B-ryhmän persoonallisuushäiriöiden luokittelua ja yleispiirt

B-ryhmän persoonallisuushäiriöiden luokittelua ja yleispiirt

ViestiKirjoittaja ritalin » 21.09.2017 15:52

B-ryhmän persoonallisuushäiriöiden luokittelua ja yleispiirteitä

by Saviola » Wed Aug 30, 2017 11:40 pm
Ajattelin tehdä selvennykseksi aloituksen näistä eri "narsisti"-tyypeistä ja niiden yleispiirteistä. Kirjoituksen pohjaan omiin tietoihini ja toivon kirjoittajilta omia näkemyksiä ja mielipiteitä.
Paljon puhutaan päällekkäishäiriöistä, eli sellaisesta, että samalla henkilöllä voi olla kaksi, tai useampi persoonallisuushäiriö. Tällainen johtuu siitä, että henkilö voi täyttää useamman persoonallisuushäiriön piirteet pintapuolisesti. Minä kuitenkin katson, että on olemassa aina joku yksi tietty "pohjahäiriö", jossa voi sitten olla sävyttyneisyyttä johonkin suuntaan. Tässä tekemässäni luokituksessa olenkin siten poislukenut "päällekkäisyydet".

Narsistinen persoonallisuushäiriö
Esiintyvyys Suomen kokonaisväestöstä noin 3%, miehillä 4% ja naisilla 2%.
Yleisiä piiteitä ovat hovin kerääminen ympärille ja pyrkimys sosiaalisen vallan saamiseen, mikä käytännössä tarkoittaa esimiestehtäviin ja erilaisiin luottamustehtäviin pyrkimistä, sekä sellaisiin ammatteihin pyrkimistä, joissa voidaan käyttää valtaa toisia ihmisiä kohtaan.
Variaatiota on voimakkaammin oireilevista(grandiose&somatic) heikommin oireileviin(covert).
Keskeinen patologinen toimintamalli on toisten ihmisten manipuloiminen heijastamaan itsestä epätodellisella tavalla positiivisesti värittynyttä minäkuvaa. Esim. salibandyjoukkueessa narsistia, jonka pelitaidot eivät välttämättä ole keskivertoa paremmat, voidaan arvostaa suurena joukkuepelaajana ja uhrautujana, vaikka tällaista joukkuepelaamista ja uhrautumista ei oltaisi kyseiseltä henkilöltä koskaan nähty.
Vastaavasti narsisti valitsee itselleen vastakohdan, eli ns. uhrin, jolle narsisti heijastaa tästä henkilöstä epätodellisella tavalla negatiivisesti värittynyttä minäkuvaa ja myös manipuloi toiset ihmiset heijastamaan tällä henkilölle tästä henkilöstä epätodellisella tavalla negatiivisesti värittynyttä minäkuvaa.
Sukupuolisesti narsistit jakautuvat perhekeskeisiin, jotka sitoutuvat parisuhteeseen alle 25-vuotiaana ja pelimiestyyppiin, joka ei sitoudu koskaan ja pettää kaikkia kaikkien kanssa.
Narsistin puoliso ei välttämättä aina ajaudu varsinaisen tällaisen uhrin rooliin, vaan voi olla myös osa tätä yleisöä, jota narsisti manipuloi. Jos puoliso ajautuu uhrin rooliin, seurauksena on järjestelmällistä tunteensiirtoa, syyllistämistä, sättimistä ja asioiden vääristämistä kumppanin kannalta negatiivisesti.

Sosiopaattinen persoonallisuushäiriö, eli epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö ilman psykopatiaa
Esiintyvyys Suomen kokonaisväestöstä noin 3%, miehillä 4%, naisilla 2%.
Yleisiä piirteitä ovat toisten ihmisten hyväksikäyttäminen, huijaaminen ja huiputtaminen, piittaamattomuus toisten tunteista ja turvallisuudesta, sekä patologinen valehtelu, mikä tässä kohtaa tarkoittaa sellaista, että jopa yli puolet henkilön kerronnasta on valehtelua. Tyypillistä on rikollisuus ja jopa 75% näistä täyttää alkoholistin kriteerit ja jopa 50% käyttää huumeita, tai väärinkäyttää lääkkeitä jossain vaiheessa elämäänsä.
Persoonallisuuteen liittyy myös korkea henkirikosalttius ja tyypillisiä ovat pikaistuksissa, yleensä alkoholin vaikutuksen alaisena tehdyt tapot. Kyseessä on kaikkein henkirikosalttein yksittäinen persoonallisuustyyppi.
Variaatiota on sosioekonomisella akselilla huumejengiläistyypeistä aina korkeasti koulutettuihin menestyjiin ja häiriön ilmenemisen suhteen avoimesti sosiopaattisista, näkyvästi oireilevista aina todellisen luonteensa hyvin kulissin taakse peittäviin "kulissipersoonallisuuksiin". Kulissipersoonallisuustyyppi on tehnyt koko elämästään pelkkää kulissia ja isoa kusetusta. Kyse voi olla vaikkapa päiväkodin tädistä, joka on kaikessa hiljaisuudessa pettänyt aviomiestään neljänsadan rikostaustaa ja huumetaustaa omaavan miehen kanssa, tai sitten kyse voi olla sarjamurhaajasta, kuten Robert Hansen, joka oli päällepäin kunnollinen perheenisä ja leipomoyrittäjä, mutta kuljetti harrastuksenaan useiden vuosien ajan prostituoituja lentokoneella Alaskan vuoristoon, jossa metsästi näitä Winchester .223 patruunaa käyttävällä Ruger kiväärillä(sama ase, kuin Breivikillä).
Sukupuolisesti tyypillistä on, että nämä ovat ainakin kerran elämässään parisuhteessa, mutta näiden parisuhteita leimaa, että suhteet eivät kestä.

Psykopaattinen persoonallisuushäiriö
Esiintyvyys Suomen kokonaisväestöstä noin 1%, miehillä 1,5%, naisilla 0,5%.
Psykopaattinen persoonallisuushäiriö on vähän, kuin narsistisen persoonallisuushäiriön äärimuoto, jossa on mukana sosiopaattisia piirteitä. Toisaalta psykopatia eroaa sosiopatiasta ja narsistisesta persoonallisuushäiriöstä sikäli, että toisin, kuin edellämainitut, psykopatia on synnynnäinen neurologinen oireyhtymä.
Yleisiä piirteitä ovat hovin kerääminen ympärille, toisten ihmisten järjestelmällinen monitahoinen hyväksikäyttö ja tietynlainen pyrkyryys, eli oman aseman parantaminen, luomalla hyvät suhteet valtaa pitäviin, kuten omiin esimiehiin, tai koulun rehtoriin. Tyypillistä on seksuaalinen holtittomuus, valikoimaton sukupuoliyhteys, minkä vuoksi henkilö kerää satoja sukupuolipartnereita elämänsä aikana, sekä päihteiden ongelmakäyttö ja monitahoinen rikollisuus.
Psykopaatti on grandioosi narsisti, jonka kanssa ei olla eri mieltä, tai häntä peesaavat käskyläiset lyövät eri mieltä olevan maanrakoon ja hän kantaa hänen kanssaan eri mieltä olevia kohtaan ikuista kaunaa ja kostoa. Psykopaatti myös kerskailee sillä, kuinka hän kohtelee toisia ihmisiä huonosti. Oikeassa seurassa hän voi kerskailla jopa asioilla, kuten teinitytön raiskaamisella ja hän odottaa toisilta ihailua näistä kertoessaan.
Häiriökäyttäytymisestään huolimatta Suomessa 80-luvulla ja 90-luvulla syntyneistä psykopaateista 75% hankkii itselleen yliopisto/korkeakoulututkinnon.
Sukupuolisesti tyypillistä ovat lukuisat lyhyet suhteet ja seksisuhteet, mutta useimmat psykopaatit sitoutuvat jossain vaiheessa parisuhteeseen näennäisesti. Parisuhde on kuitenkin kulissi ja kumppania petetään mennen tullen. Parisuhdekumppani valikoituu psykopaatille hyötyä tuottavien seikkojen mukaan, kuten kumppanin vanhempien varallisuuden mukaan.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tässä on kolmas narsistien uhrien tuki- foorumille tekemäni aloitus, joka poistettiin sopimattomana. Kyse oli sivuston ylläpidon mukaan "väärän tiedon levittämisestä". Löysin tämän viestin Bing-hakukoneen välimuistista.
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23

Re: B-ryhmän persoonallisuushäiriöiden luokittelua ja yleisp

ViestiKirjoittaja Mirri » 21.09.2017 19:11

Käsittääkseni ihan hyvällä syyllä voidaan puhua väärän tiedon levittämisestä. Tai ainakin virheellisestä ja epätarkasta 'tiedosta'. Esimerkiksi: et mainitse mitään tautiluokitusta, josta mainitsemasi 'persoonallisuushäiriöt' psykopaattinen ja sosiopaattinen mukaanlukien löytyvät.
Metsään taidat mennä siinäkin, että vedät yhtäläisyysmerkit antisosiaalisen persoonallisuushäiriön ja ns. sosiopatian välille. Lisäksi sinulta puuttuvat kaikki mahdolliset ja mahdottomat lähdetiedot; ovatko mainitsemasi prosentit otettu sinun päästäsi vai mistä...

Edelleen mielestäni on erittäin ymmärrettävää, ettei Narsistien uhrien tuki ry kaipaa sinua 'tiedon' jakajaksi keskustelufoorumilleen. Tuntuvat näkemykseni sinusta vittuilulta tai ei.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: B-ryhmän persoonallisuushäiriöiden luokittelua ja yleisp

ViestiKirjoittaja ritalin » 21.09.2017 22:31

Aloitushan kuvaa omia käsityksiäni, kuten heti kirjoituksen alkuun ilmoitan ja toivon siinä muilta näkemyksiä, eli kannustan korjaamaan, jos olen väärässä.

Korjaavia kommentteja minulle ei tullut muita, kuin se yksi, joka väitti, että narsismi ja psykopatia ovat sama asia.

Tosiasiallisesti ylläpidon olisi pitänyt puuttua kirjoitteluuni vastaamalla tähän aloitukseen, että se on sopimaton ja kertomalla, millä tavalla se on sopimaton. Kyseisen palstan kirjoitettuja sääntöjähän tuo kirjoitus ei millään tavalla rikkonut.
Nyt kävi niin, että kun kysyin ylläpidolta, miksi nämä aloitukset poistettiin, niin en saanut mitään vastausta, vaan nimimerkkini asetettiin pysyvästi käyttökieltoon.

Oli miten oli, niin mikään ei poista sitä tosiasiaa, että ylläpito heitti minua projektiivisella identifikaatiolla, eli heijasti minuun sen kokemuksen, mikä tällä moderaattorilla oli lapsena omasta vanhemmastaan, isästä, tai äidistä. Projektiivisessa identifikaatiossa vääristellään toisen henkilön tekemisiä, tai sanomisia siten, että saadaan mielivaltainen syytteleminen näyttämään oikeutetulta. Syyttelemistä voidaan vahvistaa, käyttämällä toisia ihmisiä, ja/tai instituutioita syytöksen todenmukaisuuden tukemiseksi. Myös väkivaltaa voidaan käyttää syytösten jatkeena. Tässä kohtaa moderointitoimet tapahtuivat projektiivisen identifikaation jatkeina/osana.

Minä en häiriköinyt palstalla, enkä muutenkaan toiminut palstan kirjoitettujen sääntöjen vastaisesti, joten moderaattorin minuun kohdistamat toimet olivat vähintäänkin omituisia.

Psykiatrisessa tautiluokituksessa on erikseen narsistinen persoonallisuushäiriö ja epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö jaetaan sosiopaattiseen ja psykopaattiseen muotoon.
Lauerma on sanonut, että epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö ilman psykopatiaa on sosiopatia.
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23

Re: B-ryhmän persoonallisuushäiriöiden luokittelua ja yleisp

ViestiKirjoittaja Mirri » 21.09.2017 23:11

Onko Lauerma sanonut myös, että toisin kuin sosiopatia psykopatia on synnynnäinen neurologinen oireyhtymä?
Viittaat tunnetun oikeuspsykiatrian erikoislääkärin sanomisiin, mutta lähdetiedot viesteistäsi pysyvät poissa. Mistään ei tiedetä, oletko tulkinnut oikein/väärin, tai peräti vääristellyt esimerkiksi psykiatri Hannu Lauerman viestejä.

Hieno homma, että kannustat korjaamaan, jos olet väärässä. Mutta tarvittaisiin näkyviin sinun käyttämiäsi lähdetietoja, jotta päästäisiin tutkimaan sinun oikeassa/väärässä olemistasi. Edes Lauerman sanomisiin vedotessasi et vaivautunut kertomaan, missä hän tarkalleen ottaen on sanonut ja mitä. Toinen toistaan pitempiä sepustuksiasi lukiessamme olemme täysin sinun oikeiden/väärien tulkintojesi varassa, koska sinä et pidä tarpeellisena kertoa 'opetuksesi' sisällön lähteistä yhtään mitään.

Miksi Narsistien uhrien tuki ry:n keskustelufoorumilla pitäisi hyväksyä sinun jakamasi 'tieto', jos et anna lukijoille minkäänlaista mahdollisuutta kirjoitustesi kriittiseen ja tutkivaan lukemiseen? Päinvastoin sinähän loukkaannut ja otat itseesi, jos lukija rohkenee kysellä lähteitä - kirjoitustesi kriittisestä arvioinnista puhumattakaan.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: B-ryhmän persoonallisuushäiriöiden luokittelua ja yleisp

ViestiKirjoittaja ritalin » 21.09.2017 23:18

Heh! :D En viitannut Lauermaan tuolla foorumilla. Tämä täällä mainitsemani Lauerman kommentti oli Lauermalta varsin selkeä, eikä mitenkään tulkinnanvarainen. Se sanoi sen jossain youtube-videossa, minkä katsoin kuukausi-pari sitten. Voin sen etsiä, jos sille tulee isompi tarve.

En suinkaan loukkaannu, jos kysytään lähteitä. Kukaan ei tuolla kysynyt lähteitä, eikä antanut mahdollisuutta sellaisia lähettää.
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23

Re: B-ryhmän persoonallisuushäiriöiden luokittelua ja yleisp

ViestiKirjoittaja ritalin » 22.09.2017 14:58

Narsistien uhrien tuki ry esittelee itse omilla sivuillaan videoita ja muuta "narsismia" koskevaa materiaalia, jota ovat tuottaneet virallista asiantuntemusta omaamattomat tahot. Omituista siis, että he eivät anna uhrikokemuksia omaavien, aiheesta lukeneiden henkilöiden, kirjoittaa keskustelupalstalleen omia näkemyksiään. Melko ristiriitaista.
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron