Asperger oli natsi

Asperger oli natsi

ViestiKirjoittaja Palle » 19.04.2018 11:19

Aikansa johtaviin mielenterveyden tutkijoihin kuuluneesta Hans Aspergerista on julkaistu tutkimus, joka muuttaa käsityksen hänen urastaan päälaelleen.

Hans Asperger (1906–1980) oli itävaltalainen lääkäri, joka ensimmäisenä tunnisti myöhemmin aspergerin oireyhtymänä tunnetun keskushermoston kehityshäiriön. Asperger työskenteli pääosin Itävallassa ja saavutti arvostetun aseman hoitopedagogiikan tutkijana. Hän myös johti lastensairaaloita ja lapsikyliä.

Wienin yliopiston tutkija Herwig Czech on tutkinut Aspergeria kahdeksan vuoden ajan. Hänen tutkimuksensa on julkaistu Molecular Autism -tiedelehdessä (siirryt toiseen palveluun). Tutkimuksesta uutisoivat muiden muassa brittiläiset Guardian (siirryt toiseen palveluun)- ja Independent (siirryt toiseen palveluun) -lehdet.

Aspergerista on ollut vallalla mielikuva, että hän olisi sodan aikana vastustanut natsihallintoa. Czech perehtyi tutkimuksessaan Aspergerin henkilökohtaisiin muistiinpanoihin ja potilastietoihin. Kuva edistyksellisestä autismitutkijasta muuttui täysin.

Tuki natsien tavoitteita

Czechin mukaan Asperger oli syvällisesti mukana natsien toiminnassa ja oli omaksunut heidän ideologiansa, jonka mukaan vain vahvoilla yksilöillä oli oikeus elää.

Czech kertoo Aspergerin edenneen urallaan natsimielisyytensä ansiosta samaan aikaan, kun hänen juutalaisia kollegoitaan savustettiin ulos viroistaan.

Vakavimman syytöksen mukaan Asperger lähetti potilainaan olleita lapsia Wienin Spiegelgrundin klinikalle. Se merkitsi käytännössä kuolemantuomiota.

Spiegelgrundin klinikka toimi keskuksena, jonne koottiin lapsia, jotka natsihallinnon mielestä "eivät olleet elinkelpoisia". Klinikka toteutti natsijohtaja Adolf Hitlerin niin kutsuttua T4-eutanasiaohjelmaa.


https://yle.fi/uutiset/3-10166750
Viimeksi muokannut Palle päivämäärä 20.04.2018 08:36, muokattu yhteensä 1 kerran
Ko on ilonen luanto, ni kaikki maistuu hyvältä
Avatar
Palle
 
Viestit: 6629
Liittynyt: 12.03.2018 23:03

Re: Asberger oli natsi

ViestiKirjoittaja vibeke » 19.04.2018 16:20

Taidan jatkossa käyttää mieluummin ilmausta autismin kirjon häiriö kuin Aspergerin oireyhtymä.
vibeke
 

Re: Asperger oli natsi

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 19.04.2018 19:26

Nykyäänhän (DSM-5; 2013) Aspergerin oireyhtymä on autismi-spektrumin ylä-tason häiriöitä. Sama käytäntö tullee ICD-11:een (2018).
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Asberger oli natsi

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 19.04.2018 19:30

Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Asberger oli natsi

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 20.04.2018 00:19

Pallelle:

Asperger - ei "Asberger".
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Asberger oli natsi

ViestiKirjoittaja Palle » 20.04.2018 08:36

Kappas niin onkin. Olenpas minä hupelo. Kiitos
Ko on ilonen luanto, ni kaikki maistuu hyvältä
Avatar
Palle
 
Viestit: 6629
Liittynyt: 12.03.2018 23:03

Re: Asperger oli natsi

ViestiKirjoittaja ritalin » 21.04.2018 00:05

Mitä ajatuksia herättää tällainen, että joku ryhmä miehiä tappaa muna kädessä pieniä lapsia sen nimissä, että vain vahvoilla yksilöillä on oikeus elää ja, että nämä lapset olivat elinkelvottomia?
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23

Re: Asperger oli natsi

ViestiKirjoittaja Palle » 21.04.2018 08:44

Tuollainen sosiaaaalidarvinistinen ajattelu oli valtavirtaa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Ei pelkästään natsien vaan muidenkin joukossa. Kielletyksi se muuttui toisen maailmansodan jälkeen. Nykyään se on uudelleen nostamassa päätään.
Ko on ilonen luanto, ni kaikki maistuu hyvältä
Avatar
Palle
 
Viestit: 6629
Liittynyt: 12.03.2018 23:03

Re: Asperger oli natsi

ViestiKirjoittaja ritalin » 21.04.2018 12:12

^Niin, nykyään ihanneyksilöksi esitetään modernin ajan l'uomo universale, eli mieshenkilö, joka on rikastunut talousrikoksilla ja käyttänyt yli sataa pikkutyttöä seksuaalisesti hyväksi. Näillä on tänään "parhaat geenit".

Koen, että sosiaalidarwinismi alkoi nostamaan päätään jo 80-luvun ja 90-luvun taitteessa ja voimakkaimmin sosiaalidarwinismi on toistaiseksi ollut muodissa ehkä joskus 2006-2014 aikoihin. Silloin 80-90-lukujen taitteessa nämä 1900-luvun alun maailmassa kasvaneet vanhemmat polvet olivat vielä voimissaan ja toimivat tämän ajattelun herättelijöinä, mutta 10 vuodessa vanhanaikainen, osin natsityyppinen sosiaalidarwinismi muokkautui moderniksi kokoomuslaiseksi kapitalistiseksi sosiaalidarwinismiksi, missä ajatellaan, että yhteiskunnassa menestyminen on geenien mittari.
Varmaan osin myös tämän hetkinen Suomen hallitus on perinyt valtansa juuri sosiaalidarwinistisen ajattelun pohjalta.
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23

Re: Asperger oli natsi

ViestiKirjoittaja Tyy » 27.04.2018 12:54

Huonoja on tuollaiset geenien mittarit.

Onko kauheasti väliä oliko joku vuosisata sitten Saksassa toiminut lääkäri tai psykologi natsi?
Tyy
 
Viestit: 682
Liittynyt: 10.08.2016 15:21

Re: Asperger oli natsi

ViestiKirjoittaja Palle » 27.04.2018 14:33

Natsiaate oli ennen sotia valtavirtaa Euroopassa. Vähän niinkuin liberalismi nykyään. Kaikki itseään kunnioittavat kannattivat uutta ja modernia natsiaatetta. Myös Suomessa. Esim. Sibelius, Toivo Kuula jne...
Ko on ilonen luanto, ni kaikki maistuu hyvältä
Avatar
Palle
 
Viestit: 6629
Liittynyt: 12.03.2018 23:03


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron