Kirjoittaja ritalin » 27.12.2017 03:06
1: Mindhunter on kiistatta vuoden 2017 parhaita sarjoja ja vähintään paras täysin uusi sarja. Kymmenen jakson aikana koukutuin siihen niin, että katsoin sen heti uudelleen. Kiehtovien hahmojen ja järjettömän yksityiskohtaisesti toteutetun ajankuvan lisäksi Mindhunter on piinaavan ajankohtainen. Viime aikaisen #metoo-häirintäkampanjan keskellä se antaa yhden vastauksen piinaavaan kysymykseen:
Mikä saa jotkut miehet vihaamaan ja tappamaan naisia?
2: Mindhunter kertoo suuresta paradigman muutoksesta, joka tapahtui rikospsykologian ja kriminologian historiassa. Syntyykö ihminen rikolliseksi vai tuleeko hän sellaiseksi? Onko rikollisuus peräisin yksilöstä vai yhteiskunnasta?
Aiemmin vastaus oli selvästi ensimmäinen – rikolliset ovat jo syntymässään helvetin lieskoihin tuomittuja ja esivallan tehtävä sulkea heidät häkkiin vahingoittamasta muita.
Sarjan aikana kuljetaan kohti jälkimmäistä tulkintaa: että lapsuuden ja nuoruuden kokemukset muovaavat ihmisiä toisinaan väärään suuntaan.
Jos näin on, rikollisia ei enää pulpahtelekaan täysin satunnaisesti esiin kuin sieniä sateella. Pikemminkin heidät voisi löytää ehkä jo ennen kuin mitään rikosta on tehty.
3: Holden viljelee ”äijäpuhetta” Ed Kemperin kanssa. Kemperin tarina paljastuu lähes kliseeksi: poliisisarjoja fanittanut Kemper veljeili tuttujen kyttien kanssa ja antautui lopulta poliisille, koska ei jaksanut enää pitää kulissia yllä. Kun Holden tiedustelee Kemperiltä, miksi hän tappoi opiskelijanaiset, Kemper vastaa, ettei nuorisovankilavuosiensa vuoksi koskaan ”saanut naisia”, joten hän ”joutui tappamaan”.
Katsojille alkaa valjeta ikävä totuus: Holdenilla ja Ed Kemperillä on paljon enemmän yhteistä kuin Holden myöntääkään. Hän kokee vetoa ja samankaltaisuutta näiden murhaajamiesten kanssa, koska on itsekin eräänlainen peräkammarinpoika.
Julman äitinsä henkisesti kiduttama Kemper siirtää saman trauman fyysisenä väkivaltana viattomien naisuhrien niskaan. Kemperin vinksahtanut teoria naisista, naisten oveluudesta ja halusta nöyryyttää miehiä puree Holdeniin.
On vaikuttavaa huomata, miten se, millaiseksi Holden paljastuu sarjan edetessä, on olemassa jo ensimmäisissä jaksoissa. Siksi Mindhunter kestää uudelleenkatselun, oikeastaan se vaatii sitä.
4: Mindhunterin opetus on tämä: sarjamurhaajien pahuus on tietyissä tilanteissa tarttuvaa. Loppua kohden katsoja alkaa epäillä vahvasti, että aluksi sankariksi pedattu Holden onkin itse asiassa psykopaatti, samasta puusta kuin haastateltavansa.
Toki pahuus on monitasoista: naisten kengistä nautintoa saava sarjamurhaaja Jerry Brudos (Happy Anderson) ja kahdeksan sairaanhoitajaopiskelijaa tappanut riivattu Richard Speck (Jack Erdie) ovat aivan eri laidoilta. Surkea raiskaaja Monte Rissell (Sam Strike) valittaa, miten ”kukaan maailmassa ei halunnut minua”.
5: Ei sille mitään voi: nämä omien tekojaan seksuaalisesta kanssakäymisestä kieltäytyneille naisille ulkoistavat miehet ovat liiankin tuttuja. Sarjan miehissä on paljon samaa kuin niissä, jotka ilmestyvät internetin syövereistä huorittelemaan kommenttipalstalle ja sometileille. Miehissä, jotka lähettelevät raiskaus- ja tappouhkauksia mailiin.
He ovat kokeneet vääryyksiä ja siksi heillä on oikeutus. He ovat altright ja gamergate.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Näistä tähän nostamistani pätkistä voi havaita tämän atikkelin ydinsanoman. Tämä naikkonen vetää yhtäsuuruusmerkit seksiä saamattomien sinkkumiesten, sarjamurhaajien, raiskaajien ja altrightin ja gamergaten välille. Kaiken lisäksi hän vihjaa, että tällaiset henkilöt pitäisi laittaa häkkiin jo ennen, kuin mitään rikosta on edes tapahtunut.
En tiedä, antaako sarja vähän väärän kuvan asioista, vai mikä tässä on taustalla, mutta voidaan sanoa, että melkoista mustavalkoistamista tällainen niputtaminen on.
Mitä itse sarjamurhaajiin tulee, niin en tiedä, onko yksikään sarjamurhaaja todellisuudessa tappanut uhrejaan siksi, että ei olisi saanut naista, tai seksiä. Yleensähän sarjamurhaajilla ei ole ollut tällaisia puutteita. Ennemminkin syyt löytyvät siitä, mitä tuo teksti myös sivusi, kun Ed Kemper kosti äitinsä häntä kohtaan harjoittaman väkivallan satunnaisiin uhreihin... Olen näihin sarjamurhaajiin aika paljon perehtynyt ja muistaakseni Kemper antautui sen jälkeen, kun oli tappanut äitinsä, koska hän koki että syyltä tappaa oli mennyt pohja pois...
Eli siis sarjamurhaajan toiminta perustuu tähän splitting-identifikaatio aggressoriin- systeemiin, eikä niinkään aikuisuudessa koettuun vähälle jäämiseen.
Noista toimittajan mainitsemista nimistä ainakin Monte Rissellillä oli tyttöystäviä, mutta hän alkoi tappamaan satunnaisia naisia 17-vuotiaana, tyttöystävän jätettyä hänet. Richard Speckillä oli muistaakseni lapsiakin, mutta hän pahoinpiteli molempia vaimojaan pitkän aikaa ja menetti heidät sitten. Speck murtautui kännispäissään sairaanhoitajaopiskelijoiden asuntolaan ja tappoi sieltä kaikki, paitsi yhden.
Tosielämässä raiskaajilla ja seksuaalimurhaajilla yleensä on naisia, tai raiskaajilla nyt on aina... Feministeille tämä on kuitenkin täysin mahdoton pala nieltäväksi, koska heidän mielestään naisissa ei ole mitään vikaa, eivätkä naiset voi siksi ajautua suhteeseen, tai seksiin esim. raiskaajan kanssa. Näin ollen feministien päässä pahuus löytyy naista saamattomista miehistä. Feministit siirtävät splittingillä pahuuden naista saamattomiin miehiin. Naista saamattomat miehet ovat helppo kohde samaan tapaan, kuin potilaat ovat helppo kohde sarjamurhaajahoitajalle.
Lienee vain ajan kysymys, koska Jutta Sarhimaa alkaa surmaamaan pillua saamattomia miehiä, tai kadulla vastaantulevia miehiä, jotka hänen mielestään näyttävät pillua saamattomilta miehiltä.
Kun katsotaan sekä sarjamurhaajamiesten vaimoja, että psykopaattimiesten, tai narsistimiesten vaimoja, niin yleinen piirre näillä on, että ei haluta nähdä omassa miehessä mitään pahaa, eikä haluta uskoa miehestä mitään pahaa. Usein vielä 10 vuotta sen jälkeen, kun sarjamurhaaja on pidätetty, vaimo uskoo miehen syyttömyyteen... Naiset rakastuvat siihen näkemäänsä ja muodostamaan hyvään kuvaan tällaisesta miehestä ja usein tämä kuva on se, mikä altistaa esim. pitkään jatkuvalle parisuhdeväkivallalle ja hyväksikäytölle.
Nyt tässä modernissa feminismissä, jossa keskitetään vihaa pillua saamattomia miehiä kohtaan, tavallaan tarjotaan näille väkivaltaisessa suhteessa oleville naisille tällainen tie ulkoistaa se oman miehen pahuus pillua saamattomiin miehiin. Ja kas kas, sitten ollaankin siinä samassa tilanteessa, kuin Ed Kemper. Samoin, kuin Kemper kosti äitinsä harjoittaman pahoinpitelyn satunnaisiin uhreihin, samaan tapaan tässä modernissa feministisessä kulttuurissa jopa yllytetään naisia kostamaan omien miesystävien heitä kohtaan tekemät ikävät asiat, pillua saamattomiin miehiin.
Tähän kulttuuriin liittyy myös sellainen yleisnarsistinen asenne, että tavallaan kannustetaan sellaiseen ylpeyteen siitä, että ollaan jonkun väkivaltaisen miehen, tai raiskaajan kanssa suhteessa. Eli ollaan avoimesti narsistisia siitä, että ollaan väkivaltaisen miehen kanssa suhteessa, eikä hyväksytä siinä miehessä mitään pahaa ja sitten kostetaan miehen tekemiset satunnaisiin, helppoihin uhreihin.
edit. Ei ole muokattu yhtään kertaa, vaan painoin väärää nappia.
Viimeksi muokannut
ritalin päivämäärä 30.12.2017 07:40, muokattu yhteensä 3 kertaa