Sosiaaliporno

Sosiaaliporno

ViestiKirjoittaja Mirri » 04.05.2018 21:20

Sosiaaliporno on saatava takaisin

Helsingin Sanomat 28.10.2012
Anna-Stina Nykänen

Olen löytänyt itsestäni perverssin piirteen: olen monesti tuntenut hillitöntä halua, että mediassa näytettäisiin rohkeasti vähän enemmän. Tai saman tien roisisti paljastettaisiin kaikki.
Mitä sen venäläisen naisen perheessä oikeasti tapahtui, kun lapset otettiin huostaan? Mikä tyyppi kahden vauvan surmaaja oli? Miten lestadiolaiset, lapsia hyväksikäyttäneet saarnaajat toimivat? Mitä nuoren ammuskelijan sairaushistoriasta löytyy?
Sitä suuri yleisö ei saa tietää.

Rumat yksityiskohdat ja arkaluonteiset asiat jäävät kertomatta. Silti mediaa syytetään siitä, että me kerromme liian ikäviä asioita. Vaikka mehän kaunistelemme.

Sosiaaliporno on saatava takaisin!
Sosiaalipornoa harrastettiin etenkin 1970-luvulla: Jutuissa kuvattiin sosiaalisia ongelmia edestä ja takaa, lähietäisyydeltä ja yksilötasolta. Kerrottiin rajaseudun köyhistä suurperheistä, joissa lapset söivät räkää ja äiti lompsi kumppareissa ilman vaatteita.
Sosiaalipornoksi noita juttuja haukuttiin, kun ajateltiin, että jutuissa mässäillään mauttomuuksilla. Tyydytetään yleisön alhaisia tirkistelyn ja kauhistelun tarpeita. Käytetään toisten hädänalaista tilannetta hyväksi ja tehdään siitä sensaatioita ja viihdettä.
Sosiaaliporno levisi silloin Hymystä ja Nykypostista televisioon: Hannu Karpon ohjelmia haukuttiin sosiaalipornoksi. Lopulta Mirja Pyykönkin ohjelmat saivat sen leiman.

1970-luvulla kritiikki johtui ideologisista syistä. Silloin piti korostaa, että kaikki ongelmat johtuvat väärästä yhteiskuntajärjestelmästä, sortorakenteista, systeemistä. Ei saanut liikaa keskittyä yksilöiden kohtaloihin.
Nyt kaikki mediat välttävät automaattisesti sosiaalipornoa. Ongelmista puhutaan yleisellä tasolla ja asiantuntijoiden kautta. Ympäripyöreistä ilmauksista ei selviä, mitä ne yksilötasolla merkitsevät.

Mitä sekin paljon puhuttu nuorison pahoinvointi tarkoittaa?
Ennen pahoinvointi tarkoitti yksinkertaisesti oksentelua. Nyt on perheissä pahoinvointia, vanhainkodeissa ja työyhteisöissä voidaan pahoin. . . Yrjötäänkö joka puolella? Ei. Mistä sitten on kyse, se jää epäselväksi. Se pitäisi osata kuvitella.
Millä eväillä minä sen kuvittelisin? Oman elämäni kautta? Silloin menisi ainakin pieleen. On yhä vaikeampi osata omista lähtökohdista kuvitella, millaista toisten elämä on.
Pahoinvointi on yhdelle alakuloista mielentilaa, toiselle käsivarsien viiltelyä. Haastava tilanne on yhdelle se, jossa ei onnistu ilman ponnistelua. Toiselle se merkitsee täyttä helvettiä, josta juuri ja juuri selviää hengissä.

Puutteellinen vanhemmuus, se taas voi olla lapsen lellimistä – tai lapsi näkee nälkää.
Muistan viime kesältä Helsingin Sanomien pääkirjoituksen, jossa ehdotettiin koulujen häiriköille rangaistukseksi pihan haravointia. "Toinen ja varmasti tehokas rangaistus olisi sopimus vanhempien kanssa siitä, että huono käytös koulussa johtaisi viikkorahan tai tietokonepelioikeuden määräaikaiseen menettämiseen", siinä kirjoitettiin.
Tehoaako se, jos osa häiriköistä on psyykkisesti sairaita, osa ei saa kotona aina edes ruokaa, rahasta puhumattakaan.

Syksyllä sitten nousi hirveä kohu julkisuudessa, kun presidentti Sauli Niinistön perustama työryhmä antoi ohjeita nuorten syrjäytymisen estämiseksi. Ihan tavallisia asioita -opasta pidettiin niin naiivina. Syntyi sinänsä erinomainen nettiverkosto kokoamaan uusia ratkaisuja. Sen nimeksi tuli Epätavallisia asioita. Etusivulla kerrotaan näin:
"Osa lapsista syntyy perheisiin, joissa tapahtuu hyvin epätavallisia asioita. Nuoren syrjäytymisen taustalla on usein koti, jossa monet vakavat ongelmat kiertyvät toisiinsa."
Ei siitäkään tiedä, mitä se tarkoittaa.

Pitäisi kertoa niin, ettei mitään jää arvailujen varaan. Haluan, että ruma sana sanotaan niin kuin se on. Mikä estää?
Sosiaalipornon esteitä ovat tyylitaju, yksilönsuoja ja virkavaltaisuus.
Myönnän, että porno on rumaa ja irvokasta, ei yhtään tyylikästä. Voisiko tehdä hyvällä maulla jonkinlaista sosiaalierotiikkaa? Rohkeaa, mutta ei niin vastenmielistä, että siltä sulkee silmät. Onhan vauvojen pieksäminen iljettävää. Silti siitä pitää kertoa.

Muistan ikuisesti lastenpsykiatri Jari Sinkkosen tositarinan lapsista, jotka sekoittivat nälissään vessapaperista puuroa ja söivät.
Anna-Sofia Bernerin haastattelussa HS:n sunnuntaisivuilla (9. 9. 2012) Sinkkonen kertoi, että juuri tuo tarina kannattaa kertoa. Se on sopivan kauhea, se uppoaa tajuntaan. On hän kertonut myös nelivuotiaasta, jonka peräaukko oli venynyt suureksi, koska isäpuoli oli nainut lasta. Mutta sille tarinalle kukaan ei ole korviaan lotkauttanut.
Vessapaperia syövät lapset jäävät mieleen niin kuin räkäiset lapset 1970-luvulla. Nyt heistä kertoo lastenpsykiatri, asiantuntija, ennen toimittaja itse, silminnäkijänä.

Vanhoissa Caj Bremerin ottamissa reportaasikuvissa syrjäseutujen lapset kulkevat puolialasti, savupirtin nokinenät katsovat silmiin. Ne olivat lempeitä kuvia oikeista ihmisistä.
Nyt lapsia suojeltaisiin. Ei heitä enää tuotaisi julkisuuteen, ei kerrottaisi nimiä, ei näytettäisi kuvia. Jotta syrjäytyneet eivät leimautuisi. Ja niinhän sen pitää ollakin.
Mutta onko yksilönsuoja mennyt liian pitkälle, kääntynyt ihmistä vastaan, tehnyt uhrista ja hänen ongelmistaan näkymättömiä?
Eivät edes asiantuntijat anna tietoja toisilleen. Opettajalle ei kerrota, miksi oppilas ravaa terapiassa tai on lastensuojelun piirissä.

Huostaanotot herättäisivät vähemmän epäilyjä, jos kerrottaisiin vaikkapa 20 tyypillistä tekoa, jotka edeltävät lastensuojelutoimia. Sanottaisiin, että näistä toteutuu tässä tapauksessa neljä, mutta emme kerro, mitkä.
Itse asiassa juuri niin on nyt tehtykin – venäläisten painostuksesta.

Venäläiselle Komsomolskaja Pravdan toimittajalle oli kerrottu, että jos lastensuojelu kieltää äidiltä vauvan imettämisen, syitä on pääsääntöisesti kolme: äiti käyttää lapselle vahingollisia lääkkeitä, huumeita tai alkoholia, jolloin imetys olisi lapselle vaaraksi.

Miksi tätä ei kerrottu heti!
Vaikeneminen tuottaa totaalista virkavaltaisuutta. Se sulkee tavallisen ihmisen ulkopuolelle.
Minulle jää pelkkä ilmiantajan rooli.
Jos näen vääryyttä tapahtuvan, on minun tehtävä heti siitä virkavallalle ilmoitus. Mutta sen jälkeen minun on turha kysellä, udella ja perätä, onko vääryyden voittamiseksi tehty jotain. Yhtä turhaa on tarjota omaa apua.

Ilmiantajaksi opetetaan jo koulussa. Sielläkin kiusaamisesta pitää raportoida. Mutta kun asia siirtyy oppilastukityöryhmälle, ei siitä sovi kysellä.
Ole siinä sitten yhteisöllinen. Hyvinvointivaltiosta tuli niin virkavaltainen, etteivät naapuriapu ja ystävien tuki sovi enää systeemiin.
Helpompi olisi perustella sosiaalimenoja, jos paljastettaisiin, millaisia ongelmia häveliäisyyden alla muhii. Sossujen pitäisi vähän enemmän esitellä avujaan. Ei se ole sosiaalipornoa, jos vähän vilauttaa.

Media kuvaa nyt sosiaalisia ongelmia maapallon toisella puolella: slummien lapset katsovat meitä silmiin. Viihteellistä sosiaalipornoa edustavat tosi-tv-sarjat, joissa siivotaan alaluokan koteja ja näytetään sairaan ylilihavia ihmisiä.
Mutta Suomessa jo hääohjelmia voidaan pitää sosiaalipornona, on niin noloa katsoa, kun morsian voi olla kännissä.
Suomi ei ole muuttunut niin paljon kuin mediasta voisi kuvitella. Ryysyranta elää.

Jokin aika sitten tapasin suomussalmelaisen toimittajan, jonka mielestä valtamedia antaa ihan liian kaunistellun kuvan korpiseutujen elämästä. Siellä rehottaa omia lakejaan noudattava villi pohjola, jota etelän ihminen ei tunne ollenkaan.
Hänkin kaipasi sosiaalipornoa. Omilta kotikulmiltaan.
Miten voi päättää poliisien määrästä syrjäseudulla, jos ei tiedä, mitä siellä tapahtuu? Kenen elämää häveliäisyys helpottaa?

https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000002575791.html
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Sosiaaliporno

ViestiKirjoittaja Mirri » 04.05.2018 22:54

Onko netissä 'avautuminen' ja omasta elämästä kertominen sosiaalipornon tuottamista?
Joku kirjoittaa Facebookissa erilaisissa vertaistukiryhmissä, joku toinen taas jollakin vertaistukisivustolla - vaikkapa Psykopatologia -foorumilla...
Nykyinen 'some' tarjoaa pilvin pimein erilaisia vertaistukiryhmiä ja muita kirjoittamismahdollisuuksia, joita hyödyntämällä ihmiset voivat saada apua ja tukea oman elämänsä ongelmiin.

Mielestäni 'sosiaaliporno' on käsitteenä vanhentunut ja aikansa elänyt juttu.
Ehkä jotkut (ajasta jälkeen jääneet?) lehdet yrittävät pitää yllä sosiaaliporno -perinnettä kaikenlaisine enemmän ja vähemmän panettelevine tai muuten kohahduttavine juoruineen, mutta pääsääntöisesti kyseinen käsite ei sovi enää luontevasti oikein mihinkään kohtaan. Ei omasta elämästä ja omista elämänkokemuksista kertominen ole sosiaalipornoa; ei sittenkään vaikka kertominen tapahtuu julkisesti.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Sosiaaliporno

ViestiKirjoittaja ip-banni » 05.05.2018 05:14

Harrastatko itse sosiaalistapornoa vai mistä vai mistä tämä into puhua satunnaisesta asiasta?
Jos ihminen itse kertoo itsestään jotain, se ei ole sos.pornoa mutta jos toinen tulee siihen kyselemään henkilökohtaisia asioita, se on jo sos.pornoa.
Snä kerrot kaikki asiasi päiväkirjassasi- oma tuntemus-- mutta et hyväksy juurikaan kysymyksiä tai et niihin vastaa. Koetko, että vastaus olisi jo sos.pornoa?
ip-banni
 

Re: Sosiaaliporno

ViestiKirjoittaja ritalin » 05.05.2018 09:05

Kapitalisteja ja suuryrityksiä ja poliitikkoja tää meidän paskamedia suojelee. Ei ketään muuta.
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23

Re: Sosiaaliporno

ViestiKirjoittaja Tyy » 12.05.2018 13:49

Mirri kirjoitti:Onko netissä 'avautuminen' ja omasta elämästä kertominen sosiaalipornon tuottamista?


Yleensä ei.

"Mielestäni 'sosiaaliporno' on käsitteenä vanhentunut ja aikansa elänyt juttu. "

Se kuvaa edelleen sitä mitä se kuvaa. Esim. Hymy lehti on täynnä sitä. Käytännössä kaikki mitä esim. Johanna Tukiaisesta kirjoitetaan on sosiaalipornoa.

Ilmeisesti tässä ja täällä kuvitellaan sosiaalipornon tarkoittavan jotain mitä se ei tarkoita. Onneksi wikipedia auttaa. Ja google auttaisi niitä joita epäilyttää mitä sosiaalporno on ja mitä se ei ole. Aina ei ole mitään yksinkertaista artikkelia aiheesta mutta silti ihmisten kirjoitukset aiheesta yleensä kuvaavat aihetta hyvin. Jos kiinnostaisi muttakun ei taida.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaaliporno
Tyy
 
Viestit: 682
Liittynyt: 10.08.2016 15:21


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron