Nukkuminen tiettyyn aikaan pienentää ahdistusta

Nukkuminen tiettyyn aikaan pienentää ahdistusta

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 23.04.2017 16:47

Nukkuminen tiettyyn aikaan pienentää ahdistusta.

Ihmisillä, jotka menevät nukkumaan myöhään, on taipumus vaipua muita useammin synkkyyteen. Heillä on keskimääräistä enemmän toistuvia negatiivisia ajatuksia, väittävät tutkijat.

Myös se, että nukkuma-ajat vaihtelevat, lisää ahdistuneisuutta.

Toistuva negatiivinen ajattelu tarkoittaa yleensä myös sitä, että ihminen kokee hallitsevansa tunteitaan huonosti. Tällöin ihminen murehtii ”liikaa” kaikkea menneisyyden ja tulevaisuuden välillä.

Tällaisilla ajatuksilla on myös tapana tunkeutua arkeen häiritsevällä tavalla.

Tungettelevat ajatukset liittyvät usein masennukseen, ahdistuneisuushäiriöön, pakko-oireisiin ja sosiaaliseen ahdistuneisuushäiriöön.

”Sen varmistaminen, että ihminen saa unta oikeaan aikaan vuorokaudesta, voi olla helppo keino heille, jotka kärsivät häiritsevistä ajatuksista, sanoo tutkimusta johtanut psykiatri Jacob Nota Binghamtonin yliopistosta.

Tutkimuksessa mukana olleen professori Meredith E. Colesin mukaan havainnot voivat johtaa jonakin päivänä uusiin tapoihin hoitaa tällaisia mielenterveyden häiriöitä.

Jo nyt asiassa on saatu lupaavia tuloksia.

Tutkimus julkaistiin Cognitive Therapy and Research –lehdessä.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/ahdi ... itter:7d3f
Sievä Sigismund
 

Re: Nukkuminen tiettyyn aikaan pienentää ahdistusta

ViestiKirjoittaja Mirri » 23.04.2017 22:10

Tungettelevat ajatukset liittyvät usein masennukseen, ahdistuneisuushäiriöön, pakko-oireisiin ja sosiaaliseen ahdistuneisuushäiriöön.
Sen varmistaminen, että ihminen saa unta oikeaan aikaan vuorokaudesta, voi olla helppo keino heille, jotka kärsivät häiritsevistä ajatuksista, sanoo tutkimusta johtanut psykiatri Jacob Nota Binghamtonin yliopistosta.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/ahdi ... itter:7d3f

Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Unihäiriöt ovat usein mt-ongelmien seuraus, eivät syy tai aiheuttaja.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Nukkuminen tiettyyn aikaan pienentää ahdistusta

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 23.04.2017 22:27

Mahdollisesti kyseessä on negatiivinen kierre. Huonosti nukuttu yö johtaa alakuloiseen mielialaan, joka johtaa univaikeuksiin jne...

Kierteen saaminen jollain konstilla poikki voisi auttaa.
Sievä Sigismund
 

Re: Nukkuminen tiettyyn aikaan pienentää ahdistusta

ViestiKirjoittaja Mirri » 23.04.2017 22:34

Kyllä varmaan noinkin voi olla.
Asia itsessään on ihan hyvä kunhan ymmärretään, ettei se päde eikä toimi kaikkien ahdistuneiden, pakko-oireisten, ja masentuneiden ihmisten kohdalla.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron