Onko psykopaateilla parhaat geenit?

Onko psykopaateilla parhaat geenit?

ViestiKirjoittaja ritalin » 15.02.2018 16:00

Kaiken aikaa sinä aikana, kun olen keskustelupalstoja lukenut, eli vuodesta 2005 eteenpäin, olen törmännyt viesteihin, joissa yleensä mieskirjoittaja esittää, että ihmisten keskuudessa parinvalinta toimii samalla tavalla, kuin eläintenkin keskuudessa, eli vahvin, johtajamaisin uros siittää nartut ja, että laumanjohtajat, alfaurokset erottuvat jo ala-aste-ikäisenä.
Tässä jatkuvasti toistuvassa meemissä on mielenkiintoista se, että narsistit ja psykopaatit erottuvat jo ala-aste-ikäisinä laumanjohtajiksi ja alkavat muodostamaan ympärilleen hovia. Psykopaattinen poika rakentaa ala-asteen luokan pojat ympärilleen hoviksi ja sama kaava jatkuu aikuisena... psykopaatista tulee baarien ja bile-elämän alfauros, jolla on paljon facebook-kavereita. Seksi aloitetaan yleensä jo 12-15-vuotiaana ja siitä lähtien psykopaatin ympärillä pörrää haaremi naisia. Hovin muiden jäsenten naisen saanti riippuu siitä, mikä on heidän asemansa hovissa... mitä enemmän hovin jäsen hyödyttää psykopaattia, sitä parempi asema hänellä on hovissa ja sitä enemmän hän saa pillua...
Käytännössä siis näyttäisi siltä, että psykopaatit ovat alfauroksia, joilla on parhaat geenit ja seuraavaksi parhaat geenit on niillä, jotka ovat hovissa korkeimmalla tasolla... hovin ulkopuolelle jäävät eivät yleensä saa pillua ja tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että hovin ulkopuolelle jäävillä on huonoimmat geenit.

Esim. Tiede-lehden piirissä tämä tuntuu olevan vallitseva käsitys asioista.
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23

Re: Onko psykopaateilla parhaat geenit?

ViestiKirjoittaja trisse » 17.02.2018 00:52

Enpä tiedä kun sitä omaani en ole niin jaellut mutta tuntuu kuin tuo olisi ei-suosittujen miesten defensiivinen selitys omalle huonolle suosiolleen naisten keskuudessa. Totta että jollain aggressiivisella kookkaalla miehellä on saattanut olla lukiosta asti tyttökavereita. Mutta samoin on saattanut olla jollain nynnerömmällä kivalla älykköpojallakin eikä kukaan muista häntä ikinä näissä teorioissa.

Kyse on sosiaalisesta lahjakkuudesta ja hyvästä/huonosta tuurista. Siitä voidaan keskustella kumpi on keskeisessä osassa.
trisse
 

Re: Onko psykopaateilla parhaat geenit?

ViestiKirjoittaja Hilppa » 17.02.2018 13:25

Re: Onko psykopaateilla parhaat geenit?

Kysymys on evoluutioteorian näkökulmasta provosoivan harrastelijamaisesti ja asiantuntemattomasti aseteltu ja siksi särähtää korvaani.

Näen niin sanotut psykopaattiominaisuudet ja niitä edustavat geenit eräänlaisena luonnonoikkuna, joka on säilynyt joidenkin yksilölle joissain tilanteissa edullisten piirteiden vuoksi ihmispopulaatiossa. Ns. psykopaattipiirteet ovat mitä ilmeisimmin joissain tilanteissa lisänneet ihmislajin kaikkivoipaisuutta eliökunnassa. Ensin pitäisi määritellä epämääräinen ilmaisu parhaat geenit. Yleensä paremmuus lajin menestymisen ja säilymisen kannalta määritellään fitness–termillä. Paras fitness on sellaisella yksilöllä, joka tuottaa eniten sopeutumiskykyisimpiä jälkeläisiä. Vahvimman ja älykkäämmän yksilön fitness ei suinkaan välttämättä ole populaation paras.
Hilppa
 

Re: Onko psykopaateilla parhaat geenit?

ViestiKirjoittaja ritalin » 18.02.2018 01:29

Aloitus on eräänlainen kritiikki, tai avautuminen tietynlaista keskustelua ja ajattelutapaa kohtaan. Keskustelupalstoilla ja "kadunmiesten" keskusteluissa on jo pitkään ollut näkyvästi esillä tällainen eräänlainen populistinen sosiaalidarwinismi, jonka näkemysten valossa ihmispopulaatioiden miehistä "parhaimmat geenit" on "alfa-uros"-tyyppisillä miehillä, jotka keskustelujen mukaan erottuvat joukosta jo ala-aste-ikäisinä. Nämä kuvataan synnynnäisiksi johtajatyypeiksi, joiden ympärillä naiset pyörivät. Keskusteluissa tyyppiesimerkki "huonot geenit" omaavasta miehestä on usein jo ala-asteelta asti koulukiusattu mies, joka ei koskaan saa naista.
Näitä näkemyksiä on tullut etenkin 60-luvulla ja 70-luvulla syntyneiltä suhteellisen koulutetuilta miehiltä.

Mielestäni näissä keskusteluissa tämä "parhaat geenit" omaava mies muistuttaa poikkeuksetta psykopaattia, tai narsistia ja "huonot geenit" omaava mies sellaista, joka jää, tai jättäytyy "hovin" ulkopuolelle ja joutuu siksi syrjityksi.

Mielestäni tällainen keskustelu osoittaa erinomaisesti, kuinka psykopaattien ja narsistien "taikaa" yritetään epätoivoisesti selitellä erilaisilla luonollisilla perusteilla, eikä heitä osata, tai psykologisista syistä pystytä, esim. uskalleta kritisoida heidän sosiaalisen valtansa vuoksi. Monille on kestämätön ajatus hyväksyä, että sellainen henkilö, joka menestyy sosiaalisesti, voisi olla jollain tavalla paha, tai viallinen ja tämä on toisaalta juuri se, mitä psykopaatit ja narsistit toivovatkin... se on se kuuluisa tervejärkisyyden naamio, mask of sanity. Psykopaatit ja narsistit ovat tavallaan parempia "normaaliudessa", kuin normaalit ja me ihmiset haluamme ylläpitää tätä heidän tervejärkisyyden naamiotaan heidän päällään hamaan loppuun asti... ehkä jopa siihen asti, kun huonommat yksilöt on karsittu kokonaan pois.
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23

Re: Onko psykopaateilla parhaat geenit?

ViestiKirjoittaja ritalin » 18.02.2018 01:40

trisse kirjoitti:Enpä tiedä kun sitä omaani en ole niin jaellut mutta tuntuu kuin tuo olisi ei-suosittujen miesten defensiivinen selitys omalle huonolle suosiolleen naisten keskuudessa. Totta että jollain aggressiivisella kookkaalla miehellä on saattanut olla lukiosta asti tyttökavereita. Mutta samoin on saattanut olla jollain nynnerömmällä kivalla älykköpojallakin eikä kukaan muista häntä ikinä näissä teorioissa.

Enpä kyllä tiedä yhtään naista saavaa, tai saanutta nynneröä älykköpoikaa. Tuntemani psykopaatti on tosin aina ollut varsin matemaattinen ja esittänyt jotain tietokoneneroa ja hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri, joten ehkä joku nainen voisi tällaista nynneröksi älykköpojaksikin luulla.
Hän on kuitenkin harrastanut lyhyitä seksisuhteita jo ylä-asteelta lähtien ja ryypiskellyt lähes tulkoon yhtä soittoa ylä-asteelta lähtien. Harrastuksina myös teinityttöjen nussinta, murrot ja näpistykset...

Minä olen ollut samaa mieltä tuosta miehestä sekä silloin, kun olen seurustellut, että silloin, kun en ole seurustellut, että kyseisellä miehellä käy aivan epätavallinen flaksi naisten kanssa. Hänen naismenestykseensä ei vaikuta mitenkään se, että saanko minä naisia, vai en.
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23

Re: Onko psykopaateilla parhaat geenit?

ViestiKirjoittaja ritalin » 18.02.2018 01:50

Hilppa kirjoitti:Näen niin sanotut psykopaattiominaisuudet ja niitä edustavat geenit eräänlaisena luonnonoikkuna, joka on säilynyt joidenkin yksilölle joissain tilanteissa edullisten piirteiden vuoksi ihmispopulaatiossa. Ns. psykopaattipiirteet ovat mitä ilmeisimmin joissain tilanteissa lisänneet ihmislajin kaikkivoipaisuutta eliökunnassa. Ensin pitäisi määritellä epämääräinen ilmaisu parhaat geenit. Yleensä paremmuus lajin menestymisen ja säilymisen kannalta määritellään fitness–termillä. Paras fitness on sellaisella yksilöllä, joka tuottaa eniten sopeutumiskykyisimpiä jälkeläisiä. Vahvimman ja älykkäämmän yksilön fitness ei suinkaan välttämättä ole populaation paras.

