Empatia perustuu aivojen opioidijärjestelmään

Empatia perustuu aivojen opioidijärjestelmään

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 30.05.2017 09:47

Turun PET-keskuksen ja Aalto-yliopiston tutkijat ovat osoittaneet, kuinka aivojen opioidijärjestelmä voi säädellä empatiaa, eli kykyämme eläytyä toisten ihmisten kipuun.

Toisten ihmisten kivun havaitseminen aktivoi samoja aivojen ratoja, jotka osallistuvat varsinaisen kivun aistimiseen ja kokemiseen. Mitä vähemmän opioidireseptoreja tutkittavien aivoissa oli, sitä voimakkaammin heidän aivonsa reagoivat toisten kipuun.

Vastaavaa yhteyttä ei löydetty aivojen dopamiinijärjestelmästä, vaikka se osallistuukin kipuaistimuksen käsittelemiseen aivoissa.

– Kyky eläytyä toisten kokemusmaailmaan on tärkeä sosiaalista kanssakäymistä edistävä tekijä. Tuloksemme osoittavat, että aivojen opioidijärjestelmä on keskeinen mekanismi, joka auttaa toisten ihmisten tunteiden ja kokemusten ymmärtämisessä. Yksilölliset erot opioidijärjestelmän toiminnassa voivatkin selittää miksi jotkut meistä reagoivat voimakkaammin toisten ihmisten hätään, kertoo tutkija Tomi Karjalainen Turun PET-keskuksesta.

– Tuloksemme osoittavat, että kivun kokeminen ja toisten ihmisten kipuun eläytyminen perustuvat samaan aivojen välittäjäainejärjestelmään. Tämä voi selittää, miksi toisten ihmisten kivun ja hädän näkeminen tuntuu niin epämiellyttävältä. Opioidireseptorien suuri määrä kuitenkin heikentää aivojen reagointia tällaisissa sosiaalisesti kuormittavissa tilanteissa. Opioidijärjestelmä voikin olla tärkeä sosiaaliselta stressiltä suojaava tekijä, kertoo professori Lauri Nummenmaa Turun PET-keskuksesta ja Turun yliopiston psykologian laitokselta.

Tutkimus tehtiin positroniemissiotomografian (PET) ja toiminnallisen magneettikuvantamisen (fMRI) avulla. Tutkittavien verenkiertoon annosteltiin pieni määrä radioaktiivisia merkkiaineita, jotka sitoutuvat aivojen opioidi- ja dopamiinireseptoreihin.

Merkkiaineiden hajoamista mitattiin PET-kameralla, minkä avulla voitiin määrittää reseptorien määrä aivoissa. Tämän jälkeen tutkittavien aivotoimintaa mitattiin fMRI-kokeessa, jossa he katselivat videoita, joissa ihmiset kokivat eri asteista kipua.

Tulokset on julkaistu Cerebral Cortex -tiedelehdessä.

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/emp ... elma-66065
Sievä Sigismund
 

Re: Empatia perustuu aivojen opioidijärjestelmään

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 01.06.2017 10:12

Nauraminen auttaa sosiaalisten suhteiden muodostamista
ILKKA AHTOKIVI 33 minuuttia sitten
Nauramisen aikaansaama endorfiinien vapautuminen voi olla tärkeä mekanismi, joka tukee sosiaalisten suhteiden muodostumista. Tutkimuksessa koehenkilöt nauroivat sitä enemmän, mitä enemmän heidän aivoissaan oli opioidireseptoreja.

https://t.co/ucH5Bf42rt?amp=1
Sievä Sigismund
 

Re: Empatia perustuu aivojen opioidijärjestelmään

ViestiKirjoittaja ritalin » 01.06.2017 10:26

Empatia, omatunto ja kyky kokea tunteita kulkevat käsikädessä. Psykopaattinen persoonallisuus on persoonallisuushäiriö, missä henkilöllä ei ole omaatuntoa, eikä kykyä välittää toisista. Myös psykopaatin tunne-elämä on erittäin niukkaa. Heidän elämänsä on impulsiivista. Ihmisiä käytetään hyväksi, päihteitä käytetään ja usein eletään lujaa.
Empatiakyky käsitteenä on kuitenkin monimutkainen. Vaikka narsistit, sosiopaatit ja psykopaatit eivät välitä toisista ihmisistä, he saattavat pystyä asettumaan toisen ihmisen asemaan jopa paljon keskivertoihmistä paremmin. He tietävät, miten toista satuttaa ja miten toista käyttää hyväksi. Tällaiset kyvyt vaativat jonkinlaista kykyä asettua toisen ihmisen asemaan, vaikka ei toisesta kykenisikään välittämään.
ritalin
 
Viestit: 967
Liittynyt: 24.02.2017 19:23


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa