Itsetunto

[trisse]

Sitäpaitsi olet väärässä - persoonallisuushäiriöln voi riittää biologinen alttius ja ympäristön vaikutus (esim yksinäisyys tai kiusaaminen). Koti voi olla ihan hyvä.

[Valkosiipi]

En usko että pelkkä ympäristö pystyy saamaan persoonallisuushäiriötä aikaan. Häiriö syntyy niin aikaisin että vanhemmat ovat silloin ensisijaisia. Ehkä todella huono päivähoito saattaisi jotain vaikuttaa. Yksinäisyys ja kiusaaminen tapahtuu myöhemmin. Siihen vaaditaan jo puutteita huolenpidossa että lapsi joutuu yksinäiseksi ja kiusatuksi. Hyvän kodin lapset saavat kotoa eväitä joilla pärjäävät toisten lasten kanssa.

[trisse]

Höpöhöpö. Kiusaamiseen riittää joku ulkoinen vika tai henkinen hitaus ja toiseksi suosituin kunnianhimoinen lapsi joka tarvitsee jonkun jonka avulla nostaa omaa statustaan korkeammalle. Se ettei sitä tapahtunut sinulle tai lapsillesi ei tarkoita etteikö sitä kenellekään kävisi.

[logia]

Koulukiusaaminen olisi saatava loppumaan. Luulen, että vika on niissä perheissä, joiden lapset kiusaavat.

[Valkosiipi]

Höpöhöpö. Kiusaamiseen riittää joku ulkoinen vika tai henkinen hitaus ja toiseksi suosituin kunnianhimoinen lapsi joka tarvitsee jonkun jonka avulla nostaa omaa statustaan korkeammalle. Se ettei sitä tapahtunut sinulle tai lapsillesi ei tarkoita etteikö sitä kenellekään kävisi.

Kyllä sekä minua että lapsiani on kiusattu...

Kiusatuksi tulemiseen riittää erilaisuus, mutta jos koti on riittävän hyvä, lasta luultavasti suojellaan ja vahditaan niin että häntä ei pysty pahasti kukaan kiusaamaan vielä siinä vaiheessa kuin persoonallisuushäiriöt syntyvät. Päivähoidossa ollaan tosi tarkkoja myös kiusaamisen kanssa.

Koulussa ei enää pystytä lasta vahtimaan, mutta silloin persoonallisuushäiriöt lienee jo syntyneet.

[trisse]

Persoonallisuushäiriöt eivät synny päiväkodissa vaan teini-iän tiimoilla. Persoonallisuushäiriöön vaaditaan persoonallisuus joka häiriintyisi. Murrosikä on niin suuri muutos ihmiselle ettei persoonallisuushäiriötä voi olla ennen sitä.

[Mirri]

Eivätkö persoonallisuushäiriöt synny varhaislapsuudessa; mitä vaikeampi häiriö sitä varhemmin se on alkanut kehittyä?
Se, että persoonallisuushäiriö diagnosoidaan vasta murrosiän jälkeen, on kai eri juttu kuin sen syntyminen?

[trisse]

Kyllä "alkanut kehittyä". Ei kehittynyt. En nyt pysty copypasteamaan mutta kun googlasin niin esim bpd:stä luki kuinka 15-18 vuotiaillakin diagnoosi on hyvin epävarma että 40%ssa tilanne muuttuu toiseksi. Diagnoosi voidaan asettaa alle 18-vuotiaille jos oireet kestävät vuoden mutta esitettiin poikkeustapauksena.

[trisse]

Veikkaan että en kovin monesta asiasta pysty kertomaan sellaista mitä et tiedä. Siksi minusta onkin käsittämätöntä se, että et käytä kykyjäsi.

Kyllähän minä käytän niitä. Minun ominaisuuuteni eivät ole työelämässä toivottuja (ahdistusherkkyys, tunnollisuuden puute, impulsiivisuus, masentuvuus, hankala unirytmi, suuri yksinolon tarve) ja jo työhakemuksessa joudun valehtelemaan niin paljon että tunnen itseni täydelliseksi psykopaatiksi vaikka muuten olen vain puoleksi sellainen. En keksi edes yhtä toivottavaa lausetta joka olisi totta. Siksi käytän kykyjäni muulla tavoin pärjäämiseen.

[Mirri]

Kyllä "alkanut kehittyä". Ei kehittynyt. En nyt pysty copypasteamaan mutta kun googlasin niin esim bpd:stä luki kuinka 15-18 vuotiaillakin diagnoosi on hyvin epävarma että 40%ssa tilanne muuttuu toiseksi. Diagnoosi voidaan asettaa alle 18-vuotiaille jos oireet kestävät vuoden mutta esitettiin poikkeustapauksena.

Lasten kohdalla ei diagnosoida persoonallisuushäiriöisyyttä, vaan puhutaan persoonallisuushäiriöisyyttä enteilevistä käytöshäiriöistä, ja niitä kyllä diagnosoidaan. Lapsuusaikaiset käyttäytymisen häiriöt ovat ikään kuin persoonallisuushäiriöisyyden 'esiaste'.
Käyttäytymisen häiriöitä kai voitaisiin korjata, ja persoonallisuushäiriöksi kehittyminen voitaisiin estää, jos lapsi (perheineen) saataisiin ajoissa hoitoon.

[trisse]

Aivan. Mutta murrosikä ja ympäristön muutokset mullistavat tilanteen usein suuntaan taikka toiseen. Vain osalla häiriöisistä on lapsuuden käytöshäiriö diagnoosia. Aikuisista 10%sta on häiriö. Lapsuuden käytöshäiriö Diagnoosi on harvinaisempi.

[ritalin]

Minusta tässä ketjussa on ollut käynnissä oikein hyvä keskustelu ja erinomainen paikka minulle vetää teiltä muilta matto jalkojen alta. Nimittäin mielestäni trisse esittää tässä ketjussa erinomaisesti niitä virheellisiä käsityksiä, joita persoonallisuuden kehityksestä on vallalla.
Minun näkemykseni on, että persoonallisuushäiriöt kehittyvät vauvaiässä. Tai se pohja kehittyy vauvaiässä. Jos lapsi ohittaa vauvaiän siten, että vauvaiässä ei tapahdu tätä persoonallisuushäiriön aiheuttavaa vinoon kasvamista, niin ei sitä enää sen jälkeen kehity.

Nähdäkseni siis persoonallisuushäiriö kehittyy geneettisen alttiuden pohjalta ja vuorovaikutussuhteessa vanhemman/vanhempien kanssa alle yhden vuoden iässä. Persoonallisuushäiriöissä on tämä "rajatilarakenne", joka viittaa siihen, että henkilön persoonallisuus on isolta osin jäänyt sinne alle vuoden ikäisen tasolle ja lähtenyt siitä kohtaa kasvamaan vinoon.
Sitä rajatilarakennetta ei voi kehittyä enää taannehtivasti, jos persoonallisuus on jo kehittynyt sen vaiheen yli, missä se voisi kehittyä. Eli, jos henkilölle ei ole kehittynyt rajatilan pohjaa vauvana, sitä ei enää kehity esim. 5-7-vuoden iässä kotona tapahtuvan pahoinpitelyn, tai vaikka seksuaalisen hyväksikäytön seurauksena.

Nämä myöhemmissä ikävaiheissa tapahtuvat asiat voivat muokata persoonallisuutta siltä pohjalta, mille persoonallisuus on jo kehittynyt. Jos psykopaatti joutuu lapsena pahoinpitelyn, tai hyväksikäytön uhriksi, hänestä tulee hirviö, mutta jos kehittyneemmän persoonallisuuden omaava joutuu pahoinpitelyn, tai hyväksikäytön uhriksi, niin hän luultavimmin kärsii yksin.

Koulukiusaaminen ei tee kenestäkään persoonallisuushäiriöistä, vaan paremminkin on niin, että niistä kiusaajista iso osa on pikku psykopaatteja ja narsisteja. Mutta jos taas rajatilainen lapsi joutuu kiusatuksi, niin se taas voi muokata hänestä hirviömäisen ihmisen.

Syy, miksi näitä persoonallisuushäiriöitä ei diagnosoida lapsille, on siinä, että diagnosointikriteerit on tehty aikuisille persoonallisuushäiriöisille. Teini-ikäiset ja lapset myös monesti käyttäytyvät persoonallisuushäiriöisen kaltaisesti, minkä vuoksi näitä ei tule diagnosoida siltä pohjalta.
Todellisuudessa kuitenkin psykopaatti on tunnistettavissa jo neli-vuotiaana, sosiopaatti 6-8-vuotiaana ja narsisti myös jo alle 10-vuotiaana.

[ritalin]

Aivan. Mutta murrosikä ja ympäristön muutokset mullistavat tilanteen usein suuntaan taikka toiseen. Vain osalla häiriöisistä on lapsuuden käytöshäiriö diagnoosia. Aikuisista 10%sta on häiriö. Lapsuuden käytöshäiriö Diagnoosi on harvinaisempi.

Lapsuuden käytöshäiriö diagnosoidaan lähinnä aivan erityistapauksissa. Siis silloin, kun järjestelmä havaitsee henkilöllä häiriökäyttäytymistä.

[ritalin]

Voi tapahtua myös sellaista, että persoonallisuudenrakenteeltaan neuroottinen, tai normaali ihminen kehittyy hirviöksi ikävien kokemusten seurauksena. Siis ilman, että tämä henkilö olisi psykopaatti, tai narsisti.
Vastaavasti sitten jos psykopaatti kasvaa suhteellisen hyvässä perheessä, eli siis "hyvässä perheessä", kuten aiemmin ilmaisin, että häneen ei kohdistu esim. fyysistä, tai henkistä väkivaltaa, psykopaatista tulee monesti suhteellisen menestyvä, työssäkäyvä, ns. teollisuuspsykopaatti/valkokauluspsykopaatti.

[Fanni]

Minua viehättävät ihmiset, joilla on niin hyvä itsetunto, ettei heidän tarvitse korostaa itseään. ( Tai pikemminkin miellyttää.) On sanottu, että suomalaiset ovat liian vaatimattomia; minusta se on ihan hyvä ja kaunis piirre, toki ei pidä vähätellä itseään.

[Hilppa]

Sanalle itsetunto halpissanakirja antaa käännöksen self-esteem, joka viittaa kunnioitukseen, arvonantoon ja arvostukseen. Suomen kielessä itsetunto kuvastaa itsensä tuntemista tai tunnistamista, mikä mielestäni kuvaa hyvin myös suhtautumistamme itseen, persoonan ja yksilön esille tulemiseen suhtautumistamme. Meille on hyvä, vaikka ei olisi paras, eikä tarvitse olla paras tai kyetä pitämään jokaisessa sosiaalisessa tilanteessa kolmen minuutin kehupuhetta itsestään. Meille riittää se, että on sellainen kuin on, mutta hyvä itsetunto jo käsitteenä sanan suorassa merkityksessään ottaa esiin sen, että olisi hyvä tietää, millainen on, ikään kuin myös paikkansa yhteisön lokerossa. Jonkinlainen vaatimattomuuden ja jopa nöyryyden korostus, mitä pidetään hyvänä.

[logia]

https://www.hs.fi/elama/art-2000005621907.html

Heidi Väärämäki HS Elämä
Julkaistu: 29.3. 2:00 , Päivitetty: 29.3. 11:33

”Katso itseäsi peilistä ja sano olevasi hyvä”, kehottavat self help -oppaat – Se vie harhaan, sillä hyvä itsetunto syntyy aivan toisella tavalla, sanoo tutkija

Itsetuntomme on riippuvainen muista ihmisistä enemmän kuin haluamme uskoa, sanoo tutkija Olli Kiviruusu. Siksi self help -oppaiden iskulauseet vievät harhaan.


Itsetunto ei ole tahdon asia, Olli Kiviruusu sanoo. (KUVA: Juha Metso)

”Kun soitit ja ehdotit haastattelua, ajattelin ensimmäisenä, että olenko minä muka jutun arvoinen”, Olli Kiviruusu tunnustaa.

Ajatus huvittaa häntä, sillä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella tutkijana työskentelevä Kiviruusu on perehtynyt tutkimuksessaan itsetuntoon.

Kiviruusun mukaan itsetunto säätelee ihmisen ja ympäröivän maailman välistä suhdetta ehkä enemmän kuin mikään muu mielen ominaisuus. Se vaikuttaa siihen, mitä ihminen päätyy elämässään tekemään ja mitä ei. Esimerkiksi siihen, vastaako hän haastattelupyyntöön kyllä vai ei.

”Huono itsetunto saa pelkäämään epäonnistumisia ja siksi välttelemään uusia asioita. Kun ihmisellä on hyvä itsetunto, hän uskaltaa tarttua haasteisiin ja saa sitä kautta onnistumisia. Hyvä itsetunto on yhteydessä myös parempaan koulumenestykseen ja parisuhdeonneen”, Kiviruusu sanoo.

Miten sellaisen sitten saa?

Se on pohdituttanut myös Kiviruusua.

Self help -oppaista syntyy käsitys, että itsetuntoon voi vaikuttaa todella paljon: ”Olet juuri sitä, mitä uskot olevasi. Älä anna ajatustesi rajoittaa sinua.”

Sinulla pitäisi olla parempi itsetunto, sanoi vanhempi kollega Kiviruusulle entisessä työpaikassa.

Sanat oli tarkoitettu kannustukseksi. Työkaverin mielestä silloin 21-vuotiaan Kiviruusun olisi pitänyt arvostaa enemmän itseään, koska hän pärjäsi hommissaan hyvin.

Kiviruusu hymähti vastaukseksi, mutta lause jäi kaivelemaan: kuinka paljon ihminen oikeastaan voi itse vaikuttaa itsetuntoonsa?

Jos lukee self help -oppaita, syntyy käsitys, että todella paljon:

Olet juuri sitä, mitä uskot olevasi. Älä anna ajatustesi rajoittaa sinua.

Katso itseäsi peilistä ja sano: ”Tällainen minä olen ja näin on hyvä.”

Keskity itseesi, älä siihen, mitä työkaverisi tai kuntosalituttusi sinusta ajattelevat.

Kiviruusun mielestä tällainen puhe on hämäävää. Hän tutki viime vuonna valmistuneessa sosiaalipsykologian väitöskirjassaan itsetunnon kehittymistä 9. luokalta keski-ikään. Mukana oli kaikkiaan 2 200 tamperelaista, jotka vastasivat 16-, 22-, 32- ja 42-vuotiaana itsetuntoa kartoittaviin väittämiin.

Asteikolle piti asettaa oma arvio esimerkiksi sellaisista väittämistä kuin minulla on paljon hyviä ominaisuuksia ja minulla on alemmuuden tunteita.

”Huomasin, että oikeasti itsetunnossa on paljon kyse siitä, kuinka hyvin ihminen sopii omaan sosiaaliseen ympäristöönsä, onnistuu ­asioissa, jotka ovat yhteisölle mielekkäitä ja tulee tätä kautta hyväksytyksi. Tällaiseen voi olla todella vaikea vaikuttaa itse.”

Itsetunto on hankala termi, yhtä aikaa tuttu ja epämääräinen.

Psykologiassa sillä tarkoitetaan yksinkertaisesti ihmisen omaa käsitystä itsestään. Kiviruusu jakaa itsetunnon kahteen osaan, järkeen ja tunteeseen.

Hyvän itsetunnon tunnistaa siitä, että ihmisellä on rauha omassa olemisessaan, Kiviruusu kuvailee.

Osittain itsetunto perustuu kykyyn tunnistaa omat ominaisuutensa ja osittain hieman vaikeammin määriteltävään tunteeseen eli siihen, pitääkö itsestään vai ei.

Hyvän itsetunnon tunnistaa siitä, että ihmisellä on rauha omassa olemisessaan, Kiviruusu kuvailee.

”Hän ei provosoidu helposti tai lannistu kohtuuttoman paljon vaikeuksista tai kritiikistä. Hän osaa ottaa kehut vastaan, mutta ei koe tarvetta päteä. Voisi sanoa, että hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen on rohkea ja luottavainen. Huono itsetunto taas näkyy ennen kaikkea siinä, että ihminen on johdateltavissa ja lannistuu tai suuttuu kohtuuttomasti kritiikistä.”

Ihminen saa itsetunnon edellytykset synnyinlahjana geeneissä. Perimä näyttää suuntaa itsetunnon kehitykselle, mutta suurempi vaikutus on varhaislapsuuden kokemuksilla. Kiviruusun mukaan silloin muurataan itsetunnon peruskivi, joka säilyy läpi elämän.

”Jos lapsi kasvaa ympäristössä, jossa on rakastavia ja kannustavia aikuisia ja jossa hän voi kokea turvallisesti epäonnistumisia ja onnistumisia, lapselle muodostuu todennäköisesti hyvä käsitys itsestään.”

Kannustamisessa on kuitenkin omat kikkansa. Kiviruusun mukaan tutkimuksista tiedetään, että esimerkiksi katteettomat tai lapsen ominaisuuksiin keskittyvät kehut voivat aiheuttaa epävarmuutta. Lapsi saattaa ajatella, että hänen hänen arvonsa riippuu siitä, kuinka hän menestyy kehutuissa asioissa.

”Epäonnistumisen pelossa lapsi voi ryhtyä välttelemään haasteita. Parhaiten toimiikin se, että lasta kehutaan yrittämisestä ja sinnikkyydestä, ei lopputuloksesta. Näin lapsi ymmärtää, että tärkeintä ei ole onnistuminen vaan yrittäminen.”

Turvallisen ja rohkaisevan lapsuuden eläneillä on siis reipas etumatka itsetunnossa. Tutkimusten mukaan itsetunto kehittyy kuitenkin erityisen paljon murrosiän jälkeen. Tämä kävi ilmi myös Kiviruusun väitöstutkimuksessa. Itsetunto kasvoi teinivuosien jälkeen, mutta kasvu pysähtyi 32–42-vuotiaana.

Tätä selittää Kiviruusun mielestä se, että teininä nuori irtautuu lapsuuden kodista ja alkaa selvittää, mitkä ovat hänen omat arvonsa ja suhteensa maailmaan. Murrosvaiheessa itsetunto on helposti alhaalla. Kun oma paikka on löytynyt, itsetunto nousee ja tasaantuu.

”Tutkimusten mukaan esimerkiksi ensimmäisen lapsen saanti laskee äidin itsetuntoa. Samoin se, kun ihminen jää eläkkeelle.”

”Tiedetään kuitenkin, että isot elämänmuutokset vaikuttavat itsetuntoon myöhemminkin. Tutkimusten mukaan esimerkiksi ensimmäisen lapsen saanti laskee äidin itsetuntoa. Samoin se, kun ihminen jää eläkkeelle. Näissä tilanteissa on rakennettava minuutta uudelleen.”

Murrostilanteissa korostuu Kiviruusun mukaan itsetunnon yhteys muilta saatuun arvostukseen. Jos aikuistuva nuori löytää kiinnostavan opintoalan, pärjää opinnoissa ja saa työtä, hän onnistuu niissä tavoitteissa, joita suomalainen yhteiskunta on hänelle asettanut.

Syrjäytymisen takana on päinvastainen kierre. Sen voi laukaista jopa yksi epäonninen sattuma, esimerkiksi masentuminen ylioppilaskirjoituskeväänä.

Kiviruusun tutkimuksessa koulumenestys oli kierteestä hyvä esimerkki. Niillä oppilailla, joilla oli huono keskiarvo yhdeksännen luokan joulutodistuksessa, oli myös huonompi itsetunto kuin hyvin menestyneillä oppilailla.

Kiviruusun mukaan huolestuttavinta oli se, että ero säilyi koko tutkimusjakson: 26 vuotta yläasteen loppumisen jälkeen heikommin menestyneillä oppilailla oli edelleen huonompi itsetunto kuin hyvin pärjänneillä.

”Huonosta koulumenestyksestä voi pahimmillaan alkaa polku, joka johtaa huonompaan menestykseen työelämässä, pienempään palkkaan ja siihen, että ihminen asemoituu tiettyyn lokeroon.”