Mielestäni ihmislajin, tai kaikkien ihmisapinoiden menestyksen salaisuus on ollut poikkeuksellinen yhteistyökyky, pitkälle kehittynyt kommunikointi, työnjako ja älykkyys. Psykopaatti on tietyllä tavalla sellainen loisyksilö ihmislajin sisällä, että se on sopeutunut huiputtamaan muita lajin edustajia ja menestymään toisten kustannuksella. Psykopaatit, sosiopaatit ja narsistit lisääntyvät, tekevät jälkeläisiä muita ihmisiä helpommin ja enemmän. Heidän ehkä ydinalueensa on vastakkaisen sukupuolen huijaaminen, mikä tuottaa poikkeuksellisen edun etenkin miehille suhteessa toisiin miehiin. Aikaisemmin populaatiot ovat saattaneet jollain tavalla rajoittaa tällaisten yksilöiden toimintaa ja surmata niitä, mutta näin ei toimita tämän päivän yhteiskunnissa. Aikaisemmin asioihin on voinut vaikuttaa sellainenkin asia, että nämä eivät ole huolehtineet jälkeläisistään..
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23

Re: Onko psykopaateilla parhaat geenit?

ViestiKirjoittaja ritalin » 18.02.2018 01:55

Oma vastaus otsikon kysymykseen on, että psykopaateilla on super-geenit pillun saamiseen, jälkeläisten tekemiseen, sosiaalisen vallan saamiseen, hetkellisen hyödyn saamiseen ja rahan tekemiseen. Toisille ihmisille, yhteisölle ja yhteiskunnalle näistä ei kuitenkaan ole mitään muuta, kuin haittaa, poislukien tilanteet, joissa psykopaatti katsoo hyötyvänsä hyödyttämällä yhteisöä, tai yhteiskuntaa, mutta tällöinkin hyödytys tapahtuu vain lyhytnäköisesti ja pinnallisesti.
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23

Re: Onko psykopaateilla parhaat geenit?

ViestiKirjoittaja Hilppa » 19.02.2018 19:31

ritalin kirjoitti:- -
Mielestäni ihmislajin, tai kaikkien ihmisapinoiden menestyksen salaisuus on ollut poikkeuksellinen yhteistyökyky, pitkälle kehittynyt kommunikointi, työnjako ja älykkyys. Psykopaatti on tietyllä tavalla sellainen loisyksilö ihmislajin sisällä, että se on sopeutunut huiputtamaan muita lajin edustajia ja menestymään toisten kustannuksella. Psykopaatit, sosiopaatit ja narsistit lisääntyvät, tekevät jälkeläisiä muita ihmisiä helpommin ja enemmän. Heidän ehkä ydinalueensa on vastakkaisen sukupuolen huijaaminen, mikä tuottaa poikkeuksellisen edun etenkin miehille suhteessa toisiin miehiin. Aikaisemmin populaatiot ovat saattaneet jollain tavalla rajoittaa tällaisten yksilöiden toimintaa ja surmata niitä, mutta näin ei toimita tämän päivän yhteiskunnissa. Aikaisemmin asioihin on voinut vaikuttaa sellainenkin asia, että nämä eivät ole huolehtineet jälkeläisistään..

I) Varmasti sosiaaliset taidot, kommunikointi, työnjako ja älykkyys ovat olleet ihmislajin evoluutiossa eduksi. Mutta eihän psykopaatti välttämättä ole noissa kehittymätön.

II) Psykopaatit saattavat saada jälkeläisiä enemmän, mutta psykopatian osuus ihmispopulaatiosta on kuitenkin pysynyt lähes samana. Heitä on aina ollut ja tulee aina olemaan kutakuinkin sama osuus populaatiosta. Psykopatia ei vääjäämättä periydy jälkeläisille.

III) Mikäli jälkeläisten biologinen vanhempi jättänyt huolehtimatta niistä, on joku toinen huolehtinut jälkeläisistä tai näiden selviämismahdollisuudet (sekä mahdollisten psykopaattien osuus populaatiosta) ovat jääneet vähäisemmiksi. Vaikka psykopaattien lisääntyminen olisi ollut tehokkaampaa, ei jälkeläisten selviytyminen ole ollut välttämättä ihan samaa kuin keskivertoväestön.
Hilppa
 

Re: Onko psykopaateilla parhaat geenit?

ViestiKirjoittaja Hilppa » 19.02.2018 19:40

ritalin kirjoitti:Oma vastaus otsikon kysymykseen on, että psykopaateilla on super-geenit pillun saamiseen, jälkeläisten tekemiseen, sosiaalisen vallan saamiseen, hetkellisen hyödyn saamiseen ja rahan tekemiseen. Toisille ihmisille, yhteisölle ja yhteiskunnalle näistä ei kuitenkaan ole mitään muuta, kuin haittaa, poislukien tilanteet, joissa psykopaatti katsoo hyötyvänsä hyödyttämällä yhteisöä, tai yhteiskuntaa, mutta tällöinkin hyödytys tapahtuu vain lyhytnäköisesti ja pinnallisesti.

Mielestäni jätät ilman tarkastelua evolutiivisestikin kiintoisan yksityiskohdan. Psykopaatit ovat riskinottajia, täysin pelottomia ja uhkarohkeita. On mielestäni aika selvää, että sellainen ominaisuus ei voi olla hyvä ainakaan valtaosassa yksilöitä esiintyessään. Joskus riskinotto voi kannattaa, mutta toisinaan voi mennä metsään ja pahasti.
Hilppa
 

Re: Onko psykopaateilla parhaat geenit?

ViestiKirjoittaja logia » 25.02.2018 11:51

Onko mielestäsi pillun saaminen todiste hyvistä geeneistä? Entä naisella, joka saa paljon munaa?
logia
 
Viestit: 1686
Liittynyt: 20.02.2018 15:52

Re: Onko psykopaateilla parhaat geenit?

ViestiKirjoittaja ritalin » 26.02.2018 10:39

logia kirjoitti:Onko mielestäsi pillun saaminen todiste hyvistä geeneistä? Entä naisella, joka saa paljon munaa?


Nykyajan sosiaalidarwinistien mukaan geenien hyvyyttä voidaan mitata sellaisilla mittareilla, kuten rahan keräämiskyvyn mukaan, vallan keräämiskyvyn mukaan ja miehillä pillun saamisen mukaan ja naisilla miesten kiinnostuksen mukaan.

Minun mielestäni geenien paremmuutta ei voida mitata, koska paremmuus on subjektiivisesti määritettävä tekijä. Lajien sopeutuminen tapahtuu suhteessa luontoon, joka on objektiivinen määrittäjä ja geenien menestymiseen vaikuttaa paljon myös sattuma.
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23

Re: Onko psykopaateilla parhaat geenit?

ViestiKirjoittaja Mirri » 26.02.2018 14:37

ritalin kirjoitti:
logia kirjoitti:Onko mielestäsi pillun saaminen todiste hyvistä geeneistä? Entä naisella, joka saa paljon munaa?

Nykyajan sosiaalidarwinistien mukaan geenien hyvyyttä voidaan mitata sellaisilla mittareilla, kuten rahan keräämiskyvyn mukaan, vallan keräämiskyvyn mukaan ja miehillä pillun saamisen mukaan ja naisilla miesten kiinnostuksen mukaan.

Miehille suorasukaisesti pillua, naisille korrektisti kiinnostusta miehiltä...
Kiinnostavia ja puhuttelevia nuo sinun sanavalintasi. Sensuroit Logian mutkattomasta viestistä pois ajatuksen miehistä munan jatkeina: naiset eivät saa munaa vaan kiinnostusta (munan omistavalta) mieheltä. Sen sijaan naiset ovat sinulle yhtä kuin pillu ja sen saaminen.

Jäin miettimään halvennatko ilmaisuillasi enemmän miehiä vai naisia; minusta molemmat voisivat loukkaantua sanavalinnoistasi. Todellisuudessa nainen voi haluta nimenomaan munaa (sen omistajasta viis), ja mies voi olla kiinnostunut naisesta enemmän kuin tämän pillusta. Kiinnostus naista/miestä kohtaan on eri asia kuin pillun/munan saaminen tai tahtominen.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Onko psykopaateilla parhaat geenit?

ViestiKirjoittaja logia » 27.02.2018 01:06

Pillut ja pallit.
logia
 
Viestit: 1686
Liittynyt: 20.02.2018 15:52

Re: Onko psykopaateilla parhaat geenit?

ViestiKirjoittaja ritalin » 27.02.2018 10:08

Mirri kirjoitti:Miehille suorasukaisesti pillua, naisille korrektisti kiinnostusta miehiltä...
Kiinnostavia ja puhuttelevia nuo sinun sanavalintasi. Sensuroit Logian mutkattomasta viestistä pois ajatuksen miehistä munan jatkeina: naiset eivät saa munaa vaan kiinnostusta (munan omistavalta) mieheltä. Sen sijaan naiset ovat sinulle yhtä kuin pillu ja sen saaminen.

Jäin miettimään halvennatko ilmaisuillasi enemmän miehiä vai naisia; minusta molemmat voisivat loukkaantua sanavalinnoistasi. Todellisuudessa nainen voi haluta nimenomaan munaa (sen omistajasta viis), ja mies voi olla kiinnostunut naisesta enemmän kuin tämän pillusta. Kiinnostus naista/miestä kohtaan on eri asia kuin pillun/munan saaminen tai tahtominen.

En halvenna tässä ketään muuta, kuin sosiaalidarwinisteja ja nämä esittämäni kannat eivät ole minun kantojani, vaan sosiaalidarwinistien kantoja.
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron