Keskiluokka voi Suomessa paljon paremmin kuin 30 vuotta sitten – onko sen ahdistus siis harhaa? | Juha Siltala (2017): Keskiluokan nousu, lasku ja pelot. Otava. 494 s. | Kommentit 6
Professori Juha Siltala kuvaa vakuuttavasti keskiluokkaa, joka tuntee itsensä petetyksi. Yksi jää huomaamatta: keskiluokka on itse ollut vankasti mukana rakentamassa tätä petosta ja hyötymässä siitä.
Historioitsija Juha Siltala (s. 1957 Alavus) tunnetaan tutkimuksistaan, jotka koskevat yhteiskuntaa ja työelämää.
(KUVA: HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA)
LÄNSIMAISTA keskiluokkaa ahdistaa. Tuntuu, että ponnistuksista ei saa oikeudenmukaista palkintoa.
Tätä ahdistusta Helsingin yliopiston Suomen historian professorin Juha Siltalan uusi teos lähtee avaamaan.
Pahan olon syyksi hahmottuvat maailmanlaajuinen, valtioiden rajoista piittaamaton rahaeliitti ja uusliberaalin talousajattelun ylivalta.
Finanssikapitalismi kasaa loputtomasti valtaa ja lisärahaa niille, joilla on pääomaa, ja globalisaatio ja automaatio heikentävät työntekijöiden neuvotteluasemia pääoman edessä.
Talous on vuosikymmeniä kehittynyt parempaan suuntaan, mutta nyt tulevaisuudennäkymät tuntuvat sumentuneen ja heikentyneen. Keskiluokka kokee tulleensa huijatuksi – eikö edistys jatkukaan ikuisesti?
Ei, ja tämä murentaa keskiluokkaisen identiteetin keskeisiä psykologisia perusteita.
SILTALAN määrittelemä keskiluokkaisuus ei perustu niinkään ammattiasemaan, koulutukseen tai tulotasoon kuin asenteisiin, psykologiseen todellisuuteen: keskiluokkaan kuuluvat ne, jotka ovat tähän saakka uskoneet, että ahkerointi ja ponnistelu palkitsevat, ja kun riittävästi puurtaa, viimeistään omilla lapsilla on helpompi elämä ja leveämpi leipä kuin itsellä.
Nyt näin ei välttämättä ole. Kuka tahansa saattaa saada potkut, vaikka olisi tehnyt työnsä kuinka hyvin, eikä koulutus enää takaa varmaa työpaikkaa, saati hyviä ansioita.
Juuri tästä seuraa Siltalan mukaan huijatuksi tulemisen tunne. Kun maailmankuvan perusteet horjuvat, syntyy epäoikeudenmukaisuuden ja turvattomuuden kokemus.
Kuten Siltala toteaa, länsimaisen keskiluokan ahdinko on kaikkein todellisinta Yhdysvalloissa. Suomessa työelämä on edelleen maailman mittakaavassa vakaata, palkat hyvällä tasolla ja yhteiskunnan tarjoama turva jokseenkin ennallaan.
Silti moni lukija varmasti tunnistaa Siltalan kuvaaman keskiluokkaisen ahdistuksen, joka ei perustu tilastollisiin tosiasioihin vaan johonkin aivan muuhun.
VOI KATSOA palkka- ja tulonjakotilastoja ja todeta, että Suomessa on edelleen vähäiset tulo- ja jopa varallisuuserot.
Voi tarkastella globaalin tulonjaon muutoksia ja päätellä, että jopa vähäosaisimmat suomalaiset ovat globalisaation voittajia.
Voi verrata julkisia menoja kolmen vuosikymmenen takaisiin ja todeta, että hyvinvointivaltiota ei ole ajettu alas, vaan että yhteiskunta käyttää entistä enemmän rahaa esimerkiksi koulutukseen ja terveyteen.
Faktoja tarkasteltuaan voi todeta, että mitattavat asiat ovat hyvin, mutta silti tuntuu, ettei saa sitä, mikä itselle kuuluisi. Keskiluokan usko puurtamiseen ja edistykseen horjuu. Tästä syntyvä ahdistus on todellista ja monen vertaisen jakamaa.
SILTALAN suurimpia ansioita on se, että hän pystyy psykohistoriallisen otteensa ansiosta tunnistamaan ja selittämään keskiluokkaisen ahdistuksen kaltaisia ilmiöitä.
Niille ei löydy yksiselitteistä pohjaa mitattavasta todellisuudesta, mutta kokijoilleen ne ovat täyttä totta ja saattavat vaikuttaa heidän käyttäytymiseensä ja sitä kautta maailmanmenoon merkittävästikin.
Siltalan pulma on, että hänestä meneillään olevat muutokset ovat väistämättä muutoksia huonompaan suuntaan.
Tuntuu siltä kuin jokin hetki, mahdollisesti noin vuosi 1989, olisi Siltalan mielestä jonkinlainen kehityksen huippukohta, johon olisi pitänyt jäädä ikiajoiksi.
Huomaamatta jää, että sekä Siltala itse että länsimainen keskiluokka kokonaisuudessaan ovat hyötyneet finanssikapitalismista. Suomalaisten elintaso on tänään huomattavasti korkeampi kuin 30 vuotta sitten, ja kansakuntana olemme vauraampi kuin koskaan. Pääomaliikkeiden vapauttaminen on tukenut tätä kehitystä merkittävästi.
On helppo ulkoistaa ahdistus ahneen rahaeliitin jäsenten syyksi. On helppo kokea itsensä kaltoin kohdelluksi muukalaiseksi kapitalismissa.
EPÄMUKAVAMPAA on tunnustaa, että länsimainen keskiluokka on esimerkiksi eläkesijoitustensa – Suomessa työeläkejärjestelmän – kautta finanssikapitalismin ytimessä.
Nihkeältä tuntuu myös pohtia, miten pääomaliikkeiden vapauttaminen on tuonut lisää mahdollisuuksia omaan työelämään ja lisärahaa omaan kukkaroon tai miten idän halpatyövoiman tai etelän halpojen raaka-aineiden käyttö on lisännyt omia kulutusmahdollisuuksia.
On erikoista, että Siltala haluaa nähdä länsimaisen keskiluokan jäsenet uhreina, vaikka näillä todellisuudessa on kaikki edellytykset olla aktiivisia toimijoita ja vaikka oman vastuun ja vallan tunnistaminen ja käyttäminen on ihmiselle huomattavasti vahvistavampi kokemus kuin uhriutuminen.
Tietenkään ihminen ei voi vaikuttaa kaikkeen, ei maailmantalouteenkaan, mutta juuri kyky sopeutua monenlaisiin oloihin on ihmislajin keskeisimpiä ominaisuuksia.
Siltala näyttääkin aliarvioivan ihmisen sopeutumiskykyä.
Suomalaiset ovat tutkitusti maailman mitassa onnellisia finanssikapitalismista, globalisaatiosta ja automaatiosta huolimatta. Siltala saattaisi pitää tätä ylisopeutuvien uhrien itsepetoksena, mutta toisella tavoin suuntautunut tulkitsija arvioi, että kyse on terveiden sopeutumismekanismien onnistuneesta käytöstä ja ihmisten kokemus onnesta on aito.
SILTALA tarjoaa keskiluokan ahdistukseen lääkkeeksi luottamuksen palauttamista. Ihmisten pitäisi voida luottaa siihen, että kaikki kynnelle kykenevät ovat mukana rakentamassa yhteiskuntaa ja että rakentamisen hedelmät jaetaan oikeudenmukaisesti.
Siltalan näkökulmasta luottamusta heikentää tietysti rahaeliitti, joka suojaa pääomansa veroilta ja kerää ylisuuria voittoja.
Toisaalta monen yritteliäisyydellään vaurastuneen suomalaisen mielestä luottamusta heikentää se, että toiset tekevät liian vähän töitä.
Yhteiskunnan syrjältä maailmaa katsovan näkökulmasta luottamusta saattaa heikentää se, että yhteiskunnan instituutiot – vaikkapa poliisi tai sosiaaliviranomaiset – toimivat ennakoimattomasti ja epäreilusti.
Ei luottamus vahvistu vain yhtä näkökulmaa julistamalla.
Kirjoittaja on perehtynyt työelämän muutoksiin ja mekanismeihin nykyisessä työssään Opteam Luovan asiakkuusjohtajana ja aiemmin yrittäjänä.
