Inhimillisiä uutisia 22.3.2018
teksti: Ilkka Pernu, kuva: Terhi Ekebom ja Marko Turunen
On luonnotonta, että ihminen jätetään yksin
Yksinäisyys on ikävä syöksykierre. Kierre on kuitenkin mahdollista katkaista.
Ei kukaan päätä alkaa yksinäiseksi. Yksinäisyyteen ajaudutaan.
Se voi alkaa jo ennen syntymää. Tutkimuksissa on todettu, että äidin raskausaikana kokema yksinäisyys ennustaa lapsen yksinäisyyttä. Yleisesti voi sanoa, että yksinäiset vanhemmat kasvattavat lapsista kaltaisiaan. Yksinäiset vanhemmat eivät näytä tunteitaan eivätkä koskaan puhu mitään. Kotona ei koskaan käy vieraita. Tapa elää tarttuu: lapset oppivat samoja käyttäytymisen ja kommunikaation tapoja, ja yksinäisistä lapsista tulee yksinäisiä nuoria. He vetäytyvät ja ovat alakuloisia ja tulevat siksi helposti torjutuksi ja kiusatuksi. Pahimmillaan kierre syvenee ja synkkenee; yksinäiset nuoret alkavat muita todennäköisemmin käyttää päihteitä ja hakea äärielämyksiä.
Yksinäiseksi ajautumisessa on yksinkertainen logiikka: ihminen ajautuu aina uudelleen ja uudelleen tilanteisiin, joissa hän ei tule valituksi mukaan. Hänet otetaan viimeisenä koulun pesäpallojoukkueeseen. Sitten ei tule kutsua kotibileisiin. Työpaikalla ei pyydetä mukaan lounaalle. Eikä perjantaina viikon päätteeksi oluelle. Yksinäisyyden tutkijat kutsuvat tätä ulossulkemisen prosessiksi ja pienten valintojen tyranniaksi.
”Yksinäisyys voi alkaa jo ennen syntymää.”
Lopulta ihminen alkaa omaksua yksinäisen ihmisen identiteetin: Hän alkaa nähdä ympäristössä vain uhkia, ja huomio kiinnittyy mieltä myrkyttäviin negatiivisiin asioihin. Hän alkaa aktiivisesti välttää sosiaalisia kontakteja, jottei vain tulisi torjutuksi. Hän linnoittautuu.
Vaikka yksinäisyyden kierre on usein koko ihmiselämän mittainen painajainen, silti on selkeitä riskipaikkoja, joissa yksinäisyys voi syventyä nopeasti. Sellaisia ovat isot elämänmuutokset. Jos saa potkut, jää eläkkeelle tai tulee avioero. Jos puoliso tai muu läheinen kuolee. Esimerkiksi nuorista, jotka muuttavat opiskelemaan uudelle paikkakunnalle, lähes joka kolmas kokee yksinäisyyttä.
Kaikki eivät kärsi yksinäisyydestä. Toiset kestävät vastoinkäymisiä paremmin kuin toiset. Ominaisuutta kutsutaan resilienssiksi, kimmoisuudeksi. Esimerkiksi miehet tuntuvat kärsivän naisia vähemmän emotionaalisesta yksinäisyydestä, sydänystävän puutteesta.
Turvaverkko suojelee yksinäisyydeltä
Ei ole syytä vaipua epätoivoon. Tutkijat muistuttavat, että aivot on hyvin mukautuvainen elin. Jos aivoissa – erityisesti otsalohkossa – ei ole fyysistä vammaa, yksinäisyyden kierteestä on mahdollista päästä pois. Mutta se vaatii muiden ihmisten apua: vuorovaikutustaitoja opitaan olemalla vuorovaikutuksessa.
Myöskään suomalaisilla ei ole mitään hätää. Me emme kansainvälisesti vertailtuna ole erityisen yksinäinen kansa. Euroopassa yksinäisimpiä ollaan Bulgariassa, jossa nuoret muuttavat työn perässä pois, ja vanhukset jäävät yksin. Tutkijoiden mukaan hyvinvointivaltion turvaverkko kannattelee myös ihmisiä yksinäisyydeltä; esimerkiksi naisten korkea työllisyysaste ja lasten päivähoito torjuvat tehokkaasti myös yksinäisyyttä.
Toisaalta tutkijat huomauttavat, että yksinäisyys on uusi eriarvoistumisen muoto, koska se on niin voimakkaasti yhteydessä köyhyyteen. Vaikka suurimmalla osalla ihmisistä menee entistä paremmin, yksin jäävät kärsivät entistä pahemmin.
”Kulttuurissamme ihmiset jätetään liian helposti rauhaan. Oletetaan, että jatkuvasti yksin olevat haluavat olla yksin. Eivät he välttämättä halua, he vain eivät osaa muuta.”
Suomalaisten alhainen yksinäisyys voi osittain olla myös harhaa. Suomalaiset eivät haastattelututkimuksissa myönnä olevansa yksinäisiä: ajattelemme, että yksinäisyydentunteessa rypeminen on ok.
Ei se ole ok. Ongelma on, että kulttuurissamme ihmiset jätetään liian helposti rauhaan. Oletetaan, että jatkuvasti yksin olevat haluavat olla yksin. Eivät he välttämättä halua, he vain eivät osaa muuta.
Asiantuntijoiden mukaan yksinäiset pitäisi tunnistaa paremmin. Edes terveydenhuolto ei aina ymmärrä ongelmaa; lääkärin luona usein käyvä ei välttämättä ole sairas, vaan yksinäinen.
Nykyään uhkana on se, että voimme entistä helpommin valita, keiden kanssa olemme tekemisissä. Yksinäisiä sukulaisia ei ole pakko kutsua kylään. Asiantuntijoiden mukaan olemme siirtyneet ystäväyhteiskuntaan ja vaihtoehtojen yhteiskuntaan, ja sellaisessa on helppo jättää ja jäädä syrjään. Ja juuri hiljaiset ja vetäytyvämmät helpoimmin jätetään kutsuvieraslistoilta pois.
Vapaaehtoistyö suojaa yksinäisyydeltä
Yksinäisten mukaan kaikkein pahimmalta tuntuu täydellinen huomaamattomuus. Ei kannata laittaa puhelinta päälle, kun ei siihen ole tullut kuukausiin yhtään viestiä, yksinäiset koululaiset valittavat. Pelkkä moikkaaminen riittäisi.
Asiantuntijoiden mukaan yksinäiset pitäisi vetää mukaan. Vaikea kysymys on, miten se tehdään. Jos introvertti vedetään huomion keskipisteeseen, hän saattaa ahdistua entisestään. Ketään ei myöskään voi pakottaa. Yksinäiset pitäisi osata ottaa mukaan niin, että he saavat olla sivussa, mutta silti osa porukkaa.
Tehokkainta olisi asenteiden muuttaminen. Esimerkiksi Kiva koulu -hanke on saanut lapset ja kouluyhteisöt ajattelemaan, että kiusatun auttaja on sankari, ei kiusaaja. Yksinäisyyden tutkijat toivovat samanlaista mielikuvakampanjaa myös yksinäisyydestä kärsiville: kaikkein rohkein on se, joka pyytää pihan yksinäisintä leikkimään.
”Tehokkain keino yksinäisyyden vähentämiseen on saada ihmiset töihin – ja pysymään töissä.”
Myös keskustelu siitä, että vanhusten pitäisi saada olla kotona, mietityttää asiantuntijoita. Joskus palvelutalo, jossa on kavereita, voi olla paras vaihtoehto.
Yleisesti ottaen tehokkain keino yksinäisyyden vähentämiseen on saada ihmiset töihin – ja pysymään töissä. Hyvät tulot, korkea koulutus ja ydinperhe näyttävät tutkimuksen valossa vähentävän yksinäisyyttä. Kuitenkin kaikkein tärkeintä on, että ihminen kokee työnsä arvokkaaksi. Siksi juuri vapaaehtoistyö on todettu yhdeksi tärkeimmistä keinoista. Sen lisäksi, että yksinäisyyden torjuminen yhteiskunnassa on lähes yksinomaan kansalaisjärjestöjen varassa, jo itse järjestötyössä toimiminen voi pelastaa ihmisiä.
Yhteisössä toimiminen on ihmiselle luontaista. Toisin sanoen: on luonnotonta, että ihminen jätetään yksin.
Asiantuntijat: Kasvatuspsykologian dosentti Niina Junttila, hyvinvointisosiologian professori Juho Saari, neurologi Kiti Müller, kansanterveyden professori Jussi Kauhanen, HelsinkiMission toiminnanjohtaja Olli Valtonen.
http://www.inhimillisiauutisia.fi/on-lu ... n/30294983