Sievä Sigismund kirjoitti:Ristiriitainen vuodatus. Ensin iloitaan, että syntyvyyden aleneminen on hyvä juttu maapallon kestävyyden kannalta, mutta myöhemmin harmitellaan, että ruotsalaiset voittavat maaottelun väkiluvussa, heitä on jo yli 10 miljoonaa.
Naisen logiikkaa.
m-vaiva kirjoitti:Auttaisi paljon, jos ns. peräkammaripojille tuotaisiin maahanmuuttajanaisia. Esim. somalinaiset ovat kovia synnyttäjiä.
Pääkirjoitus | Kolumni
Ydinperheen ylivallan murenemisesta on seurannut paljon hyvää – Enää ei tarvitse kuiskutella susipareista, avioeroista ja adoptiosta
Nyt on paljon enemmän vaihtoehtoja, miten perheen voi rakentaa. Jos sitä oikeaa ei löydy, lapsen voi hankkia myös yksin.
Anu Kantola
Julkaistu: 12.9. 2:00 , Päivitetty: 12.9. 6:57
KUN huonot uutiset jylläävät, välillä on hyvä miettiä myös sitä, mikä maailmassa on mennyt parempaan suuntaan. Otetaan nyt esimerkiksi perhe-elämä.
Yleensähän on tapana päivitellä perheiden ahdinkoa, mutta perhe-elämässä on tapahtunut myös paljon asioita, joista voi olla iloinen. Yksi sellainen asia on ydinperheen murentuminen.
TOISEN MAAILMANSODAN jälkeen ihmisiä kannustettiin muodostamaan ydinperheitä ja synnyttämään uusia kansalaisia neuvolatätien ohjauksessa. Tästä seurasi suuria lapsimääriä mutta myös paljon surua ja tuskaa monille aikuisille ja lapsille.
Pitkään oli tavallista puhua matalalla äänellä susipareista ja au-lapsista, jotka olivat syntyneet pelottavan kuuloisesti avioliiton ulkopuolella. Avioero oli maailmanloppu. Yksinhuoltajia sääliteltiin, äitipuolia pelättiin. Naimattomat olivat vanhojapiikoja ja -poikia. Adoptiosta kuiskailtiin – adoptoitu saattoi olla kylällä viimeinen, jolle selvisi, etteivät hänen vanhempansa olleet hänen biologisia vanhempiaan. Homoista ei edes puhuttu, puhumattakaan muista sukupuoli-identiteeteistä.
KAIKKI tämä moraalinen paatos on viime vuosikymmeninä murentunut hienolla tavalla. Perheitä tutkinut skottisosiologi Mary Holmes listaa kirjassaan Sociology for Optimists, mitä hyvää ydinperheen ylivallan murentumisesta on seurannut.
Nyt on paljon enemmän vaihtoehtoja, miten perheen voi rakentaa. Jos sitä oikeaa ei löydy, lapsen voi hankkia myös yksin. Naimisiin ei tarvitse mennä, vaan ensin voi kokeilla asumista yhdessä. Jos avioliitto ei suju, avioero on mahdollinen vaihtoehto – totta kai usein vaikea, mutta niin on myös roikkuminen suhteessa. Ja eron jälkeen voi myös perustaa uusperheen.
Yksin asuminenkaan ei tarkoita, että elämä olisi yksinäistä: monilla on perhettä ja ystäviä. Myös parisuhde voi olla oman osoitteen ulkopuolella. On niitäkin, jotka pitävät yksin asumisesta tai eivät halua lapsia. Lapsia ei tarvitse tehdä sen enempää kuin haluaa, mikä on hyvä maapallon kantokyvyn kannalta.
Mikä tässä kaikessa sitten tökkii? Ehkä yksi syy siihen, että perhe-elämän muutokset eivät miellytä, on valtasuhteiden muutoksessa. Ennen ydinperheen kannattajilla oli tukeva moraalinen ote vapaista naisista ja miehistä, yksin asuvista, yksinhuoltajista, eronneista, homoista, lesboista, adoptioperheistä tai sijaisvanhemmista ja heidän lapsistaan.
Erityisesti naiset joutuivat elämään herran nuhteessa. Aiemmin piti löytää heti kerralla se yksi ja ainoa oikea, ja lasten synnyttäminen oli elämäntehtävä. Naiset ja heidän kanssaan myös lapset sinnittelivät vaikeissa avioliitoissa, koska naisilla ei ollut omaa ammattia eikä varallisuutta. Työelämässä oli vaikea edetä, eikä ravintolaan niin vain lähdetty tyttöporukalla.
Nyt naisilla on enemmän varaa valita, miten elämäänsä elää. Samalla 35-vuotiaista naisista neljännes on lapsettomia. Helsingissä runsaat 40 prosenttia lapsista syntyy avioliiton ulkopuolelle, ja noin viidennes lapsista syntyy yksinhuoltajien perheisiin. Helsingissä naisista selvä vähemmistö synnyttää lapsen avioliitossa. Lapsia syntyy entistä vähemmän, koska naisilla on paljon muutakin tekemistä, ja monella on vaikeuksia löytää kumppania.
SYNTYVYYDEN lasku herättää niin suurta huolta, että jopa sosiaalidemokraatit ovat vihdoin keksineet, mitä käyttöä heillä voisi olla kolmekymppisille naisille.
Mutta naisten motivointi synnytyksiin ei välttämättä onnistu yhtä hyvin kuin maailmansodan jälkimainingeissa. Sen sijaan yksi ratkaisu alenevaan lapsimäärään olisi maahanmuutto, joka toisi uusia veronmaksajia ja myös kenties pareja naisille. Mutta politiikan johtotähtenä tuntuu olevan, että nuoret miehet ja lapsiperheet, jotka haluaisivat jäädä hinnalla millä hyvänsä, on ehdottomasti heitettävä heti ulos.
IKÄVÄ KYLLÄ tämä toilailu taitaa päättyä kirvelevään maaottelutappioon: ruotsalaisia on jo 10 miljoonaa, ja luku kasvaa vauhdilla. Ruotsissa ulkomailla syntyneitä on lähes viidennes ruotsalaisista, Suomessa ulkomailla syntyneitä on runsaat kuusi prosenttia kansalaisista. Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa väestö vähenee laajoilla alueilla.
Älkää käsittäkö väärin: supisuomalainen ydinperhe on varmasti monelle ihana asia ja paras mahdollinen ratkaisu. Mutta ehkä voisimme olla iloisia siitä, että moni muukin malli toimii, ja tukea erilaisia tapoja elää ja hankkia lapsia. Samalla tänne voisi houkutella veronmaksajia myös muualta.
Kirjoittaja on viestinnän professori Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.
Sievä Sigismund kirjoitti:En tiedä miten hyvää on, jos lapset syntyvät yksinhuoltajaperheisiin. Mitä tekee lasten kehitykselle esimerkiksi äidin alati vaihtuvat poikaystävät? Verrattuna "pahaaan ydinperheeseen", jossa lapsella on molemmat, turvalliset vanhemat.
...
Mirri kirjoitti:m-vaiva kirjoitti:Auttaisi paljon, jos ns. peräkammaripojille tuotaisiin maahanmuuttajanaisia. Esim. somalinaiset ovat kovia synnyttäjiä.
Muistelen Sigismundin ehdottaneen thaimaalaisia naisia Suomen väkiluvun lisääjiksi, ja nyt sinä olisitkin käyttämässä somaleja samaan tarkoitukseen?
m-vaiva kirjoitti:Auttaisi paljon, jos ns. peräkammaripojille tuotaisiin maahanmuuttajanaisia. Esim. somalinaiset ovat kovia synnyttäjiä.
Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa