Sievä Sigismund kirjoitti:... Yleistä, yhtäläistä äänioikeutta Suomessa ajoi säädytön työväestö...
... Uusi Mechelinin senaatti nimitti 4. joulukuuta 1905 eduskuntauudistusta valmistelemaan 14-henkisen komitean, jonka puheenjohtajaksi tuli professori Robert Hermanson ja jäseniksi ruotsalaisista Emil Schybergson, Felix Heikel ja T. J. Boisman, nuorsuomalaisista P. E. Svinhufvud, Th. Rein, E. N. Setälä ja Santeri Alkio, vanhasuomalaisista J. R. Danielson-Kalmari, J. K. Paasikivi ja Juho Torppa sekä sosiaalidemokraateista Edvard Valpas, Heikki Lindroos ja Yrjö Sirola.[27] Naisten vaalioikeus hyväksyttiin komiteassa lähes keskusteluitta, mutta naisten vaalikelpoisuudesta jouduttiin äänestämään lähinnä ruotsalaisten vastustaessa sitä. Vain puheenjohtaja Hermanson vastusti molempia ja jätti yksinään komiteamietintöön vastalauseensa naisten äänioikeudesta. Miesten osalta yleinen vaalioikeus ja -kelpoisuus oli jo etukäteen selvä komitean toimeksiannon johdosta. Vaalioikeuden alaikärajaksi komitea esitti vanhaa 21 vuotta, mutta vaalikelpoisuuteen 24 vuotta.[28] Pitkän kiistelyn jälkeen komitea pääti myös, että eduskunnasta tulisi yksikamarinen ja vaalitavasta suhteellinen. Se jätti mietintönsä 28. helmikuuta 1906.[29] Lopullisessa laissa äänioikeus toteutui komitean esittämässä muodossa, tosin senaatin esityksestä myös vaalioikeuden ikäraja korotettiin 24 vuoteen – äänioikeutetun tuli olla täyttänyt 24 vuotta ennen vaalivuotta. Viimeiset säätyvaltiopäivät hyväksyivät lopulta uuden valtiopäiväjärjestyksen ja vaalilain 1. kesäkuuta 1906 oleellisilta osiltaan muuttumattomina ja keisari vahvisti ne 20. heinäkuuta.[30] Venäjä hyväksyi radikaalin uudistuksen, sillä se ei kuitenkaan kaventanut hallitsijan valtaoikeuksia Suomessa.[31]
Maailman ensimmäiset naiskansanedustajat.
Ensimmäiset eduskuntavaalit pidettiin 15.–16. maaliskuuta 1907. Siihen asti muita Euroopan maita demokratian suhteen jäljessä ollut Suomi siirtyi niiden edelle. Suomessa naiset saivat ensimmäisinä Euroopassa sekä vaalioikeuden että -kelpoisuuden ja uuteen eduskuntaan valitut 19 naisedustajaa olivat maailman ensimmäiset naispuoliset kansanedustajat. Säätyvaltiopäivien ajan lopulla äänioikeutettuja oli Suomessa noin 126 000, mutta ensimmäisissä eduskuntavaaleissa 1 272 873, eli eduskuntauudistus kymmenkertaisti valitsijakunnan. Myös moderni puoluelaitos syntyi Suomessa yleisen äänioikeuden myötä vuoden 1906 aikana.[32]...
Sievä Sigismund kirjoitti:Viittaan ihan koti Suomeen kuten Perttikin. Naisasialiitto Unioni ei ollut kiinnostunut säädyttömien äänioikeudesta, vaan säätyläisnaisten.
Yleistä, yhtäläistä äänioikeutta Suomessa ajoi säädytön työväestö. Heillä ei ollut rillistä naisliikettä, vaan he ajoivat sekä miesten että naisten tasa-arvoa.
Kyllästynyt kirjoitti:Sievä Sigismund kirjoitti:... Yleistä, yhtäläistä äänioikeutta Suomessa ajoi säädytön työväestö...
Eipä pidä paikkaansa tuokaan väitteesi (komiteassa 14 jäsentä, joista sosiaalidemokraatteja 3).
Vuosien 1904–1905 valtiopäiville annettiin lakiesitys ääniasteikkojen poistamisesta, mikä olisi tuonut yhtäläisen äänioikeuden aatelittomiin säätyihin. Säätyjen perustuslakivaliokunnan mietinnössä olisi lisäksi annettu myös palkollisille äänioikeus ja naisillekin vaalioikeus, mutta ei vaalikelpoisuutta. Mietintö hyväksyttiin eräin muutoksin talonpoikais- ja pappissäädyssä, mutta aatelis- ja porvarissäädyt eivät ottaneet sitä käsiteltäväkseen, sillä varsinkin ruotsinkieliset perustuslailliset halusivat ”valtiopäivälakkoa” kunnes lailliset olot olisi palautettu. Tämän seurauksena työväenliike otti vuoden 1905 aikana äänioikeustaistelun johdon käsiinsä ja sai mobilisoitua kansanjoukot suuriin mielenosoituksiin vaatimaan yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta.[24]
Työläisnaisten liitto järjesti vuonna 1903 Helsingin Rautatientorilla naisten yleisen äänioikeuskokouksen, johon otti osaa 10 000 ihmistä. Se oli vain yksi monista kampanjassa, joka alkoi kehittyä liiton kannalta suotuisasti. Vuoden 1904 päättyessä liittoon kuului 39 osastoa. Vuoden 1905 aikana liiton jäsenmäärä kolminkertaistui (varsinkin) äänioikeustaistelussa osoitetun johdonmukaisuuden ansiosta. Porvarillinen naisliike tuomittiin, kun sen edustajat olivat valmiita asettamaan äänioikeudelle taloudellisia ehtoja. Loppuvuodesta 1905 kaksi työläisnaista, Ida Ahlstedt ja Mimmi Kanervo, valittiin suurlakkokomitean jäseniksi.
Naisten keskusjärjestön perustammen.
Kysymyksen alusti suullisesti herra T. Tainio. Keskustelussa ilmeni yleisesti maamme eri kulmilla toimivien naisyhdistyksien ja osastojen yhteistyttämisen halu liittohallinnon perustamisella.
Mirri kirjoitti:Käsittääkseni Työläisnaisten liitto ajoi nimenomaan naisten asioita - kuten naisten äänioikeutta.
Feminismi lienee elänyt ties miten kauan ennen kuin siitä 'tiedettiin mitään'...
Erään toisen tarinan mukaan kun Ksanthippe kerran ensin sadatteli Sokratesta ja tämän jälkeen kaatoi hänen päähänsä vettä (tai yöastian sisällön), Sokrates vastasi: ”Enkös ole aina sanonutkin, että kun Ksanthippe jyrisee, sade seuraa?”
Minä joka tahdon seurustella ja tulla toimeen ihmisten kanssa, otin tuon naisen vaimokseni varmana siitä, että jos hänet kestän, minulla ei tule olemaan vaikeuksia enää kenenkään kanssa.[1]»
Hilppa kirjoitti:Sievä Sigismund kirjoitti:Mutta sinähän olet feministi, jonka tulisi hallita nämä jutut kuin vettä vaan.
- -
Ylläoleva sitaatti on selkeä esimerkki patronoinnista.
Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa