(KUVA: Liisa Valonen)
Maria Mustranta
”Käytän ruumiistani sujuvasti sanaa läski. Minulle se ei tarkoita muuta kuin sitä, että
on enemmän rasvakerrosta ihon alla kuin
joillain muilla.
Aloitin 18-vuotiaana laihdutuskuurit, joita jatkui vuoteen 2008. Silloin löysin amerikkalaiset läskiaktivistiblogit, joista avautui toisenlainen ajattelu. Oivalsin, että voin olla tyytyväinen itseeni ja huolehtia hyvinvoinnistani ilman itseni nälkiinnyttämistä ja rankaisemista. Olin siinä vaiheessa kyllästynyt jatkuvaan huonoon omaantuntoon siitä, mitä syön. Siihen menee valtavasti aikaa ja energiaa. Itsensä kurittaminen saa myös mielen ja kehon irtaantumaan toisistaan, kun ruumis on vain väline eikä tunnu osalta omaa kokonaista itseä.
Läskiaktivismi on myös feminististä aktivismia. Feminismin keskiössä on ruumiillisen koskemattomuuden ajatus. Kehoni ei kuulu kenellekään muulle eivätkä muiden kehot minulle. Siksi muiden ruumiita ei pidä kommentoida.
Kehopositiivisuudessa toitotetaan sitä, että pitää rakastaa itseään. Minulle se ei ole tavoite. Kunhan en aktiivisesti vihaa kehoani. Olen aika lailla päässyt neutraaliin suhtautumiseen ruumiiseeni. Kun treenaan, saatan yllättää myönteisesti itseni sillä, millaisiin suorituksiin kehoni pystyy.”
https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005472205.html