Kosteusvaurioiden yhteys terveyshaittoihin on yhä epäselvä – lääkäritkin pelkäävät leimautuvansa puhuessaan homeoireistaan Kosteusvaurio myrkyttää sisäilmaa, mutta yhteys terveyshaittoihin ei ota varmistuakseen. Tämä on saanut monet lääkärit epäilemään oireita psyko-somaattisiksi. (
Tilaajille)
- Mari Heikkilä 25.7.2017 2:00, päivitetty 6:56
http://www.hs.fi/tiede/art-2000005301980.htmlOPETTAJA yritti palata töihin, päätyi kuuden tunnin jälkeen sairaalaan. Hoasin homeinen asunto sairastutti koko perheen – Yskin niin kovaa, että minulta murtui kylkiluu. Peijaksen sairaalassa kärsitään home- ja kosteusoireista – Työntekijöiden mukaan asiasta on kielletty puhumasta. Tässä muutamia lööppejä Helsingin Sanomista.
Kosteusvauriot koskettavat kaikkia. Jokainen tietää ainakin yhden koulun tai muun julkisen rakennuksen, jossa epäillään kosteusvauriota. Suurimmalla osalla on tuttuja, jotka kertovat oireilevansa kosteusvauriorakennuksessa. Monet oireilevat myös itse.
Aihe herättää kiivasta keskustelua. Oireista ja syistä liikkuu monenlaisia huhuja ja teorioita. Lääkärit ovat erimielisiä, niin myös tutkijat. Mitä siis oikein tiedetään kosteusvaurioiden terveysvaikutuksista – ja mitä ei?
Kosteus herättää mikrobitLÄHDETÄÄN liikkeelle siitä, mistä tutkijat ovat samaa mieltä. Rakennuksen kosteusvaurio on terveysriski. Tätä ei kiistä kukaan. Kosteusvaurio lisää hengitystieoireilua ja astmaa. Näin todetaan muun muassa Maailman terveysjärjestön WHO:n raportissa ja tuoreissa suomalaisissa Käypä hoito -suosituksissa.
Asunnon liiallinen kosteus parantaa mikrobien elinmahdollisuuksia. Tämä johtuu siitä, että kaikki eliöt tarvitsevat vettä – ja siellä missä on vettä, on aina myös elämää. Kuivissa oloissa mikrobit pysyttelevät lepotilassa, esimerkiksi itiöinä. Kosteat rakenteet tarjoavat niille mahdollisuuden kasvaa. Mikrobeille kelpaa elinympäristöksi melkein mikä tahansa: kipsi- tai lastulevy, puu, eriste, muovimatto, betoni, tiili ja niin edelleen.
Tutkimuksissa kosteusvaurioista on löytynyt niin homeita, bakteereja, hiivoja kuin ameboja. Kosteus suosii myös pölypunkkeja.
Viime vuosikymmeninä tutkijat ovat ahkerasti tunnistaneet mikrobien tuottamia myrkkyjä, toksiineja, joiden on epäilty johtavan kosteusvaurio-oireisiin. Niitä tunnetaan jo satoja. Monet myrkyistä ovat todella pahoja. Tästäkin tutkijat ovat samaa mieltä.
Yksimielisiä tutkijat ovat myös siitä, että vain pienen osan hometalo-oireilusta selittää homeallergia. Ja siitä, että kosteusvauriot pitää korjata jo rakennuksen kestävyydenkin vuoksi.
Melko paljon siis tiedetään. Silti tilanne on kaikkea muuta kuin selvä.
Tutkija ei voi oireillaTYÖTERVEYSHUOLLON ja ympäristölääketieteen professori
Tuula Putus huokaa. Istumme Turun yliopiston biokemian laitoksen laboratoriossa. Juttua valmistellessani kysyin Putukselta, tietäisikö hän lääkäriä tai alan tutkijaa, joka olisi itse sairastunut kosteusvaurion vuoksi ja voisi kertoa tarinansa.
”Tiedän montakin”, Putus vastasi. ”Osa heistä on joutunut vaihtamaan työpaikkaa. Nyt on vain niin, etteivät he suostu puhumaan asiasta julkisesti. He eivät halua puhua kosteusvaurioista edes yleisellä tasolla, saati kertoa omia kokemuksiaan.”
Kosteusvaurioihin liittyy piirre, joka on tuttu psykiatrisista sairauksista: monet eivät tuo oirehdintaansa ilmi, koska pelkäävät leimautumista. Putuksen mukaan syynä on se, että osa lääkäreistä ja tutkijoista kohtelee sairastuneita hysteerikkoina ja pitää kosteusvaurio-oireita psykosomaattisina.
”Jos tutkija tai lääkäri kertoisi avoimesti kärsivänsä kosteusvaurio-oireista, hän menettäisi uskottavuuttaan. Se on kuin panisi foliohatun päähän”, Putus sanoo ja myöntää, että reagoi itse toisinaan tutkiessaan pölyisiä hometaloja.
Miten tähän on tultu? Jos tutkijat ovat kerran yksimielisiä siitä, että kosteusvaurio voi aiheuttaa hengitystieoireita ja astmaa, miksi ihmiset leimautuvat luulotautisiksi?
Syntyy hankala cocktailKIISTAKAPULOITA on useita. Suurin erimielisyys tutkijoiden välillä vallitsee siitä, altistuvatko ihmiset kosteusvauriorakennuksissa niin merkittävästi, että se selittää oirehdinnan. Asbestin ja radonin haitalliset terveysvaikutukset oli aikoinaan melko helppo osoittaa todeksi, koska kyseessä oli kummassakin tapauksessa yksi, mitattavissa oleva yhdiste ja selvä sairaus.
Kosteusvauriosta tutkijat eivät vielä kunnolla tiedä, mikä on vaikutusmekanismi ja mikä altiste. Lisäksi kosteusvauriot ovat erilaisia.
Epäiltyjä on iso joukko: kosteusvauriomikrobit itse, niiden itiöt, mikrobien tuottamat toksiinit, niistä irtoavat hajoamishiukkaset ja pölypunkit. Toisaalta mikrobit hajottavat rakennusmateriaaleja, jolloin niistä voi irrota hiukkasia ja kemikaaleja.
Kyse voi olla myös edellä mainittujen ainesten seoksesta, hometalo-cocktailista. Kuopiolaistutkijat osoittivat viime vuonna, että suomalaisissa kosteusvauriotaloissa yleisesti esiintyvät mikrobit ja toksiinit voimistavat toistensa haitallisia vaikutuksia. Tätä testattiin ihmisen makrofagisoluissa, jotka käynnistävät tulehduksia hengitysteissä. Yhteisvaikutus tuli esiin jo hyvin pienillä pitoisuuksilla.
Siedätys ei onnistuTOINEN iso kysymysmerkki ovat ihmisten oireet. Ne ovat epämääräisiä ja vaihtelevat yksilöstä toiseen. Osa samoissa tiloissa oleskelevista oirehtii, osa ei. Tutkijat eivät ole pystyneet kehittämään verikoetta tai muuta laboratoriotestiä, jolla voitaisiin todeta, että ihminen on altistunut kosteusvauriolle.
Vaikka astma on osoitettavissa oleva sairaus, sitäkin on useimmiten vaikea todistaa kosteusvaurion seuraukseksi. Ainoa keino ovat pef-mittaukset, puhallustestit. Niissä potilaan uloshengityksen huippuarvoja seurataan päivän mittaan eri tiloissa.
Potilailta voidaan tutkia myös home- tai pölypunkkiallergiaa. Testeissä käytetään kuitenkin tyypillisesti neljää homeallergeenia, vaikka niitä on luokiteltu yli sata. Jotkut tutkijat ovatkin epäilleet, että homeallergiat saattavat olla oletettua yleisempiä. Tutkimusten perusteella arviot yleisyydestä vaihtelevat 5:n ja 20 prosentin välillä.
Jos potilaalla on homeallergia, siedätys voisi periaatteessa toimia, kuten siitepöly- tai ampiaisallergioissa. Tätä on jo maailmalla testattukin muun muassa Alternaria-sukuisilla homeilla, mutta vaisulla menestyksellä. Siedättäminen ei ole onnistunut, ja kokeita on jouduttu keskeyttämään haittavaikutusten vuoksi. Homeista on vaikea tehdä tehokkaita mutta turvallisia siedätysuutteita. Usein ne ovat liian myrkyllisiä.
Sietokykyä ei paranna sekään, että oleilee kosteusvauriorakennuksessa. Se auttaa yhtä vähän kuin koivuallergikkoa ulkoilu siitepölyaikaan.
Kun astmaatikot ja allergikot on suljettu pois, jää jäljelle suuri joukko suomalaisia, jotka oirehtivat kosteusvauriorakennuksessa. Heille lääkärit eivät voi toistaiseksi antaa diagnoosia. Tarjolla on vuonna 2015 diagnoosijärjestelmään perustettu uusi alaluokka R68.81: Jatkuva tai toistuva poikkeuksellinen herkkyys ympäristön tavanomaisille tekijöille. Se ei ole sairaus.
Luotettava tieto puuttuuPROFESSORI, immunologi
Harri Alenius vastaa puheluun Tukholmasta, missä hän työskentelee Karoliinisen instituutin professorina. Hän nimeää ongelmaksi sen, ettei kosteusvaurio-oireilun syistä ole luotettavaa tietoa.
Laboratorio-oloissa kosteusvauriomikrobit ja niiden toksiinit kyllä aiheuttavat tulehduksia soluissa ja koe-eläimissä, mutta tilanne on keinotekoinen.
”Haasteena on saada laboratorio-olot vastaamaan altistumista kosteusvauriokohteissa, joissa mikrobien ja toksiinien pitoisuudet ovat lähes poikkeuksetta erittäin pieniä”, Alenius sanoo.
Fysiologista selitystä yritettiin hakea viime vuonna julkaistussa Työterveyslaitoksen, Biotekniikan instituutin ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteishankkeessa – laihoin tuloksin.
Tutkimukseen osallistui oireilevia ja oireilemattomia opettajia niin terveistä kuin kosteuden vaurioittamista kouluista. Kaikilta otettiin veri- ja solunäytteitä, ja niistä etsittiin sekä altistukseen viittaavia merkkiaineita että poikkeavaa geenitoimintaa, sillä sairaus näkyy yleensä geeneissä. Merkkiaineita ei havaittu, eivätkä oireilevien ja oireilemattomien geeniprofiilit juuri eronneet.
Kun kaikkien koulujen tulokset koottiin tilastollisesti yhteen, löytyi vain yksi poikkeus. Homekoulujen opettajilla erään serotoniinigeenin toiminta oli muuttunut. Geeni kytkeytyy keskushermoston häiriöihin, kuten masennukseen ja ahdistukseen. Ero ei kuitenkaan varmistunut suuremmassa potilasjoukossa.
Kukaan ei siis ole toistaiseksi osoittanut, että mikrobien tai toksiinien ja ihmisten oireilun välillä vallitsee syy - seuraussuhde.
Tähänastisten tutkimusten perusteella Alenius katsoo, että kosteusvauriot aiheuttavat lähinnä ärsytysoireita ja jossain määrin pahentavat astman oireita. Psykologisilla tekijöillä saattaa olla suurempi merkitys kuin on kuviteltu.
Aleniuksen mukaan ei ole ihme, että oireilu Suomessa on niin laajaa, sillä asia on jatkuvasti esillä mediassa. On luonnollista, että ihmiset huolestuvat.
”Syytä vakavan sairauden pelkoon ei ole. Potilaiden oireet pitää kuitenkin hoitaa asianmukaisesti, ovat ne seurausta mistä tahansa – ja kosteusvauriot pitää korjata.”
Tietoa on riittävästiTUULA Putuksen mielestä on turha pohtia, miten suuri osuus oirehdinnasta on psykologista – eikä psykologiaa ainakaan saa käyttää syynä huonoon hoitoon.
”Jotkut epäilevät sairastavansa syöpää ja ovat siksi peloissaan, eikä heitäkään jätetä hoitamatta. Jos potilaalla on turhia pelkoja, kyllä hän rauhoittuu parhaiten sillä, että lääkäri tutkii hänet kunnolla.”
Putuksen mukaan kosteusvauriomikrobien kyvyistä aiheuttaa sairauksia on tietoa jo riittävästi. Eläin- ja solukokeita on kertynyt 1940-luvulta lähtien.
”Ei kissan keuhkosoluilla laboratoriomaljassa varmasti ole minkäänlaista sielunelämää tai luulotautia.”
Homeiden aiheuttamat infektiot, myrkytykset, keuhkotulehdukset ja allerginen alveoliitti eli homepölykeuhko ovat vanhoja tuttuja maataloudessa ja eläinlääketieteessä. Jo yli 60 vuotta sitten havaittiin, että kosteissa heinissä ja pehkuissa viihtyvä kosteusvauriomikrobi Stachybotrys chartarum aiheutti hevosille vaikeita oireita ja jopa tappoi niitä. Kosteusvaurioista niin ikään tuttu Aspergillus fumigatus johtaa nykyäänkin suuriin menetyksiin siipikarjatiloilla ja voi aiheuttaa keuhko- ja poskiontelotulehduksia ihmisillä.
Toisaalta vasta-argumentti löytyy helposti: pölyinen maatalousympäristö on eri asia kuin koulurakennus tai toimisto.
Voimmeko mitenkään tietää, esiintyykö rakennuksen sisäilmassa niin paljon homemyrkkyjä tai muita altisteita, että ne voivat sairastuttaa ihmisen?
Myrkkyjä testataan joKATSOMME Turun yliopiston tohtoritutkijan, biokemisti
Janne Atosuon kanssa luminometrin kuvaruutua. Menossa on koe, jossa testataan, miten huonepölyn myrkyt vaikuttavat Escherichia coli lux -bakteeriin. Osa näytteistä hohtaa vihreinä. Joidenkin valo on himmentynyt tai kokonaan sammunut.
Kyseinen kolibakteerikanta on muokattu. Sen perimään on lisätty lux-geeni. Sen ansiosta bakteeri tuottaa vihreää valoa – kunnes altistuu myrkyille, nääntyy ja kuolee.
Menetelmä mittaa näytteen kokonaistoksisuutta. Se ei erottele, mikä huonepölyssä on niin myrkyllistä, että bakteerit menehtyvät. Tutkittavat pölynäytteet on kerätty useista paikoista kosteusvauriorakennuksesta. Niistä on tehty laimennussarjat, jotta nähdään, miten valontuotanto asteittain hiipuu. Laboratoriokokeen tulos on valmis parissa tunnissa.
Atosuo uskoo, että menetelmää voitaisiin hyödyntää kosteusvauriokorjausten priorisoinnissa.
”Toivomme, että tulevaisuudessa voimme sanoa, mitkä rakennukset vaativat välitöntä korjausta ja missä vaurio on niin vähäinen, että korjaaminen voi hetken odottaa.”
Samantyyppistä testiä kosteusvauriotalojen myrkyllisyyden tutkimiseen on jo pidempään kehittänyt Helsingin yliopiston mikrobiologian emeritaprofessori
Mirja Salkinoja-Salonen. Hänen menetelmänsä osoittaa, miten sian siittiöt menettävät liikkuvuutensa, kun ne kärsivät myrkyistä.
Tammikuussa 2017 Salkinoja-Salonen kollegoineen julkaisi lupaavia tuloksia 15 koulua ja 232 opettajaa käsittäneestä tutkimuksesta. Niiden perusteella opettajat oirehtivat enemmän luokkahuoneissa, joista kerätyt pölynäytteet kurittivat sian siittiöitä pahiten. Testi siis osoitti yhteyden oirehdinnan ja pölyn myrkyllisyyden välillä.
Tutkijat ovat löytäneet myös menetelmiä, joilla kosteusvauriomikrobien toksiineja voi havaita pölynäytteistä. Kuopion yliopistossa myrkkyjä etsitään massaspektrometrialla, ja samantyyppisiä menetelmiä kehitetään Yhdysvalloissa ja Ruotsissa.
Mittausmenetelmiä saattaa siis olla näköpiirissä. Tosin tähänkin liittyy kiistoja. Ei ole yksimielisyyttä siitä, miten kannattaa mitata ja mitä.
Yhdessä vaikutus vahvistuuEI riitä, että hometaloista löytyy myrkyllistä pölyä. Pitäisi myös määrittää raja-arvot eli selvittää, miten paljon on liikaa. Sitä varten pitäisi ymmärtää, mitä ihmiselimistössä tapahtuu.
Koska tieto on vajavaista, voidaan vain spekuloida.
On mahdollista, että kosteusvaurio-oireilu johtuu tavanomaisesta ärsytysmekanismista. Hometalon pöly voi ärsyttää hengitysteitä ja aiheuttaa lievän tulehdusreaktion samaan tapaan kuin liikenteen epäpuhtaudet tekevät. Ilman tunkkaisuus, suuri hiilidioksidipitoisuus ja muut ilmastointiin liittyvät ongelmat voivat lisätä oireita.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtava tutkija
Anne Hyvärinen uskoo, että kyse on monen tekijän yhteisvaikutuksesta.
”Todennäköisesti oirehdintaan vaikuttavat sisäilman mikrobit ja toksiinit yhdessä, mutta myös henkilön yksilölliset ominaisuudet, immunologinen tila, herkkyys ja perimä.”
Syytä on haettu myös ilmastosta, pitkästä kylmästä talvesta, koska kosteusvaurio-oireilu on Suomessa erityisen yleistä. Normaalisti ulkoilma on tulvillaan erilaisia siitepölyjä, homeita ja itiöitä. Useimmissa muissa maissa näin on läpi vuoden, mutta meillä ulkoilman mikrobialtisteet katoavat lumen tultua lähes tyystin. On mahdollista, että tämä herkistää elimistön puolustusjärjestelmää. Tilannetta ei paranna se, että hengityselimet joutuvat talvisin muutenkin koville kuivan huoneilman ja pakkasten vuoksi.
Hyvärinen on sitä mieltä, että iso osa suomalaisista saa oireita syystä, ei vain pelon vuoksi. Hän paljastaa, että hänellä itsellään on ammattiastma. Hän on saanut sen kosteusvauriomikrobeja tutkiessaan. Hyvärinen ei koe, että häntä olisi kosteusvaurioyhteyden vuoksi leimattu tai että hänen asiantuntijuuttaan olisi mitenkään kyseenalaistettu.
”En ole koskaan vältellyt puhumasta aiheesta. Tuttavat jopa hyödyntävät minua ’homekoirana’, kun ovat vaihtamassa asuntoa.”
Luvassa sormenjälkiäHYVÄRINEN on tulevaisuuden suhteen toiveikas. Hän on viime vuosikymmeninä nähnyt, miten paljon alalla on menty eteenpäin – siitäkin huolimatta, että moni iso asia on yhä auki. Hän uskoo, että ongelmavyyhdit avautuvat yksi kerrallaan.
Hyvärisen mukaan yhden kiinnostavan välineen asian selvittämiseen tarjoaa uuden sukupolven sekvensointi eli nsg, next generation sequencing.
Tässä menetelmässä tutkijat keräävät huoneesta näytteitä, eristävät niistä dna:n ja tutkivat rakennuksen koko mikrobikoostumuksen. Parhaimmillaan yhdysvaltalaistutkijat ovat pystyneet jäljittämään, kuka on käynyt huoneessa ja missä kohtaa. Jokaisella ihmisellä on näet oma mikrobiomi samaan tapaan kuin sormenjälki, ja pudotamme bakteereita jatkuvasti ympäristöömme.
Parhaillaan Hyvärinen selvittää kollegoineen menetelmän käyttöä suomalaisten kosteusvauriorakennusten tutkinnassa.
”Selvitämme eri rakennusten mikrobikoostumuksia. Se tuo uutta tietoa siitä, mille mikrobeille altistumme ja mikä on niiden merkitys terveydelle. Voimme myös tutkia, millaisia aineenvaihduntatuotteita mikrobit valmistavat.”
Toiveena on kehittää menetelmä, jolla voitaisiin saada vihiä myös kosteusvaurion sijainnista, hieman samaan tapaan kuin homekoira saa hajuaistillaan.
Taloja osataan jo hoitaaVAIKKA ihmisten oireita ei vielä kunnolla ymmärretä, taloja osataan jo parantaa. Näin sanoo sisäilma-asiantuntija, mikrobiologi
Titta Manninen Vahanen Rakennusfysiikasta. Hän on kyllästynyt tilanteen surkutteluun Suomessa. Tiedepuolen kiistoista huolimatta rakennusalalla asiat edistyvät.
”Ei tämä ole mikään ratkaisematon ongelma. Ei meillä ole enää pulaa tiedosta.”
Mannisen mielestä rakennusalan yhteistyö sujuu hyvin. Ympäristöministeriön vuonna 2009 käynnistämä Hometalkoot-ohjelma vei asioita eteenpäin. Mukana oli satoja alan asiantuntijoita, ja tulokseksi saatiin hyvät yhteiset ohjeet talojen tutkimisesta ja korjaamisesta. Vuonna 2015 asumisterveysasetus vielä loi pätevyysvaatimukset alan toimijoille, joten nykyisin kouluja, päiväkoteja ja sairaaloita tutkivalla on alan erikoiskoulutus.
Ammattilaiset havaitsevat jo rakennekuvien ja esitietojen perustella rakennuksen riskikohdat. Siitä edetään tarpeen mukaisiin tutkimuksiin, kuten kosteuden, ilmanvaihdon toimivuuden ja kemiallisten epäpuhtauksien kartoitukseen. Yleensä tilanne selviää rakenteita avaamalla.
”Eihän kirurgikaan tee töitä, jos ei avaa potilasta”, Manninen vertaa.
Sisäilmakeskuksen rakennusterveysasiantuntija, insinööri
Veli-Matti Pietarinen on Mannisen kanssa samaa mieltä: rakennusalalla on selvät sävelet siitä, miten taloja pitää korjata. Toiminta on myös entistä suoraviivaisempaa.
”Vielä kymmenen vuotta sitten rakennuksista otettiin paljon sisäilmanäytteitä, nykyisin tutkitaan suoraan rakenteita. Ja kun ongelmakohta löytyy, se korjataan nykytietämyksen mukaisesti.”
Myös asenteet ovat Pietarisen mielestä viime vuosina muuttuneet.
”Kaupungit ja kunnat haluavat selvittää ongelmat, eikä niitä enää lakaista maton alle. On kallista, jos ihmiset ovat poissa töistä sisäilmaongelmien vuoksi.”
Pietarisen mukaan rakennuksella on auton tapaan tietty tekninen käyttöikä. Sitä voidaan jatkaa peruskorjauksilla, mutta jos niitä ei tehdä riittävän ajoissa, rakenteisiin voi muodostua vaurioita. Eri asia tietenkin on, löytyykö korjaamiseen rahaa.
”Aina pitää harkita, onko korjaaminen järkevää ja miten paljon se lisää käyttöikää. Joskus on kannattavampaa purkaa ja rakentaa uusi.”
Artikkeli on julkaistu Tiede-lehden numerossa 5/2017.
Kommentit 3