Voiko lapsen erottaminen vanhemmastaan olla pahoinpitely?

Voiko lapsen erottaminen vanhemmastaan olla pahoinpitely?

ViestiKirjoittaja ritalin » 19.01.2018 16:36

Olen tässä miettinyt tämän vauvanhakkaajavoittaja-keissin pohjalta, että voidaanko sellaisessa tapauksessa syyttää lapsen pahoinpitelystä, että pieni lapsi on erotettu vanhemmastaan selvästi vahingoittamistarkoituksessa?

Kun pääsin lukemaan oikeudenkäyntipapereita ja viranomaisten papereita vauvanhakkaajavoittaja-keississä, niin niiden ja minun tiedossa olevien seikkojen pohjalta on selvää, että tässä tapauksessa kaksi pientä lasta erotettiin äidistään vahingoittamistarkoituksessa.
Keskeisin syy sille, miksi äiti on saanut tavata lapsia pitkällä aikavälillä vain valvotuissa olosuhteissa, on siinä, että lasten isä on väittänyt lastensuojelun työntekijöille, pelkäävänsä, että äiti tekee laajennetun itsemurhan ja surmaa itsensä ja lapsensa.
Ennen tätä isä oli kuitenkin kahteen otteeseen tekstiviestillä uhannut tappavansa lapsensa. Uhkaukset tapahtuivat kuukausien välillä toisistaan. Mitään näyttöä ei ole ollut sen puolesta, että olisi olemassa vaara, että äiti surmaa lapsensa.
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23

Re: Voiko lapsen erottaminen vanhemmastaan olla pahoinpitely

ViestiKirjoittaja Valkosiipi » 19.01.2018 19:31

Ei lapsia eroteta äidistä vahingoittamistarkoituksessa. Eikä pakkohuostaanottoa tehdä pelkkien isän väitteiden perusteella.
Valkosiipi
 
Viestit: 1387
Liittynyt: 30.06.2013 06:57

Re: Voiko lapsen erottaminen vanhemmastaan olla pahoinpitely

ViestiKirjoittaja ritalin » 19.01.2018 20:03

^Hohhoijakkaa, mitä näsäviisastelua ja defensoitumista. Lue se vauvanhakkaajavoittaja-kirjoitus... Siinä selitetään tilanne. Isä sai lasten päähuoltajuuden, koska molempien vanhempien terveydellinen tilanne oli huono ja, koska isä muutti asumaan vanhempiensa luokse, jossa sai niinkus tukea tilanteelleen, kun taas äiti asui yksin.

Sittemmin isä on valehtelemalla pitänyt yllä tilannetta, että äiti ei ole saanut nähdä lapsia muuten, kuin valvotuissa oloissa. Papereista selviää, että sossut ovat olleet sillä kannalla, että äiti saisi ottaa lapset luokseen ilman valvontaa, mutta tämä ei ole käynyt isälle.
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23

Re: Voiko lapsen erottaminen vanhemmastaan olla pahoinpitely

ViestiKirjoittaja Mirri » 19.01.2018 20:27

ritalin kirjoitti:Olen tässä miettinyt tämän vauvanhakkaajavoittaja-keissin pohjalta, että voidaanko sellaisessa tapauksessa syyttää lapsen pahoinpitelystä, että pieni lapsi on erotettu vanhemmastaan selvästi vahingoittamistarkoituksessa?

Valkosiipi vastasi kysymykseesi, muttei hänen vastauksensa tainnut olla mieleisesi.
Mahtaako täällä kukaan osata vastata esittämääsi kysymykseen 'oikein' ja tahtomallasi tavalla.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Voiko lapsen erottaminen vanhemmastaan olla pahoinpitely

ViestiKirjoittaja ritalin » 20.01.2018 06:46

^Valkosiipi ei vastannut kysymykseeni, vaan hän väitti, että kysymys on irrelevantti. Mirrin avautumista en nyt ymmärrä.
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23

Re: Voiko lapsen erottaminen vanhemmastaan olla pahoinpitely

ViestiKirjoittaja ritalin » 20.01.2018 06:54

Tästä tapauksesta oli oikeudenkäynti, jossa lasten isän vaatimus oli, että lasten äiti saisi jatkossakin tavata lapsia vain valvotuissa olosuhteissa. Isä hävisi oikeudessa ja äiti saa taas lapset luokseen. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, koska oli puolentoista vuoden jakso, että äiti sai nähdä lapsia vain valvotuissa olosuhteissa joka toinen viikko kahden tunnin ajan.
Tapukseen liittyy häiriötoimintaa lastensuojelun taholta ja lastensuojelu on selvästi ollut isän puolella. Kuitenkin lastensuojelu on esittänyt oman mielipiteensä, että lapset olisivat heidän mielestään voineet olla äidin luona, mutta kuitenkin käytännössä ovat toimineet isän mielipiteen mukaan.
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23

Re: Voiko lapsen erottaminen vanhemmastaan olla pahoinpitely

ViestiKirjoittaja Valkosiipi » 20.01.2018 11:20

Olet todennäköisesti muodostanut mielipiteesi asiasta, joten minun on turha sanoa mitään. Etenkin kun asia ei meille kuulu.

Sen sijaan otan kantaa kirjoitukseesi, joka on minusta asiaton. Aika törkeää levitellä toisten ihmisten asioita netissä. Sorruin tosin itsekin kommentoimalla "kanssarikolliseksi". Vai oletko jompi kumpi vanhemmista... Tästä aiheesta voin jatkaa.
Valkosiipi
 
Viestit: 1387
Liittynyt: 30.06.2013 06:57

Re: Voiko lapsen erottaminen vanhemmastaan olla pahoinpitely

ViestiKirjoittaja ritalin » 20.01.2018 12:30

^Täältä sinulle selviää, mistä tässä aloituksessa on kyse: viewtopic.php?f=9&t=20677&p=297261#p297261
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23

Re: Voiko lapsen erottaminen vanhemmastaan olla pahoinpitely

ViestiKirjoittaja Valkosiipi » 20.01.2018 13:14

En ole kiinnostunut lukemaan asiasta enempää. Kommentoin vain tuota ensimmäistä viestiä sillä tavalla kuin asian yhden viestin perusteella ymmärsin.
Valkosiipi
 
Viestit: 1387
Liittynyt: 30.06.2013 06:57

Re: Voiko lapsen erottaminen vanhemmastaan olla pahoinpitely

ViestiKirjoittaja ritalin » 20.01.2018 13:42

^Sinä et ole aihetta vielä muutoin kommentoinut, kuin epäillyt tarkoitusperiäni tietämättä kirjoitukseni taustoja. Linkissä annoin sinulle tämän aloituksen taustat, jotta sinun ei tarvitsisi epäillä.
Koska kieltäydyt lukemasta taustoista ja kieltäydyt vastaamasta tämän aloituksen kysymykseen, koen, että trollailet.

Edelleen kysymykseni on, että jos lapsi erotetaan vanhemmastaan vahingoittamistarkoituksessa, niin voiko olla, että kyseessä on lain mukaan pahoinpitely?

Valkosiiven näkemyksen mukaan tällaista lapsen erottamista vanhemmastaan ei voi tapahtua, koska viranomaisissa ei ole koskaan mitään vikaa.
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23

Re: Voiko lapsen erottaminen vanhemmastaan olla pahoinpitely

ViestiKirjoittaja Valkosiipi » 20.01.2018 14:00

Teet aika pitkällemeneviä tulkintoja... Se saa minut epäilemään että teet vääristyneitä tulkintoja muissakin yhteyksissä. Siinä yksi syy miksi en viitsi paneutua kirjoitteluusi. Trollailen tässä vaan. ;)
Viimeksi muokannut Valkosiipi päivämäärä 20.01.2018 14:10, muokattu yhteensä 1 kerran
Valkosiipi
 
Viestit: 1387
Liittynyt: 30.06.2013 06:57

Re: Voiko lapsen erottaminen vanhemmastaan olla pahoinpitely

ViestiKirjoittaja ritalin » 20.01.2018 14:08

^Käsittääkseni se olet kyllä ollut sinä, joka tässä on tehnyt pitkälle meneviä tulkintoja minun kirjoituksistani. Yritätköhän sinä nyt mahdollisesti hämätä minua ja saada minut luulemaan, että jotain mitä sinä olet tehnyt, olisikin minussa?

Roolinvaihto on splittingin bread and butter.
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23

Re: Voiko lapsen erottaminen vanhemmastaan olla pahoinpitely

ViestiKirjoittaja Valkosiipi » 20.01.2018 14:13

Lopetan tähän. Kivellä päähän ja karkuun.
Valkosiipi
 
Viestit: 1387
Liittynyt: 30.06.2013 06:57

Re: Voiko lapsen erottaminen vanhemmastaan olla pahoinpitely

ViestiKirjoittaja Tyy » 21.01.2018 05:29

Valkosiipi kirjoitti:Sen sijaan otan kantaa kirjoitukseesi, joka on minusta asiaton. Aika törkeää levitellä toisten ihmisten asioita netissä. Sorruin tosin itsekin kommentoimalla "kanssarikolliseksi". Vai oletko jompi kumpi vanhemmista... Tästä aiheesta voin jatkaa.


Ei tuo ole musta millään tavalla asiatonta.
Tyy
 
Viestit: 682
Liittynyt: 10.08.2016 15:21

Re: Voiko lapsen erottaminen vanhemmastaan olla pahoinpitely

ViestiKirjoittaja trisse » 21.01.2018 21:22

Valkosiipi kirjoitti:Olet todennäköisesti muodostanut mielipiteesi asiasta, joten minun on turha sanoa mitään. Etenkin kun asia ei meille kuulu.

Sen sijaan otan kantaa kirjoitukseesi, joka on minusta asiaton. Aika törkeää levitellä toisten ihmisten asioita netissä. Sorruin tosin itsekin kommentoimalla "kanssarikolliseksi". Vai oletko jompi kumpi vanhemmista... Tästä aiheesta voin jatkaa.
Miten niin? Eihan ihmisten henkilollisyyksista ole mitaan tietoa. Varsinkin paivakirjapuolella levitellaan tietoa ihmisista joiden henkilollisyya olisi monesti selvitettavissa. Vastauksesi on outo ja tuntuu vain heijastavan henkilokohtaista antipatiaa.
trisse
 

Re: Voiko lapsen erottaminen vanhemmastaan olla pahoinpitely

ViestiKirjoittaja Valkosiipi » 22.01.2018 00:34

trisse kirjoitti:
Valkosiipi kirjoitti:Olet todennäköisesti muodostanut mielipiteesi asiasta, joten minun on turha sanoa mitään. Etenkin kun asia ei meille kuulu.

Sen sijaan otan kantaa kirjoitukseesi, joka on minusta asiaton. Aika törkeää levitellä toisten ihmisten asioita netissä. Sorruin tosin itsekin kommentoimalla "kanssarikolliseksi". Vai oletko jompi kumpi vanhemmista... Tästä aiheesta voin jatkaa.
Miten niin? Eihan ihmisten henkilollisyyksista ole mitaan tietoa. Varsinkin paivakirjapuolella levitellaan tietoa ihmisista joiden henkilollisyya olisi monesti selvitettavissa. Vastauksesi on outo ja tuntuu vain heijastavan henkilokohtaista antipatiaa.

Vedin sanavalinnoilla överit: "asiaton", "törkeää", "kanssarikollinen". Mielipiteen olisi voinut laimeamminkin ilmaista. Olet Trisse oikeassa siinä, että vastaukseni heijasti tekstiä ja asian käsittelytapaa kohtaan tuntemaani antipatiaa.
Valkosiipi
 
Viestit: 1387
Liittynyt: 30.06.2013 06:57


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa