Psykopatologia.munfoorumi.com

.
Lette: Miten vältät loukatuksi tulemista?

Miten vältät loukatuksi tulemista?

On hyvä sallia se, että koet itsesi loukatuksi. Muistele esimerkkejä tästä menneisyydessä, lapsuudessa...
Se, joka usein kokee itsensä loukatuksi, vaatii tavallisesti ankarasti ettei saisi kokea loukkaantuneisuutta.
Tämä aiheuttaa lukkiutumisen ja toivottomuuden. On vahingollista yrittää estää tietoisuutta näistä tilanteista.

Kuka on vastuussa tunnetoiminnastasi?

Sinä ja vain sinä. Kellään muulla ei ole valtaa ohjata sinun tunnereaktioitasi, tapaasi kokea elämän vaikeuksia ja mahdollisuuksia.
Se, joka ottaa itseensä toisen ilkeyksiä, olet sinä itse. Käytät toisen tyhmiä sanoja ja tarkoitusperiä tehdäksesi itsellesi pahaa juuri
niin paljon kuin sinä "haluat". Olet liitossa nöyryyttäjän kanssa. Se on sinun vastuusi ja vapautesi.
Se joka loukkaa toista ihmistä, loukkaa ensin itseään.

Kun joku yrittää nöyryyttää sinua, sinussa herää tietoisuus omasta itsetuhoavuudestasi samastumisen kautta.
Mikäli et hyväksy tätä tietoisuutta, reagoit kieltäen sen. Koska ihminen on olennaisesti tietoisuutensa, kiellät siten itsesi, nöyryytät itseäsi.
______________

Siirretty Leten pyynnöstä Psykologia-foorumilta, jossa se alun perin julkaistiin 19.9.2010.
.

On aivan totta, että ihmisillä on voimakas taipumus syyttää" muita omista tunneresponsseistaan; heräänneet tunteet ovat muka toisen "syy"(tä).

Kun joku yrittää nöyryyttää sinua, sinussa herää tietoisuus omasta itsetuhoavuudestasi samastumisen kautta.

Näin voi käydä varsinkin masokistisilla samastumisen yms. kautta. Normaali responssi on kuitenkin suuttumus toisen asiattomuudesta;
ts. normaali ei "mene mukaan". Parhaassa tapauksessa hän voi miettiä menneisyyttä ja yrittää ymmärtää, että onko hänen omassa
esiintymisessään ollut jotain semmoista, että toisen harjoittamassa nyöryyttämisessä tai sen yrityksessä on jotain "järkeä" (ts. onko
hän itse aiemmin loukannut nöyryyttäjää yms.).

Ihan hyvä neuvo esitetty ja varmasti useimmiten toimiva.

Joskus on vaan niin, että henkilökemia ei toimi. Esimerkiksi tilanteessa, jossa toistuvasti joutuu kokemaan, että ei ole pidetty eikä seuraan toivottu ihminen. Esimerkiksi olen usein erään henkilön taholta tullut puhutelluksi sanoin "noita tommosia" tai "tuo tollanen". Aluksi en edes huomannut näiden puhuttelujen koskevan ainoastaan minua, vaan ihmettelin, miksi minulla on vaivautunut olo. Sitten kysyin puhuttelusta, mitä se tarkoittaa ja miksi nimität minua noin. En saanut mitään vastausta, koska kyseinen ihminen ei ollut huomannut käyttämissään termeissä olevan mitään vikaa ja oli sitä mieltä, että ne ovat ok koskiessaan minua. Eihän siinä sitten mitään muuta voinut kuin vahentää kanssakäyminen minimiin. Tilanteet olivat myös muulla tavoin raskaita, sillä kanssakäyminen kyseisen henkilön kanssa vaatii täysiaikaisen hänen aggressioidensa hyssyttelyn ja huomion kääntämisen toisaalle keskustelussa. Muutoin keskustelu on hänen puoleltaan pelkkää muiden sättimistä.

En ymmärrä Leten esittämää tai oikeastaan sanaakaan siitä, koska lauseet menevät siinä mielestäni merkityksiltään ristiin rastiin. Pertti Luukkosen yhden lauseen lainaus ja sen selite jonkin verran avasivat ajatusta.

Jos useista yrityksistä huolimatta seinä kuitenkin tulee aina vastaan, aina ei jaksa yrittää uudelleen ja uudelleen. Jos lisäksi huomaa, että muiden ihmisten kanssa vastaavaa ei ole, alkaa herätä epäilys, että loukkaavan käytöksen harjoittajassa täytyy olla itsessään jotain sellaista, joka on muodostunut jo kauan ennen kuin olimme tavanneetkaan.

En halua nähdä juuri nyt ketään.

Viestin otsikko on harhaanjohtava: kysehän ei ole siitä, että annettaisiin käytännön neuvoja - "toimi näin, niin sinua ei loukata" - vaan siitä, että loukkaantumisen tunteet tulisi - aivan oikein - tiedostaa. Harhaanjohtavuutta lisää se, että otsikon perässä on kysymysmerkki, vaikka kirjoitus ei sisällä kysymyksiä vaan on luento.

Kirjoitus on syvää psykologiaa, jossa käsitteiden ja merkityksien tulisi olla tarkkoja. Muuten vaarana voi olla elegantin tuntuinen kirjoitus, jossa päätelmät voivat olla ontuvia.

Minusta voisi ihan yhtä hyvin sitten vaatia uhrilta, että älä traumatisoidu, se on oma valintasi, miten suhtaudut siihen, että sinua pahoinpidellään psyykkisesti. Ei se ihan noinkaan mene. Pahoinpitelijä päästetään kuin koira veräjästä, ja trauman kokenut syyllistetään, kun ei osannut vain ottaa sitä oikein ja suhtautua.

Toisaalta, jotenkinhan Viktor Franklkin kesti natsien keskitysleirillä ja selvisi sieltä hengissä. Ja loi logoterapiansa.

Psykologia-foorumilta tiistaina 21.9.2010:
________________________________________________________________________________________________________________________________________

Vastaus Kyllästyneelle.

Kyllästynyt on hyvin epäoikeudenmukainen itseään kohtaan.
Hän ei halua olla "herra omassa talossaan". Tästä seuraa, että hän imaisee toisten häneen kohdistamat ilkeydet ja aiheuttaa itselleen tarpeetonta kärsimystä. Tätähän me kaikki teemme jossain määrin.
-
Voisiko Pertti Luukkonen laittaa tämän vastauksen foorumilleen.
________________________________________________________________________________________________________________________________________

Suhtaudun Leten arvostelukykyyn varauksellesti, koska hän on levittänyt kroonisesti valhetta, että minä olisi poista(tta)nut hänen viestejään yms. Suomi24:n Psykologia-palstalla.

Toivottavasti kukaan ei tulkinnut ensimmäistä tässä viestiketjussa esittämääni kommenttia väärin. En todellakaan ole puoltavaa mieltä aloitusviestissä esitetyn "sinä-jargonin" kanssa.

Kyllästynyt kirjoitti:Teoria jonka mukaan ei olisi juurikaan merkitystä sillä mitä ihmiselle sanotaan tai kuinka häntä kohdellaan, ja että on vain kohteen omaa syytä jos tämä kokee huonon kohtelun (esimerkiksi kokijasta levitetyt valheet tai vaikkapa silkan solvaamisen) loukkaavina tai väärinä - on suoraan sanoen ratkityperä.

Kyllä, jokaisen pitää/pitäisi noudattaa ns. hyviä tapoja, eikä niiden rikkomisesta loukkaantuminen ole kohteen ongelma.

Esitetty teoria on mielestäni vahingollinen loukatuksi tulleelle. Tunteiden tunnistaminen ja siitä puhuminen on yksi psykoterapian keskeisiä aiheita (ainakin oli sen psykoterapian, jossa kävin). Tällä tavalla esitettynä kuin mitä Leten tekstissä on esitetty, koko idea kääntyy päälaelleen. Viesti kaikkineen on hyvin ristiriitainen. En myöskään pidä keskustelupalstalla korostetusta sinä-puhuttelutyylistä. Muistuttaa liikaa kaupallista viestintää tai tietyntyyppistä ärsyttävää kevyttä keskustelutapaa. ("Jos sä ajat McLarenilla, sä tiedät , että sun auton pitää olla hyvä.")

Jäin vielä aloitusviestiin kiinni. Koen sen sävyltään nuhtelevana. Epäselväksi itselleni jää, torutaanko siinä sitä, että loukkaantunut ei tunnista omia tunteitaan, ei halua tunnistaa omia tunteitaan vai sitä, että loukkaantunut ei halua tulla uudelleen loukatuksi vai näitä kaikkia. Kukapa nyt loukatuksi haluaisi tulla ja monelle lienee itsestään selvää, että tunteiden tunnistaminen on tärkeää. Sen sijaan näillä asioilla ei mielestäni ole suoraan mitään vaikutusta loukkaajan käytökseen, siis siihen lopettaako loukkaaja loukkaamisen vai ei, vaikka aloitusviestin otsakekysymys niin vihjaakin.

Minusta on epäinhimillistä vaatia, ettei ihminen saisi mistään loukkaantua, ettei häntä pitäisi millään voida satuttaa. Että se, että tulee satutetuksi, on vain omaa huonoutta ja heikkoutta. Ihan nurinkurinen ajatus. Syyllistetään ihan väärää henkilöä.

Vs: Miten vältät loukatuksi tulemista?
Lette Tänään kello 10:11 [24.9.2010]

Maria » 22.09.2010 10:57
Jäin vielä aloitusviestiin kiinni. Koen sen sävyltään nuhtelevana. Epäselväksi itselleni jää, torutaanko siinä sitä, että loukkaantunut ei tunnista omia tunteitaan, ei halua tunnistaa omia tunteitaan vai sitä, että loukkaantunut ei halua tulla uudelleen loukatuksi vai näitä kaikkia. Kukapa nyt loukatuksi haluaisi tulla ja monelle lienee itsestään selvää, että tunteiden tunnistaminen on tärkeää. Sen sijaan näillä asioilla ei mielestäni ole suoraan mitään vaikutusta loukkaajan käytökseen, siis siihen lopettaako loukkaaja loukkaamisen vai ei, vaikka aloitusviestin otsakekysymys niin vihjaakin.

minätäällä » 21.09.2010 14:20
Minusta voisi ihan yhtä hyvin sitten vaatia uhrilta, että älä traumatisoidu, se on oma valintasi, miten suhtaudut siihen, että sinua pahoinpidellään psyykkisesti. Ei se ihan noinkaan mene. Pahoinpitelijä päästetään kuin koira veräjästä, ja trauman kokenut syyllistetään, kun ei osannut vain ottaa sitä oikein ja suhtautua.
Toisaalta, jotenkinhan Viktor Franklkin kesti natsien keskitysleirillä ja selvisi sieltä hengissä. Ja loi logoterapiansa.

Se että kokee tulleensa satutetuksi ei ole mikään häpeä eikä siitä ole syytä syyllistyä. Se on vain merkki tuntevasta ihmisestä, ja niiin on hyvä. Loukkaaja, satuttaja vastaa itsestään. Hänen tuntemuksiinsa ei voi toinen vaikuttaa, eikä tekosiinsakaan. Paras karistaa niistä huolehtiminen omilta harteiltaan.

Voisiko Pertti Luukkonen vielä laittaa tämän vastauksen palstalleen viestiketjuun "Miten vältät loukatuksi tulemista"? Kiitos!

Se että kokee tulleensa satutetuksi ei ole mikään häpeä eikä siitä ole syytä syyllistyä. Se on vain merkki tuntevasta ihmisestä, ja niiin on hyvä. Loukkaaja, satuttaja vastaa itsestään. Hänen tuntemuksiinsa ei voi toinen vaikuttaa, eikä tekosiinsakaan. Paras karistaa niistä huolehtiminen omilta harteiltaan.

Loukatun "oikeasta" responssista ei olekaan epäselvyyttä tai kiistaa. Mutta toki loukkaajan tuntemuksiin voi vaikuttaa, ja tekoihin myös. Esimerkiksi Trissen kohtalo on tästä esimerkkinä.

Psykologia-foorumilta:

Vs: Miten vältät loukatuksi tulemista?
Lette Tänään kello 10:53 [25.9.2010]

Psykopatologia » 24.09.2010 10:34
(- -)
Laitoin tekstin siksi, ihminen kokee joskus, ettei saisi loukkaantua. Loukkaantumisen
hyväksyminen on lähtökohta ongelman käsittelylle. Loukkaantunut on vastuussa omasta tuntemuksestaan ja loukkaaja omastaan.

Minulla oli työpaikalla ongelma esimiehen kanssa; hän tavallaan ”sorti” minua. Puhuin tästä analyysissä, jolloin analyytikko kysyi, että miten voit auttaa esimiestäsi.
Se oli yllättävää, koska olin ollut vasta vähän aikaa analyysissä. Miten sorrettu auttaa sortajaansa? Nyt ymmärrän ja hyväksyn asian. Silloin kun ”sorrettu” yrittää auttaa ”sortajaansa”, hän luopuu samalla uhriasenteestaan, ja hänestä tulee vaikuttaja.

Puhuin tästä tuk2:lla. Sain aggressiivisen vastauksen: ”uhri vaan auttamaan”. Ajattelen, että se auttaminen on oleellisesti tietoisuuden antamista. Asia ei tietenkään ole helppo toteuttaa eikä ole aina käytännössä mahdollista.

Laittaisiko Perti Luukkonen tämän palstalleen. Kiitos!

Kerrankin Lette puhuu asiaa.

Mutta esimerkiksi Trissen kuvatnlainen auttaminen ei ole tuottanut toivottua tulosta.

Vs: Miten vältät loukatuksi tulemista?
Lette Tänään kello 10:48

Minulla on tukari2:la ketju "Suututko helposti?". Trisse kertoi siinä eilen, että hän alkoi
tuntea vihaa vasta 22 vuotiaana, jolloin se repesi kunnolla. Hän sanoi myös, että hänen
olisi pitänyt olla vihaisempi jo lapsena ja murrosikäisenä.

Ihmisillä on usein varastossa jo lapsuudesta lähtien patoutunutta vihaa. Eräs ystäväni
kertoi samaa itsestään. Sen opetuksen, jota olen saanut ja oman ymmärrykseni mukaan,
tällaiseen henkilöön kannattaa suhtautua rauhallisuudella ja hyväntahtoisuudella. Sitä
kautta tiedostaminen on mahdollista. Tietoisuus ei ole tietenkään automaatti, joka toimii
kuten halutaan. Kun antaa palautetta, niin ei kannata odottaa tulosta tietoisuuden
hyväksymisestä.
Muistan itse lapsuudestani asioita, jota olivat "piilossa" sisimmässäni. Yhtäkkiä jokin asia
muistui mieleeni ja hyväksyin tietoisuuden.
(Toivottavasti Trisse ei pahastu, kun mainitsin hänet)

Toivon P. Luukkosen laittavan vastauksen palstalleen. Kiitos!

Tulisi erottaa toisistaan suuttumuksen sisäinen tunne ja suuttumisen ilmaukset sosiaalisissa yms. tilanteissa.

Lisäksi tulisi erottaa käsitteellisesti suuttuminen ja viha.

Kertyykö aggressio siis kuin säiliöön jo lapsuudesta asti, ja sitten kun tankki on täynnä, ihminen poksahtaa? Eikö sitä suuttumusta pura koko ajan vähitellen jollakin tavalla, vaikka siivoamalla, kirjoittamalla äkäisen jutun mt-palstalle, tekemällä valituksen epäoikeudenmukaisesta kohtelusta, liikunnan avulla jne?

Suuttumus tuntuisi olevan oikeutettukin reaktio epäoikeudenmukaisuuteen, ja se voi johtaa puolensa pitämiseen ja sitä kautta vaikkapa asioiden korjaantumiseen. Viha tuntuu pitkäaikaiselta katkeroitumiselta jolla ei pyritäkään enää tilanteen selvittämiseen vaan toisen tuhoamiseen, nöyryyttämiseen, kostoon tms. Sillä on vaikea nähdä myönteisiä seurauksia, päin vastoin.

Kysymys säiliö-teoriasta on vaikea ja teorettisesti ratkaisematta (selkeästi).

Olennaisempaa kuin purkaminen on sitominen (mistä edellisessä olikin esimerkkejä).

Joidenkin kohdalla sitominen ei onnistu lukuisista yrityksistä huolimatta. Surullista. Yhdessä elämässä jää ihmissuhde toteutumatta ja monta mahdollisuutta iloon ja onnellisuuteen uupumaan.

(Lauseeni kuulostaa höpsöltä, koska en ole varma, olenko ymmärtänyt oikein, mihin esimerkkeihin viitattiin sitomisessa ja purkamisessa.)