahoja luokkaretkiin ei saa repiä kenenkään selkärangasta
****
Mitä sitten voi tehdä, kun ei osallistu vapaaehtoisiin talkoisiin? Totta kai asia pitää voida hoitaa rahalla. Maksa lapsesi osuus!
Onneksi kaikilla on rahaa. Muutama sata euroa leirikoulun kuluihin ei ole paljon. Eihän se mahdoton summa ole töissä käyvälle.
Entä sille, joka työttömyyden tai sairauden vuoksi on vain kotona ja nostaa piru vie vielä toimeentulotukeakin. Töissä käyvät varmasti ajattelevat, että tuollaiselle köyhälle ja ehkä masentuneellekin luuserille parasta terapiaa on, kun joutuu nekin rahat jostain hankkimaan.

Totta: siitä, onko koulutoimella rahaa matkoihin, päättävät kunnanvaltuutetut.

Jatkossa kun koulut erilaisia retkiä järjestävät, olipa hinta sitten kympin tai satasia, niin otetaanhan huomioon, kuten lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilakin vaatii, että ketään ei pakoteta talkoisiin. Rahoja ei saa repiä kenenkään selkänahasta.
Elämmehän oikeudenmukaisessa Suomessa, jossa yksi tärkeä arvo on lastenkin oikeus yhdenvertaisuuteen, kuten myös siihen, että ketään ei syrjitä, eikä siis myöskään kiusata millään tavalla: suoraan tai välillisesti.

https://www.satakunnankansa.fi/mielipid ... 200979634/

Tässä yksi kommentti kyseiseen kirjoitukseen:
Käppärän koulun 4 lk.
Luokkaretki Tampereen Särkänniemeen.
Maksa 40 € ja ruoka ja taskurahat
Vaihtoehto rasti ruutuun ja lapsesi jää koululle.
Onko tasapuolista ja peruskoulun hengen mukaista(ilmainen perusopetus kaikille).Liekö edes lain kirjaimen täyttävää.
Ei ainakaan mahdollista työttömän yh-äidin lapselle.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Köyhät lapset koulukiusattuina

ViestiKirjoittaja Valkosiipi » 22.08.2018 23:20

Mirri kirjoitti:Tässä yksi kommentti kyseiseen kirjoitukseen:Käppärän koulun 4 lk.Luokkaretki Tampereen Särkänniemeen.Maksa 40 € ja ruoka ja taskurahatVaihtoehto rasti ruutuun ja lapsesi jää koululle.Onko tasapuolista ja peruskoulun hengen mukaista(ilmainen perusopetus kaikille).Liekö edes lain kirjaimen täyttävää.Ei ainakaan mahdollista työttömän yh-äidin lapselle.

Käppärän koulun rahankeruu suoraan vanhemmilta ja oppilaiden epätasa-arvoinen kohtelu luultavasti loppuu, jos joku vanhemmista valittaa asiasta.
Valkosiipi
 
Viestit: 1387
Liittynyt: 30.06.2013 06:57

Re: Köyhät lapset koulukiusattuina

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 23.08.2018 13:26

Kun vanhemmat teoillaan ja puheillaan näyttävät esimerkkiä siitä, että kallis auto ja hieno talo ovat ihmisen arvon mitta, miten lapsilta voisi odottaa kypsempää suhtautumista.
Kotikasvatus on kaiken alku. Jos lapselle ei kotona tehdä selväksi, että kiusaaminen on halveksittavaa ja väärin, ei mikään koulupukupakko poista köyhien vanhempien lasten kohtaamaa kiusaamista ja syrjintää.

Koulussa kiusataan myös muita kuin vähävaraisten vanhempien lapsia. Liian "fiksulla" lapsella on myös suuri riski joutua kiusatuksi.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Köyhät lapset koulukiusattuina

ViestiKirjoittaja Mirri » 23.08.2018 14:37

Miten kiusaamisen halveksiminen käytännössä tapahtuu?
Tämä on tärkeä kysymys, jos eri ikäisille lapsille halutaan opettaa kiusaamisen halveksittavuutta. Oletan, että samalla olisi tarkoitus opettaa, ettei saisi ryhtyä halveksimaan kiusaajaa.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Köyhät lapset koulukiusattuina

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 23.08.2018 14:47

Mirri kirjoitti:Miten kiusaamisen halveksiminen käytännössä tapahtuu?...

Ottamalla asia puheeksi ja kertomalla, ettei vähävaraisuus ole häpeä, eikä ihmisarvoa mitata rahalla.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Köyhät lapset koulukiusattuina

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 23.08.2018 15:09

Kaapo kirjoitti:
Kyllästynyt kirjoitti:
Mirri kirjoitti:Miten kiusaamisen halveksiminen käytännössä tapahtuu?...

Ottamalla asia puheeksi ja kertomalla, ettei vähävaraisuus ole häpeä, eikä ihmisarvoa mitata rahalla.

Eipä taida olla vaikutusta. Päinvastoin, on vaan nöyryyttävämpää kun opettajakin julkisesti leimaa köyhäksi.

Sanoinko jotakin opettajasta?
Lainaan itseäni: "... Kotikasvatus on kaiken alku. Jos lapselle ei kotona tehdä selväksi, että kiusaaminen on halveksittavaa ja väärin, ei mikään koulupukupakko poista köyhien vanhempien lasten kohtaamaa kiusaamista ja syrjintää..."
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Köyhät lapset koulukiusattuina

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 23.08.2018 15:28

Kaapo kirjoitti:Ja minä sanoin että niillä kiusaajilla on usein omia ongelmia. Vaikka olis varakas niin asiat ei aina himassa ole hyvin. Toki jotain on menny kasvatuksessa pieleen, mut en usko että kyseisissä tapauksissa välttämäti löytyy kapasiteettia kotona opettaa.

Sinä puhuit opettajasta (ja vain ja ainostaan opettajasta), ja jos sinä et viitannut minun viestiini, miksi kuitenkin lainasit sitä?

Luulenpa, ettet edes lue kommenttejani, mutta silti haluat kumota kaiken niissä esittämäni.
Se on, ja tulee jatkossakin olemaan, hyvin hankalaa, jos et lue niitä edes sen vertaa, että ymmärtäisit mitä niissä sanotaan.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Köyhät lapset koulukiusattuina

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 23.08.2018 15:58

Kaapo kirjoitti:Mitä sinä sekoilet?...

Jos ketjun lukee, on helppo huomata minun puhuvan kotikasvatuksesta. Olen sen yksiselitteisen selkeästi tuonut esille.
Minun viestini jälkeen sinä kirjoitat kommentin johon lainaat viestiäni, ikään kuin vastauksena tai jopa oikaisuna viestiini. Kuitenkin omassa viestissäsi sinä puhut opettajasta.
Kysynkin nyt, miksi lainasit minun kotikasvatusta korostavaa viestiäni, kun kuitenkin itse puhuit opettajasta?
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Köyhät lapset koulukiusattuina

ViestiKirjoittaja Mirri » 31.08.2018 22:05

Mtv 30.8.2018:
Petra kohtasi lohduttoman näyn Helsingissä: Koulukiusattu 9-vuotias seisoi tiellä ja aikoi heittäytyä auton alle – "Rakas pieni, sinulla on nyt hätä"

Artikkelin sisällä on ohjelmasta Huomenta Suomi noin kymmenminuuttinen videopätkä, jossa keskustellaan kiusaamisesta. Katsomisen arvoinen juttu.

https://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artik ... gs.4ejmEeQ
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Köyhät lapset koulukiusattuina

ViestiKirjoittaja Katla » 31.08.2018 23:34

en jaksa seurata kaikkia käänteitä, kerron vain oman mielipiteeni, koulukiusatut lapset ovat vanhempiemsa tuoteita.
Katla
 

Re: Köyhät lapset koulukiusattuina

ViestiKirjoittaja trisse » 03.09.2018 20:59

Uskon että se on aika paljon sattumaa ketä lapsijoukko päätyy kiusaamaan.
trisse
 

Re: Köyhät lapset koulukiusattuina

ViestiKirjoittaja logia » 03.09.2018 21:05

Vähän kuin rakkaus. Ikuista, mutta kohde vain vaihtuu.
logia
 
Viestit: 1686
Liittynyt: 20.02.2018 15:52

Edellinen

Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa