Psykopatia revisited Psykopatia tai sen antisosiaalisempi muoto sosiopatia eivät suoraan tai itsenäiseiä nimikkeinä esiintyneet tautiluokituksissa 1960- ja 1970-luvulla, mutta ne elivät hiljaiseloa enemmän tautiluokitusten ulkopuolella.
Vielä 1950-luvulla monenlainen ”luonnevikaisuus” (Martti Kaila) laitettiin psykopatian nimikkeen alle. Myöhemmin psykopatiasta tuli yleisnimike persoonallisuushäiriöille, joissa henkilö itse ei niinkään kärsi mutta ympäristö kärsii. Näihin häiriöihin liittyi usein rikollisuutta. Niinpä
American
Psychiatric
Association (APA) omaksui tautiluokituksessaan
Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders (DSM-I, 1952) saksalaisen Karl Birnbaumin (1909) termin sosiopatia ja myöhemmin (1968—) termin antisosiaalisen persoonallisuushäiriö
(antisocial personality disorder, ASPD). WHO:n tautiIuokituksessa
International Classification of Diseases (ICD-10, 1992) — käytössä Suomessa vuodesta 1996 — terminä on epäsosiaalinen persoonallisuus
(dissocial personality disoder), johon luetaan mukaan myös mm. sosiopaattinen persoonallisuus ja psykopaattinen persoonallisuus. DSM-5:n (2013) antisosiaalisen persoonallisuushäiriön vaihtoehtoisessa mallissa on ensi kertaa spefikaattorina erityinen
psykopaattinen variantti. — Kliinikko voisi jo nyt merkitä
F60.2 epäsosiaalinen persoonallisuus[häiriö]
(psykopaattisia piirteitä).
1990-luvulta käsitteisiin alkoi kuitenkin tulla muutosta lähinnä biologian myötä: Hahmottui tyyppi, jolla normaalit lähinnä tunne-elämään liittyvät neurofysiologiset responssit olivat puutteellisia. Tätä ryhmää alettiin nimittää psykopaattisiksi. Samalla määritys irtosi osin sosiaalisista normeista, jotka luonnehtivat antisosiaalista persoonallisuutta. Psykopatialle on tyypillistä suhteellinen tunteettomuus, joka mahdollistaa Haren sloganin ”ilman omaatuntoa” kuin myös julmuuden ja piittaamattomuuden muista sekä sympatian (myötätunnon) puutteen ja myös empatian (eläytymisen) heikkouden. Psykopaattinen ymmärtää asioiden muodollisia merkityksiä mutta puutteellisesti niiden psykologista mieltä. Täten henkilö voi olla psykopaattinen myös ilman rikoksia, jotka ovat tyypillisiä antisosiaalisille ja sosiopaattisille, joista suhteellisen normaalin omantunnon omaavat eivät olisi psykopaattisia.
Tautiluokitusten antisosiaalinen persoonallisuus(häiriö), jonka synonyymina on usein sosiopatia, on sangen laaja ryhmä, jonka esiintyvyys (prevalenssi) teollistuneissa maissa on n. 2 — 3
% (miehillä 4+
%). Psykopaattisia taas on alle 1
%. – Kanadalaisen psykologin Robert Haren kanta on erilainen: Hänellä sosiopatia viittaa asenteiden ja käyttäytymisen malliin, jota yhteiskunta pitää antisosiaalisena mutta jota pidetään normaalina siinä alakulttuurissa, jossa henkilö on kasvanut. Harella sosiopatia on jopa suurempi ryhmä kuin antisosiaalinen persoonallisuus. Hän on ollut myös älykkäiden liituraita-huijari-psykopaattien ”advokaatti”. Nämä kuitenkin edustavat psykopaattisten marginaalia. (Huomattakoon, että psykopaattiselta edellytetään käytöshäiriöitä jo ennen 15 ikävuotta. Siten mm. Breivik ei ole psykopaatti.)
Psykopaatit sekoitetaan usein
narsistisiin persoonallisuuksiin, jotka kuitenkin ovat useimmiten lainkuuliaisia ja toimivat – vaikkakin itsekkäästi – yhteiskunnan normien mukaisesti.
Robert David "
Bob"
Hare (s.1934)