Kiviruusun mielestä koulun pitäisi olla keino tasoittaa, ei korostaa itsetuntoeroja. Jos ihminen saa vuosi toisensa jälkeen huonoja numeroita, ei sellainen voi olla vaikuttamatta itsetuntoon.

Kiviruusun mielestä koulun pitäisi olla keino tasoittaa, ei korostaa itsetuntoeroja. Jos ihminen saa vuosi toisensa jälkeen huonoja numeroita, ei sellainen voi olla vaikuttamatta itsetuntoon.

”Onneksi nykykoulussa erilaiset lahjakkuuden alueet huomataan varmasti paremmin kuin vuonna 1983, jolloin tutkimuksessani mukana olleet olivat 9. luokalla.”

Kumpi sitten on seurausta kummasta: kehittyykö ihmiselle hyvä itsetunto, koska hänellä on onnistumisen kokemuksia, vai onko hän onnistunut siksi, että hänellä on valmiiksi hyvä itsetunto? Sekä että, sanoo Kiviruusu. Mutta:

”Esimerkiksi masennusta tutkittaessa on havaittu, että huono itsetunto aiheuttaa todennäköisemmin masennusta kuin masennus huonoa itsetuntoa. Eli valmiiksi huono itsetunto ajaa depressioon. Tiedetään myös, että ristiriidat ihmissuhteissa johtuvat todennäköisemmin huonosta itsetunnosta kuin huono itsetunto huonosta suhteesta.”

Luultavasti ihmiset, joilla on huono itsetunto ajattelevat, että kumppani näkee heidät yhtä huonossa valossa kuin he itse näkevät itsensä.

Ristiriitatilanteessa huonosta itsetunnosta kärsivä saattaa ajautua puolustuskannalle ja käyttäytyä vihamielisesti ja arvostelevasti, Kiviruusu sanoo.

Hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen voi samassa tilanteessa ajatella, että tämä on kasvun paikka tai että tilanne ei ole niin paha kuin miltä se näyttää.

”Itsetunto määrittelee paljon sitä, kuinka tulkitsemme ympäristöämme ja ihmissuhteitamme.”

Työkaverin kannustukseksi tarkoitetusta itsetuntokommenteista on kulunut nyt 30 vuotta. Kiviruusu on välissä ehtinyt tehdä väitöskirjan itsetunnosta ja työskennellä vuosikausia tutkijana.

Onko hän löytänyt vastauksen siihen, kuinka paljon omaan itsetuntoon voi vaikuttaa?

Kiviruusun mukaan itsetunto ei ole tahdon asia. Mutta kyllä itsetuntomittaria voi kalibroida uuteen asentoon, hän arvelee.

”Mitään pikakeinoja siihen ei ole. Esimerkiksi terapia voi auttaa ihmistä tunnistamaan omia vääristyneitä ajatusmalleja, jotka estävät toteuttamasta unelmia. Se voi olla ihmeellisen avartavaa, mutta ei tapahdu yhdellä istumalla tai lehdessä jaetulla viidellä vinkillä.”

Kiviruusu arvelee, että hänen oma itsetuntonsa on yhä melko samanlainen kuin parikymmentä vuotta sitten: ei kovin hyvä, mutta ei huonokaan. Pitkään epävarmuus kuitenkin esti häntä osallistumasta tilaisuuksiin, joissa piti puhua isolle ihmisjoukolle. Tutkijan työtä tekevää Kiviruusua se harmitti.

Jokin aika sitten hän päätti puuttua ­asiaan. Hän ilmoittautui kurssille, jossa annettiin keinoja jännityksen voittamiseen. Siellä käynnistyi hidas muutos.

”Välttelin julkisia esiintymisiä, koska niissä pärjääminen tuntui itsetunnon kannalta merkittävältä kysymykseltä. Kun sain keinoja jännityksen hallintaan ja esiintymiseen, uskallan mennä rohkeammin näitä tilanteita kohti. Joka kerta nahkani paksuuntuu vähän.”

”Aiemmin olisin vain jättänyt menemättä.”