Etkö haikaile vanhoja, hyviä aikoja?

Etkö haikaile vanhoja, hyviä aikoja?

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 29.08.2017 11:37

Etkö haikaile "vanhoja hyviä aikoja"? - Saatat olla tietämättäsi masentunut
Kuva
Kun ihminen masentuu, hänelle muodostuu vääristynyt kuva menneisyydestä, väittävät tutkijat.

Kun masentunut ihminen miettii elettya elämää, hän kokee, että tapahtuneet pahat tai epämiellyttävät asiat olivat väistämättömiä. Hän kokee, etteivät hän olisi voinut omilla toimillaan mitenkään välttää niitä. Silloin ei muistella "vanhoja, hyviä aikoja".

”Masennus ei liity pelkästään negatiiviseen näkemykseen maailmasta, itsestä ja tulevaisuudesta, vaan myös menneisyydestä”, sanoo Portsmouthin yliopistossa työskentelevä tohtori Hartmut Blank.

Masentuneilla ihmisillä siis niin sanottu kokemusten vaikutelma muuttuu hajottavaksi.

Sen sijaan riittävän positiivisella mielenlaadulla varustetuilla ihmisillä positiiviset muistot tuntuvat väistämättömiltä. Samalla mielenlaadulla pyrkii poistamaan negatiiviset tapahtumat muistista.

Tohtori Blankin mukaan jokainen meistä on altis negatiiviselle näkemykselle ja negatiivisille muistoille, mutta masennuksessa ne saavat hyvin erityisen, käänteisen muodon.

”Mikä tekee asian pahemmaksi, on se, että masentunut ihminen näkee negatiiviset asiat samaan aikaan sekä ennakoitavissa olevina että väistämättöminä. Se on myrkyllinen yhdistelmä, joka lujittaa kyvyttömyyden ja kontrollin puutteen tunteita. Ne jo luonnehtivat masentuneen ihmisten kokemuksia.”

Päätelmät ovat peräisin yli sadan yliopisto-opiskelijan tutkimuksesta. He kärsivät joko lievästä tai vakavasta masennuksesta.

Opiskelijoita pyydettiin kuvittelemaan itseään erilaisissa arkipäivän asioissa, joilla oli mukana sekä positiivisia tai kielteisiä elementtejä. Jokaisesta skenaariosta tutkijat keräsivät jälkivaikutuksen (ennakoitavuuden, väistämättömyyden ja alkuperäisten odotusten vääristyneen muistin).

Tulokset osoittivat, että mitä masentuneempia ihmiset olivat, sitä vahvempia olivat negatiiviset kuvat menneisyydestä.

Tutkimus on julkaistu Clinical Psychological Science -lehdessä. https://www.psychologicalscience.org/pu ... s/clinical

http://bit.ly/2wkgrgt
Viimeksi muokannut Sievä Sigismund päivämäärä 30.08.2017 12:58, muokattu yhteensä 1 kerran
Sievä Sigismund
 

Re: Etkö haikaile vanhoja, hyviä aikoja?

ViestiKirjoittaja Mirri » 29.08.2017 14:50

Kuinkahan usein realismi tulkitaan negatiivisuudeksi?
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Etkö haikaile vanhoja, hyviä aikoja?

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 29.08.2017 16:23

Muistanko oikein, että Pertti sanoi jossain yhteydessä, että masentuneet ovat realisteja eli defenssit eivät ole käytössä ja korjaile asioita positiiviseen suuntaan, tms.?
Sievä Sigismund
 

Re: Etkö haikaile vanhoja, hyviä aikoja?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 29.08.2017 16:32

Ei. Olen esittänyt proteesin väitteille, joiden mukaan depressiiviset olisivat realistisia.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Etkö haikaile vanhoja, hyviä aikoja?

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 29.08.2017 16:48

Se oli sitten joku muu, tai sitten muussa asiayhteydessä.

Miten sitten masentuneen defenssit toimivat, jos eivät suojele asianomaista masentumasta?
Sievä Sigismund
 

Re: Etkö haikaile vanhoja, hyviä aikoja?

ViestiKirjoittaja Alive » 29.08.2017 22:46

Haikailen, mutta olenkin depressiivinen. Onko masentuneella olemassa toimivia defenssejä? Vaikea uskoa.
Alive
 

Re: Etkö haikaile vanhoja, hyviä aikoja?

ViestiKirjoittaja Hilppa » 29.08.2017 22:55

Vanhat ajat on paskoja. Mitäpä niitä haikailemaan. (Tuli oikein hyvä olo.)
Hilppa
 

Re: Etkö haikaile vanhoja, hyviä aikoja?

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 29.08.2017 23:22

Alive kirjoitti:Haikailen, mutta olenkin depressiivinen. Onko masentuneella olemassa toimivia defenssejä? Vaikea uskoa.

Tuon jutun mukaan, masentuneet nimenomaan eivät haikaile menneitä. Tuosta voisi päätellä, että sinulla on toivoa parantumisesta.
Sievä Sigismund
 

Re: Etkö haikaile vanhoja, hyviä aikoja?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 30.08.2017 11:04

Kauppalehti ilmoittaa: "Olet lukenut 1/5 maksutonta uutista."

Kun lukeminen on rajoitettua, aloittajan olisi hyvä kopioida koko kirjoitus.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Etkö haikaile vanhoja, hyviä aikoja?

ViestiKirjoittaja Hilppa » 30.08.2017 12:11

Sievä Sigismund kirjoitti:
Alive kirjoitti:Haikailen, mutta olenkin depressiivinen. Onko masentuneella olemassa toimivia defenssejä? Vaikea uskoa.

Tuon jutun mukaan, masentuneet nimenomaan eivät haikaile menneitä. Tuosta voisi päätellä, että sinulla on toivoa parantumisesta.

Tuo on mielestäni väärä tulkinta.

Tapauskohtaista. Jos menneet ajat ovat täynnä traumaattisia kokemuksia, mitäpä niissä vellomaan ja tuskaillisesti niitä mukakivoiksi päkistämään. Menneiden tapahtumien muistojen kanssa on hyvä oppia elämään, mutta ei niitä ole mikään pakko yrittää hyviksi vääntää, jos niissä ei hyvää juuri ole. Tietenkin jokainen pyrkii muistamaan vain ne itselleen hyvää tuottaneet asiat ja jättämään vähemmälle muistelolle ne ikävät jutut. Mutta pääsääntöisesti itse pyrin kääntämään katseeni nykyisyyteen ja tulevaan.
Hilppa
 

Re: Etkö haikaile vanhoja, hyviä aikoja?

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 30.08.2017 13:03

Ei masentunut "unohtaa" huonot asiat ja muistaa hyvät. "Aika kultaa muistot" sanotaan. Masentuneelle aika mustaa muistot, niin ymmärsin tuon jutun.
Sievä Sigismund
 

Re: Etkö haikaile vanhoja, hyviä aikoja?

ViestiKirjoittaja Mirri » 30.08.2017 13:42

Niin minäkin ymmärsin, ja mielestäni on väärin selittää menneisyyden mustat muistot masennuksella. Voihan päinvastoin olla niin, että musta menneisyys on masennuksen aiheuttaja, ja mustat muistot ovat tosiasioita.

En usko tutkimuksen väitteeseen, jonka mukaan masentunut mieli mustaisi muistot.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Etkö haikaile vanhoja, hyviä aikoja?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 30.08.2017 15:18

Menkää alkuperäiseen lähteeseen!
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Etkö haikaile vanhoja, hyviä aikoja?

ViestiKirjoittaja Hilppa » 30.08.2017 16:56

Lähteen teksti on alkeellista tiedonlevitystä ja sisältää harmillisia kirjoitusvirheitä, jotka häiritsevät kirjoituksen ymmärrettävyyttä.

"Hän kokee, etteivät hän olisi voinut omilla toimillaan mitenkään välttää niitä."

"Opiskelijoita pyydettiin kuvittelemaan itsensä erilaisissa arkipäivän asioissa, joilla oli mukana sekä positiivisia tai kielteisiä elementtejä."

Artikkeli on esimerkki surkeasta käännöksestä, jota lukiessa tulee ainoastaan vihaiseksi. Vaikka alkuperäinen tutkimus olisikin ollut mielenkiintoinen, antaa huono käännös ja toimitustyö siitä hyvin lattean nollatutkimusmaisen kuvan.
Hilppa
 

Re: Etkö haikaile vanhoja, hyviä aikoja?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 30.08.2017 22:17

When Feelings Lack Precision: Low Positive and Negative Emotion Differentiation and Depressive Symptoms in Daily Life - Lisa R. Starr et al. | First Published April 30, 2017 Research Article

A b s t r a c t http://journals.sagepub.com/doi/full/10 ... 2617694657

Research suggests the ability to differentiate discrete emotions protects against psychopathology. Little is known about daily processes through which negative and positive emotion differentiation (NED, PED) influence depressive symptomatology. We examined NED and PED as moderators of associations between daily processes (negative/positive experiences, brooding, and savoring) and daily depressive symptoms. Hypotheses were tested using intensive longitudinal techniques in two samples oversampled for depression: 157 young adults (Study 1) and 50 veterans recruited from VA primary care (Study 2).
- In Study 1, low NED predicted stronger associations between daily brooding and depressive symptoms. In Study 2, low NED predicted stronger reactivity to daily negative events. In both studies, low PED strengthened salutary effects of positive experiences and savoring on symptoms. Largely consistent across demographically divergent samples, results suggest both low NED and PED enhance effects of daily events and perseverative self-focus on fluctuations in depressive symptoms.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Etkö haikaile vanhoja, hyviä aikoja?

ViestiKirjoittaja Katla » 30.08.2017 23:05

Hilppa kirjoitti
"Menneiden tapahtumien muistojen kanssa on hyvä oppia elämään, mutta ei niitä ole mikään pakko yrittää hyviksi vääntää, jos niissä ei hyvää juuri ole. Tietenkin jokainen pyrkii muistamaan vain ne itselleen hyvää tuottaneet asiat ja jättämään vähemmälle muistelolle ne ikävät jutut. Mutta pääsääntöisesti itse pyrin kääntämään katseeni nykyisyyteen ja tulevaan."
*
Olen kanssasi samaa mieltä!
Katla
 


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron