Koukussa huijareihin

Koukussa huijareihin

ViestiKirjoittaja Palle » 29.04.2018 08:33

Tutkimusten mukaan romanssihuijauksen keskivertouhri on keski-ikäinen hyvin koulutettu nainen. Huijarimiehet esiintyvät tyypillisesti hyvin varakkaina ja urallaan menestyneinä, mutta henkisesti hyvin haavoittuvaisina. Naishuijarihahmot ovat yleensä nuoria, hyvin kauniita opiskelijoita tai matalapalkkaisessa työssä. Naiset voivat kärttää rahaa milloin mihinkin menoihin, kun taas miehet saavat huijattua isompia potteja erilaisella kaavalla.

Joskus huijari saattaa keskustella uhrinsa kanssa puoli vuotta tai vuodenkin, ennen kuin mitään puhetta rahasta tulee. Silloin uhri jo kuvittelee tuntevansa huijarin. Uhrille rankin paikka koittaa, kun huijaus loppuu, Salmivuori sanoo.

– Tämä kuulostaa hirveän ristiriitaiselta. Pointti on se, että kun ihmistä on huijattu vaikka yli vuoden, hän on menettänyt hirveän kasan rahaa ja ehkä jotain muutakin. Lisäksi ihminen on menettänyt myös sen romanssin.

– Siitä alkaa psykologisen trauman käsittely ja se voi osoittautua paljon vaikeammaksi kuin huijauksen satumaailmassa eläminen. Kroonisia uhreja syntyy, koska on helpompi mennä takaisin satumaailmaan kuin kohdata todellisuus ja lähteä käsittelemään kriisiä.

https://t.co/pbM8xFugVA?amp=1
Ko on ilonen luanto, ni kaikki maistuu hyvältä
Avatar
Palle
 
Viestit: 6632
Liittynyt: 12.03.2018 23:03

Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron